Perusasioita uskonnossamme

Tammikuu 2011

Perusasioita uskonnossamme

Vanhin Dallin H. Oaks

kahdentoista apostolin koorumista

Tämä artikkeli on ote puheesta Harvardin oikeustieteellisen tiedekunnan opettajille ja opiskelijoille 26. helmikuuta 2010.

Apostolina minut on kutsuttu olemaan Kristuksen opin, työn ja valtuuden todistaja kaikkialla maailmassa. Siinä ominaisuudessa todistan, että nämä uskontomme peruslähtökohdat ovat totta.

Me myöhempien aikojen pyhät tiedämme, etteivät kovinkaan monet kirkkoomme kuulumattomat ymmärrä oppejamme ja arvojamme. Tämä kävi selväksi Gary C. Lawrencen valtakunnallisessa tutkimuksessa, joka julkaistiin hänen äskettäin ilmestyneessä kirjassaan How Americans View Mormonism [Miten amerikkalaiset suhtautuvat mormonismiin]. Kolme neljäsosaa haastatelluista yhdisti kirkkoomme korkeat moraalinormit, mutta noin puolet oli sitä mieltä, että me olemme salamyhkäisiä ja arvoituksellisia ja että meillä on ”omituisia uskonkäsityksiä”.¹ Kun haastateltavia pyydettiin valitsemaan eri ilmauksia, jotka heidän mielestään kuvaavat myöhempien aikojen pyhiä yleensä, 87 prosenttia valitsi ”lujat perhearvot”, 78 prosenttia valitsi ”rehellisiä” ja 45 prosenttia valitsi ”sokeita seuraajia”.²

Kun Lawrencen haastattelijat kysyivät: ”Mikä on ymmärryksenne mukaan mormonismin pääväite?”, vain 14 prosenttia osasi sanoa jotakin, joka on edes lähellä ajatusta alkuperäisen kristillisen uskon palautuksesta tai uudelleen vakiinnuttamisesta. Samoin kävi eräässä toisessa valtakunnallisessa tutkimuksessa. Kun vastaajilta kysyttiin, mikä yksi sana kuvaa parhaiten heidän vaikutelmaansa mormoniuskonnosta, yksikään henkilö ei ehdottanut sanoja tai ajatuksia alkukristillisyydestä tai sen palauttamisesta.³

Pettymystäni näihin tuloksiin lieventävät vain hivenen Lawrencen muut tutkimustulokset ja havainto, että uskonnon ollessa kyseessä amerikkalaiset ovat yleisesti ottaen ”syvästi uskonnollisia” mutta ”tavattoman vähän tietäviä”. Esimerkiksi 68 prosenttia sanoi rukoilevansa ainakin muutamia kertoja viikossa ja 44 prosenttia sanoi, että he käyvät jumalanpalveluksessa melkein joka viikko. Samaan aikaan puolet ei osannut nimetä edes yhtä neljästä evankeliumista, useimmat eivät osanneet nimetä Raamatun ensimmäistä kirjaa ja 10 prosenttia luuli, että Jeanne d’Arc oli Nooan vaimo [englanninkielisen nimen Joan of Arc loppuosan voi sekoittaa sanaan ark, ’arkki’].⁴

Monet tekijät myötävaikuttavat vallitsevaan tietämättömyyteen uskonasioissa, mutta yksi niistä on varmastikin ylemmän asteen koulutuksen yleinen vihamielisyys tai välinpitämättömyys uskontoa kohtaan. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ylemmän asteen oppilaitoksista on tullut arvovapaita paikkoja, joissa asenteet uskontoa kohtaan ovat parhaimmillaankin neutraaleja. Opiskelijat ja muut uskonnolliset ihmiset, jotka uskovat elävän Jumalan todellisuuteen ja ehdottomiin moraalin periaatteisiin, sivuutetaan.

