2011
Muinaisia esimerkkejä, nykypäivän lupauksia
Tammikuu 2011


Muinaisia esimerkkejä, nykypäivän lupauksia

Seurusteleminen ei ole koskaan ollut minulle helppoa, mutta saan voimaa uskollisuuden esimerkeistä pyhissä kirjoituksissa.

Vaikka useimmat sosiaaliset tilanteet ovat mielestäni mukavia, minulla on ongelmia seurustelurintamalla. En seurustellut ollenkaan ennen lähetystyötäni ja kun palasin kotiin kahden vuoden kuluttua, tunsin itseni erityisen kokemattomaksi.

Näiden kymmenen vuoden aikana sen jälkeen olen yrittänyt mielestäni tehdä kaiken mitä voin (ks. 2. Nefi 25:23) solmiakseni avioliiton – niin kuin minulle patriarkallisessa siunauksessani on luvattu – mutta ilman menestystä. Joskus olen tuntenut houkutusta luopua toivosta, että kerran löytäisin jonkun, ja erityisen synkkinä hetkinä olen huutanut rukouksessa: ”Autathan minua. En tiedä, mitä teen.”

Olen viime aikoina saanut huomattavaa lohtua pyhien kirjoitusten esimerkeistä. Seuraavat kolme kertomusta ovat erityisen voimallisesti auttaneet minua turvaamaan taivaalliseen Isään ja Hänen suunnitelmaansa.

Egyptin Joosef: Säilytä usko ja toivo Jumalaan

Joosef vietiin väkisin kotoaan 17-vuotiaana ja sysättiin vieraaseen maahan, jossa tuskin kukaan uskoi samalla tavoin kuin hän. Tästä vakavasta koettelemuksesta huolimatta hän säilytti hyvän asenteen ja pysyi uskollisena isännilleen ja Jumalalle (ks. 1. Moos. 37; 39–41). Siitä huolimatta hän koki 13 vuoden ajan epämieluisia tilanteita kerran toisensa jälkeen. Hänen tekemästään kovasta työstä ei näyttänyt olevan mitään hyötyä, vaan se vei hänet vankilaan, missä hän oli 30-vuotiaaksi asti.

Joskus mietin, ajatteliko Joosef koskaan, että Jumala oli jotenkin unohtanut hänet, tai kyselikö hän, kuinka pitkään hän olisi vankilassa tai pääsisikö hän ikinä vapaaksi. Mietin, antoivatko unet, joita Joosef oli nähnyt aiemmin elämässään (ks. 1. Moos. 37:5–11), hänelle toivoa kirkkaammasta tulevaisuudesta.

Tietenkin Jumala muisti Joosefin aivan kuten Hän oli muistanut Joosefin äidin Raakelin (ks. 1. Moos. 30:22). Joosefia siunattiin niin, että hän menestyi jopa epämieluisissa tilanteissa. Sen sijaan että Joosef olisi alkanut kapinoida, murjottaa tai kirota Jumalaa, hän osoitti huomattavaa uskoa. Sen johdosta häntä siunattiin valtavasti.

Meillä saattaa olla houkutus valittaa omia kärsimyksiämme ja kenties tulla sokeiksi niille siunauksille, joita Jumala on jo antanut meille. Uskon ja toivon säilyttäminen voi kuitenkin tuoda suuria siunauksia, kuten ne toivat Joosefille. Ja silloinkin kun uskoamme ei palkita siten kuin haluaisimme, tuon uskon säilyttäminen voi silti auttaa meitä elämään onnellisempaa elämää.

Joosefin kokemus on myös todistus Jumalan voiman ja viisauden ylivoimaisuudesta. Vuosikausiin Joosefin pyrkimykset eivät näyttäneet vievän häntä mihinkään, mutta Jumalan käden vaikutuksesta Joosef vapautui vankilasta ja hänet korotettiin arvossa faraosta seuraavaksi (ks. 1. Moos. 41:41–43). Olisiko Joosef voinut ennalta nähdä tai odottaa niin valtavia mahdollisuuksia?

Joskus me yritämme kovasti saavuttaa jotakin, mutta omat ponnistelumme, olivatpa ne miten suuria hyvänsä, ovat riittämättömiä tehtävään. Tiedän, että taivaallinen Isä voi siunata meitä uskomme ja kuuliaisuutemme ansiosta vielä suuremmilla siunauksilla kuin alunperin toivoimme. Luotan siihen, että jos minulla on hyvä asenne ja teen parhaani vaikeissa tilanteissa kuten Joosef, niin aikanaan – Herralle sopivana aikana – Hän osoittaa ”pyhän käsivartensa voiman” (Jes. 52:10). Uurastukseni ei ole mennyt hukkaan. Hän kyllä muistaa meidät. Itse asiassa Hän on jatkuvasti tietoinen meistä jokaisesta ja on varannut hyviä asioita meille jokaiselle, jos pysymme uskollisina.

