Asioita, joita opin nuorena käännynnäisenä

Vanhin Jörg Klebingat

seitsemänkymmenen koorumista

Kun olin uusi kirkon jäsen, näin muiden seurakuntamme nuorten suurenmoisen esimerkin uhrauksesta. Siitä hetkestä lähtien olen oppinut monia suurenmoisia asioita.

Valokuvakuvitus David Stoker

Liityin kirkkoon ollessani 17-vuotias. Olin tutustunut siihen amerikkalaisten välityksellä, jotka olivat sotilastukikohdassa kotikaupungissani Saksassa. Kotiseudullani ei ollut saksankielistä seurakuntaa, joten kävin kirkossa amerikkalaisten kanssa sotilastukikohdassa monen eri kirkkokunnan käyttämässä pienessä armeijan kappelissa.

Yhtenä sunnuntaina pian kasteeni jälkeen piispa nousi kokousten lopuksi ylös ja kysyi: ”Voisivatko kaikki seminaarioppilaat ja heidän vanhempansa jäädä hetkeksi?” Hän pyysi myös minua jäämään.

Kun nämä perheet, piispa ja minä olimme ainoat, jotka vielä olivat kappelissa, piispa selitti, että minä olin oikeutettu osallistumaan heidän seminaariluokkaansa seuraavan kouluvuoden ajan. Mutta minä kävin paikallista saksalaista koulua, joka alkoi tuntia aiemmin kuin amerikkalainen koulu, jota kaikki sotilastukikohdan nuoret kävivät. Jotta minulla olisi riittävästi aikaa juosta mäkeä alas ja ehtiä kouluuni ajoissa, seminaariluokan alkamisaikaa olisi siirrettävä kello kuuteen aamulla, mikä oli yli tuntia aiemmin kuin he olivat siihen mennessä kokoontuneet.

Sitten piispa pyysi jokaista äänestämään, olisivatko he halukkaita tekemään tämän uhrauksen, jotta minä voisin osallistua luokkaan. Kaikki vanhemmat ja kaikki oppilaat kohottivat heti kätensä ja sanoivat kyllä.

Sillä hetkellä oli minuun suuri vaikutus. Se antoi minulle opetuksen uhraamisesta. Nämä nuoret oppilaat olivat halukkaita uhraamaan omasta mukavuudestaan – ei vain päivän tai viikon vaan koko kouluvuoden ajan – uuden käännynnäisen hyväksi, joka ei muutoin olisi voinut osallistua seminaariin.

Olen yhä kiitollinen heidän uhrauksestaan, koska ymmärrän, kuinka tärkeä tuo yksi seminaarivuosi (Oppia ja liittoja tutkien) oli alkutaipaleelleni kirkossa. Ilman seminaaria minulla ei olisi ollut paljonkaan yhteyttä kirkkoon paitsi sunnuntaisin. Päivittäinen seminaari oli hienoa valmistautumista lähetystyöhön. Se opetti minulle paljon itsekuria, ja tietenkin se siunasi minua loputtomasti tietämyksessäni evankeliumista ja pyhistä kirjoituksista. Voitte kysellä minulta minkä tahansa niistä Opin ja liittojen hallittavien kohtien jakeista, jotka silloin opin – osaan ne yhä. Nämä kokemukset auttoivat minua pääsemään lähemmäksi taivaallista Isää, ja ne auttoivat minua myös selviytymään haasteista, joita toi tullessaan se, että olin ainoa saksankielinen kirkon jäsen kotikaupungissani.

Yhteydenpito Jumalaan

Koulusta valmistumiseni jälkeen ja ennen lähetystyöhön lähtöä suoritin pakollisen asepalveluksen. Ollessani armeijassa omaksuin tavan, jonka olen säilyttänyt tähän päivään saakka: rukoilla aina.

On selvää, ettei ilmapiiri armeijassa ollut aina kovinkaan hengellinen – lokerot, kuvat, puhe, elokuvat, joita katsottiin iltaisin. Mutta minä tiesin, että menisin lähetystyöhön. Halusin pysyä vahvana. En halunnut langeta. En halunnut antaa periksi ikätoverien painostukselle. Niinpä omaksuin tavan rukoilla koko ajan sydämessäni.

Kun kävelin rakennuksesta toiseen, kiipesin ylös ja alas kukkuloita metsissä, makasin poteroissa, osallistuin sotaharjoituksiin – missä tahansa olinkin, olin yhteydessä taivaalliseen Isään rukouksessa aina kun vain pystyin ja täytin minuutit ja joskus tunnit pitämällä yhteyttä taivaalliseen Isään tai juttelemalla Hänelle päästäkseni lähelle Häntä ja pysyäkseni vahvana. Enimmäkseen minä vain kiitin.

