Kääntykää Herran puoleen

Piispa W. Christopher Waddell

toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa

Me emme pysty hallitsemaan kaikkea, mitä meille tapahtuu, mutta me voimme hallita täysin sitä, kuinka me suhtaudumme muutoksiin elämässämme.

Keväällä 1998 Carolilla ja minulla oli mahdollisuus yhdistää liikematka perhelomaan ja viedä neljä lastamme sekä hiljattain leskeksi jäänyt anoppini muutamaksi päiväksi Havaijiin.

Havaijin-lentoamme edeltäneenä iltana neljän kuukauden ikäisellä pojallamme Jonathonilla todettiin molemminpuolinen korvatulehdus ja meille sanottiin, ettei hän voisi matkustaa ainakaan kolmeen tai neljään päivään. Päätimme, että Carol jäisi kotiin Jonathonin kanssa ja minä lähtisin matkalle muun perheen kanssa.

Ensimmäisen osoituksen siitä, ettei tämä ollut sellainen matka, joka minulla oli ollut mielessäni, sain pian Havaijiin saapumisemme jälkeen. Kävellessämme kuutamon valaisemaa, palmujen reunustamaa polkua ja valtamerimaiseman avautuessa eteemme käännyin kommentoimaan saaren kauneutta, ja sinä romanttisena hetkenä, sen sijaan että olisin nähnyt Carolin, huomasinkin katsovani silmiin anoppiani – jota, saanen lisätä, rakastan hyvin paljon. Se ei vain ollut ihan sitä, mitä olin odottanut. Eikä Carolkaan ollut olettanut viettävänsä lomaansa kotona yksin sairaan pienen poikavauvamme kanssa.

Elämässämme tulee aikoja, jolloin huomaamme joutuneemme odottamattomalle polulle ja kohtaavamme olosuhteita, jotka ovat paljon vakavampia kuin se, että lomamatkaan tulee mutkia. Kuinka suhtaudumme, kun tapahtumat – joita emme useinkaan voi hallita – muuttavat elämän, jota olimme suunnitelleet tai toivoneet?

Kesäkuun 6. päivänä 1944 Hyrum Shumway, nuori vänrikki Yhdysvaltain armeijassa, nousi maihin Omaha Beachilla osana Normandian maihinnousua. Hän pääsi turvallisesti rantaan, mutta 27. heinäkuuta liittoutuneiden hyökkäyksessä hän sai vakavia vammoja telamiinan räjähtäessä. Sillä oli hetkessä voimakas dramaattinen vaikutus hänen elämäänsä ja tulevaan uraansa lääkärinä. Useiden leikkausten jälkeen veli Shumway toipui useimmista saamistaan vakavista vammoista, mutta hän ei koskaan saanut takaisin näköään. Kuinka hän suhtautuisi?

Vietettyään kolme vuotta kuntoutussairaalassa hän palasi kotiin Lovelliin Wyomingiin. Hän tiesi, että hänen unelmansa lääkäriksi tulemisesta ei ollut enää mahdollinen, mutta hän päätti kulkea eteenpäin, mennä naimisiin ja elättää perheen.

Viimein hän sai työtä Baltimoresta Marylandista sokeain kuntoutusneuvojana ja työllisyysasiantuntijana. Oman kuntoutuksensa aikana hän oli oppinut, että sokeat pystyvät tekemään paljon enemmän kuin hän oli tajunnut, ja työskennellessään kahdeksan vuotta siinä tehtävässä hän sai useammalle sokealle työpaikan kuin kukaan muu neuvoja koko maassa.

Nyt Hyrum oli varma kyvystään elättää perheen, joten hän kosi tyttöystäväänsä sanoen tälle: ”Jos sinä luet postit, lajittelet sukat ja ajat autoa, niin minä voin tehdä loput.” Pian heidät sinetöitiin Suolajärven temppelissä, ja lopulta heitä siunattiin kahdeksalla lapsella.

