Presidenttien opetuksia
Ylösnousemuksen merkitys


Luku 7

Ylösnousemuksen merkitys

Kuten Kristus eli kuoleman jälkeen, samoin elävät kaikki ihmiset, kukin asettuen tulevassa maailmassa sille paikalle, johon hän on osoittautunut sopivimmaksi.1

Johdanto

Vuonna 1912 vanhin David O. McKay, silloinen kahdentoista koorumin jäsen, ja hänen vaimonsa Emma Ray kokivat ensimmäisen suuren surunsa vanhempina, kun heidän kaksi- ja puolivuotias poikansa Royle kuoli. Vanhin McKayn kertomus tapahtumasta osoittaa hänen tuntemansa suuren surun, mutta on myös osoituksena hänen uskostaan tulevaan ylösnousemukseen:

”Maanantai, 8. huhtikuuta 1912. Mikä kärsimyksen yö rakkaalle pojallemme! Jokainen hänen vetämänsä henkäys näytti olevan hänelle tuskaa! Lääkärit tutkivat hänet tänä aamuna ja saivat selville, että hänen tuskansa johtui molemminpuolisesta keuhkopussintulehduksesta. Silloin me melkein menetimme toivomme, mutta myöhemmin kun [lääkäri] kertoi meille, että tutkimuksen jälkeen hän tiesi, mikä bakteeri oli aiheuttanut tulehduksen ja että hänellä oli vastalääke, me saimme jälleen rohkeutta.

Mutta Royle oli liian heikko ja sairauksien komplikaatioita oli liian monia. Hän taisteli urheasti koko päivän ottaen pientä hänelle ajoittain annettua piristettä yhtä halukkaasti kuin aikuinen. Puoli kymmeneltä illalla Thomas E. [McKay] ja minä annoimme hänelle jälleen siunauksen. Ray vaikutti hyvin toiveikkaalta ja asettui hetkeksi lepäämään Roylen viereen vuoteelle. Pian Roylen pieni pulssi heikkeni, ja me tiesimme, että lapsosemme lähtisi pian luotamme. ’Äiti’ oli viimeinen sana hänen rakkailta huuliltaan. Juuri ennen kuin loppu tuli, hän ojensi pienet kätensä, ja kun kumarruin syleilemään häntä, hän kietoi ne kaulaani ja antoi minulle viimeisen monista mitä rakastavimmista halauksista, jonka isä koskaan sai rakkaalta lapseltaan. Tuntui siltä kuin hän olisi tajunnut olevansa lähdössä ja halunnut sanoa: ’Hyvästi, isä’, mutta hänen pieni äänensä oli jo heikkouden ja tuskan vaimentama. Olen varma, että hän tunnisti äitinsä hetkeä myöhemmin. Ray oli levännyt vain muutaman minuutin, ja huomatessaan, että hoitajat olivat hieman huolissaan, hän siinä samassa kumartui rakkaan poikansa puoleen eikä jättänyt tätä ennen kuin me johdatimme hänet lempeästi pois huoneesta, josta kuolema oli vienyt pienen poikamme.

Loppu tuli kymmentä vailla kaksi aamuyöllä lihaksenkaan edes värähtämättä. ’Hän ei ole kuollut vaan hän nukkuu’ ei ole koskaan sopinut paremmin yhteenkään sieluun, sillä hän todellakin nukkui pois. Hän ei kuollut.”2

David O. McKayn opetuksia

Jeesuksen apostoleista tuli Hänen ylösnousemuksensa todellisuuden todistajia.

Noin kaksituhatta vuotta sitten – – oli joukko varsin synkkiä apostoleita. Pietarin sydän oli raskas. Johannes suri, samoin Maria, Kristuksen äiti. Muut apostolit olivat paenneet. Juudas oli tajunnut, millaisen rikoksen oli tehnyt. Mikä synkkä yö!