Vaikuttaa epärealistiselta odottaa, että ylemmän asteen koulutus kokonaisuudessaan palaisi merkittävään rooliin moraaliarvojen opettamisessa. Se jää kotien, kirkkojen ja uskonnollispainoitteisten korkeakoulujen vaikutuspiiriin. Kaikkien pitäisi toivoa menestystä tässä tärkeässä tehtävässä. Oppilaitokset voivat kuvitella olevansa neutraaleja oikeaa ja väärää koskevissa kysymyksissä, mutta yhteiskunta ei voi säilyä sellaisen neutraalisuuden turvin.

Olen valinnut kolme ryhmää totuuksia edustamaan myöhempien aikojen pyhien uskon perusperiaatteita:

Jumalan olemus, mukaan lukien kolmen jumaluuden jäsenen tehtävä, ja siihen liittyvä totuus, että on olemassa ehdottomia moraalin periaatteita.
Elämän tarkoitus.
Ihmistä ja maailmankaikkeutta koskevan totuuden kolme lähdettä: tiede, pyhät kirjoitukset ja jatkuva ilmoitus – sekä kuinka me voimme tuntea ne.

1. Jumalan olemus

Ensimmäinen uskoomme liittyvä peruslähtökohtani on se, että Jumala on todellinen ja että todellisia ovat myös iankaikkiset totuudet ja arvot, joita ei voi todistaa nykyisin tieteellisin menetelmin. Nämä ajatukset ovat väistämättä yhteydessä toisiinsa. Muiden uskovien tavoin me julistamme, että on olemassa ylin lainantaja, Jumala, iankaikkinen Isämme, ja että on olemassa ehdottomia moraalisia periaatteita. Me torjumme moraalisen relativismin, josta on tulossa suurelta osin nykyajan kulttuurin epävirallinen uskontunnustus.

Meille totuus Jumalan olemuksesta ja suhteestamme Häneen on avain kaikkeen muuhun. On merkittävää, että juuri uskonkäsityksemme Jumalan olemuksesta erottaa meidät useimpien kristillisten kirkkokuntien virallisista uskontunnustuksista. Uskonkappaleemme alkavat seuraavasti: ”Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen” (UK 1).

Tämä meidän uskomme jumaluuteen on yhteistä muiden kristittyjen kanssa, mutta meille sen merkitys on erilainen kuin useimmille. Me uskomme, että nämä kolme jumaluuden jäsentä ovat kolme erillistä ja erilaista olentoa ja että Isä Jumala ei ole henki, vaan Hän on kirkastettu Olento, jolla on käsinkosketeltava ruumis, aivan kuten Hänen ylösnousseella Pojallaan, Jeesuksella Kristuksella. Vaikka He ovat erillisiä olentoja, He ovat yhtä tarkoituksessa. Me uskomme, että Jeesus viittasi tähän suhteeseen rukoillessaan Isältään, että Hänen opetuslapsensa olisivat yhtä kuten Hän ja Hänen Isänsä ovat yhtä (Joh. 17:11) – yhtä tarkoituksessa mutta eivät olemukseltaan. Ainutlaatuinen uskonkäsityksemme, että ”Isällä on liha- ja luuruumis, yhtä käsinkosketeltava kuin ihmisen; Pojalla myös; mutta Pyhällä Hengellä ei ole liha- ja luuruumista, vaan hän on henkipersoona” (OL 130:22), on meille olennainen. Mutta kuten Gary Lawrencen haastattelututkimukset osoittavat, emme ole välittäneet tätä uskonkäsitystä tehokkaasti muille.⁵

Meidän uskomme Jumalan olemukseen on peräisin tapahtumasta, jota kutsumme ensimmäiseksi näyksi ja joka aloitti Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden palautuksen. Joseph Smith, kouluja käymätön 14-vuotias poika, joka etsi tietoa siitä, mihin kirkkoon hänen pitäisi liittyä, sai näyn, jossa hän näki kaksi Persoonaa, ”joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata”. Toinen Heistä osoitti toista ja sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!” (JS–H 17.) Poika Jumala sanoi nuorelle profeetalle, että sen ajan kirkkojen ”uskontunnustukset olivat iljettäviä hänen silmissään” (JS–H 19). Tämä jumalallinen julistus tuomitsi uskontunnustukset, ei uskollisia etsijöitä, jotka uskoivat niihin.

