Luku 20

Opettaminen – jaloa työtä

Jumala auttakoon opettajiamme tuntemaan vastuunsa ja muistamaan, että vastuuta ei mitata yksin sillä, mitä he sanovat, vaan sillä, mitä he tekevät. – – Voi kuinka suunnaton onkaan opettajan vastuu!¹

Johdanto

Presidentti David O. McKay oli opettaja suurimman osan elämäänsä. Hän oli opettajan roolissa toimiessaan lähetyssaarnaajana, opettajana koulussa, hallintovirkamiehenä, apostolina, kirkon presidenttinä ja isänä.

Eräässä eritoten pappeusjohtajille suuntaamassaan sanomassa hän kertoi kokemuksesta, joka koskee kaikkia, joilla on mahdollisuus opettaa:

”Eräänä päivänä minulla oli etuoikeus ajaa peltojen poikki vanhassa kotikaupungissani. Ohitin kaksi maatilaa lähellä vuoristokanavaa. Näin, että toinen niistä oli tuottamassa poikkeuksellisen hyvän kaurasadon. Kuivuudesta, kylmästä keväästä ja muista haitoista huolimatta maanviljelijä oli [saamassa] erinomaisen sadon. Heti aidan takana oli toinen kaurapelto, mutta kun sitä vertasi toiseen, sato oli epäonnistunut. Kysyin maanviljelijältä: ’Miksi? Missä vika? Olet varmaankin kylvänyt huonoa siementä.’

’Ei, samaa siementä se on kuin naapurillani.’

’No sitten kylvit liian myöhään, eikä maassa ollut riittävästi kosteutta, että se olisi itänyt.’

’Se kylvettiin samana iltapäivänä kuin naapuri kylvi omansa.’

Kyseltyäni lisää sain tietää, että ensimmäinen maanviljelijä oli kyntänyt peltonsa syksyllä, sitten hän oli muokannut sen huolella keväällä, peittänyt sen katteella ja näin menetellen hän oli saanut talven kosteuden säilymään, kun taas hänen naapurinsa oli kyntänyt peltonsa myöhään keväällä, jättänyt vaot haraamatta, ja niin kosteus oli haihtunut. Siementen kylvämistä seurasi neljästä kuuteen viikkoa kestänyt [kuivuus], eikä kosteutta ollut riittävästi, jotta siemenet olisivat itäneet. Ensimmäinen maanviljelijä oli valmistautunut oikealla tavalla, ja luonto antoi sadon. Toinen maanviljelijä teki työtä ahkerasti, mutta valmistautui huonosti. Hän ei ollut todellakaan valmistautunut riittävästi.”

Presidentti McKay käytti tätä kertomusta havainnollistaakseen opettajien vaikutusta. Hän sanoi: ”Jumalan suureen puutarhaan on asetettu valvojia, joita sanotaan opettajiksi, ja heitä on pyydetty ravitsemaan ja innoittamaan Jumalan lapsia. Rohkenen esittää ajatuksen, että Suuri Puutarhuri voi peltojaan katsellessaan nähdä joitakuita, jotka kukoistavat vanhurskaassa toiminnassa, ja toisia, jotka nääntyvät laiminlyödyn velvollisuuden kuivuuteen, turhamaisuuden jäätävään säähän tai kohtuuttomuuden ruttoon. Miksi? Ehkä siksi, etteivät puutarhurit, valvojat, ole valmistautuneet riittävästi tai suorittaneet velvollisuuttaan hyvin.”²

Puhuipa presidentti McKay sitten vanhemmista, luokkien opettajista, kotiopettajista tai kotikäyntiopettajista, niin suuren osan palvelutehtävästään hän omisti sille, että auttoi kirkon jäseniä ymmärtämään tehokkaan opettamisen suuren merkityksen ja vaikutuksen.

David O. McKayn opetuksia

Kirkossa meillä on monia mahdollisuuksia opettaa muita ja kehittää omaa voimaa.