Seuraavana aamuna Kristus nousi kuolleista. – – Koska se on totta, tuo tapahtuma varmistaa sielun kuolemattomuuden, niiden rakkaiden olemassaolon, jotka ovat toisella puolella persoonallisuus säilyneenä. He ovat yhtä todellisia tuossa hengellisessä maailmassa kuin Kristuksen henki, kun Hän saarnasi hengille vankilassa.3

[Jeesuksen ylösnousemuksen] tapahtuman läheisyys antaa lisäarvoa apostolien esittämille todistuksille. Heidän todistuksensa syvempi arvo on siinä, että Jeesuksen kuoltua apostolit joutuivat masennuksen ja synkkyyden valtaan. Kahden ja puolen vuoden ajan Kristus oli läsnä olemalla tukenut ja innoittanut heitä. Mutta nyt Hän oli poissa. Heidät oli jätetty yksin, ja he vaikuttivat hämmentyneiltä ja avuttomilta. – –

Mikä muutti nämä opetuslapset yhtäkkiä varmoiksi, pelottomiksi, sankarillisiksi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin saarnaajiksi? Se oli ilmoitus, että Kristus oli noussut haudasta. Hän oli pitänyt lupauksensa ja täyttänyt messiaanisen tehtävänsä.

Markus ei itse kerro yhdestäkään ylösnousseen Herran ilmestymisestä, mutta Hän todistaa, että enkeli haudalla ilmoitti ylösnousemuksesta ja lupasi, että Herra tapaisi opetuslapsensa. Markukselta me kuulemme suurenmoisen julistuksen ensimmäisestä tyhjästä haudasta koko maailmassa. Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa sanat ”Tässä lepää …” korvataan jumalallisella sanomalla ”Hän on noussut kuolleista”. Kukaan ei voi epäillä, etteikö Markus ollut sielussaan vakuuttunut siitä, että hauta oli todella tyhjä. Hän ei kyseenalaistanut ylösnousemusta – se oli todellinen, ja hänen Herransa ja Mestarinsa ilmestyminen ihmisten keskuuteen oli tosiasia, joka oli juurtunut hänen mieleensä vailla epäilyksen häivää. Tämän totuuden julistamiseen hän omisti elämänsä, ja jos perinnetietoon on luottamista, hän sinetöi todistuksensa verellään.

Toinen, joka kirjoitti muistiin silminnäkijöiden todistuksen, oli Luukas, pakana, tai kuten jotkut arvelevat, käännynnäinen Syyrian Antiokiasta, missä hän harjoitti lääkärin ammattia (ks. Kol. 4:14). Jopa jotkut hänen ankarimmista nykyajan arvostelijoistaan ovat pitäneet häntä erinomaisena historioitsijana, ja koska hän oli henkilökohtaisesti tekemisissä varhaisten apostolien kanssa, hänen lausuntonsa ovat mittaamattoman arvokkaita.

Hänen kirjoituksensa olivat henkilökohtaisen tiedustelun ja tutkimisen tulosta, ja tiedot oli hankittu kaikista mahdollisista lähteistä. Hän haastatteli erityisesti niitä, ”jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita”, ja merkitsi muistiin heidän julistuksensa. Hän vakuuttaa, että hän on ottanut ”alusta asti kaikesta tarkan selon”, niin että hän voisi ”kirjoittaa yhtenäisen esityksen” [ks. Luuk. 1:1–4]. Tämä tarkoittaa sitä, että Luukas hankki näiden silminnäkijöiden todistuksen suoraan heiltä itseltään eikä aiemmista kertomuksista.

Kaikkien luotettavien todistusten mukaan meillä on Luukkaan evankeliumi sellaisena kuin se tuli hänen käsistään. Luvussa 24 Luukas todistaa jumalallisesta sanomasta: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.” [Luuk. 24:5–6.]

Voimme hyväksyä hänen lausuntonsa ja todistuksensa Pietarin ja Paavalin ja muiden apostolien ylösnousemusta koskevista todistuksista yhtä varmana niiden todenperäisyydestä. ”Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.” [Ap. t. 1:3.] Kuka voi epäillä Luukkaan ehdotonta luottamusta ylösnousemuksen todellisuuteen?