Vuonna 1954 Shumwayt palasivat Wyomingiin, missä veli Shumway työskenteli 32 vuotta osavaltion kuulo- ja näkövammaisten koulutoimenjohtajana. Sinä aikana hän palveli seitsemän vuotta Cheyennen 1. seurakunnan piispana ja myöhemmin 17 vuotta vaarnan patriarkkana. Jäätyään eläkkeelle veli ja sisar Shumway palvelivat myös vanhempana avioparina Lontoon eteläisellä lähetyskentällä Englannissa.

Hyrum Shumway kuoli maaliskuussa 2011 jättäen lapsista, lastenlapsista ja näiden lapsista koostuvalle laajalle jälkeläisjoukolleen perintönä uskon ja luottamuksen Herraan jopa koettelevissa olosuhteissa.¹

Sota ehkä muutti Hyrum Shumwayn elämän, mutta hän ei koskaan epäillyt jumalallista luonnettaan eikä iankaikkisia mahdollisuuksiaan. Hänen laillaan me olemme Jumalan henkipoikia ja -tyttäriä, ja olemme hyväksyneet Hänen suunnitelmansa, jonka mukaan voimme saada fyysisen ruumiin ja hankkia maanpäällistä kokemusta edistyäksemme kohti täydellisyyttä ja toteuttaaksemme lopulta jumalallisen päämäärämme iankaikkisen elämän perillisinä². Sitä iankaikkista tapahtumien kulkua ei mikään määrä muutoksia, koettelemuksia tai vastuksia voi muuttaa – ainoastaan meidän valintamme, kun käytämme tahdonvapauttamme.

Muutoksia ja niistä seuraavia haasteita, joita kohtaamme kuolevaisuudessa, tulee laadultaan ja kooltaan monenlaisia, ja ne vaikuttavat meihin jokaiseen yksilöllisin tavoin. Teidän laillanne olen nähnyt ystävien ja sukulaisten kohtaavan haasteita, jotka johtuvat

jonkun rakkaan poismenosta
katkerasta avioerosta
siitä, ettei kenties koskaan saa mahdollisuutta solmia avioliittoa
vakavasta sairaudesta tai vammasta
ja myös luonnonkatastrofeista, kuten olemme äskettäin nähneet eri puolilla maailmaa.

Ja luettelo jatkuu. Vaikka kukin ”muutos” saattaa olla ainutlaatuinen omissa yksilöllisissä olosuhteissamme, niin niistä johtuvissa koetuksissa tai haasteissa on yksi yhteinen tekijä – toivoa ja rauhaa on aina tarjolla Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin ansiosta. Jeesuksen Kristuksen sovitus tarjoaa parhaat korjaavat ja parantavat toimenpiteet jokaiseen haavoittuneeseen kehoon, vaurioituneeseen henkeen ja särkyneeseen sydämeen.

Hän tietää – tavalla, jota kukaan muu ei pysty ymmärtämään – mitä me tarvitsemme yksilöinä kulkeaksemme eteenpäin muutoksen keskellä. Vapahtaja suhtautuu myötämielisesti meitä kohtaan, mutta toisin kuin ystävät ja omaiset, Hän pystyy myös tuntemaan täydellistä myötätuntoa meitä kohtaan, koska Hän on kokenut saman, mitä me koemme. Sen lisäksi että Jeesus Kristus kärsi meidän syntiemme vuoksi ja maksoi niiden hinnan, Hän on myös kulkenut jokaisen polun, käsitellyt jokaisen haasteen, kohdannut jokaisen loukkaantumisen – fyysisen, emotionaalisen ja hengellisen – joita me koskaan kohtaamme kuolevaisuudessa.

Presidentti Boyd K. Packer on opettanut: ”Jeesuksen Kristuksen armo ja laupeus eivät rajoitu niihin, jotka syyllistyvät syntiin – –, vaan ne sisältävät lupauksen ikuisesta rauhasta kaikille, jotka ottavat vastaan Hänet ja – – seuraavat Häntä – –. Hänen armonsa on voimallinen parantaja, jopa loukatun viattoman kohdalla.”³

Tässä kuolevaisuuden kokemuksessa me emme pysty hallitsemaan kaikkea, mitä meille tapahtuu, mutta me voimme hallita täysin sitä, kuinka me suhtaudumme muutoksiin elämässämme. Tämä ei tarkoita sitä, että kohtaamillamme haasteilla ja koettelemuksilla ei ole mitään merkitystä tai että niistä voi selviytyä helposti. Se ei tarkoita sitä, että olisimme vapaita kivuista tai sydämen murheesta. Mutta se kylläkin tarkoittaa, että on syytä toivoon ja että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta voimme kulkea eteenpäin ja löytää parempia päiviä – jopa päiviä, jotka ovat täynnä iloa, valoa ja onnellisuutta.

