Uusi kaveri
Olin ainoa aktiivinen pappien koorumin jäsen uudessa seurakunnassani. Kuinka saisin muut papit tulemaan kirkkoon?
Kuvitus Greg Newbold
Kun perheeni muutti muutama kuukausi sen jälkeen kun olin täyttänyt 18, jouduin uuteen seurakuntaan ja haasteen eteen. Kaksi viikkoa muuttomme jälkeen melkein kaikki papit asetettiin vanhimmiksi. Minut sen sijaan kutsuttiin ensimmäiseksi apulaiseksi pappien koorumissa.
Antaessaan minulle tämän tehtävän piispa selitti, että jäsenluettelossa oli useita pappien koorumiin kuuluvia, mutta juuri kukaan ei käynyt kokouksissa. Meillä oli paljon työtä tehtävänä kannustaaksemme heitä osallistumaan.
”Kutsu vain ihmisiä tulemaan”, piispa sanoi.
Vain yksi toinen pappi kävi kirkossa, kaveri nimeltä Ryan, joka ilmaantui paikalle pari kertaa joka kuukausi. Päätin käydä koputtelemassa vähemmän aktiivisten koorumimme jäsenten ovea ja kutsua heitä toimintoihimme. Minua jännitti ja pelkäsin, että he suuttuisivat minulle, kun kutsuisin heitä kirkkoon. Arvelin, etteivät he tulleet, koska he eivät pitäneet kirkosta. Mutta arvelin myös, että olisi hyvää harjoitusta tulevaa lähetystyötäni varten yrittää esittää kutsuja, joten purin hammasta ja aloin soitella muille papeille tai pistäytyä heidän luonaan. Kutsuin heitä takkavalkeailtoihin, toimintoihin, kirkkoon.
Minut yllätti se, että jotkut todella vastasivat kutsuun ja tulivat. Meillä oli lopulta neljän papin ryhmä, joka alkoi osallistua säännöllisesti. Kyse ei ollut siitä, etteivät he pitäneet kirkosta – he olivat vain odottaneet kutsua tulla. Uusi tilanne – kirkossa käyminen – jännitti heitä aivan yhtä paljon kuin minuakin oli jännittänyt.
Jotkin toiminnoista olivat menestyksekkäämpiä kuin toiset. Kaikki ilmaantuivat pelaamaan lentopalloa, mutta minulla oli vaikeuksia saada heitä osallistumaan muihin toimintoihin.
Sen vuoden nuorisokonferenssi oli erityisen palkitseva, kun näin muutamien näistä nuorista miehistä nousevan lausumaan todistuksensa. Minusta tuntui kuin olisin vaikuttanut heidän elämäänsä.
Yksi näkemistäni vaikutuksista oli se, että Ryan alkoi käydä kirkossa joka viikko ja meistä oli tullut hyvät ystävät.
Ryan ja minä saimme kumpikin Melkisedekin pappeuden noin puolen vuoden kuluttua siitä, kun olin muuttanut seurakuntaan. Olin päättänyt aloittaa opiskelun vasta lähetystyöni jälkeen, jotta voisin olla töissä ja säästää rahaa lähetystyötäni varten. Ryanilla oli jo työpaikka, joten hänkin päätti olla aloittamatta opintoja. Töiden jälkeen vietimme usein aikaa yhdessä.
Ryan luki Mormonin kirjaa ensimmäistä kertaa, ja kerran olimme hereillä suurimman osan yötä yrittäessämme saada luettua Alman kirjan. Se oli uuvuttavaa, mutta antoi hengellistä voimaa. Oli myös hienoa nähdä muutoksia, joita Ryan teki elämässään. Hän luopui vanhoista tavoista, omaksui parempia ja jätti jotkut ystävänsä, jotta hän voisi olla ihmisten kanssa, joilla oli samat tasovaatimukset.
Olin odottanut kovasti lähetystyötäni siitä asti kun olin alkanut käydä kirkossa muutama vuosi aiemmin. Ryan ei ollut varma, lähtisikö hän. Viettäessämme aikaa yhdessä keskustelimme lähetystyöstäni ja innostani palvella. Kun kannustin häntä ja vastasin evankeliumiaiheisiin kysymyksiin, sain lisää luottamusta omiin kykyihini palvella lähetyssaarnaajana. Ryan oli riittävän vanha lähtemään, mutta hän kamppaili päätöksensä kanssa.
”En ollut varma, onko todistukseni riittävän vahva, vaikka kirkko tuntuikin minusta tuolloin hyvältä asialta”, hän sanoi. ”Halusin kyllä lähteä, mutta oli todella vaikeaa jättää perheeni.”
Viimein tuli päivä, jolloin voisin aloittaa lähetystyöpaperieni täyttämisen. Kun kerroin Ryanille, hän yllätti minut sanomalla, että hänkin oli päättänyt palvella. Lähetystyökutsumme saapuivat samana iltana. Ryan lähti palvelemaan Kanadaan kuukautta aiemmin kuin minä aloitin lähetystyöni Ranskassa.
Kun palasin kotiin kaksi vuotta myöhemmin, etsin käsiini kaikki ne papit, joiden kanssa olin työskennellyt. Minua murehdutti saada kuulla, että jotkut olivat lakanneet käymästä kirkossa pian lähtöni jälkeen, mutta olin iloinen nähdessäni taas Ryanin. Hän oli palvellut kunniakkaasti lähetystyössä, ja aivan kuten Alman ja Moosian poikien kohdalla, minun iloani lisäsi se, että hän oli yhä veljeni Herrassa (ks. Alma 17:2).