Me olemme opettajien kirkko. Myöhempien aikojen pyhien kodissa isää ja äitiä vaaditaan olemaan sanan opettajia – juuri sitä heiltä vaaditaan Herran ilmoituksessa. Jokainen apujärjestö, jokainen koorumi koostuu miehistä ja naisista – – jotka ovat sanan perimmäisessä merkityksessä opettajia.³

Olen kiitollinen jäsenyydestäni kirkossa, jonka uskonto valmentaa ihmisiä kamppailuun maailman voimia vastaan ja tekee heistä kykeneviä selviämään tuosta kamppailusta. Yksi noista toimivista voimista on vastuu opettaa, ja tässä kirkossa suodaan hyvin monille tilaisuus jakaa tuo vastuu. – –

Koska siis niin monilla on mahdollisuus saada nauttia kehityksestä, joka tulee todellisen opettajan osaksi, niin ajatelkaapa, mitä kirkko tekee auttaakseen tätä opettajien joukkoa yksilöinä vahvistumaan taistelussa maailman voimia vastaan!

Ensinnäkin se asettaa heille velvoituksen opettaa lähimmäisiään esimerkin avulla, eikä rehellinen mies tai vilpitön nainen voi saada sen parempaa suojaa.

Toiseksi se kehittää jumalallista toisten rakastamisen ominaisuutta. Jeesus sanoi yhdelle apostoleistaan: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” – – ”Rakastan, Herra, – – sinä tiedät, että olet minulle rakas.” – – ”Ruoki minun lampaitani.” (Joh. 21:15.) Rakkauden tulee edeltää vastuuta ruokkia noita lampaita. Ja näillä kymmenillä tuhansilla opettajilla täytyy olla sydämessään rakkaus opettamiseen, rakkaus lähimmäisiään kohtaan ja halu hyväksyä tämä vastuu rakkauden jumalallisen ominaisuuden myötä.

Sitten on kolmas vaatimus, nimittäin elämän puhtaus. En voi kuvitella kenenkään, joka on tahrannut itsensä, opettavan menestyksekkäästi puhtautta pojille. En voi kuvitella kenenkään, joka epäilee mielessään Jumalan olemassaoloa, opettavan vaikuttavasti nuorille pojille ja tytöille, että Jumala on olemassa. Hän ei voi tehdä sitä. Jos hän toimii tekopyhästi ja yrittää opettaa sitä, niin se, mitä hän on, puhuu äänekkäämmin kuin se, mitä hän sanoo – ja se on vaarana, kun epäilevät ihmiset toimivat lastenne opettajina. Myrkky imeytyy, ja huomaamattaan he sairastuvat hengessä sen myrkyn tähden, jonka ihminen, johon he luottavat, on salakavalasti kylvänyt heidän sieluunsa. Ajatus opettajista, jotka yrittävät opettaa nuoria uskomaan Jumalaan uskomatta itse, on epäjohdonmukaisuudessaan mahdoton, ellei suorastaan käsittämätön. Niinpä kolmas vaatimus on elämän puhtaus ja usko Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin.

Lopuksi, se antaa heille mahdollisuuden palvella lähimmäisiään ja siten pitää saamansa kutsumuksen kunniassa ja todella osoittaa, että he ovat Kristuksen todellisia opetuslapsia.⁴

Luonteen muovaamisessa ja lapsen opastamisessa vanhempien vaikutus on suurin; seuraavana tulee opettajan vaikutus. – – ”Sen miehen tai naisen sielussa asuu totinen jalous, joka tahtoo ja pyrkii vilpittömästi johtamaan lapset pois saastuttavista vaikutuksista korkeiden ihanteiden ja jalojen pyrkimysten ilmapiiriin.”⁵

Tehokkaat opettajat valmistautuvat tutkien, uskoen ja rukoillen.