Joseph Smithin ensimmäinen näky osoitti, että vallitsevat käsitykset Jumalan olemuksesta ja jumaluudesta olivat vääriä eivätkä voineet johtaa niiden kannattajia siihen päämäärään, jonka Jumala heille halusi. Sitä seuranneiden nykyajan pyhien kirjoitusten tulva toi esiin tämän perustavaa laatua olevan totuuden merkityksen ja antoi meille Mormonin kirjan. Tämä uusi pyhä kirja on toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Se vahvistaa Raamatun profetiat ja opetukset siitä, millainen Kristus on ja mikä on Hänen tehtävänsä. Se laajentaa ymmärrystämme Hänen evankeliumistaan ja Hänen opetuksistaan Hänen maanpäällisen palvelutyönsä aikana. Siinä on myös monia opetuksia ja esimerkkejä ilmoituksista, joista me saamme tietää totuuden näistä asioista.

Nämä opetukset selittävät todistustamme Kristuksesta. Meidän perustanamme ei ole maailman viisaus tai ihmisfilosofiat – olivatpa ne kuinka perinteisiä tai kunnioitettuja hyvänsä. Todistuksemme Jeesuksesta Kristuksesta perustuu Jumalan ilmoituksiin profeetoilleen ja meille henkilökohtaisesti.

Mistä todistuksemme Jeesuksesta Kristuksesta saa meidät vakuuttuneiksi? Jeesus Kristus on Jumalan, iankaikkisen Isän, ainosyntyinen Poika. Hän on Luoja. Verrattoman palvelutyönsä ansiosta kuolevaisuudessa Hän on opettajamme. Hänen ylösnousemuksensa johdosta kaikki, jotka ovat koskaan eläneet, tulevat nousemaan kuolleista. Hän on Vapahtaja, jonka sovitusuhri avaa meille mahdollisuuden saada anteeksi henkilökohtaiset syntimme, jotta meidät voidaan puhdistaa niin että voimme palata Jumalan, iankaikkisen Isämme, eteen. Tämä on kaikkina aikoina eläneiden profeettojen keskeinen sanoma. Joseph Smith esitti tämän suuren totuuden kolmannessa uskonkappaleessamme: ”Me uskomme, että koko ihmissuku voi pelastua Kristuksen sovituksen ansiosta noudattamalla evankeliumin lakeja ja toimituksia.”

Me Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet todistamme Mormonin kirjan profeetan kuningas Benjaminin kanssa, ”ettei muuta nimeä anneta eikä mitään muuta keinoa eikä tapaa, jonka kautta pelastus voi tulla ihmislapsille, kuin vain Kristuksen, Herran Kaikkivaltiaan nimessä ja nimen kautta” (Moosia 3:17).

Miksi Kristus on ainoa keino? Kuinka Hän pystyi murtamaan kuoleman kahleet? Miten oli mahdollista, että Hän kykeni ottamaan päälleen koko ihmiskunnan synnit? Kuinka Hänen sovituksensa voi puhdistaa meidät tahraiset syntiset ja saada aikaan ruumiimme ylösnousemuksen? Ne ovat mysteereitä, joita en täysin ymmärrä. Minulle Jeesuksen Kristuksen sovituksen ihme on käsittämätön, mutta Pyhä Henki on antanut minulle todistuksen sen totuudellisuudesta, ja minä riemuitsen siitä, että voin käyttää elämäni sen julistamiseen.

