Voisinko jättää isomummini?
Hugo Fabián Lallana, Córdoba, Argentiina
Kun täytin 21, halusin palvella lähetystyössä. Isomummini Margarita Sippo de Lallana tuki päätöstäni, vaikka se merkitsikin, että hän jäisi yksin. Hän oli kasvattanut minut pienestä pitäen, ja olin huolissani siitä, kuka huolehtisi hänestä palvellessani lähetystyössä.
Meidät oli kastettu vuonna 1978, kun minä olin 11-vuotias ja isomummini oli 73. Lakkasimme pian käymästä kokouksissamme, mutta huolehtivat veljet ja sisaret kirkosta tulivat etsimään meitä.
Minä aktivoiduin jälleen, ja seurakunnan jäsenet odottivat pappeuteen asettamistani. ”Me saamme diakonin!” heillä oli tapana intoilla. Tuohon aikaan seurakunnassamme ei ollut Aaronin pappeuden haltijoita. Minusta tuli diakonien koorumin johtaja, koska muita diakoneja ei ollut. Mietin, miksi minulle annettiin sellainen tehtävä, mutta myöhemmin ymmärsin, että seurakunnan johtohenkilöt kouluttivat minua pappeustehtävissä. Siitä syystä yritin olla uskollinen.
Isomummini oli kuitenkin edelleen vähemmän aktiivinen ja kävi kokouksissa vain silloin tällöin. Mutta hän tuki päätöstäni palvella, koska hän tiesi sydämessään, että evankeliumi on totta.
Kun lähetin lähetystyöpaperini vuonna 1990, useimmat kokoaikaiset Córdobasta kutsutut lähetyssaarnaajat palvelivat joko Buenos Airesin pohjoisella tai eteläisellä lähetyskentällä Argentiinassa. Olin varma, että minut kutsuttaisiin jommallekummalle noista kahdesta lähetyskentästä enkä olisi liian kaukana isomummistani.
Kun vaarnanjohtajani myöhemmin soitti, hän kertoi minulle, että tarvitsen passin, koska lähtisinkin Kolumbiaan! Vaikka tunsinkin jatkuvaa huolta, isomummini kannusti minua lähtemään. Juuri ennen lähtöäni hän lupasi, että hän palaisi kirkkoon heti seuraavana sunnuntaina ja kävisi temppelissä ennen paluutani. Sitä oli vaikea uskoa, mutta sen johdosta minun oli helpompaa jättää hänet.
Ollessani lähetystyössä isomummini teki juuri niin kuin oli luvannut. Vaikka hän oli yli 80-vuotias, hän paitsi kävi kaikissa kokouksissaan myös saapui niihin ajoissa. Ja hän valmistautui ja kävi Buenos Airesin temppelissä.
Palatessaan koko yön kestäneen 12 tunnin bussimatkan jälkeen tuolta ensimmäiseltä temppelimatkalta isomummini saapui seurakuntakeskukseemme sunnuntaiaamuna kello 8.30 vähän ennen kirkon kokousten alkua. Vaarnanjohtajamme Rúben Spitale sanoi hänelle: ”Anna minun viedä sinut kotiin lepäämään.”
”Ei”, hän vastasi. ”Minä menen kokouksiin.” Ja hän meni.
Kun palasin lähetystyöstäni, kävimme temppelissä yhdessä kolme kertaa ennen kuin hän kuoli vuonna 2000. Meitä kumpaakin siunattiin lähetystyöni ansiosta. Jos olisin jäänyt kotiin, olen varma, ettei mikään noista siunauksista olisi toteutunut.