Lesken sydän
Vanhin O. Vincent Haleck
seitsemänkymmenen koorumista
Tehkäämme se, mitä tarvitaan, jotta saisimme lesken sydämen, iloitaksemme täysin siunauksista, jotka täydentävät meillä olevan ”vähän”.
Minulla on ollut suurimman osan aikuisikääni suurenmoinen siunaus palvella pyhien keskuudessa Tyynellämerellä. Näiden omistautuneiden pyhien usko, rakkaus ja hämmästyttävät uhraukset täyttävät minut innoituksella, kiitollisuudella ja ilolla. Heidän kertomuksensa muistuttavat teidän kertomuksianne.
Mieleeni on tullut, että näissä pyhissä on paljon samaa kuin siinä leskessä, jota Vapahtaja havainnoi, kun Hän ”istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon.
Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran.
Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ’Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen.
Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.’”1
Vaikka lesken antamat kaksi lanttia olivat laiha lahjoitus, niin Vapahtajalle hänen lahjansa oli erityisen arvokas, koska hän antoi kaikkensa. Siinä hetkessä Vapahtaja tunsi lesken täysin, sillä lesken lahja osoitti Vapahtajalle hänen sydämensä. Lesken rakkauden ja uskon laatu ja syvyys olivat sellaisia, että hän antoi tietäen, että hänen ”vähästään” riittäisi hänelle itselleenkin.
Olen nähnyt tämän saman sydämen Tyynenmeren pyhissä. Eräässä pienessä kylässä yhdellä näistä saarista eräs vanhempi mies ja hänen vaimonsa ottivat vastaan lähetyssaarnaajien esittämän kutsun kysyä vilpittömästi Herralta, olivatko heille opetetut oppiaiheet totta. Samanaikaisesti he miettivät myös, mitä seurauksia olisi sitoumuksilla, joita heidän pitäisi tehdä, mikäli heidän saamansa vastaus johtaisi heidät ottamaan vastaan palautetun evankeliumin. He paastosivat ja rukoilivat tietääkseen, ovatko kirkko ja Mormonin kirja totta. Vastaus heidän rukouksiinsa tuli suloisena mutta selvänä vahvistuksena: ”Kyllä! Se on totta!”
Saatuaan tämän todistuksen he päättivät mennä kasteelle. Tämä valinta ei osoittautunut ilmaiseksi. Heidän päätöksellään ja kasteellaan oli korkea henkilökohtainen hinta. He menettivät ansiotyön, he uhrasivat yhteiskunnallisen aseman, tärkeitä ystävyyssuhteita katkesi, ja suvun tuki, rakkaus ja kunnioitus loppuivat. Nyt he kävelivät joka sunnuntai kirkkoon vaihtaen kiusaantuneita katseita ystävien ja naapurien kanssa, jotka kävelivät vastakkaiseen suuntaan.
Näissä vaikeissa olosuhteissa tältä hyvältä veljeltä kysyttiin, mitä hän ajatteli heidän päätöksestään liittyä kirkkoon. Hänen yksinkertainen ja horjumaton vastauksensa oli: ”Se on totta, eikö niin? Päätöksemme oli selvä.”
Näillä kahdella kääntyneellä pyhällä oli todellakin lesken sydän. Lesken tavoin hekin antoivat kaiken, mitä pystyivät, antaen tietoisesti ”vähästään”. Tuloksena heidän uskovasta sydämestään ja kestävästä uskostaan niinä vaikeina aikoina heidän taakkansa kevenivät. Tukea antavat ja palvelevat kirkon jäsenet auttoivat heitä ja olivat heidän ympärillään, ja he saivat henkilökohtaista voimaa palvelemisestaan kirkon tehtävissä.
Kun he olivat antaneet kaiken, mitä heillä oli, suurenmoisin päivä koitti, kun heidät sinetöitiin temppelissä iankaikkiseksi perheeksi. Kuten Herra toimi Alman johtamien käännynnäisten kohdalla, ”Herra vahvisti heitä niin, että he saattoivat kantaa kuormansa helposti, ja he alistuivat iloiten ja kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon”2. Sellainen on lesken sydän, josta on esimerkkinä tämä suurenmoinen aviopari.
Saanen kertoa eräästä toisesta kokemuksesta, jossa myös näkyy selkeästi lesken sydän. Samoassa teemme työtä kyläneuvostojen kanssa saadaksemme lähetyssaarnaajille luvan saarnata evankeliumia. Muutamia vuosia sitten keskustelin erään sellaisen kylän päällikön kanssa, jonne lähetyssaarnaajia oli kielletty menemästä todella monien vuosien ajan. Tämä keskustelu käytiin varsin pian sen jälkeen kun ylin päällikkö oli avannut kylän kirkon sanomalle ja antanut lähetyssaarnaajillemme luvan opettaa niitä, jotka olivat kiinnostuneita oppimaan evankeliumia ja sen oppeja.
Kun niin monien vuosien jälkeen oli tapahtunut tämä ihmeellinen käänne, minua kiinnosti tietää, mikä oli saanut ylimmän päällikön toteuttamaan tämän muutoksen. Kysyin asiaa, ja päällikkö, jonka kanssa puhuin, vastasi: ”Ihminen voi elää pimeydessä tietyn ajan, mutta koittaa aika, jolloin hän kaipaa päästä valoon.”