Opettajan suurena velvollisuutena on valmistautua opettamaan. Opettaja ei voi opettaa muille sitä, mitä hän itse ei tiedä. Hän ei voi saada oppilaitaan tuntemaan sellaista, mitä hän itse ei tunne. Opettaja ei voi yrittää johdattaa nuorta miestä tai nuorta naista saamaan todistusta Jumalan evankeliumista, ellei hänellä itsellään ole tuota todistusta.

Kolmen seikan on opastettava kaikkia opettajia: ensiksi perehtykää aiheeseen, toiseksi omaksukaa aihe, kolmanneksi yrittäkää johdattaa oppilaanne omaksumaan aihe – ei kaatamalla sitä heihin vaan johdattamalla heidät näkemään mitä te näette, tietämään mitä te tiedätte, ja tuntemaan mitä te tunnette.

Jokaisen opettajan on oltava valmis opettamaan tavatessaan nuo luokkansa pojat ja tytöt, sillä muistakaa, että se, miten opetatte oppiaiheen, asenteenne oppiaiheessa olevaan totuuteen, määrää suurelta osin poikien ja tyttöjen asenteen siihen ja heidän asenteensa kirkon toimintaan yleensä. Jos lähetätte heidät luokan jälkeen matkoihinsa nuoressa sydämessään tunne, että he eivät ole saaneet mitään tulemalla luokkaanne, huomaatte, että on vaikeaa saada heidät tulemaan takaisin seuraavalla viikolla. Mutta toisaalta, jos olette saaneet heidät innostumaan tai ellette ole kyenneet siihen, olette antaneet heille yhden ajatuksen, joka on kiinnostanut heitä, huomaatte, että heidän aikomuksensa ja halunsa palata näkyy siinä, että he ovat viikon kuluttua paikalla. – –

Ei riitä, että vain lukee oppikirjaa etukäteen. Niin tehdessäni en ole vielä omaksunut tuota oppiaihetta, ja ennen kuin omaksun sen, ennen kuin tunnen, että minulla on sanoma annettavana luokkani jäsenille, en ole valmistautunut niin kuin Herra on pyytänyt minua valmistautumaan kutsuessaan minut välittämään Hänen sanaansa. Minun täytyy omaksua se. Sillä, mitä haluan antaa pojille ja tytöille, kun tapaan heidät, on merkitystä. Voin omaksua oppikirjassa olevan oppiaiheen tutkimalla, uskomalla ja rukoilemalla.⁶

Oppiaiheen esittämistä hyvin valmistautuneena voi verrata armoon – se siunaa sekä antajaa että vastaanottajaa. Sama pätee niin elämässä kuin opettamisessakin: ”Anna maailmalle parhaasi, niin paras palaa luoksesi.” – –

– – Opettajat, aloittakaa oppiaiheittenne valmistaminen rukouksella. Opettakaa oppiaiheitanne rukous sydämessänne. Rukoilkaa sitten, että Jumala elävöittäisi sanomanne nuorten lastenne sielussa Pyhän Henkensä vaikutuksen välityksellä.⁷

Järjestys ja kunnioitus kirkon luokkahuoneissa auttavat nuoria oppimaan kunnioitusta ja itsehillintää.

Uskon, että kuri luokkahuoneessa, joka sisältää itsehillinnän ja johon liittyy muiden huomioon ottaminen, on mitä tärkein osa opettamista. – –

Paras läksy, jonka lapsi voi oppia, on itsehillintä ja sen ymmärtäminen suhteissaan muihin, että heidän tunteitaan on kunnioitettava. – –

Levoton ympäristö, jossa ei osoiteta kunnioitusta opettajaa eikä muita oppilaita kohtaan, tukahduttaa luonteen tärkeimmät ominaisuudet.⁸

Luokkahuoneemme ovat joskus meluisia paikkoja. Silloin me tarvitsemme hyviä opettajia. Opettaja, joka osaa esittää oppiaiheen kiinnostavasti, saa aikaan hyvän järjestyksen, ja kun hän huomaa oppilaiden olevan kapinallisia, heittelevän papereita, olevan välinpitämättömiä, törmäilevän, potkivan toisiaan, hän tietää, ettei hän esitä oppiaihettaan oikealla tavalla. Ehkä sitä ei ole edes kunnolla valmistettu. – –

