Luku 6

”Jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja”

Maailma janoaa saada kuulla totuutta. – – Meillä on se. Olemmeko me tuon tehtävän tasalla – velvollisuuden, jonka Jumala on meille antanut?¹

Johdanto

Presidentti David O. McKayn molemmat vanhemmat olivat käännynnäisiä kirkossa, Isoon-Britanniaan kutsuttujen lähetyssaarnaajien käännytystyön tulosta. Hänen isänsä David McKayn perhe liittyi kirkkoon Skotlannissa vuonna 1850 ensimmäisten kirkon käännynnäisten joukossa sillä alueella. Hänen äitinsä Jennette Evansin perhe liittyi kirkkoon Walesissa suurin piirtein samoihin aikoihin lähisukulaisten voimakkaasta vastustuksesta huolimatta.

Vanhemmiltaan saamansa vanhurskaan perinnön ansiosta presidentti McKay sai vahvan todistuksen lähetystyön tärkeydestä ja sen kauaskantoisista seurauksista. Euroopan kiertomatkallaan vuonna 1953 presidentti McKay kävi isänsä vaatimattomassa lapsuudenkodissa Skotlannissa. Presidentti McKayn poika Llewelyn, joka oli mukana tuolla matkalla, kirjoitti kokemuksesta seuraavaa:

”[Kun lähestyimme taloa], aurinko pilkahti esiin pilvien takaa ja hymyili meille aivan kuin heijastaen isäni sydämessä olevaa iloa ja onnea. Kun me kaikki kokoonnuimme talon eteen, kyyneleet kohosivat isäni silmiin hänen katsellessaan talon ovea. ’Ellei kaksi lähetyssaarnaajaa olisi koputtanut tuohon oveen noin vuonna 1850, en olisi tässä tänään!’”²

David O. McKayn opetuksia

Kirkon jäsenille on annettu lähetyskäsky.

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19–20.)

Sellainen oli kehotus, joka annettiin varhaisten aikojen kahdelletoista apostolille. Sellainen on kehotus, joka on annettu ihmisille tänä aikana Opissa ja liitoissa, olla valona maailmalle. ”Ja aivan niin minä olen lähettänyt ikuisen liittoni maailmaan valoksi maailmalle ja viiriksi kansalleni ja pakanoille, jotta he pyrkisivät sen luokse, ja sanansaattajaksi minun kasvojeni edellä tien raivaamiseksi minun edelläni” [OL 45:9].

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko oli tuskin vuoden ikäinen, kun profeetta Joseph Smith sai innoituksen kautta tuon julistuksen. Hän itse oli 25-vuotias. On suurenmoista antaa sellainen julistus, jonka mahdollisuudet ovat niin suuret ja joka on ulottuvuudeltaan niin laaja. – –

– – Niin sanottu mormonismi on kohottanut viirinsä kansakunnille ja kutsuu sanoin, jotka ovat yhtä laaja-alaiset kuin ne, jotka olen lukenut ilmoituksesta, maailmaa rauhaan, lepoon, tyytyväisyyteen.³

Sanat – – ”menkää kaikkeen maailmaan” ovat tosiasiassa lähetyskäsky, jonka ylösnoussut Kristus antoi apostoleilleen. Itse asiassa Hän sanoo:

Pitäkää tätä työtä keskeneräisenä, kunnes kaikki kansakunnat ovat ottaneet vastaan evankeliumin ja ovat ryhtyneet opetuslapsikseni. – –

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko esittää saman ylösnousseelta Herralta, joka Isän kanssa ilmestyi henkilökohtaisesti 1800-luvun alussa, saadun suoran käskyn julistaa evankeliumia ”jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle” niin nopeasti kuin on varoja ja ihmisiä viedä sitä eteenpäin.⁴

Jokaisen myöhempien aikojen pyhän tulisi olla mukana lähetystyössä.