Tuo tapa minulla on yhä. Kun ajan jonnekin tai istun bussissa tai kävelen jonnekin, minulle on muodostunut luontaiseksi tavaksi pitää aina rukous sydämessäni eli rukoilla aina, kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan (ks. esim. 2. Nefi 32:9). Se on hyvä tapa, joka kannattaa omaksua nuorella iällä.

Tiedämme, että meidän tulee rukoilla, mutta se ei tarkoita vain sitä, että polvistut lyhyeksi hetkeksi aamuin ja illoin suosionosoituksena taivaalliselle Isälle. Rukouksen tulee muuttua rehelliseksi, syvälliseksi ja jatkuvaksi yhteydenpidoksi Isäsi kanssa, mikä aikanaan auttaa sinua pääsemään yhä lähemmäksi Häntä. Tällaisen rukoustavan oppiminen auttaa sinua kohtaamaan kaikki kiusaukset, joita maailmassa on (ks. 3. Nefi 18:15, 18). Kun siis olet matkalla paikasta A paikkaan B tai milloin vain sinulla on vapaa hetki, voisit käyttää vähemmän aikaa musiikin kuuntelemiseen tai tekstiviestien lähettämiseen ja vähän enemmän aikaa rukoilemiseen sydämessäsi.

Tukeudu Jeesuksen Kristuksen sovitukseen koko ajan

Kun jatkat rukoilemista ja tiedon hankkimista evankeliumista, huomaat, että Jeesuksen Kristuksen sovitus on käytettävissäsi jokaisen päivän jokaisena hetkenä, jotta voisit säilyttää syntiesi anteeksiannon (ks. Moosia 4:11–12). Voit mennä taivaallisen Isän eteen saadaksesi tämän voiman, ja sinut voidaan tehdä puhtaaksi milloin tahansa, ei vain sunnuntaina, ei vain silloin kun menet piispan luo tunnustamaan jotakin vakavaa.

Herra haluaa, että turvaudut Jeesuksen Kristuksen sovitukseen päivittäin, jotta voit tulla puhtaaksi ja kelvolliseksi, tuntea Hengen ja saada ohjausta koko ajan sen sijaan että elämäsi olisi jatkuvaa vuoristorataa. Turvautumalla sovitukseen joka päivä voit saada tämän siunauksen, olitpa tehnyt mitä tahansa virheitä menneisyydessä. Monista nuorista tuntuu, että parannus tarkoittaa vain sitä, että menee piispan luo ja kertoo hänelle vakavista synneistä. Mutta parannus on paljon enemmän. Se tarkoittaa nöyrää, jatkuvaa, rukouksentäyteistä, päivittäistä ponnistelua voidaksesi 1) tutkia pyhiä kirjoituksia, etenkin sellaisia kohtia, jotka opettavat jotakin Kristuksen sovituksesta, ja sitten 2) oppia, kuinka voit todella soveltaa sitä elämääsi jokaisen päivän jokaisena hetkenä. Sitä varten se on. Anna taivaallisen Isän tietää joka päivä, että sitä sinä haluat – olla parempi tänään kuin olit eilen.

Älä salli vastustajan etäännyttää sinua taivaallisesta Isästä herättämällä sinussa tunteen, että et ole riittävän hyvä, että kaikki muut ovat parempia – aivan kuin Vapahtajan sovitusta ja Hänen rakkauttaan ja hyväksyntäänsä heiluteltaisiin edessäsi mutta ei koskaan ulottuvillasi. Se ei yksinkertaisesti ole totta. Taivaallinen Isä rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet nyt, mutta tietenkin sinun on aina pyrittävä tulemaan paremmaksi ja pyrittävä pitämään käskyt ja käyttämään sovitusta elämässäsi joka päivä, koko ajan. Apostoli Paavali onkin sanonut: ”Tutkikaa itseänne” (2. Kor. 13:5). Mutta kun opit ymmärtämään sovitusta ja sitä, kuinka voit turvautua siihen, huomaat, että voit tuntea Herran rakkautta puutteistasi huolimatta.

Ymmärrä, kuka olet, ja ymmärrä, kuka Kristus on ja mitä Hän on tehnyt hyväksesi. Yhdistä sitten nuo kaksi asiaa, jotta voit olla puhdas koko ajan ja luottaa itseesi sekä taivaallisen Isään ja Vapahtajaan. Silloin siitä seuraa, että saat hyvän käsityksen omasta arvostasi ja itseluottamusta.

Aikoinaan nämä olivat asioita, joita minä aloin oppia nuorena käännynnäisenä, ja ne ovat siunanneet elämääni suuresti. Kun teet uhrauksia, opiskelet ja pyrit pysymään lähellä taivaallista Isää, Hän siunaa sinuakin. Älä koskaan anna periksi!