Luokissa lapsia tulee opettaa. Heillä tulee olla vapaus keskustella, vapaus puhua, vapaus osallistua luokkatyöskentelyyn, mutta yhdelläkään luokan jäsenellä ei ole oikeutta häiritä toista oppilasta tönimällä tai esittämällä kepeitä ja joutavia huomautuksia. Eikä mielestäni opettajien eikä [johtajien] tässä kirkossa, pappeuskoorumeissa, luokissa ja apujärjestöissä pitäisi sallia sitä. Häirintä vahingoittaa häiritsevää lasta. Hänen tulee oppia, että kun hän on muiden keskuudessa, on tiettyjä asioita, joita hän ei voi seuraamuksitta tehdä. Hän ei voi loukata tovereidensa oikeuksia.

Opettakaa tämä läksy lapsille heidän nuoruudessaan, koska kun he lähtevät yhteiskuntaan ja yrittävät rikkoa lakia, he saavat tuntea lain kouran ja joutuvat luultavasti kärsimään rangaistuksen.

Hyvää järjestystä luokkahuoneessa tarvitaan juurruttamaan nuorten miesten ja nuorten naisten sydämeen ja elämään itsehillinnän periaate. He haluavat puhua ja he haluavat kuiskailla, mutta he eivät voi tehdä niin, koska se häiritsee jotakuta muuta. Oppikaa itsekurin voima ja läksy.⁹

Pyhäkoulu odottaa aikaa, jolloin jokaisessa pyhäkoulun luokassa täsmällisyyden, kohteliaisuuden, itsehillinnän, auktoriteetin kunniassa pitämisen, ahkeruuden, alttiuden ja erityisesti kunnioituksen ja jumalanpalvelemisen periaatteet täyttävät – – ilmapiirin.¹⁰

Pyrkimyksissämme opettaa totuutta Jeesus Kristus on suuri Esikuvamme.

Kristus oli persoonallisuudeltaan ja luonteeltaan ylivertainen. Persoonallisuudella tarkoitan kaikkea, mitä yksilöllisyyteen saattaa sisältyä. Persoonallisuus on lahja Jumalalta. Se on todellakin kallisarvoinen helmi, iankaikkinen siunaus.

Opettajatoverini, te ja minä emme voi toivoa pääsevämme edes vähäisessä määrin suuren Opettajamme, Jeesuksen Kristuksen, persoonallisuuden tasolle. Jokaisen meidän persoonallisuus on Vapahtajaan verrattuna ehkä vain kuin yksi pieni auringonsäde mahtavan auringon rinnalla, ja silti – vaikkakin äärettömän paljon vähäisemmässä määrin – jokaisen opettajan persoonallisuuden tulee olla laadultaan samanlainen. Luonteeltaan jokainen opettaja voi olla erinomainen ja sellainen magneetti, joka vetää sanoin kuvaamattomalla tavalla puoleensa niitä, joita hän opettaa.

Mutta olipa opettaja persoonallisuudeltaan luokkansa jäsenten mielestä kuinka puoleensavetävä hyvänsä, niin hän epäonnistuu työssään, jos hän suuntaa lapsen rakkauden vain persoonallisuuteensa. Opettajan velvollisuutena on opettaa lasta rakastamaan – ei vain opettajaa vaan myös totuutta. Me huomaamme aina ja kaikkialla, kuinka Kristus kadotti itsensä tehdäkseen Isänsä tahdon, ja niin myös opettajan, mitä hänen persoonallisuuteensa tulee, on syytä kadottaa itsensä sen totuuden tähden, jota hän haluaa opettaa.¹¹