2. Kuolevaisen elämän tarkoitus

Toinen peruslähtökohtani koskee kuolevaisen elämän tarkoitusta. Sen pohjana on ymmärryksemme Jumalan, iankaikkisen Isän, tarkoituksista, ja se koskee kohtaloamme Hänen lapsinaan. Teologiamme alkaa varmuudella siitä, että me elimme henkinä ennen kuin tulimme tämän maan päälle. Se vahvistaa, että tällä kuolevaisella elämällä on tarkoitus. Ja se opettaa, että suurin toiveemme on tulla taivaallisten vanhempiemme kaltaisiksi, minkä johdosta perhesuhteemme voivat jatkua kautta iankaikkisuuden. Meidät asetettiin maan päälle, että saisimme fyysisen ruumiin ja – Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta ja olemalla kuuliaisia Hänen evankeliuminsa laeille ja toimituksille – osoittautuisimme kelvollisiksi ihmissuhteisiin ja kirkastettuun selestiseen tilaan, joita nimitetään korotukseksi eli iankaikkiseksi elämäksi.

Meidät tunnetaan aivan oikein perhekeskeisenä kirkkona, mutta huonosti ymmärretään se seikka, ettei perhekeskeisyytemme keskity vain kuolevaisuuden ihmissuhteisiin vaan on myös perusteologiaamme. Rakastavan Luojan suuressa suunnitelmassa Hänen kirkkonsa tehtävänä on auttaa meitä saavuttamaan korotus selestisessä valtakunnassa, ja se voidaan saavuttaa vain siten, että mies ja nainen solmivat iankaikkisen avioliiton (ks. OL 131:1–3).

Uskollisella leskiäidilläni ei ollut mitään epäselvyyttä perhesuhteiden iankaikkisesta luonteesta. Hän kunnioitti aina edesmenneen, uskollisen isämme asemaa. Hän loi tunteen, että isä oli läsnä kodissamme. Hän puhui siitä, että heidän temppeliavioliittonsa kestää iankaikkisesti ja että päämääränämme on olla yhdessä perheenä seuraavassa elämässä. Hän muistutti meitä usein siitä, mitä isämme haluaisi meidän tekevän, jotta pääsisimme osallisiksi Vapahtajan lupauksesta, että voisimme olla iankaikkinen perhe. Hän ei koskaan puhunut itsestään leskenä, eikä mieleeni koskaan juolahtanut, että hän oli leski. Kasvuvuosinani hän ei ollut minulle leski. Hänellä oli aviomies, ja meillä oli isä. Isä oli vain jonkin aikaa poissa.

Me vahvistamme, että avioliitto on Jumalan suunnitelman toteuttamisen kannalta välttämätön, jotta voidaan antaa hyväksytty ympäristö syntymiselle kuolevaisuuteen ja valmistaa perheenjäseniä iankaikkiseen elämään. Tieto Jumalan suunnitelmasta antaa myöhempien aikojen pyhille ainutlaatuisen näkökulman avioliittoon ja lapsiin. Me pidämme lasten hankkimista ja kasvattamista osana Jumalan suunnitelmaa ja niiden pyhänä velvollisuutena, joille on annettu voima osallistua siihen. Me uskomme, että parhaat aarteet maan päällä ja taivaassa ovat lapsemme ja jälkeläisemme. Ja me uskomme, että meidän täytyy pyrkiä luomaan sellainen kuolevainen perhe, joka suo parhaat olosuhteet lasten – kaikkien lasten – kehitykselle ja onnelle.

Voima luoda kuolevaista elämää on ylevin voima, minkä Jumala on antanut lapsilleen. Tämän luomisvoiman käyttämiseen annettiin valtuudet ensimmäisessä käskyssä: ”Olkaa hedelmälliset [ja] lisääntykää” (1. Moos. 1:28). Toinen tärkeä käsky kielsi sen väärinkäytön: ”Älä tee aviorikosta” (2. Moos. 20:14) ja ”kavahtakaa siveettömyyttä” (1. Tess. 4:3). Me tähdennämme tätä siveyden lakia, koska me ymmärrämme luomisvoimiemme tarkoituksen Jumalan suunnitelman toteuttamisessa.