Jos minun pitäisi pukea täsmällisiksi käsitteiksi kaksi syvällisintä vakaumusta myöhempien aikojen pyhien sydämessä, sanoisin, että ne ovat seuraavat: Ensiksi, kestävä varmuus siitä, että Lunastaja on palauttanut puhtaudessaan ja täyteydessään evankeliumin sellaisena kuin ihmisten keskuudessa elänyt Lunastaja sitä opetti, mutta jota ihmiset ovat sitten myöhemmin muokanneet, muuttaneet ja vääristelleet, ja toiseksi, jokaisen tämän kirkon jäsenen sydämessä ensimmäisestä vakaumuksesta luonnollisesti seuraava vakaumus, että kirkon jäsenillä on velvollisuus saarnata palautettua evankeliumia jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle.⁵

Mieleeni muistuu, että ollessaan maan päällä Kristus sanoi joillekuille miehille, jotka myös tiesivät Hänen jumalallisuudestaan, että kaikille niille, joilla oli tieto Jumalan olemassaolosta ja Kristuksen evankeliumin totuuksista, oli annettu velvoite. Se joka ”tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” [Luuk. 12:48.] Tämän tiedon myötä, joka myöhempien aikojen pyhillä on, seuraa siis valtava velvoite. Niin muinaisissa kuin nykyajankin pyhissä kirjoituksissa Jumalan kansasta puhutaan valittuna sukuna, kuninkaallisena papistona, Jumalan omana kansana, kukkulalle asetettuna valona. ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” [Ks. Matt. 5:14–16.]⁶

Mikä vastuu – – johtaa hyviä miehiä ja hyviä naisia kaikkialla tässä maailmassa tuntemaan Jumala ja tietämään, mikä on heidän tehtävänsä maan päällä! Isät ja äidit, työtoverit, ymmärrättekö te tällä hetkellä täysin, mitä merkitsee ottaa vastaan velvollisuus viedä rauhan ja hyvän tahdon sanoma kaikille ihmisille?⁷

Maailma janoaa saada kuulla totuutta enemmän kuin koskaan aiemmin historiansa aikana. Meillä on se. Olemmeko me tuon tehtävän tasalla – vastuun, jonka Jumala on meille antanut?⁸

Jokaisen kirkon jäsenen tulisi kokea kääntymys ja oppia tuntemaan evankeliumi, mukaan luettuna pyhien kirjoitusten tuntemus. Kuinka ihanaa olisikaan, jos jokainen kirkon jäsen voisi muinaisen Pietarin tavoin pyhittää Herran Kristuksen sydämessään ja olla aina valmiina antamaan vastauksen jokaiselle, joka kysyy, mihin hänen toivonsa perustuu (ks. 1. Piet. 3:15). – –

Kirkon velvollisuutena on saarnata Jeesuksen Kristuksen evankeliumia sellaisena kuin se palautettiin profeetta Joseph Smithille, eikä saarnata ja julistaa sitä vain sanoin, kirjallisuutta jakamalla, vaan enemmän kuin millään muulla tavalla, elämällä evankeliumin mukaan kodeissamme ja liikesuhteissamme pitäen uskon ja todistuksen sydämessämme ja säteillen sitä minne vain menemmekin. – – Mikään muu ei voi estää totuuden etenemistä kuin meidän heikkoutemme tai se, ettemme hoida velvollisuuttamme.⁹

Jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja. Hänen velvollisuutensa on tuoda joku – äiti, isä, naapuri, työtoveri, liikekumppani – joku kosketuksiin evankeliumin sanansaattajien kanssa. Jos jokainen jäsen hoitaisi tämän velvollisuuden ja järjestäisi niin, että tuo äiti tai tuo isä tai joku tapaa kirkon valtuutetut edustajat, mikään mahti maailmassa ei voisi estää tätä kirkkoa kasvamasta. Ja se, mikä vaikuttaa noihin tutkijoihin, on henkilökohtainen kontakti. Tuo henkilökohtainen kontakti, sen luonne ja vaikutus, riippuu teistä. Ja se on yksi asia, jota haluan tähdentää. On yksi velvollisuus, jota yksikään ihminen ei voi välttää. Se on se velvollisuus, joka liittyy omaan henkilökohtaiseen vaikutukseemme. – – Se, mitä te olette, saa ihmiset tutkimaan, ei se, mitä olette olevinanne.¹⁰

