Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Mistä he tiesivät tarpeeni?
Hannah Eiselin, Arizona, USA
Kuvitus Stan Fellows
Lähes 20 vuotta sitten sain kutsun palvella lähetystyössä Japanissa. Suurin odotuksin ja hieman levottomana valmistauduin lähtemään lähetystyöhöni tammikuussa. Samoihin aikoihin molemmat vanhempani menettivät työnsä.
Minulla oli rahoitus lähetystyöhöni, kunhan olisin perillä, mutta juuri nyt perheellämme oli taloudellisesti vaikeaa. En ollut varma, mistä saisin rahaa tuleviin kuluihin kuten vaatteisiin, matkalaukkuun ja muihin välttämättömyyksiin lähetystyötäni varten. Tein osa-aikatyötä mutta en ansaitsisi riittävästi. Olin erityisen huolissani siitä, kuinka saisin rahaa anoa heti passia, jotta minulla olisi se, kun olisi aika lähteä Japaniin.
Yhtenä iltapäivänä menin epätoivoissani huoneeseeni rukoilemaan apua taivaalliselta Isältä. Kerroin halustani palvella Japanissa ja kiitollisuudestani, että unelmani palvella lähetystyössä toteutuisi pian. Nieleskelin kyyneliä kertoessani Hänelle, että tarvitsin passia varten 75 dollaria, joita minulla ei kerta kaikkiaan ollut. Kun nousin polviltani, tiesin, että kaikki järjestyisi. En tiennyt miten, mutta hiljainen rauhan tunne vakuutti minut siitä, että Herra hoitaisi asian.
Myöhemmin samana päivänä avasin postilaatikkomme ja löysin sieltä joulukortin. Henkilö, joka oli sen tuonut, oli tehnyt kaikkensa salatakseen henkilöllisyytensä. Kortissa ei ollut postimerkkiä, vaan se oli toimitettu suoraan postilaatikkoon.
Kortin sisälle oli kirjoitettu koneella: ”Onneksi olkoon! Olet kristillisen ystävällisyyden satunnaisten tekojen vastaanottaja. Hyvää joulua, Hannah. Paljon onnea lähetystyöhösi.”
Kortin sisällä oli sata dollaria. Seisoin etuovella ja itkin. Ketkä tämän tekivät ja mistä he tiesivät tarpeeni?
Nyt vuosia myöhemmin en vieläkään tiedä, kuka toi sen rahan kotiini sinä päivänä. Olen ajatellut sen jälkeen paljon tuota henkilöä tai noita henkilöitä. He osoittivat havainnollisesti sen, mitä uskon vanhin Joseph B. Wirthlinin (1917–2008) kahdentoista apostolin koorumista tarkoittaneen, kun hän sanoi: ”Kristuksen kaltaisten ystävien myötätunto koskettaa ja muuttaa elämäämme syvästi. – – Tässä kirkossa Herra vastaa usein rukousavunpyyntöihin huolehtivaisten veljien ja sisarten vaatimattoman päivittäisen palvelutyön kautta. Aitojen ystävien osoittamassa hyvyydessä olen nähnyt heijastuksen Herran itsensä laupeudesta.”1
Sellainen ystävyyden teko muutti minua auttaen minua lähtemään ajoissa lähetystyöhöni ja innoittaen minua etsimään keinoja olla vastauksena muiden rukouksiin.