On paljon poliittisia, lainopillisia ja sosiaalisia paineita muutoksiin, jotka hämmentävät käsitystä sukupuolesta, väheksyvät avioliiton tärkeyttä tai muuttavat sen määritelmää tai hämärtävät miesten ja naisten välisiä eroja, jotka ovat välttämättömiä Jumalan suuren onnensuunnitelman toteutumiseksi. Meidän iankaikkinen näkökulmamme saa meidät asettumaan sellaisia muutoksia vastaan.

Lopuksi ymmärrykseemme kuolevaisen elämän tarkoituksesta sisältyy joitakin ainutlaatuisia oppeja siitä, mitä kuolevaisuuden jälkeen seuraa. Muiden kristittyjen tavoin me uskomme, että kun lähdemme tästä elämästä, menemme taivaaseen (paratiisiin) tai helvettiin. Mutta me uskomme, että tämä kahtiajako vanhurskaisiin ja jumalattomiin on vain tilapäistä sillä aikaa kun kuolleiden henget odottavat ylösnousemustaan ja lopullista tuomiota (ks. Alma 40:11–14). Ne määränpäät, jotka seuraavat lopullista tuomiota, ovat paljon moninaisemmat, ja ne ovat todiste Jumalan rakkauden valtavuudesta lapsiaan – heitä kaikkia – kohtaan.

Jumalan rakkaus on niin suurta, että Hän vaatii, että Hänen lapsensa noudattavat Hänen lakejaan, koska vain olemalla kuuliaisia he voivat edetä kohti sitä iankaikkista kohtaloa, jonka Hän heille haluaa. Siten viimeisellä tuomiolla meidät kaikki määrätään siihen kirkkauden valtakuntaan, joka vastaa kuuliaisuuttamme Hänen lailleen. Toisessa kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali kertoo näystä, jossa mies ”temmattiin kolmanteen taivaaseen” (2. Kor. 12:2). Puhuessaan kuolleiden ylösnousemuksesta hän kuvaili ruumiita, joiden loistot ovat erilaisia verraten niitä auringon, kuun ja tähtien loistoon. Hän käytti kahdesta ensimmäisestä ilmauksia taivaallisia ja maallisia ruumiita (ks. 1. Kor. 15:40–42) [englanninkielisessä Raamatussa käytetään ilmaisuja selestiset ja terrestriset ruumiit]. Meille iankaikkinen elämä selestisessä, korkeimmassa kirkkaudessa ei ole mystistä yhdistymistä käsittämättömään henkijumalaan, vaan iankaikkinen elämä on perhe-elämää rakastavan taivaallisen Isän, esivanhempiemme ja jälkeläistemme kanssa.

Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin teologia on kaiken kattava, yleismaailmallinen, armollinen ja tosi. Kuolevaisen elämän välttämättömien kokemusten jälkeen kaikki Jumalan pojat ja tyttäret nousevat lopulta kuolleista ja menevät kirkkauden valtakuntaan, joka on ihmeellisempi kuin yksikään kuolevainen voi käsittää. Vain muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta jopa hyvin jumalattomatkin pääsevät lopulta ihanaan – vaikkakin vähäisempään – kirkkauden valtakuntaan. Kaikki tämä tapahtuu, koska Jumala rakastaa lapsiaan niin suuresti, ja tämän kaiken tekee mahdolliseksi Jeesuksen Kristuksen sovitus ja ylösnousemus, Hänen, ”joka kirkastaa Isän ja pelastaa kaikki hänen kättensä teot” (OL 76:43).

