Luku 8

Rukouksen voima

Jumala on ohjaamassa ja johtamassa sitä, joka ”etsii Häntä uskossa kaikesta voimastaan ja koko sielustaan”.¹

Johdanto

Keväällä 1921 vanhin David O. McKay ja veli Hugh J. Cannon kävivät Uudessa-Seelannissa kiertäessään ympäri maailmaa kirkon eri lähetyskentillä. Eräänä sunnuntaina vanhin McKayn oli määrä puhua iltapäivällä pyhien konferenssissa. Mutta herätessään sinä aamuna hän oli sairas ja hänen äänensä oli niin käheä, että hän saattoi tuskin puhua kuiskausta kovemmalla äänellä. Siitä huolimatta hän osallistui konferenssiin uskoen, että pystyisi esittämään sanomansa. Myöhemmin hän kirjoitti:

”Tuhat ihmistä – – kokoontui iltapäiväkokoukseen. He tulivat uteliaina ja suurin odotuksin. Velvollisuuteni oli esittää heille sanoma, mutta sen lisäksi, että ääneni oli niin käheä, etten pystyisi puhumaan niin että tuo joukko kuulisi, olin myös sairas.

Nousin kuitenkin hoitamaan velvollisuuteni sydämessäni mitä hartain rukous jumalallisesta avusta ja opastuksesta. Ääneni oli kireä ja käheä. – –

Sitten tapahtui jotakin sellaista, mitä minulle ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Esittelin teemani niin innokkaasti ja kiihkeästi kuin saatoin ja puhuin niin lujaa kuin mahdollista. Tun-tiessani ääneni kirkastuvan ja voimistuvan unohdin pian koko ääneni ja ajattelin vain totuutta, jonka halusin kuulijoideni ymmärtävän ja ottavan vastaan. Puhuin yhteen menoon neljäkymmentä minuuttia ja kun lopetin, ääneni oli yhtä kuuluva ja kirkas kuin milloin tahansa. – –

Kun kerroin veli Cannonille ja muutamille muille veljille, kuinka hartaasti olin rukoillut juuri sitä siunausta, jonka olin saanut, hän sanoi: ’Minäkin rukoilin – en ole koskaan eläissäni rukoillut palavammin puhujan puolesta.’”²

David O. McKayn opetuksia

Jumala on persoonallinen Olento, jota me voimme lähestyä rukouksessa.

Lapsuudesta asti olen vaalinut totuutta, että Jumala on persoonallinen Olento ja että Hän on todellakin Isämme, jota me voimme lähestyä rukouksessa ja jolta voimme saada niihin vastauksia. Vaalin yhtenä elämäni rakkaimmista kokemuksista tietoa siitä, että Jumala kuulee uskon rukouksen. On totta, että vastaukset rukouksiimme eivät aina tule suoraan ja heti eivätkä sillä tavalla kuin odotamme, mutta ne tulevat kyllä ja sellaiseen aikaan ja sellaisella tavalla, mikä on rukouksen pitäneen parhaaksi.

On ollut kuitenkin tilanteita, jolloin olen saanut suoran ja välittömän varmuuden, että pyyntööni on suostuttu. Erityisesti erään kerran vastaus tuli niin selkeästi, että tuntui kuin taivaallinen Isäni olisi seissyt vieressäni ja lausunut sanat. Tällaiset kokemukset ovat osa olemustani, ja niiden on pysyttävä minussa niin kauan kuin muisti ja äly säilyvät. Maailman Vapahtaja tuntuu minusta aivan yhtä todelliselta ja aivan yhtä läheiseltä.

Tunnen selvemmin kuin olen koskaan aiemmin tuntenut, että Jumala on Isäni. Hän ei ole vain aineeton voima, moraalinen mahti maailmassa, vaan persoonallinen Jumala, jolla on luomisvoimaa, maailman Hallitsija, sielumme Ohjaaja. Haluaisin kaikkien ihmisten ja etenkin kirkon nuorten tuntevan, että he ovat niin lähellä taivaallista Isää, että he lähestyvät Häntä päivittäin – eivät vain julkisesti vaan yksin ollessaan. Jos kansallamme on tällainen usko, he saavat suuria siunauksia. Heidän sielunsa täyttyy kiitollisuudella siitä, mitä Jumala on tehnyt heidän hyväkseen. He huomaavat olevansa yltäkylläisesti siunattuja. Ei ole kuvittelua, että me voimme lähestyä Jumalaa ja saada valoa ja opastusta Häneltä ja että Hänen Henkensä valaisee mieltämme ja sykähdyttää sieluamme.³

