2011
Herra tarvitsee lähetyssaarnaajia
Tammikuu 2011


Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma

Herra tarvitsee lähetyssaarnaajia

President Thomas S. Monson

Viime lokakuun yleiskonferenssissa pyysin lisää lähetyssaarnaajia. Jokaisen kelvollisen ja kykenevän nuoren miehen tulisi valmistautua palvelemaan lähetystyössä. Sellainen palveleminen on pappeusvelvollisuus – velvoite, jota Herra odottaa meiltä, jotka olemme saaneet niin paljon. Nuoret miehet, kehotan teitä valmistautumaan palvelemaan lähetyssaarnaajina. Pitäkää itsenne puhtaina ja tahrattomina ja kelvollisina edustamaan Herraa. Pitäkää yllä terveyttänne ja voimianne. Tutkikaa pyhiä kirjoituksia. Siellä, missä seminaari ja instituutti ovat tarjolla, osallistukaa niihin. Tutustukaa lähetyssaarnaajien käsikirjaan Saarnatkaa minun evankeliumiani.

Sisaret, vaikkei teillä olekaan samaa pappeusvelvollisuutta palvella kokoaikaisina lähetyssaarnaajina kuin nuorilla miehillä, tekin teette arvokkaan osanne lähetyssaarnaajina, ja otamme kiitollisina vastaan palvelutyönne.

Muistutan kypsään ikään ehtineitä kirkon veljiä ja sisaria siitä, että Herra tarvitsee teitä paljon, paljon lisää palvelemaan kokoaikaisina lähetyssaarnaajina. Jos ette ole vielä siinä elämänvaiheessa, että voisitte palvella lähetystyössä avioparina, kehotan teitä valmistautumaan nyt siihen päivään, jolloin olosuhteidenne niin salliessa voisitte puolisonne kanssa lähteä lähetystyöhön. Elämässänne on harvoin aikoja, jolloin voitte nauttia siitä suloisesta hengestä ja tyydytyksestä, joka tulee yhteisestä kokoaikaisesta palvelusta Mestarin työssä.

Jotkut teistä saattavat olla luonteeltaan ujoja tai pitää itseään riittämättöminä ottamaan vastaan kutsun palvella. Muistakaa, että tämä on Herran työtä, ja kun me olemme Herran asialla, meillä on oikeus Herran apuun. Herra tekee sopivaksi selän, jolle Hän laskee kuorman.

Toisista, vaikka olisivatkin kelvollisia palvelemaan, voi tuntua, että heillä on tärkeämpiä tehtäviä. Kuinka hyvin muistankaan Herran lupauksen: ”Minä nostan kunniaan ne, jotka minua kunnioittavat” (1. Sam. 2:30). Kukaan meistä ei kunnioita taivaallista Isäämme ja Vapahtajaamme paremmin millään muulla tavoin kuin palvelemalla omistautuneena, myötätuntoisena lähetyssaarnaajana.

Esimerkkinä sellaisesta palvelemisesta oli Juliusz ja Dorothy Fussekin lähetystyökokemus. Heidät kutsuttiin lähetystyöhön Puolaan. Veli Fussek oli syntynyt Puolassa ja osasi kieltä. Hän rakasti sitä kansaa. Sisar Fussek oli syntynyt Englannissa eikä tiennyt Puolasta juuri mitään ja sen kansasta vielä vähemmän. Herraan luottaen he lähtivät suorittamaan tehtäväänsä. Työ oli yksinäistä, heidän tehtävänsä suunnaton. Siihen aikaan Puolassa ei ollut lähetyskenttää. Fussekien saama tehtävä oli valmistaa tietä, niin että lähetyskenttä voitaisiin perustaa.

Vaipuivatko vanhin ja sisar Fussek epätoivoon, koska heidän tehtävänsä oli niin suunnaton? Eivät hetkeksikään. He tiesivät, että heidän kutsunsa oli tullut Jumalalta. He rukoilivat Hänen jumalallista apuaan ja omistautuivat työhönsä kokosydämisesti.

Aikanaan vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista, vanhin Hans B. Ringger silloisesta seitsemänkymmenen koorumista ja minä sekä vanhin Fussek tapasimme Puolan hallituksen uskontoasiain ministerin Adam Wopatkan. Kuulimme hänen sanovan: ”Kirkkonne on tervetullut tänne. Voitte rakentaa rakennuksianne ja lähettää lähetyssaarnaajianne. Tämä mies”, hän jatkoi osoittaen Juliusz Fussekia, ”on palvellut kirkkoanne hyvin. Voitte olla kiitollisia hänen esimerkistään ja hänen työstään.”

Tehkäämme Fussekien lailla se, mitä meidän tulee tehdä Herran työssä. Silloin voimme yhdessä Juliusz ja Dorothy Fussekin kanssa toistaa Psalmin sanat:

”Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

– – Väsymättä hän varjelee.

Ei hän väsy, ei hän nuku, hän on Israelin turva.” (Ps. 121:2–4.)

Valokuvakuvitus Hyun Gyu Lee, Matthew Reier ja Craig Dimond

Valokuvat Howard Collett ja David Newman