On totta, ettei Markus enempää kuin Luukaskaan todistanut nähneensä itse ylösnoussutta Herraa, ja siksi jotkut tähdentävät, ettei heidän muistiin merkittyjä todistuksiaan voida pitää ensikäden todisteina. Se, etteivät he niin todista mutta olivat silti vakuuttuneita siitä, että muut olivat nähneet Hänet, osoittaa, kuinka kiistämättömiä olivat apostolien ja muiden opetuslasten keskuudessa olleet todisteet siitä, että ylösnousemus oli todellinen.

Onneksi on kuitenkin olemassa asiakirja, jossa on silminnäkijän henkilökohtainen todistus Jeesuksen ilmestymisestä kuolemansa ja hautaamisensa jälkeen. Tämä henkilökohtainen todistus vahvistaa myös ei vain niiden kahden miehen todistuksen, joita olen lainannut, vaan myös muiden. Tarkoitan Saulia, Tarsoksessa syntynyttä juutalaista, joka oli Gamalielin oppilas, ankara fariseus ja ennen kääntymystään kaikkien niiden katkera vainooja, jotka uskoivat Jeesus Nasaretilaisen nousseen kuolleista. Ja nyt vanhimmassa olemassa olevassa luotettavassa asiakirjassa, joka liittyy Kristuksen ylösnousemukseen tai todistaa siitä, ovat nämä Paavalin sanat korinttilaisille:

”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.” [1. Kor. 15:3–8.]4

Maailman epäilykset eivät voi kumota silminnäkijöiden todistusta.

Liian monet nykyään ovat niiden kaksituhatta vuotta sitten eläneiden miesten kaltaisia, jotka pystyttivät Areiopagille alttarin ”tuntemattomalle jumalalle”, mutta eivät tienneet Hänestä juuri mitään. Luemme, että matkallaan Areiopagille Paavali näki upeita patsaita, jotka oli pystytetty eri jumalille. – – Sinne kokoontui usein filosofeja ja tuomareita, muinaisen maailman etevimpiä ajattelijoita ja viisaita pohtimaan elämän salaisuuksia ja ihmissuvun kohtaloa ja keskustelemaan niistä.

Kaiken tuon maallisen viisauden keskellä seisoi yksin pieni ruskeasilmäinen mies, joka väitti suuren osan heidän filosofiastaan olevan väärää ja heidän patsaidenpalvontansa olevan vakava virhe – ainoa mies tuossa älykköjen suuressa kaupungissa, joka tiesi omasta kokemuksesta, että ihminen voi kulkea kuoleman porteista ja elää. – – Paavalin saarnatessa kaunopuheisesti siitä, millainen Jumala on, filosofit kuuntelivat uteliaina ja kiinnostuneina, kunnes hän todisti Jumalan herättäneen Jeesuksen kuolleista.

Kun he kuulivat ylösnousemuksesta, jotkut pilkkasivat ja kaikki muutamaa harvaa lukuun ottamatta kääntyivät pois jättäen totuutta julistaneen entistäkin yksinäisemmäksi. [Ks. Ap. t. 17:22–33.] Nykyisin, kuten muinoin Areiopagilla, jotkut pilkkaavat ja toiset epäilevät ja kääntyvät pois, kun me puhumme kuolleiden ylösnousemuksesta. Nykyisin, kuten silloin, liian monilla miehillä ja naisilla on muita jumalia, joita he ajattelevat enemmän kuin ylösnoussutta Herraa. – –

Kun hyväksytte tosiasiana sen, että Kristus otti takaisin ruumiinsa ja ilmestyi kirkastettuna, ylösnousseena Olentona, niin saatte vastauksen kaikkien aikojen kysymykseen: ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” [Ks. Job 14:14.]

On varmaa, että kirjaimellinen ylösnousemus haudasta oli todellisuutta opetuslapsille, jotka tunsivat Kristuksen henkilökohtaisesti. Heidän mielessään ei siitä ollut kerta kaikkiaan mitään epäilystä. He todistivat tosiasiasta. He tiesivät, koska heidän silmänsä olivat nähneet, heidän korvansa kuulleet, heidän kätensä tunteneet läsnä olleen ylösnousseen Lunastajan ruumiin.5