Kun polvistutte illalla rukoukseen, tunnetteko Hänen läheisyytensä, juuri Hänen kuulevan teitä, tunnetteko voiman, joka toimii vähän kuin radio, tai suuremman voiman, niin että tunnette olevanne yhteydessä Häneen?⁴

Haluaisin Israelin nuorten miesten tuntevan, että he ovat niin lähellä [Jumalaa], että he lähestyvät Häntä päivittäin – eivät vain julkisesti vaan yksin ollessaan. Haluaisin heidän luottavan Häneen siten kuin pieni sokea tyttö luotti isäänsä. Hän istui isänsä sylissä junassa, ja vieressä istuva ystävä sanoi: ”Minä voin pitää häntä välillä”, ja otti pikkutytön syliinsä. Isä sanoi tytölle: ”Tiedätkö, kenen sylissä olet?” ”En”, tyttö vastasi, ”mutta sinä tiedät.” Millainen luottamus tuolla lapsella olikaan isäänsä. – – Aivan yhtä todellista pitäisi olla sen luottamuksen, joka myöhempien aikojen pyhien pojilla ja tytöillä on taivaalliseen Isäänsä.⁵

On hyvä, että pojat ja tytöt oppivat, että he voivat kääntyä Jumalan puoleen rukouksessa. Te yliopisto-opiskelijat opitte kuten oppilaiden jokaisessa koulussa tulee oppia, että kun teillä on vaikeuksia, te voitte saada apua ja opastusta, jos etsitte sitä vilpittömästi. Ehkä nousette polviltanne niin kuin muutamat meistä tekivät nuoruudessaan ja tunnette, ettei rukouksiinne ole vastattu, mutta jonakin päivänä tajuatte, että Jumala vastasi rukouksiinne aivan kuten viisas isä tai äiti olisi tehnyt. Yksi suurimmista asioista, mitä nuori voi omistaa, on tunne siitä, että hän voi mennä Isämme luo ja vuodattaa Hänelle sydämensä.⁶

Rukoileminen on enemmän kuin sanoja. Se vaatii uskoa, ponnisteluja ja oikeaa asennetta.

Rukous on kaipaavan, rakastavan sydämen sykkimistä samaan tahtiin Äärettömän kanssa. Se on sielun viesti, joka on lähetetty suoraan rakastavalle Isälle. Kieli ei ole pelkkiä sanoja. – –

Vaikuttavan rukouksen ensimmäinen ja tärkein hyve on usko. Usko Jumalaan tuo rauhaa sielulle. Vakaumus siitä, että Jumala on Isämme, jonka luo voimme mennä saamaan lohtua ja opastusta, on pettämätön lohdun lähde.

Toinen tärkeä hyve on kunnioitus. Tämä hyve näkyy rukouksessa, jonka Vapahtaja antoi malliksi sanoissa ”pyhitetty olkoon sinun nimesi” [Matt. 6:9]. Tämän periaatteen pitäisi näkyä luokkahuoneissa ja erityisesti jumalanpalveluspaikoissamme.

Kolmas tärkeä tekijä on vilpittömyys. Rukous on hengen kaipausta. Vilpitön rukous tarkoittaa sitä, että kun me pyydämme jotakin hyvettä tai siunausta, meidän tulee tehdä työtä sen siunauksen saamiseksi ja kehittää itsessämme sitä hyvettä.

Seuraava tärkeä hyve on uskollisuus. Miksi rukoilla Jumalan valtakunnan tulemista, ellei sydämessä ole halua ja auliutta auttaa sen rakentamisessa? Jos rukoilee, että Hänen tahtonsa tapahtuisi, eikä sitten yritä elää sen mukaan, saa heti kielteisen vastauksen. Jos lapsi pyytäisi teiltä jotakin suhtautuen pyyntöönsä sillä tavoin, te ette antaisi hänelle sitä, mitä hän pyytää. Jos me rukoilemme jollekin asialle tai hankkeelle menestystä, me ilmaisemme suhtautuvamme siihen myötämielisesti. On epälojaalisuuden huippu rukoilla, että Jumalan tahto tapahtuisi, ja sitten olla toimimatta omassa elämässämme tuon tahdon mukaan.