Jokaisen kirkon jäsenen tulisi olla lähetyssaarnaaja. Häntä ei todennäköisesti valtuuteta kulkemaan ovelta ovelle mutta hänet valtuutetaan jäsenyytensä nojalla olemaan hyvänä esimerkkinä hyvästä naapurista. Naapurit tarkkailevat häntä. Naapurit tarkkailevat hänen lapsiaan. Hän on valo, ja hänen velvollisuutensa on olla kätkemättä tuota valoa vakan alle, vaan se pitäisi kohottaa vuorelle, niin että se johdattaisi kaikkia ihmisiä. – –

– – Jos elätte sopusoinnussa noiden nöyrien periaatteiden kanssa niiden liittojen alaisuudessa, jotka olette solmineet veden äärellä ja sen jälkeen sakramenttikokouksissa ja monet teistä Jumalan huoneessa, täytätte jalon lähetystehtävän, ja Jumala palkitsee teidät.

Kokekoon jokainen kirkon jäsen tämän muutoksen tässä elämässä ja eläköön niin, että muut hänen hyvät tekonsa nähdessään ylistäisivät Isäämme, joka on taivaassa.¹¹

Evankeliumi on ankkurimme. Me tiedämme, mitä se edustaa. Jos me elämme sen mukaan, tunnemme sen ja puhumme hyvää evankeliumista, pappeudesta, sen johtajista, puhumme hyvää jopa vihollisistamme, niin me tunnemme itsemme onnellisemmiksi ja saarnaamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Jokainen voi tehdä niin. Se on mahdollista. Jumala ei ole pyytänyt meitä tekemään niin ja sitten riistänyt meiltä voimaa tehdä niin.¹²

Kokoaikaisten lähetyssaarnaajien on oltava kelvollisia palvelemaan.

Opin ja liittojen luvussa 4 profeetta Joseph Smith sai ilmoituksen: ”Katso, ihmeellinen teko on tulemaisillaan julki ihmislasten keskuudessa.

Ja nyt, oi te, jotka ryhdytte palvelemaan Jumalaa, katsokaa, että palvelette häntä koko sydämestänne, väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, jotta voitte seistä nuhteettomina Jumalan edessä viimeisenä päivänä.” (OL 4:1–2.) – –

Merkittävä piirre tässä ilmoituksessa ja muissa samoihin aikoihin annetuissa on se, että niissä mainitaan niiden ihmisten välttämättömät edellytykset, joiden oli määrä olla mukana toteuttamassa tätä ihmeellistä tekoa. Näitä edellytyksiä eivät ole varakkuus, ei yhteiskunnallinen asema, ei poliittinen suosio, eivät sotilaalliset saavutukset eikä ylhäinen syntyperä, vaan halu palvella Jumalaa kaikesta sydämestään, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan – hengelliset ominaisuudet, jotka myötävaikuttavat sielun jalouteen. Toistan: Ei suosio, ei varakkuus, ei teologinen koulutus kirkon tehtävissä – ja silti ”ihmeellinen teko on tulemaisillaan julki ihmislasten keskuudessa”.¹³

On tiettyjä mittapuita, joiden tulisi johtaa meitä kutsuessamme lähetyssaarnaajiamme: Ensiksi, älkää kutsuko ketään nuorta miestä tai naista pelastaaksenne hänet. Nuorukainen on harhautumassa tieltään, ja ajattelette että lähetystyö tekisi hänelle hyvää. Se tekisikin. Mutta ette te siksi lähetä häntä kentälle. Valitkaa [lähetyssaarnaajia], jotka ovat kelvollisia edustamaan kirkkoa, katsokaa, että he ovat kyllin kypsiä ja ennen kaikkea, että heillä on luonnetta.¹⁴

Meidän on hyvä pitää mielessämme ei niinkään noille edustajille koituva hyöty kuin heidän valmistautumisensa ja sopivuutensa suoriutua lähetystyökutsuun kuuluvista velvollisuuksista. Lähetyssaarnaajaa valittaessa on hyvä pitää mielessään seuraavanlaisia kysymyksiä:

Onko hän kelvollinen edustamaan kirkkoa?

Onko hänellä riittävästi voimaa vastustaa kiusausta?

Onko hän pitänyt itsensä puhtaana ollessaan kotona ja tätä tasovaatimusta noudattaen osoittautunut kykeneväksi vastustamaan mahdollista kiusausta kentällä?