Yksi Kristuksen, Lunastajamme, suurenmoisia sanomia on se, että ihmisen henki kulkee voitokkaana kuoleman porttien läpi ikuiseen elämään. Hänelle tämä kuolevainen elämä on vain päivä ja sen päättyminen vain elämän auringonlasku. Kuolemaa, pelkkää unta, seuraa suurenmoinen herääminen iankaikkisen maailman aamuun. Marian ja Martan nähdessä veljensä vain pimeässä ja äänettömässä haudassa olevana ruumiina Kristus näki hänet yhä elävänä olentona. Sen hän ilmaisee kahdella sanalla: ”Lasarus nukkuu” (Joh. 11:11). Jos jokainen – – tietäisi, että ristiinnaulittu Kristus nousi todellakin kolmantena päivänä kuolleista – että tervehdittyään muita ja oltuaan muiden kanssa henkimaailmassa Hänen henkensä teki jälleen eläväksi Hänen lävistetyn ruumiinsa, ja kuljettuaan ihmisten keskuudessa neljänkymmenen päivän ajan Hän nousi kirkastettuna sieluna Isänsä luo – millaista suopeaa rauhaa saisivatkaan sielut, joita nyt ahdistaa epäilys ja epävarmuus!

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko seisoo Pietarin, Paavalin, Jaakobin ja kaikkien niiden apostolien rinnalla, jotka pitivät ylösnousemusta paitsi kirjaimellisena tosiasiana myös Kristuksen jumalallisen tehtävän maanpäällisen osan täyttymyksenä.6

Viimeisin ja suurin vahvistus sille, että Jeesus nousi haudasta, on Isän ja Pojan ilmestyminen profeetta Joseph Smithille 1 800 vuotta tapahtuman jälkeen. – – Tämä elämän ihme on merkittävä sekä itsessään että siinä, millaisen lisämerkityksen se antaa kaikille todellisen kristillisyyden perusperiaatteille.7

Kristuksen ylösnousemus vahvistaa Jumalan kaikkivaltiuden ja ihmisen kuolemattomuuden.

Yli neljän tuhannen vuoden ajan ihminen oli hautaa katsoessaan nähnyt vain elämän päättymisen. Kaikista niistä miljoonista, jotka olivat joutuneet sinne, yksikään ei ollut koskaan palannut ylösnousseena, kuolemattomana olentona. ”Koko maan päällä ei ollut yhtään tyhjää hautaa. Yksikään ihmissydän ei uskonut, yksikään ihmisääni ei julistanut, että sellainen hauta oli olemassa – hauta, jonka oli ryöstänyt ihmisen suurinta vihollista, kuolemaa, vahvemman Voittajan voima.”

Siksi enkelin antama sanoma naisille, jotka pelokkaina mutta rakastaen olivat tulleet haudalle, jonne Jeesus oli haudattu, oli uusi ja suurenmoinen: ”Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin.” (Mark. 16:6.)

Jos ihme on yliluonnollinen tapahtuma, jonka aiheuttaja on ihmisen rajallisen viisauden ulottumattomissa, niin silloin Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus on kaikkien aikojen suunnattomin ihme. Siinä ilmenee Jumalan kaikkivaltius ja ihmisen kuolemattomuus.

Ylösnousemus on ihme kuitenkin vain siinä mielessä, että se on ihmisen käsityskyvyn ja ymmärryksen ulottumattomissa. Kaikille, jotka hyväksyvät sen tosiasiaksi, se on vain elämän vakiolain ilmentymä. Koska ihminen ei ymmärrä lakia, hän sanoo sitä ihmeeksi.8

Ylösnousemus ja kevät liittyvät mainiosti yhteen, vaikka luonnossa ei olekaan mitään täsmälleen ylösnousemukseen verrattavaa, mutta siinä on paljon sellaista, mikä viittaa HERÄÄMISEN ajatukseen. Kuoleman hiljaisuuden tavoin vanha talvi on pitänyt otteessaan kaikkea kasvimaailmaa, mutta kun kevät lähestyy, lämmön ja valon lempeä, elämää antava voima pakottaa sen hellittämään otteensa, ja se, mikä on vaikuttanut kuolleelta, herää uudelleen elämään rauhallisen unen jälkeen virkistyneenä, elpyneenä, vahvistuneena.