Avatessaan kylän evankeliumille ylin päällikkö osoitti, että hänellä on lesken sydän – sydän, joka pehmenee, kun totuuden lämpö ja valo ilmoitetaan. Tämä johtaja oli halukas luopumaan vuosien perinteistä, kohtaamaan paljon vastustusta ja pysymään lujana, jotta muut voisivat saada siunauksia. Tässä oli johtaja, jonka sydän keskittyi ennemminkin hänen kansansa hyvinvointiin ja onnellisuuteen kuin huoliin perinteistä, kulttuurista ja henkilökohtaisesta vallasta. Hän luopui näistä huolista saadakseen sen, mitä presidentti Thomas S. Monson on opettanut meille: ”Kun me noudatamme Vapahtajan esimerkkiä, meillä on mahdollisuus olla valona muiden elämässä.”3
Saanen lopuksi kertoa vielä yhden Tyynenmeren pyhien keskuudessa tapahtuneen kokemuksen, joka säilyy syvällä, hengellisesti juurtuneena sielussani. Vuosia sitten olin nuori piispan neuvonantaja eräässä uudessa seurakunnassa Amerikan Samoassa. Meillä oli 99 jäsentä, jotka olivat omavaraisviljelijöitä, säilyketehdastyöläisiä, valtion työntekijöitä ja heidän perheitään. Kun vuonna 1977 ensimmäinen presidenttikunta ilmoitti, että Samoaan rakennettaisiin temppeli, me kaikki ilmaisimme iloa ja kiitollisuutta. Siihen aikaan temppeliin meneminen Amerikan Samoasta edellytti matkustamista joko Havaijiin tai Uuteen-Seelantiin. Se oli kallis matka, joka oli monien uskollisten kirkon jäsenten saavuttamattomissa.
Tänä aikana jäseniä kannustettiin tekemään lahjoituksia rakennusrahastoon temppelien rakentamisen avustamiseksi. Tässä hengessä piispakuntamme pyysi seurakunnan jäseniä rukoillen miettimään, mitä he voisivat antaa. Sovittiin päivä, jolloin perheet kokoontuisivat antamaan lahjoituksensa. Myöhemmin kun nämä lahjoituskuoret avattiin luottamuksellisesti, suurenmoisten seurakuntalaistemme usko ja anteliaisuus kosketti piispakuntaamme ja teki meidät nöyriksi.
Koska tunsin jokaisen perheen ja heidän olosuhteensa, tunsin syvää ja kestävää ihmetystä, kunnioitusta ja nöyryyttä. Nämä olivat kaikella tapaa nykypäivän lesken lantteja, jotka annettiin auliisti heidän vähästään ja tuntien iloa luvatusta siunauksesta, että Herran pyhä temppeli rakennettaisiin Samoaan. Nämä perheet olivat pyhittäneet Herralle kaiken, mitä he pystyivät, uskoen, ettei heitä jätettäisi puutteeseen. Heidän lahjansa ilmensi heidän lesken sydäntään. Kaikki, jotka antoivat, tekivät sen auliisti ja iloiten, koska heillä oleva lesken sydän pystyi näkemään uskon silmin ne suuret kruunaavat siunaukset, jotka odottivat heidän perhettään ja kaikkia ihmisiä Samoassa ja Amerikan Samoassa tulevien sukupolvien aikana. Tiedän, että Herra oli tietoinen heidän pyhitetyistä uhrilahjoistaan, heidän lesken lanteistaan, ja hyväksyi ne.
Sen kaksi lanttiaan antaneen lesken sydän on sydän, joka antaa kaikkensa tekemällä uhrauksia, kestämällä vaikeuksia, vainoa ja torjumista sekä kestämällä kaikenlaisia taakkoja. Lesken sydän on sydän, joka aistii, tietää ja tuntee totuuden valon ja antaa mitä tahansa ottaakseen sen vastaan. Lisäksi sellainen sydän auttaa muita näkemään tuon saman valon ja pääsemään yhtä lailla osallisiksi iankaikkisesta onnellisuudesta ja ilosta. Lopuksi – lesken sydäntä määrittää aulius antaa kaikki Jumalan valtakunnan rakentamiseksi maan päälle.
Pyhät ympäri maailman, ryhtykäämme yhdessä tekemään se, mitä tarvitaan, jotta saisimme lesken sydämen, iloitaksemme täysin siunauksista, jotka täydentävät meillä olevan ”vähän”. Rukoukseni meidän jokaisen puolesta on harras pyyntö, että meillä olisi sydän, joka kestää taakkamme, tekee tarvittavat uhraukset ja on halukas tekemään ja antamaan. Lupaan, ettei Herra jätä teitä puutteeseen. Lesken sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että Vapahtaja oli ”kipujen mies, sairauden tuttava”4, jotta meidän ei tarvitsisi maistaa ”katkerasta maljasta”5. Heikkouksistamme ja vajavuuksistamme huolimatta ja niiden vuoksi Hän ojentaa jatkuvasti kätensä, jotka on lävistetty meidän tähtemme. Hän kohottaa meitä, jos haluamme tulla Hänen evankeliuminsa valoon, ottaa Hänet vastaan ja antaa Hänen täydentää meidän ”vähämme”.
Lausun todistukseni siitä suuresta rakkaudesta, jota voimme osoittaa Herran Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina ja seuraajina. Rakastan ja tuen presidentti Thomas S. Monsonia Jumalan profeettana maan päällä. Mormonin kirja on toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta maailmalle, ja kutsun kaikkia lukemaan sen ja löytämään sen teitä koskevan sanoman. Kaikki, jotka ottavat vastaan Herran kutsun tulla Hänen luokseen, löytävät rauhaa, rakkautta ja valoa. Jeesus Kristus on meidän suuri Esimerkkimme ja Lunastajamme. Ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ja Hänen äärettömän sovituksensa ihmeen ansiosta me voimme saada iankaikkisen elämän. Tästä lausun todistukseni Hänen pyhässä nimessään, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.