Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
En ollut yksin
Robert Hoffman, Washington, USA
Kuvitus Allen Garns
Istuin kiireellä kaivetussa poterossa ja katsoin hietikon yli pohjoisen suuntaan – Irakiin päin. Oli jouluaatto operaatio Aavikkomyrskyn aikaan Persianlahden sodassa, ja olin saanut vartiovuoron keskiyöstä eteenpäin.
Olin pataljoonassani ainoa myöhempien aikojen pyhä, joten joulu oli sitäkin yksinäisempi. Olimme olleet Saudi-Arabian aavikolla elokuusta lähtien, ja nyt jouluna yö oli kylmä, tähtien valaisema. Leiri oli unessa, ja minulla oli muutama tunti aikaa ajatuksilleni sinisenharmailla hiekkadyyneillä.
Ajattelin vaimoani ja poikaani Georgiassa Yhdysvalloissa ja sitä, kuinka kaipasin kodin juhlaperinteitä – joulukuusta, lahjoja, kunnon jouluateriaa. Sitten aloin pohtia joulukertomusta.
Mietin sitä yötä, jolloin Kristus syntyi. Mietin, kuinka pimeää oli, ja valaisiko kuu kirkkaudellaan maisemaa vai oliko silloin vain tähtien valoa. Koska Hänen syntymänsä aikoihin ei ollut sähkövaloja, yön oli täytynyt olla jotakin senkaltaista kuin mitä itse juuri koin. Ei ollut juhlaperinteitä – vain pimeä, hiljainen yö.
Sitten mieleeni tuli ihmeellinen ajatus. Raamatussa sanotaan, että myöhemmin idästä tuli tietäjiä, joita ohjasi yötaivaalle ilmaantunut tähti. Kun katsoin pimeälle taivaalle, tajusin, että olin Betlehemin itäpuolella ja että yksi tiedon keskuksista tuohon aikaan oli Bagdad. Olisivatko tietäjät voineet tulla paikasta, joka ei ollut kovinkaan kaukana sieltä, missä nyt olin? Mikä tähti loisti? Oliko se yhä taivaalla? Voisinko nähdä sen?
Katselin taivaalle ihmetellen Jumalan luomakuntaa ja tuntien lämpöä, joka kumpusi sisältäni. Ei ollut väliä sillä, olinko samassa paikassa tai oliko taivaalla sama tähti. Tärkeää oli se, että minulla oli sama tieto kuin tietäjillä Betlehemissä syntyneestä lapsesta, joka on kuninkaiden Kuningas.
En ollut sinä jouluna yksin vaan olin yhtä kaikkien niiden kanssa, jotka etsivät Häntä, olivatpa he tietäjiä, profeettoja tai vain yksinäisiä sotilaita poterossa aavikolla. Sinä yönä todistukseni Vapahtajan syntymästä vahvistui, ja seuraavana aamuna Pyhä Henki oli yhä luonani.
Sen sijaan että jouluni sinä vuonna olisi ollut surullinen, siitä tuli yksi kallisarvoisimmista jouluistani.