”Annoin sitoumuksen Jumalalle”
Kirkon toiminta alkoi Guayacanassa Ecuadorissa suurelta osin Virgilio Simarrónin ansiosta, joka teki vaikean päätöksen pysyäkseen uskollisena todistukselleen.
Valokuvat kirjoittajan luvalla
Virgilio Simarrón Salazar oli johtohahmo kansansa chachi-intiaanien yhteisössä Pohjois-Ecuadorissa. Tähän päivään asti chachit ovat säilyttäneet erityisen elämäntapansa ja oman oikeusjärjestelmänsä heimoneuvostoineen, päälliköineen ja tuomareineen. Tällaiset johtotehtävät ovat tyypillisesti kunniatehtäviä, jotka pysyvät suvussa sukupolvien ajan ja jotka rakentuvat yhteisön kunnioituksen ja arvostuksen syvälle perustalle. Arvostus sellaista asemaa kohtaan on luottamustehtävä, josta huolehditaan ja joka siirretään seuraavalle sukupolvelle.
Mutta Virgilio Simarrónin suunnitelmat omaa elämäänsä varten muuttuivat vuonna 1996, kun hänen poikansa Wilson palasi opintojensa jälkeen Quinindésta mukanaan Mormonin kirjoja ja vahva todistus uudesta uskonnostaan. Täynnä totuuden löytäneen ihmisen uskoa ja innokkuutta Wilson kertoi evankeliumin sanomasta perheelleen, ja pian heidät kastettiin Canandéjoen vesissä.
Kun Simarrónit kertoivat evankeliumista chacheihin kuuluville ystäville ja naapureille, alkoi kuitenkin kehittyä vakava konflikti. Muutamien chachien mielestä Virgilio Simarrónin uskonkäsitykset tekivät hänestä harhaoppisen, ja he jopa harkitsivat ryhtymistä väkivaltaisuuksiin häntä kohtaan. Toisista tuntui, että päällikkönä hänen ei pitäisi olla mukana uudessa uskonnossa, joka saattaisi jakaa kansan. Tämä huoli mielessään he veivät hänet heimoneuvoston tuomittavaksi. Siitä tuli yksi vaikeimmista kokemuksista Virgilion elämässä.
Wilson kertoo, mitä tapahtui: ”Neuvosto, joka oli kokonaisuudessaan koolla, sanoi isälleni: ’Pysyt päällikkönämme vain jos kiellät Jeesuksen Kristuksen kirkon. Sinun täytyy jättää se.’ Isäni sanoi: ’Olen antanut sitoumuksen Jumalalle, ja kun ihminen antaa sitoumuksen Jumalalle, sitä ei voi perua. En voi luopua kirkosta. Jos olette sitä mieltä, että olen päällikkö, joka on jakanut chachi-kansan, niin oi kansani, valitkaa tänä päivänä joku toinen minun tilalleni.’ Sitten näin, kuinka isäni itki. Neuvostossa vallitsi täydellinen hiljaisuus yli viisi minuuttia – kukaan ei sanonut mitään. Sitten joku sanoi: ’Lähde sitten, päällikkö.’ Hitaasti isäni nousi, ja niin ätini, sisareni ja minä laskeuduimme alas ja poistuimme neuvostosta.”
Kun veli Simarrón oli erotettu virastaan, perheelle koittivat vaikeat ajat. Koska perhe tunsi halveksuntaa monien sellaisten taholta, jotka olivat aiemmin arvostaneet heitä, he kääntyivät omaksumansa uskonnon puoleen ja saarnasivat evankeliumia hyvin palavasti. Heidän vaarnanjohtajansa Omar Intriago Cesar selittää: ”He alkoivat saarnata evankeliumia talosta taloon tämän yhteisön jokaiselle perheelle. Guayacanan seurakunta sai alkunsa Virgilio Simarrónista ja hänen pojastaan Wilsonista. Kirkko aloitti toimintansa siellä hänen uskonsa, lujuutensa ja todistuksensa ansiosta.”
Jo muutamassa vuodessa Simarrónin perheen työ kantoi runsasta hedelmää. Toukokuun 30. päivästä 1999 tuli juhlapäivä Guayacanassa, kun siellä pidettiin suuri kastetilaisuus. Vaarnanjohtaja Intriago muistelee: ”Saavuimme lähetysjohtaja Roberto Garcian kanssa paikalle ja osallistuimme kumpikin siihen loistavaan päivään, jolloin Canandéjoen rannoilla kaksi lähetyssaarnaajaa kastoi 60 ihmistä. Sitten lähetysjohtaja Garcia toisella ja minä toisella puolella konfirmoimme kaikki kastetut kirkon jäseniksi. Se oli etuoikeus, jota en unohda koskaan elämässäni.”
Vaikka Virgilio luopui päällikkyydestään pysyäkseen uskollisena todistukselleen, hän kykeni antamaan seuraavalle sukupolvelle toisenlaisen perinnön: hän palveli ihmisiä tuomalla evankeliumin heidän keskuuteensa. Hän ehti nähdä Wilsonin palvelevan kokoaikaisessa lähetystyössä ja palaavan sitten Guayacanaan, solmivan avioliiton vaimonsa Ruthin kanssa ja saavan lapsia. Joitakin vuosia myöhemmin Virgilio kuoli uskollisena kirkon jäsenenä. Hänen vaimonsa Maria Juana Apa on ehtinyt nähdä, kuinka vuonna 2014 heidän poikansa kutsuttiin palvelemaan seurakunnanjohtajana Guayacanassa.
Wilson on hyvin tietoinen perinnöstä, jonka hänen isänsä aina halusi antaa hänelle. ”Esivanhempani ovat aina olleet päälliköitä, sotapäälliköitä, voimakkaita sotureita”, hän sanoo. ”Tunnen, että minussa ilmenevät edelleen kaikki nämä esivanhempieni ominaisuudet. Mutta nyt kun olen kirkon jäsen, kaikki tuo voima on auttanut minua tulemaan hyväksi Jeesuksen Kristuksen soturiksi.”
Yllä: Uusi johtajien sukupolvi, Ruth ja Wilson Simarrón Guayacanan seurakunnasta (seurakunnan jäsenten kanssa vasemmalla).