3. Totuuden lähteet

Myöhempien aikojen pyhät ovat hyvin kiinnostuneita hankkimaan tietoa. Brigham Young (1801–1877) sanoi sen parhaiten: ”[Uskontomme] – – kehottaa [meitä] etsimään uutterasti tietoa. Ei ole olemassa toista kansaa, joka olisi innokkaampi näkemään, kuulemaan, oppimaan ja ymmärtämään totuutta.”⁶

Eräässä toisessa tilanteessa hän selitti, että me kannustamme jäseniämme kasvamaan ”tiedossa ja älyssä kaikilla [oppimisen] aloilla – –, sillä kaikkinainen viisaus ja kaikki maailman taiteet ja tieteet ovat Jumalasta ja tarkoitettu Hänen kansansa hyväksi”.⁷

Me etsimme tietoa, mutta me teemme sen erityisellä tavalla, koska me uskomme, että tiedolla on kaksi ulottuvuutta: aineellinen ja hengellinen. Me etsimme aineellisen ulottuvuuden tietoa tieteellisin tutkimuksin ja hengellisen ulottuvuuden tietoa ilmoituksen avulla. Ilmoitus on Jumalan viestintää ihmiselle – profeetoille ja jokaiselle meistä, jos me tavoittelemme sitä.

Ilmoitus on selkeästi yksi piirre, joka erottaa meidän uskontomme muista. Profeetta Joseph Smithiä ohjasi ja valisti koko hänen elämänsä ajan jatkuva ilmoitusten virta. Hänen julkaisemiensa ilmoitusten valtava määrä, mukaan lukien Mormonin kirja ja Oppi ja liitot, toi esiin hänen ainutlaatuisen kutsumuksensa tämän viimeisen ajan taloudenhoitokauden profeettana. Tällä profeetallisella ilmoituksella – Joseph Smithille ja niille, jotka ovat seuranneet häntä kirkon presidentteinä – Jumala on ilmoittanut totuuksia ja käskyjä profeettajohtajilleen kansansa valistukseksi ja kirkkonsa johtamiseksi ja ohjaamiseksi.

Tämänkaltaista ilmoitusta kuvattiin Vanhan testamentin opetuksessa: ”Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille” (Aam. 3:7). Joseph Smith julisti: ”Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko perustettiin suoralle ilmoitukselle kuten – – Jumalan kirkko on aina perustettu.”⁸ Hän kysyi: ”Poistakaa Mormonin kirja ja ilmoitukset. Missä on silloin uskontomme?” Hän vastasi: ”Meillä ei ole sitä.”⁹

Joseph Smith opetti myös, että koska ilmoitus ei lakannut varhaisten apostolien myötä vaan jatkuu näinä nykyisinä aikoina, jokainen voi saada henkilökohtaista ilmoitusta oman kääntymyksensä, ymmärryksensä ja päätöksentekonsa avuksi. ”Jumalan lasten etuoikeus on tulla Jumalan luo ja saada ilmoitusta”, hän sanoi. ”Jumala ei erottele ihmisiä; meillä kaikilla on sama etuoikeus.”¹⁰

Uudessa testamentissa kuvataan tällaista henkilökohtaista ilmoitusta. Kun esimerkiksi Pietari vahvisti vakaumuksensa siitä, että Jeesus on Jumalan jumalallinen Poika, Vapahtaja julisti: ”Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa” (Matt. 16:17).

Henkilökohtaista ilmoitusta – jota joskus kutsutaan ”innoitukseksi” – saadaan monessa muodossa. Useimmiten se tulee äkillisen valaistumisen mieleen tuomina sanoina tai ajatuksina tai ehdotettuja toimintatapoja koskevina myönteisinä tai kielteisinä tunteina. Yleensä se tulee vastauksena vilpittömään ja rukouksentäyteiseen etsintään. Jeesus opetti: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Matt. 7:7.) Ilmoitusta tulee, kun me pidämme Jumalan käskyt ja tulemme siten kelvollisiksi Pyhän Hengen kumppanuuteen ja viestintään.

Jotkut ihmettelevät, kuinka kirkon jäsenet hyväksyvät nykyajan profeetan opetukset oppaaksi omaan elämäänsä. Se on epätavallista useimmissa uskonnollisissa perinteissä. Vastauksenamme syytökseen, että myöhempien aikojen pyhät seuraavat johtajiaan ”sokeasta kuuliaisuudesta”, on tämä sama henkilökohtainen ilmoitus. Me kunnioitamme johtajiamme ja odotamme heidän saavan innoitusta kirkon johtamisessa ja opetuksissaan. Mutta meillä kaikilla on etuoikeus ja meitä rohkaistaan vahvistamaan heidän opetuksensa kysymällä niistä rukouksessa ja saamalla ilmoituksen välityksellä vahvistus suoraan Jumalalta.