Viimeinen tärkeä hyve on nöyryys. – – Nöyryyden ja rukouksen periaate saa ihmisen tuntemaan jumalallisen opastuksen tarvetta. Omillaan toimeen tuleminen on hyve, mutta siihen tulee liittyä tietoisuus korkeamman avun tarpeesta – tietoisuus siitä, että kun vaeltaa päättäväisesti velvollisuuden tietä, on olemassa mahdollisuus, että astuu harhaan, ja tuohon tietoisuuteen liittyy rukous, pyyntö siitä, että Jumala innoittaa niin, että välttyy ottamasta tuota väärää askelta.⁷

Rukoileminen kotona opettaa lapsille uskoa Jumalaan.

Jos kysyisitte minulta, mistä sain alun perin horjumattoman uskoni Jumalan olemassaoloon, vastaisin teille, että lapsuudenkodissani, jossa isä ja äiti kutsuivat säännöllisesti lapset ympärilleen aamuin illoin ja rukoilivat Jumalan siunauksia perhekunnalle ja ihmiskunnalle. Tuon hyvän patriarkan äänessä oli vilpittömyyttä, joka jätti lähtemättömän vaikutuksen hänen lastensa sieluun, ja äidin rukoukset olivat yhtä vaikuttavia. Tänä iltana pyydän, että jokainen isä kirkossa huolehtisi siitä, että hän kaikessa vilpittömyydessä painaisi lastensa mieliin käsityksen siitä, että Jumala on todella olemassa ja siitä, että Jumala todella ohjaa ja varjelee lapsiaan. Tämä vastuu on teidän. Koti on yksi yhteiskunnan yksikkö – perusyksikkö. Jo ennen kuin kuulin isäni todistavan, että hän oli kuullut jumalallisen äänen, tiesin hänen elävän lähellä Luojaansa.⁸

Myöhempien aikojen pyhien lapsia on opetettu tuntemaan [Jumala] ja rukoilemaan Häntä Olentona, joka voi kuunnella ja kuulla ja tuntea aivan kuten maanpäällinen isä voi kuunnella, kuulla ja tuntea. Ja he ovat omaksuneet äideiltään ja isiltään syvälle sisimpäänsä todellisen todistuksen siitä, että tämä Jumala, joka on Persoona, on puhunut tällä taloudenhoitokaudella. Se on todellisuutta.⁹

Väitän, että sellaisessa kodissa, jossa lapset kasvatetaan läheisessä yhteydenpidossa taivaalliseen Isäämme, ei voi olla paljonkaan syntiä eikä paljonkaan pahaa. Kun pieni kuumeinen, kärsivä lapsi katsoo isäänsä ja sanoo yksinkertaisessa uskossa: ”Isä, anna minulle siunaus”, haluan kertoa teille, että sellaisista kodeista saa alkunsa minkä tahansa kansakunnan voima ja kunnia. Sellaisia ovat myöhempien aikojen pyhien kodit.¹⁰

”Herra, opeta meitä rukoilemaan” oli Mestarin opetuslasten kunnioittava pyyntö [Luuk. 11:1]. Nöyrinä kuin lapset he etsivät asianmukaista opastusta, eikä heidän pyyntönsä ollut turha.

Aivan yhtä kiihkeästi kuin opetuslapset saattavat lapset toisinaan tuntea tarvetta jumalalliseen opastukseen ja lohdutukseen, vaikka eivät ilmaisekaan kaipaustaan ääneen. Siksi Herra on antanut vanhemmille velvollisuuden ”opettaa lapsiaan rukoilemaan” [OL 68:28].

Huolet, hankaluudet ja murheet ovat yhtä todellisia pienen lapsen elämässä kuin aikuisten maailmassa, ja lapsilla on oikeus saada Jumalalta apua, lohdutusta ja opastusta rukouksen kautta.