Opettajan on tunnettava ne, joita hän opettaa, jotta hän voisi ainakin jossakin määrin tunnistaa luokkansa jäsenten mielenlaadun ja kyvyt. Hänen tulee kyetä lukemaan kasvonilmeitä ja vastaamaan opetettaviensa henkiseen ja hengelliseen suhtautumistapaan. Suurella Opettajalla oli tämä tunnistamisen lahja täydellisenä. Hän pystyi lukemaan opettamiensa ihmisten salatut ajatukset ja tulkitsemaan heidän sisimmät tunteensa. Pyrkiessään saamaan tämän voiman vilpitön opettaja pääsee vain jossakin määrin siihen kuin Hän. Liian harvat opettajat kehittävät tätä lahjaa edes tarpeellisessa määrin. Siitä huolimatta jokaisella opettajalla on vastuu päättää siitä, kuinka hänen on parasta lähestyä luokan jäseniä tehdäkseen heihin pysyvän vaikutuksen.¹²

Käyttäkää sitä mitä on ympärillänne. Näyttäkää Suuren Opettajan esimerkkiä, joka istui opetuslastensa kanssa ja katseli, kuinka maamiehet kylvivät kevätviljaansa. Hän sanoi: ”Osa siemenistä putosi tien oheen, osa kallioiseen paikkaan.” [Ks. Mark. 4:3–8.] Se oli opetus elävästä elämästä. Toinen esimerkki on samarialaisesta naisesta, joka tuli sammuttamaan janoaan kaivolle. Jeesus kertoi hänelle, että siitä vedestä, jota Hän antaisi, tulisi lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä [ks. Joh. 4:14]. Kerätkää kokemuksia ja havainnollistakaa sitten jokaista kohtaa. Mielestäni siinä on opetus jokaiselle opettajalle – teille, jotka olette valmistaneet oppiaiheen – ette puhetta vaan sanoman.¹³

Te olette Kristuksen arvollisia palvelijoita! Opettajat! Tosi Opettajan, kaikkien suuren Esikuvan seuraajia! Jatkakaa jaloa työtänne! Ei ole mitään suurempaa, ei mitään vanhurskaampaa! Vapahtajan lupaama ilo on teidän.¹⁴

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Mitä ovat opettajan velvollisuudet? (Ks. s. 204–207.) Miksi on tärkeää, että evankeliumin opettajilla on omakohtainen todistus?
Mitä siunauksia olet saanut, kun olet opettanut evankeliumia? Kuinka elämääsi on siunattu tai kuinka se on muuttunut uskollisten, vaikuttavien opettajien ansiosta?
Millä tavoin hyvin valmistettu oppiaihe vaikuttaa sekä opettajaan että oppilaaseen? (Ks. s. 206–207.) Millä tavoin opettajat voivat valmistautua? (Ks. s. 206–207.) Mitä apukeinoja kirkossa on opetuksen parantamiseksi?
Kuinka me voimme edistää järjestystä ja kunnioitusta kirkon luokissa? (Ks. s. 207–208.) Kuinka nuoret hyötyvät siitä, että luokassa vallitsee järjestys? Miten vanhemmat voivat tukea opettajia heidän pyrkimyksissään säilyttää järjestys luokissa?
Mitä eroa on oppiaiheen opettamisella ja ihmisten opettamisella? Kuinka Vapahtaja oli esimerkkinä tästä taidosta? Mitä muuta me voimme oppia Jeesuksen Kristuksen esimerkistä Mestariopettajana? (Ks. s. 208–209.)
Kuinka opettaja voi varmistaa, että luokan jäsenet rakastavat ”ei vain opettajaa vaan myös totuutta”?
Kuinka me voimme käyttää presidentti McKayn neuvoja parantaaksemme opetusta kodeissamme? Minkä keinojen olet havainnut olevan tehokkaita, kun opetat lapsiasi?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Joh. 21:15–17; 3. Nefi 27:21; OL 11:21; 42:14; 88:77–80, 118; 132:8.