Onko ihmeiden aika lakannut?

Vanhin Donald L. Hallstrom

seitsemänkymmenen koorumista

Meidän tulee keskittyä ennen kaikkea hengellisiin ihmeisiin, jotka ovat kaikkien Jumalan lasten ulottuvilla.

Vuosi sitten hoitaessani kirkon tehtävääni Kaliforniassa Yhdysvalloissa menin erään vaarnanjohtajan kanssa tapaamaan Clark ja Holly Falesia ja heidän perhettään heidän kotiinsa. Minulle kerrottiin, että he olivat hiljattain kokeneet ihmeen. Kun saavuimme, Clark nousi vaivoin tervehtimään meitä, sillä hänellä oli tuet selässään, niskassaan ja käsivarsissaan.

Hieman yli kaksi kuukautta aiemmin Clark, hänen poikansa Ty ja suunnilleen 30 muuta nuorta miestä ja johtohenkilöä aloittivat vaarnan vaativan seikkailutoiminnan, jossa he patikoivat 4 322 metriä korkean Mount Shastan huipulle – yhdelle Kalifornian korkeimmista vuorenhuipuista. Työlään vaelluksen toisena päivänä useimmat kiipeilijät pääsivät vuoren laelle – upea saavutus, joka onnistui kuukausien valmistelujen ansiosta.

Yksi ensimmäisistä ihmisistä, jotka sinä päivänä pääsivät huipulle, oli Clark. Levähdettyään hetkisen lähellä vuorenhuipun reunaa hän nousi seisomaan ja lähti kävelemään. Niin tehdessään hän kompastui ja horjahti taaksepäin kallion kielekkeen yli ja putosi suoraan noin 12 metriä ja kieri sitten hallitsemattomasti alas jäistä rinnettä vielä noin 90 metriä. Hämmästyttävää kyllä Clark jäi henkiin, mutta hän sai vakavia vammoja eikä pystynyt liikkumaan.

Ihmeet, joita Clark koki tämän järkyttävän tapahtuman aikana, olivat vasta alkamassa. Ensimmäisiä, jotka ”sattuivat” ehtimään paikalle auttamaan häntä, oli eräs patikoijien ryhmä, jossa oli vuoristopelastajia ja ensiavun ammattilaisia. He antoivat Clarkille välittömästi sokkipotilaan ensihoitoa, ja heillä oli varusteita pitää hänet lämpimänä. Lisäksi tällä ryhmällä ”sattui” olemaan testattavana uusi viestintälaite, ja he lähettivät hätäkutsun seudulta, jossa matkapuhelimet eivät pysty saamaan signaalia. Pieni helikopteri lähetettiin tunnin matkan päästä heti Mount Shastan luo. Kun lentäjä oli tehnyt kaksi vaarallista mutta epäonnistunutta yritystä laskeutua korkeudessa, joka koetteli kopterin suorituskykyä, hän aloitti kolmannen ja viimeisen yrityksensä ponnistellen vaarallisissa tuuliolosuhteissa. Helikopterin lähestyessä eri kulmasta tuulet ”sattuivat” muuttamaan suuntaa ja kopteri laskeutui kyllin pitkäksi aikaa, jotta ryhmä sai nopeasti ja kivuliaasti ahdettua Clarkin pieneen tilaan lentäjän istuimen takana.

Kun Clarkin tilannetta arvioitiin ensiapukeskuksessa, koetuloksissa paljastui, että hänellä oli useita murtumia kaularangassaan, kylkiluissaan ja ranteissaan, hänen keuhkonsa oli painunut kasaan, ja hän oli saanut lukuisia ruhjeita ja hiertymiä. Sinä päivänä työvuorossa ”sattui” olemaan tunnettu neurokirurgi – hän on siinä sairaalassa vain muutamia kertoja vuodessa. Myöhemmin tämä kirurgi totesi, ettei hän ollut koskaan nähnyt kenenkään saaneen niin paljon vammoja selkäytimeen ja kaulavaltimoihin ja silti jäävän henkiin. Clarkin odotettiin paitsi jäävän henkiin myös saavan takaisin täyden toimintakykynsä. Kirurgi, joka sanoi olevansa agnostikko, mainitsi, että Clarkin tapaus oli vastoin kaikkea hänen tieteellistä ymmärrystään neurologisista vammoista ja että sitä voitiin kuvailla ainoastaan ihmeeksi.

Kun Clark ja Holly lopettivat tämän järkyttävän kertomuksen, huomasin, että minun oli vaikea puhua. Syynä siihen eivät olleet vain nuo ilmeiset ihmeet vaan eräs vielä suurempi ihme. Sain syvän vaikutelman – hengellisen todistuksen – siitä, että Hollylla ja kullakin niistä viidestä kauniista lapsesta, jotka istuivat olohuoneessa vanhempiensa ympärillä, oli niin vahva usko, että he olisivat voineet hyväksyä sen päivän lopputuloksen, olisipa se ollut mikä tahansa, ja että he olisivat silti kukoistaneet hengellisesti. Clark ja Holly sekä kaksi heidän vanhinta lastaan, Ty ja Porter, ovat tänään kanssamme konferenssikeskuksessa.

Pohtiessani Falesin perheen kokemusta olen ajatellut paljon hyvin monien muiden olosuhteita. Entä ne lukemattomat uskon täyttämät, pappeuden siunauksia saaneet, loputtomasti rukoilleet, liittonsa pitävät, täynnä toivoa olevat myöhempien aikojen pyhät, joiden toivomat ihmeet eivät koskaan tule? Ainakaan sillä tavoin kuin he ymmärtävät ihmeen. Ainakaan sillä tavoin kuin muut näyttävät saavan ihmeitä.