Eikä siinä kaikki, vaan uskon, vilpittömyyden ja kestävän luottamuksen kannalta viattoman lapsen rukous saa varmasti mitä pikimmin vastauksen rakastavalta Isältä.¹¹

Jumalan innoitus on nähtävissä siinä, että myöhempien aikojen pyhiä vaaditaan pitämään kotinsa eheinä ja opettamaan lapsilleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaatteita. En tarkoita tällä sitä, että meidän pitäisi tehdä sellaisesta opetuksesta muodollista tai millään tavoin vastenmielistä. Tarkoitan sitä, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tulee säteillä jokaisessa kodissa, että illoin ja aamuin tulee rukoilla vilpittömyydessä, jotta lapset tajuaisivat joka päivä, että me haluamme Jumalan olevan läsnä kodissamme. Jos voimme kutsua Vapahtajan kotiimme, voimme tietää, että enkelit ovat sekä halukkaita että innokkaita suojelemaan poikiamme ja tyttöjämme. Uskon, että useimmissa kodeissa poikia ja tyttöjä opetetaan rukoilemaan ennen nukkumaanmenoa. Uskon kuitenkin, että aamurukoukset jätetään liian usein pitämättä. Mutta kun ajattelemme asiaa, niin juuri valveillaolon tunteina poikamme ja tyttömme tarvitsevat Jumalan varjelusta ja Hänen Pyhän Henkensä opastusta jopa enemmän kuin nukkuessaan.¹²

Noudatatteko Kristuksen kehotusta rukoilla Isää ja opettaa lapsianne rukoilemaan, niin että jumalisuus, kunnioitus Jumalaa ja Hänen työtään kohtaan, painuisi joka päivä lastenne sydämeen? Näin tulee olla jokaisessa kodissa. Älkää rukoilko vain itsenne puolesta vaan rukoilkaa jopa vihollistenne puolesta.¹³

Vanhemmat, ellette tee mitään muuta, niin polvistukaa aamulla lastenne kanssa. Tiedän, että aamunne ovat yleensä kiireisiä – – mutta järjestäkää aikaa polvistua ja kutsua Jumala kotiinne. Rukous on väkevä voima.¹⁴

Tulkoot vanhemmat ja lapset Jumalan eteen perherukouksessa.¹⁵

Rukoileminen tuo monia suuria siunauksia.

Ymmärsin – – kirkon piirissä pidettyjen rukousten voiman, kun eilen sain kirjeen naapuriltani entisestä kotikaupungistani. Hän oli lypsyllä, kun hän kuuli navetassa olevasta radiosta, että presidentti [George Albert] Smith oli kuollut. Hän tajusi, mitä se merkitsi hänen entiselle naapurilleen, ja hän lähti navetalta ja meni sisään kertomaan asiasta vaimolleen. He kutsuivat heti pienet lapsensa luokseen, ja siellä matalassa majassa he keskeytettyään askareensa polvistuivat koko perhe ja pitivät rukouksen. Teidän tehtäväksenne jää ymmärtää tuon rukouksen merkittävyys. Kertokaa se sadallatuhannella, kahdellasadallatuhannella, puolella miljoonalla kodilla, niin näette ykseyden ja rukouksen voiman ja sen, kuinka suurena tukena koko kirkko voi olla.¹⁶

Jos saamme nuoremme kasvattamaan – – uskoa ja sitten lähestymään Jumalaansa salassa, he saavat täällä ja nyt ainakin neljä suurta siunausta. Ensimmäinen on kiitollisuus – kiitollisuus siunauksista, joita ei ennen ole tajunnut. Heidän sielunsa täyttyy kiitollisuudella siitä, mitä Jumala on tehnyt heidän hyväkseen. He huomaavat olevansa yltäkylläisesti siunattuja. Nuoren miehen, joka sulkee oven perässään, joka vetää verhot eteen ja valmistautuu sitten hiljaisuuden vallitessa pyytämään apua Jumalalta, tulisi ensin vuodattaa sieluansa kiitollisena terveydestä, ystävistä, rakkaista, evankeliumista, Jumalan olemassaolon merkeistä, jotka ilmenevät kallioissa ja puissa ja kivissä ja kukissa ja kaikessa, mitä hänen ympärillään on. Hänen tulisi ensin laskea monet siunauksensa ja luetella ne yksitellen [ks. ”Elon aallot myrskyten kun raivoaa”, MAP-lauluja, 159], niin hän yllättyisi siitä, mitä Herra on tehnyt.

