Opetus, jonka sain isältäni

Vanhin David A. Bednar

kahdentoista apostolin koorumista

Sain suuren opetuksen isältäni pappeuden valtuudesta ja voimasta.

Vartuin kodissa, jossa oli uskollinen äiti ja hieno isä. Isäni ei ollut kirkkomme jäsen mutta kävi silti kirkon kokouksissa perheemme kanssa. Hän valmensi seurakuntamme softball-joukkuetta ja auttoi partiotoiminnoissa.

Ollessani vielä poikaiässä kysyin isältä monta kertaa viikossa, milloin hän aikoi mennä kasteelle. Isä vastasi joka kerta: ”David, liityn kirkkoon, kun tiedän, että on oikein tehdä niin.”

Yhtenä sunnuntaina kysyin isältä, milloin hän aikoi mennä kasteelle. Hän vain hymyili ja esitti minulle kysymyksen. ”David, eikös teidän kirkkonne opetakin, että pappeus otettiin muinoin pois maan päältä ja että taivaalliset sanansaattajat ovat palauttaneet sen? Jos kirkossanne on todellakin Jumalan palautettu pappeus, niin miksi sitten niin monet kirkkoonne kuuluvat miehet eivät ole mitenkään erilaisia pappeusvelvollisuuksiensa hoitamisessa kuin ne miehet, jotka kuuluvat samaan kirkkoon kuin minä?”

Mieleeni ei tullut mitään. Minulla ei ollut vastausta isälleni.

Tiesin, että miesten, joilla on pappeus, pitäisi toimia eri tavoin kuin muut miehet. Pappeudenhaltijoiden tulee paitsi saada pappeuden valtuus myös olla uskollisia ja kelvollisia, jotta he voivat käyttää Jumalan voimaa.

Päätin, etten koskaan halunnut olla huono esimerkki isälleni. Halusin yksinkertaisesti olla hyvä poika. Herra tarvitsee sitä, että me kaikki pappeudenhaltijat olemme kunniallisia, hyveellisiä ja hyviä poikia kaikkina aikoina ja kaikkialla.

Joitakin vuosia myöhemmin isäni meni kasteelle. Minulla oli tilaisuus antaa hänelle Aaronin pappeus ja Melkisedekin pappeus. Yksi elämäni suurenmoisia kokemuksia oli nähdä, kun isäni sai pappeuden valtuuden ja voiman.