Onko hän toiminut aktiivisesti kirkon järjestöissä kotona?

Onko hänellä ainakin aavistus siitä, mitä kirkolla on tarjottavana maailmalle?

Onko hän oivaltanut, että kirkko on suurin asia maailmassa ja ainoa valtuutettu ryhmä edustamaan Herraa Jeesusta Kristusta ihmiskunnan pelastamisessa? – –

Onko hän tuntenut joko rukouksen tai kokemuksen kautta Jumalan olevan häntä lähellä, niin että hän voi lähestyä Herraa aivan kuten hän lähestyisi maallista isäänsä?¹⁵

Siksi jokaisen vanhimman, joka lähtee ulkomaille saarnaamaan tätä evankeliumia, on ensin elettävä evankeliumin mukaan parhaan kykynsä mukaisesti ja saatava sydämeensä vakaumus siitä, että hän saarnaa totuutta. On totta, että tämä todistus voi aluksi olla jossain määrin epämääräinen, mutta kaikilla lapsillamme on se jossain määrin. – – Tämä todistus kasvaa tutkimalla, palvelemalla, olemalla nöyrä ja rukoilemalla.

Vielä yksi edellytys on tämä: Jokaisen vanhimman tulee olla aina kristitty herrasmies. Millainen on herrasmies? ”Sellainen, joka on avoin” – jolla ei ole mitään salattavaa, jonka ei tarvitse painaa katsettaan maahan syyllisyydentunnosta, ”sellainen, joka on uskollinen” – uskollinen totuudelle, hyveelle, viisauden sanalle – ”vilpitön, ystävällisesti ja miellyttävästi käyttäytyvä, kunniallinen itse ja arvioidessaan muita, pitää sanansa yhtä uskollisesti kuin lain ja on yhtä uskollinen niin Jumalalle kuin ihmisillekin – sellainen mies on todellinen herrasmies”, ja sellainen mies tämän kirkon vanhimman tulisi olla hänen lähtiessään muuttamaan maailmaa kristilliseksi.¹⁶

Jokainen diakoni, opettaja ja pappi, jokainen vanhin kirkossa ymmärtää, että ollakseen kelvollinen Kristuksen kirkon edustajaksi hänen täytyy olla hillitty tavoissaan ja siveellisesti puhdas. Hänelle on opetettu, että siveysvaatimukset ovat samat miehille ja naisille, että jokaisen nuoren miehen samoin kuin jokaisen nuoren naisen on pidettävä itsensä sukupuolisesti puhtaana. – –

Näille nuorukaisille opetetaan, että he lähtevät maailmaan kirkon edustajina ja että minkä tahansa järjestön – taloudellisen tai uskonnollisen – edustajalla täytyy olla ainakin yksi merkittävä ominaisuus, ja se on luotettavuus. Oikeassa oli se, joka sanoi: ”Suurempi kohteliaisuus on se, että ihmiseen luotetaan, kuin se, että häntä rakastetaan.” Ja keitä nämä lähetyssaarnaajat edustavat? Ensiksi he edustavat vanhempiaan, sillä heillä on vastuu pitää vanhempiensa hyvä nimi tahrattomana. Toiseksi he edustavat kirkkoa, etenkin sitä seurakuntaa, jossa he elävät. Ja kolmanneksi he edustavat Herraa Jeesusta Kristusta, jonka valtuutettuja palvelijoita he ovat.

Nämä lähettiläät, sillä sellaisia he ovat, edustavat noita kolmea ryhmää ja edustaessaan heitä he hoitavat yhtä suurimmista velvollisuuksistaan elämässään.¹⁷

Lähetystyöpalvelusta koituu monia siunauksia.

Jos haluatte todistuksenne vahvistuvan, jos haluatte saada nyt henkilökohtaisen ilmoituksen, että Kristus auttaa teitä työssänne, johtaa tätä kirkkoa, niin paras tapa siihen on – – hoitaa velvollisuutenne – – tekemällä lähetystyötä.¹⁸

Palveleminen – – lähetyskentällä on siunaus kenelle tahansa. Sen huomaavat ne tuhannet vanhemmat kaikkialla kirkossa, jotka ymmärtävät sellaisen työn arvon pojilleen ja tyttärilleen, joissa tämä kokemus herättää arvostuksen kotia ja evankeliumia kohtaan. Vanhemmat tietävät myös, että lähetystyön tekeminen tuo tietoisuuden tasolle tiedon siitä, että evankeliumi on totta, minkä nuoret miehet ovat ehkä tunteneet mutta mitä he eivät ole ilmaisseet.¹⁹

Monet meistä eivät oivalla tämän suuren kirkon toimialan [lähetystyön] arvoa ja valtavia mahdollisuuksia.

