2010
Voima muuttua
Kesäkuu 2010


Me puhumme Kristuksesta

Voima muuttua

Vaikka synnyin kirkon piiriin ja olin aktiivinen 15-vuotiaaksi asti, vieraannuin evankeliumista nuorena aikuisena. Etsiessäni tuohon aikaan jotakin, mikä voisi tehdä minut onnelliseksi, turvauduin huumeisiin.

Kamppailin yhä lisääntyvän riippuvuuden kanssa, ja elämäni tuntui jonkinlaiselta huonolta elokuvalta, jota en kyennyt pysäyttämään. Vaikka halusin lopettaa, huomasin, että pystyin tuskin lainkaan hallitsemaan ajatuksiani tai tekojani. Vasta kun suoritin vankeusrangaistusta huumerikoksesta, huomasin, mitä olin menettänyt. Minulla oli Mormonin kirja, ja löysin kohdan Alma 5:7: ”Katso, hän muutti heidän sydämensä; niin, hän herätti heidät syvästä unesta, ja he heräsivät Jumalalle. Katso, he olivat pimeyden keskellä; kuitenkin heidän sieluaan valaisi ikuisen sanan valo.”

Tiesin olevani pimeyden keskellä ja halusin, että sydämeni muuttuisi.

Olin toki yrittänyt muuttua aiemminkin. Olin osallistunut erilaisiin toipumisohjelmiin. Olin yrittänyt lopettaa huumeidenkäytön itseni ja perheeni vuoksi. Se kaikki onnistui jonkin aikaa, mutta repsahdin aina. Tämä jae Alman kirjassa antoi minulle toivoa Jeesukseen Kristukseen – toivoa, että vaikka minulla ei ollutkaan voimaa muuttaa itseäni (ja tiesin, ettei minulla ollut), Hän voisi muuttaa minut.

Muistan, kuinka luovutin riippuvuuteni kuorman Vapahtajan kannettavaksi. Rukoilin ja myönsin taivaalliselle Isälle: ”En pysty tähän omin voimin.”

Osallistuin MAP-kirkon riippuvuuksista toipumisen ohjelmaan, 12 askeleen kurssiin, jota opetti lähetyssaarnaaja-aviopari. Se, mitä he opettivat tuolla kurssilla, pelasti minut. He hoivasivat uskon siementä, joka oli kylvetty monia vuosia aiemmin, kun kävin lapsena kirkossa äitini kanssa. Lähetyssaarnaajat opettivat minulle parannusta ja anteeksiantoa. Mikä tärkeämpää, he osoittivat minua kohtaan rakkautta ja kertoivat minulle, että voisin saada osakseni vielä suurempaa rakkautta taivaalliselta Isältäni ja Vapahtajaltani. Tunsin sydämessäni voimallisen muutoksen (ks. Alma 5:12) ja huomasin, että onni, jota olin etsinyt niin kauan, oli ollut koko ajan evankeliumissa.

Kuusi vuotta on kulunut siitä, kun päätin kääntyä Vapahtajani puoleen. Tämä on ollut todella kovaa työtä, mutta Herran voimasta olen voittanut monia esteitä.

En olisi koskaan osannut kuvitella sitä onnea ja iloa, jota minulla on nyt elämässäni vaimoni ja lasteni kanssa. Minulla on Melkisedekin pappeus ja olen saanut temppelitoimitukset. Pidän näitä myönteisiä elämänmuutoksia Jeesuksen Kristuksen ansiona. Hän on voima muuttua.

Todistan muille, jotka kamppailevat kuten minä kamppailin – ja niille, jotka rakastavat heitä – että muutos on mahdollinen ja että se on hyvin todellinen. Teidän ei pidä luopua toivosta. On olemassa keino palata onneen, ja se on Jeesuksen Kristuksen avulla.

Michael T. Malmin teos Särkyneen sydämesi parantaminen

Tulosta