Toinen rukouksen siunaus on opastus. En pysty kuvittelemaan, että nuori mies, joka polvistuu vuoteensa viereen aamulla ja rukoilee Jumalalta apua, että hän pysyisi tahrattomana maailman synneistä, kulkisi harhaan. Luulen, ettei sellainen nuori tyttö joudu kovinkaan kauas väärään suuntaan, joka polvistuu aamuisin ja rukoilee, että hänet pidettäisiin puhtaana ja tahrattomana edessä olevana päivänä. En voi ajatella, että myöhempien aikojen pyhä voi hautoa vihamielisyyttä sydämessään, jos hän yksin ollessaan rukoilee vilpittömästi Jumalaa poistamaan sydämestään kaikki kateuden ja kaunan tunteet ketä tahansa lähimmäistään kohtaan. Opastustako? Kyllä, Jumala on ohjaamassa ja johtamassa sitä, joka ”etsii Häntä uskossa kaikesta voimastaan ja koko sielustaan”.

Kolmas siunaus on luottamus. Kaikkialla tässä maassa on tuhansia ja kymmeniätuhansia opiskelijoita, jotka ponnistelevat opinnoissaan. Opettakaamme näille opiskelijoille, että jos he haluavat menestyä opinnoissaan, heidän tulee etsiä Jumalaansa, että suurin maailman tuntema Opettaja on lähellä auttamassa heitä. Kun opiskelija tuntee, että hän voi lähestyä Herraa rukouksessa, opiskelija saa luottamusta, että hän voi selviytyä opinnoistaan, että hän voi kirjoittaa puheensa, että hän voi nousta opiskelijatovereidensa eteen ja esittää sanomansa pelkäämättä epäonnistumista. Vilpitön rukous tuo luottamusta.

Lopuksi hän saa innoitusta. Ei ole kuvittelua, että me voimme lähestyä Jumalaa ja voimme saada valoa ja opastusta Häneltä, että Hänen Henkensä valaisee mielemme, sykähdyttää sielumme. – – Joseph Smith tiesi sen, ja todistus, todiste profeetta Josephin innoituksesta käy ilmeiseksi kaikille, jotka vain avaavat silmänsä näkemään ja sydämensä ymmärtämään.¹⁷

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Kuinka rukous on vahvistanut suhdettasi Jumalaan? Miksi on tärkeää tietää, että rukoilet taivaallista Isääsi, jonka kuvaksi sinut on luotu? (Ks. s. 80–81.)
Millä tavoin Jumala vastaa rukouksiin? (Ks. s. 80–81.) Miksi joskus näyttää siltä, ettei kaikkiin rukouksiin vastata välittömästi? Mitä siunauksia olet saanut, kun rukouksiisi on vastattu?
Mitä sellaisia ominaisuuksia tai asenteita voimme omaksua, jotka tekevät rukouksistamme vilpittömämpiä ja merkityksellisempiä? (Ks. s. 81–82.) Kuinka me voimme valmistautua hengellisesti ennen kuin pidämme rukouksen?
Kuinka vanhemmat voivat opettaa lapsia rukoilemaan? (Ks. s. 82–84.) Millä tavoin yksin rukoileminen ja perheen kanssa rukoileminen kotona voi vaikuttaa lasten elämään? (Ks. s. 82–84.) Miksi päivittäinen rukous vahvistaa ja yhdistää perheitä niin merkittävästi?
Mitä siunauksia säännöllinen rukoileminen tuo tullessaan? (Ks. s. 84–86.) Kuinka me voimme tehdä rukouksistamme merkityksellisempiä, niin etteivät ne olisi niin samanlaisia tai mekaanisia?
Kuinka vilpitön ja harras rukous voi puhdistaa sielumme epäystävällisyydestä tai pahansuovista tunteista muita kohtaan?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Matt. 21:22; Jaak. 5:16; 2. Nefi 32:8–9; Alma 17:3; 34:17–28; 3. Nefi 18:18–21; OL 19:38.