Samoin on ihmisen laita. Sitä, mitä me kutsumme kuolemaksi, Jeesus sanoi uneksi. ”Lasarus nukkuu”, Hän sanoi opetuslapsilleen [ks. Joh. 11:11]. ”Lapsi nukkuu”, olivat hänen lohdulliset sanansa pienen tytön sureville ja murheellisille vanhemmille [ks. Mark. 5:39]. Maailman Vapahtajalle ei todellakaan ole olemassa mitään sellaista kuin kuolema – vain elämä – iankaikkinen elämä. Hän voi tosiaankin sanoa: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” [Joh. 11:25.]

Tämän varmuuden tähden kuuliaisuuden iankaikkiselle laille tulisi olla ilo, ei taakka, sillä elämä on iloa, elämä on rakkautta. – – Kuuliaisuus Kristukselle ja Hänen laeilleen tuo elämän. Tähdentäköön jokainen tuleva pääsiäinen tätä totuutta ja täyttäköön sielumme jumalallisella varmuudella siitä, että Kristus on todellakin noussut kuolleista ja että Hänen ansiostaan ihmisen kuolemattomuus on turvattu.9

Uskolliset saavat lohduttavan todistuksen ylösnousemuksesta.

Ei ole mitään syytä pelätä kuolemaa. Se on vain yksi tapahtuma elämässä. Se on yhtä luonnollinen kuin syntymä. Miksi meidän pitäisi pelätä sitä? Jotkut pelkäävät sitä, koska he pitävät sitä elämän päättymisenä, ja elämä on usein kalleinta, mitä meillä on. Iankaikkinen elämä on ihmisen suurin siunaus.

Jos vain ihmiset tekisivät Hänen tahtonsa [ks. Joh. 7:17], he eivät katsoisi toivottomina pimeää ja synkkää hautaa, vaan kääntäisivät katseensa kohti taivasta ja tietäisivät, että Kristus on noussut kuolleista!

Kukaan ihminen ei voi hyväksyä ylösnousemusta ja olla uskossaan johdonmukainen hyväksymättä myös henkilökohtaisen Jumalan olemassaoloa. Ylösnousemuksellaan Kristus voitti kuoleman, ja Hänestä tuli kuolematon sielu. ”Minun Herrani ja Jumalani” (Joh. 20:28) ei ollut pelkkä tyhjänpäiväinen Tuomaksen huudahdus, kun hän näki ylösnousseen Herransa. Kun me hyväksymme sen, että Kristus on Jumala, on helppoa kuvitella Hänen Isänsä olevan Persoona aivan samoin kuin Hän, sillä Jeesus sanoi: ”– – Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän – –” (Joh. 14:9).10

Kuten Kristus eli kuoleman jälkeen, samoin elävät kaikki ihmiset, kukin asettuen tulevassa maailmassa sille paikalle, johon hän on osoittautunut sopivimmaksi. Ylösnousemuksen sanoma on siten lohdullisin, suurenmoisin, mitä ihmiselle on koskaan annettu, sillä kun kuolema vie meiltä rakkaan, surevaa sydäntämme tyynnyttää toivo ja jumalallinen vakuutus, joka on ilmaistu näissä sanoissa:

”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista” [ks. Matt. 28:6]. Koska Lunastajamme elää, niin mekin tulemme elämään. Todistan teille, että Hän elää. Minä tiedän sen, kuten toivon teidän tietävän tämän jumalallisen totuuden.11

Jeesus koki kaikenlaisia kuolevaisuuden kokemuksia aivan kuten te ja minä. Hän tunsi onnea, Hän koki tuskaa. Hän iloitsi ja suri muiden kanssa. Hän tiesi, mitä on ystävyys. Hän koki myös surun, jonka petturit ja väärät syyttäjät aiheuttavat. Hän koki kuoleman kuolevaisuudessa aivan kuten te tulette kokemaan. Koska Kristus eli kuoleman jälkeen, niin elätte tekin ja niin elän minäkin. – –