Esimerkkinä vapaaehtoisesta palveluksesta Mestarin asiassa se on vertaansa vailla.
Kannustimena puhtaaseen elämään nuorten keskuudessa, luonteen muovaamiseen vaikuttavana tekijänä sen vaikutus on mittaamaton.
Kasvattavana voimana ja kohottavana vaikutuksena yhteisöissämme sen merkitys näkyy selvästi.
Tekijänä, joka johtaa parempaan yhteisymmärrykseen kansojen kesken ja kansainvälisten ystävyyssuhteiden solmimiseen, se on vaikutukseltaan merkittävä.
Mitä tulee Kaikkivaltiaan tarkoitukseen pelastaa yksityinen ihminen – – lähetystyö sopii mitä parhaimmin tämän iankaikkisen suunnitelman toteuttamiseen!

”Muistakaa, että sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä; – –

Ja jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!

Ja nyt, jos ilonne on suuri yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun luokseni minun Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdatatte monta sielua minun luokseni!” (OL 18:10, 15–16.)²⁰

Ihmissydänten on muututtava. Kristus tuli maailmaan juuri sitä tarkoitusta varten. Evankeliumin saarnaamisen tärkein syy on muuttaa ihmisten sydän ja elämä, ja te veljet, jotka siirrytte vaarnasta toiseen ja kuulette niiden todistuksia, jotka ovat äskettäin kääntyneet, – – voitte todistaa, kuinka kääntymys on muuttanut heidän elämänsä, kun he ovat kertoneet todistuksestaan. Koettuaan sellaisen kääntymyksen he tuovat maailmaan rauhaa ja hyvää tahtoa riidan [ja] kärsimyksen sijaan.²¹

Lähetyssaarnaajamme – – julistavat nyt sekasortoiselle maailmalle, että Jeesuksen syntyessä julistettu sanoma ”maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” [Luuk. 2:14] – voi olla todellisuutta täällä ja nyt, jos olemme kuuliaisia evankeliumin periaatteille.²²

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Presidentti McKay ilmaisi usein kiitollisuutensa niiden lähetyssaarnaajien ponnistuksista, jotka opettivat hänen vanhempiaan. Kuinka lähetystyö on ollut siunauksena sinulle tai jollekulle tuntemallesi henkilölle?
Kenen vastuulla lähetystyö on tänä aikana? (Ks. s. 55–60.) Mitä mahdollisuuksia meillä on noudattaa presidentti McKayn ohjetta, että jokaisen jäsenen tulisi olla lähetyssaarnaaja? Kuinka me voimme valmistautua täyttämään tämän velvollisuuden?
Mitä apukeinoja kirkko on tarjonnut auttaakseen meitä kertomaan evankeliumista? Millä tavoin meitä on opastettu auttamaan kokoaikaisia ja seurakuntalähetyssaarnaajia alueellamme?
Mitä edellytyksiä kokoaikaiselle lähetystyöpalvelulle asetetaan? (Ks. s. 60–63.) Miksi kelvollisuus ja luotettavuus ovat välttämättömiä lähetystyössä?
Miten nuoret voivat valmistautua palvelemaan lähetystyössä? Miten aikuiset voivat auttaa nuoria valmistautumaan palvelemaan lähetystyössä?
Kuinka ne, joilla on fyysisiä tai henkisiä rajoituksia, voivat edistää lähetystyöasiaa? Mitä vaihtoehtoisia tapoja heille on tarjolla kirkossa palvelemiseen?
Kuinka vanhemmat avioparit voivat olla merkittävä voimavara lähetyskentällä?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 3. Nefi 12:14–16; OL 4:1–7; 18:15–18; 75:2–5; 88:81; 90:11.