Entä ne, jotka kärsivät syvistä ahdingoista – fyysisistä, henkisistä, tunneperäisistä – vuosia tai vuosikymmeniä tai koko kuolevaisen elämänsä ajan? Entä ne, jotka kuolevat hyvin nuorena?

Vain kaksi kuukautta sitten kaksi temppelisuosituskelpoista avioparia, joilla oli mukanaan kolme kokoaikaisessa lähetystyössä palvellutta lasta ja viisi muuta lasta, lähtivät pienellä lentokoneella lyhyelle lennolle. Olen varma siitä, että he rukoilivat varjelusta ennen lentoa ja rukoilivat palavasti, kun heidän lentokoneeseensa tuli vakavia teknisiä ongelmia ennen maahansyöksyä. Yksikään ei selviytynyt. Miten on heidän laitansa?

Onko hyvillä ihmisillä ja heidän rakkaillaan syytä esittää kysymys, jonka Mormon kysyi: ”Onko ihmeiden aika lakannut?”¹

Rajallinen tietoni ei pysty selittämään, miksi toisinaan jumalallinen voima puuttuu asioiden kulkuun ja toisinaan ei. Mutta kenties meiltä puuttuu ymmärrystä siitä, mistä ihme muodostuu.

Usein kuvailemme ihmeen olevan sitä, että parantuu ilman täydellistä lääketieteellistä selitystä tai välttyy tuhoisalta vaaralta noudattamalla selkeää kehotusta. Kuitenkin se, että ihme määritellään ”[suotuisaksi tapahtumaksi], jonka saa aikaan jumalallinen voima, jota kuolevaiset eivät ymmärrä”², antaa laajemman näkemyksen asioihin, jotka ovat luonteeltaan iankaikkisempia. Lisäksi tämä määritelmä sallii meidän pohtia uskon keskeistä tehtävää ihmeen saamisessa.

Moroni opetti: ”Eivätkä ketkään ole milloinkaan tehneet ihmeitä, ennen kuin ovat uskoneet.”³ Ammon julisti: ”Jumala on järjestänyt keinon, jolla ihminen voi uskon kautta tehdä voimallisia ihmeitä.”⁴ Herra ilmoitti Joseph Smithille: ”Sillä minä olen Jumala, – – ja minä näytän ihmeitä – – kaikille niille, jotka uskovat minun nimeeni.”⁵

Kuningas Nebukadnessar vaati, että Sadrak, Mesak ja Abed-Nego kumartavat kultaista patsasta, jonka hän oli asettanut jumalaksi, uhaten: ”Jos ette kumarra, teidät – – heitetään tuliseen uuniin.” Sitten hän pilkkasi heitä kysyen: ”Mikä jumala voisi teidät pelastaa minun käsistäni?”⁶

Nämä kolme harrasta opetuslasta sanoivat: ”Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista – –. Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele.”⁷

Heillä oli täysi luottamus siihen, että Jumala voisi pelastaa heidät, ”ja vaikka niin ei kävisikään”, heillä oli täydellinen usko Hänen suunnitelmaansa.

Samalla tavoin vanhin David A. Bednar kysyi kerran eräältä nuorelta mieheltä, joka oli pyytänyt pappeuden siunausta: ”Jos taivaallisen Isämme tahto on, että kuoleman kautta siirryt nuorena henkimaailmaan jatkamaan palvelutehtävääsi, niin onko sinulla uskoa alistua Hänen tahtoonsa ja olla parantumatta?”⁸ Onko meillä uskoa ”olla parantumatta” maanpäällisistä ahdingoistamme, jotta voisimme parantua iankaikkisesti?

Pohdittavana on ratkaisevan tärkeä kysymys: ”Mihin kohdistamme uskomme?” Kohdistuuko uskomme yksinkertaisesti haluun saada huojennusta kivusta ja kärsimyksestä vai keskittyykö se lujasti Isään Jumalaan ja Hänen pyhään suunnitelmaansa sekä Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa? Usko Isään ja Poikaan sallii meidän ymmärtää ja hyväksyä Heidän tahtonsa, kun valmistaudumme iankaikkisuuteen.

Tänä päivänä todistan ihmeistä. Se, että on Jumalan lapsi, on ihme.⁹ Se, että saa ruumiin, joka on Hänen kuvansa ja kaltaisensa, on ihme.¹⁰ Vapahtajan lahja on ihme.¹¹ Jeesuksen Kristuksen sovitus on ihme.¹² Mahdollisuus iankaikkiseen elämään on ihme.¹³

Vaikka on hyvä rukoilla fyysistä varjelusta ja parantumista ja työskennellä niiden hyväksi kuolevaisuuden olemassaolomme aikana, niin meidän tulee keskittyä ennen kaikkea hengellisiin ihmeisiin, jotka ovat kaikkien Jumalan lasten ulottuvilla. Riippumatta etnisestä taustastamme, riippumatta kansallisuudestamme, riippumatta siitä, mitä olemme tehneet, mikäli teemme parannuksen, riippumatta siitä, mitä meille kenties on tehty – nämä ihmeet ovat yhtä lailla meidän kaikkien ulottuvilla. Me elämme ihmettä, ja edessämme on lisää ihmeitä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.