Jeesus oli ainoa täydellinen ihminen, joka on koskaan elänyt. Nousemalla kuolleista Hän voitti kuoleman ja on nyt maailman Herra. Kuinka kertakaikkisen heikko, kuinka äärimmäisen mieletön on se, joka tieten tahtoen hylkää Kristuksen elämän tien etenkin sen tosiseikan valossa, että sen hylkääminen johtaa vain murheeseen, kurjuuteen ja jopa kuolemaan! – –

Kun kristityillä kautta maailman kiertää veressään tämä usko [Jeesukseen Kristukseen], kun he tuntevat sydämessään uskollisuutta ylösnoussutta Kristusta ja Hänen opettamiaan periaatteita kohtaan, ihmiskunta on ottanut ensimmäisen suuren askeleen kohti ainaista rauhaa, jota me päivittäin rukoilemme.12

On monia niin sanottuja kristittyjä, jotka eivät usko kirjaimelliseen ylösnousemukseen, ja teidän harteillanne ja muiden – – harteilla tässä kirkossa lepää velvollisuus julistaa maailmalle, että Hän on Jumalan Poika, että Hän on noussut kirjaimellisesti ylös haudasta ja että Hän on ilmestynyt henkilökohtaisesti Isän kanssa profeetta Joseph Smithille.13

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

  • Mitä todisteita Jeesuksen Kristuksen kirjaimellisesta ylösnousemuksesta on? (Ks. s. 69–71, 73.) Kuinka Jeesuksen muinaisten ja nykyajan apostolien todistukset ovat vahvistaneet omaa todistustasi Hänen ylösnousemuksestaan?

  • Millä tavoin ”maallinen viisaus” yrittää kumota Jeesuksen ylösnousemuksen todellisuuden? (Ks. s. 72–73.)

  • Millä tavoin oppi ylösnousemuksesta on olennainen osa pelastussuunnitelmaa?

  • Presidentti McKay opetti, että ylösnousemus on ”elämän vakio-lain ilmentymä” ja että ”ylösnousemus ja kevät liittyvät mainiosti yhteen”. Millä tavoin ylösnousemus on kevään kaltainen? (Ks. s. 73–75.) Kuinka voisit käyttää tätä rinnastusta auttaaksesi lapsia ymmärtämään ylösnousemuksen?

  • Kuinka me voimme saada todistuksen ylösnousemuksesta tai vahvistaa sitä? (Ks. s. 75–76.) Kuinka todistuksesi ylösnousemuksesta vaikuttaa tekemiisi päätöksiin? Mitä muita evankeliumin periaatteita on helpompi ymmärtää, kun meillä on todistus ylösnousemuksesta?

  • Kuinka tieto ylösnousemuksesta vähentää kuolemaan liittyvää surua ja antaa lohtua sureville? (Ks. s. 75–76.) Mitä esimerkkejä olet nähnyt siitä, kuinka todistus ylösnousemuksesta on vahvistanut ihmisiä koettelemuksissa?

  • Miksi ylösnousseen Jumalan olemassaolo on niin tärkeä ihmiskunnalle?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Job 19:25–27; Mark. 16:1–6; Ap. t. 2:22–32; 4:33; 1. Kor. 15:3–8; 3. Nefi 11:15; OL 76:22–24.

Viitteet

  1. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1966, s. 59; ks. myös David O. McKay, ”Tärkein velvollisuutemme”, Valkeus, marraskuu 1979, s. 6–7.

  2. Lainattuna julkaisussa David Lawrence McKay, My Father, David O. McKay, 1989, s. 84–85.

  3. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1950, s. 178.

  4. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1939, s. 112–114, kappale-jakoa muutettu; ks. myös Evankeliumin ihanteita, 1961, s. 48–49.

  5. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1944, s. 120–122, kappalejakoa muutettu.

  6. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1966, s. 57, kappalejakoa muutettu.

  7. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1944, s. 120, kappalejakoa muutettu; ks. myös Evankeliumin ihanteita, s. 50.

  8. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1966, s. 56.

  9. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1939, s. 115; ks. myös Evankeliumin ihanteita, s. 47.

  10. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1966, s. 58–59.

  11. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1944, s. 125; ks. myös Evankeliumin ihanteita, s. 42–43.

  12. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1966, s. 59.

  13. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1950, s. 179.