Useimmat kristityt uskovat, että Jumala sulki pyhien kirjoitusten kaanonin – pyhinä kirjoituksina pidettävän pyhien kirjojen arvovaltaisen kokoelman – pian Kristuksen kuoleman jälkeen ja että sen ajan jälkeen ei ole ollut niihin verrattavia ilmoituksia. Joseph Smith opetti ja osoitti, että pyhien kirjoitusten kaanon on avoin.¹¹ Itse asiassa pyhien kirjoitusten kaanon on avoin kahdella tapaa, ja käsitys jatkuvasta ilmoituksesta on ratkaisevan tärkeä kummallekin niistä.

Ensinnäkin Joseph Smith opetti, että Jumala ohjaa lapsiaan antamalla uusia lisäyksiä pyhien kirjoitusten kaanoniin. Mormonin kirja on sellainen lisäys. Samoin ovat ilmoitukset Opissa ja liitoissa sekä Kallisarvoisessa helmessä. Jatkuva ilmoitus on meille välttämätöntä saadaksemme sen, mitä Herra haluaa meidän ymmärtävän ja tekevän omana aikanamme ja omissa olosuhteissamme.

Toiseksi jatkuva ilmoitus avaa kaanonin pyhien kirjoitusten lukijoille, kun he Pyhän Hengen vaikutuksesta löytävät niistä uusia merkityksiä ja ohjausta omiin henkilökohtaisiin olosuhteisiinsa. Apostoli Paavali kirjoitti, että jokainen pyhä kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengestä (ks. 2. Tim. 3:16; ks. myös 2. Piet. 1:21) ja että vain se, jolla on Jumalan Henki, voi ”tietää, mitä Jumalassa on” (1. Kor. 2:11, ks. myös JST 1 Corinthians 2:11). Se tarkoittaa sitä, että ymmärtääksemme pyhiä kirjoituksia me tarvitsemme henkilökohtaista innoitusta Herran Hengeltä valaisemaan mieltämme. Tämän vuoksi me rohkaisemme jäseniämme tutkimaan pyhiä kirjoituksia ja etsimään rukoillen innoitusta, jotta he tietäisivät niiden merkityksen omalla kohdallaan. Lopullinen tieto tulee henkilökohtaisena ilmoituksena Pyhän Hengen välityksellä.

Jeesus opetti: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät” (Matt. 7:20). Minun, lukemattomien muiden uskovien ja monien tarkkailijoiden mielestä hedelmät ovat hyviä – hyviä jäsenille, hyviä heidän perheilleen, hyviä heidän asuinyhteisöilleen ja hyviä heidän kansakunnilleen. Todisteena siitä ovat ne miljoonien dollarien arvoiset tarvikkeet ja palvelut, joita Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ja sen jäsenet ääntä pitämättä ja tehokkaasti antavat apuna tragedioihin, kuten tammikuun 2010 Haitin maanjäristys.

Apostolina minut on kutsuttu olemaan Kristuksen opin, työn ja valtuuden todistaja kaikkialla maailmassa. Siinä ominaisuudessa todistan, että nämä uskontomme peruslähtökohdat ovat totta.

Koko teksti on englanninkielisenä osoitteessa www.lds.org/fundamental-premises-of-our-faith.

Valokuvakuvitus Craig Dimond © IRI; yksityiskohta Carl Heinrich Blochin teoksesta Kristus ja poika, kopiointi kielletty

Gary L. Kappin teos Ensimmäinen näky, kopiointi kielletty

Valokuvakuvitus Laureni Fochetto

Valokuvakuvitus Ruth Sipus