Abraham: Rakasta Jumalaa ennen kaikkea muuta

Jokin aika sitten minulla päättyi seurustelusuhde ihmisen kanssa, josta välitin hyvin paljon. Koska olin jo huolissani siitä, etten ole naimisissa, epäilin, löytäisinkö ketään toista, jonka kanssa sopisin yhtä hyvin yhteen.

Pian sen jälkeen mieleeni muistui kertomus Abrahamista, jonka käskettiin uhrata Iisak (ks. 1. Moos. 22:1–14). Tajusin, että meitä kumpaakin pyydettiin luopumaan ihmisestä, jota rakastimme. Minun kokemukseni tietenkin kalpenee Abrahamin kokemuksen rinnalla, mutta oivalsin, että hänen kokemuksensa opetti malleja, joita voisin noudattaa.

Abraham odotti kauan poikaa syntyväksi hänelle ja Saaralle. Iisakin syntymä oli ihme, ja Abrahamille sanottiin: ”Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi” (Hepr. 11:18). Silti Herra käski Abrahamia uhraamaan Iisakin. Miten Iisakin jälkeläisiä voitaisiin sanoa Abrahamin lapsiksi, jos Iisak uhrattaisiin?

Abraham oli kuuliainen, koska hän tiesi, että – mutta ei välttämättä kuinka – Jumala pitäisi lupauksensa. Hän rakasti suuresti poikaansa, mutta hänen toimintansa osoitti, että hän rakasti Herraa enemmän kuin mitään muuta. Meitä pyydetään osoittamaan samaa (ks. OL 101:4–5) ja meillekin on luvattu suuri palkinto, jos kestämme uskollisesti (ks. Matt. 24:13). Kun seurustelusuhteeni päättyi, oli vaikeaa jatkaa siitä eteenpäin. Saatuani lupauksen, että menen naimisiin, seurustelusuhteen päättyminen tuntui olevan ristiriidassa tuon lupauksen täyttymisen kanssa. Mutta lupaus antoi minulle toivoa, joka auttoi minua yrittämään uudelleen ja osoittamaan taivaalliselle Isälle, että rakastan Häntä enemmän kuin mitään muuta.

Abrahamin uskollisuus palkittiin paitsi hänen poikansa hengen säästymisellä myös lukemattomilla jälkeläisillä ja muilla siunauksilla (ks. 1. Moos. 22:15–18). Meidätkin palkitaan, kun teemme uhrauksia, joita Jumala pyytää meiltä, ja osoitamme rakkautemme Häntä kohtaan. Se on uskomme koetuksen ydin.

Sakarias: Usko siihen, että Jumalan lupaukset ovat todellisia

Joskus emme tiedä, kuinka Herran meille antamat lupaukset voisivat koskaan täyttyä – kuten lupaus, että jos me haluamme iankaikkista avioliittoa ja pysymme uskollisina, meitä siunataan sillä. Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, opetti tästä paradoksista: ”Voi olla hetkiä, jolloin meidän täytyy tehdä rohkea päätös toivoa silloinkin kun kaikki ympärillämme on ristiriidassa tämän toivon kanssa.”1

Sakarias ja hänen vaimonsa Elisabet rukoilivat uskollisesti ja odottivat lasta koko elämänsä ajan. Viimein Sakarias sai enkeliltä lupauksen, että hänen vanha vaimonsa tulisi raskaaksi ja synnyttäisi lapsen, joka valmistaisi tietä Vapahtajalle. Siunaus oli niin suurenmoinen, ettei Sakarias kyennyt käsittämään sitä. Vaikka enkeli oli sen julistanut, Sakarias kysyi: ”Mistä voin tietää, että niin käy?” (Luuk. 1:18.)

Sakariaan tavoin mekin saatamme tottua niin täysin pettymisiin toiveissamme – tai luvatut siunaukset tuntuvat niin epäuskottavilta – että unohdamme, että ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Matt. 19:26). Sakariaan kokemus on muistuttanut minulle, että taivaallisen Isän suurimmat lupaukset ovat todellisia ja että Hän pitää ne aina.

Kertomukset Joosefista, Abrahamista ja Sakariaasta eivät ole ainoita, jotka ovat vahvistaneet uskoani ja antaneet minulle toivoa. Pyhät kirjoitukset ovat täynnä kertomuksia ihmisistä, joiden usko on muistuttanut minua uskomaan siihen, mitä Herra on luvannut minulle. Nykyään pystyn tuskin lukemaan lukuakaan pyhistä kirjoituksista saamatta muistutusta siitä, että Herra pitää aina lupauksensa. Sen ymmärtäminen antaa minulle suurta toivoa tulevaisuuteen.

Viite

  1. ”Toivon ääretön voima”, Liahona, marraskuu 2008, s. 23.

Kuvitus Jeff Ward