Moosian kirjassa kerrotaan Almasta, kuningas Nooan entisestä papista, ja hänen kansastaan, jotka saatuaan ”Herralta varoituksen – – lähtivät erämaahan kuningas Nooan sotajoukkojen edeltä”. Kahdeksan päivän kuluttua ”he tulivat erääseen – – hyvin kauniiseen ja ihanaan maahan”, jossa ”he pystyttivät telttansa ja alkoivat viljellä maata ja alkoivat rakentaa rakennuksia”⁴.

Heidän tilanteensa näytti lupaavalta. He olivat ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin. He olivat kasteessa tehneet liiton, että he palvelisivat Herraa ja pitäisivät Hänen käskynsä. Ja ”he lisääntyivät ja menestyivät tavattomasti – – maassa”⁵.

Pian heidän olosuhteensa kuitenkin muuttuivat. ”Lamanilaisten sotajoukko oli maan rajoilla.”⁶ Alma ja hänen kansansa joutuivat pian orjuuteen, ja ”heidän ahdinkonsa olivat niin suuret, että he alkoivat huutaa voimallisesti Jumalan puoleen”. Lisäksi heidän vangitsijansa käskivät heitä jopa lopettamaan rukoilemisen tai muuten ”jokainen, jonka havaittaisiin huutavan avuksi Jumalaa, otettaisiin hengiltä”.⁷ Alma ja hänen kansansa eivät olleet tehneet mitään ansaitakseen heitä kohdanneet uudet olosuhteet. Kuinka he suhtautuisivat niihin?

Sen sijaan että olisivat syyttäneet Jumalaa, he kääntyivät Hänen puoleensa ja ”vuodattivat sydämensä hänelle”. Vastauksena heidän uskoonsa ja hiljaisiin rukouksiinsa Herra vastasi: ”Olkaa turvallisella mielellä – –. Minä – – kevennän ne kuormat, jotka on pantu teidän harteillenne, niin että te ette voi edes tuntea niitä selässänne.” Pian sen jälkeen ”Herra vahvisti heitä niin, että he saattoivat kantaa kuormansa helposti, ja he alistuivat iloiten ja kärsivällisesti kaikkeen Herran tahtoon”.⁸ Vaikka heitä ei vapautettukaan vielä orjuudesta, niin kääntymällä Herran puoleen, ei pois Herran luota, heitä siunattiin heidän tarpeidensa ja Herran viisauden mukaisesti.

Vanhin Dallin H. Oaks on opettanut: ”Parantumisen siunaukset tulevat monin tavoin, jokainen sovitettuna yksilöllisiin tarpeisiimme, jotka Hän, joka rakastaa meitä eniten, tuntee. Toisinaan ’parantuminen’ on sitä, että meidän sairautemme parannetaan tai meidän taakkamme otetaan pois. Joskus kuitenkin meidät ’parannetaan’ siten, että meille annetaan voimaa tai ymmärrystä tai kärsivällisyyttä kantaa harteillemme lasketut taakat.”⁹

Lopulta ”niin suuri oli heidän uskonsa ja kärsivällisyytensä”, että Herra pelasti Alman ja hänen kansansa, kuten meidätkin, ja ”he vuodattivat kiitoksensa”, ”sillä he olivat olleet orjuudessa, eikä kukaan muu voinut heitä vapauttaa paitsi Herra, heidän Jumalansa”¹⁰.

Surullisen ironista on, että liian usein ne, jotka tarvitsevat apua eniten, kääntyvät pois ainoan täydellisen avunlähteensä – Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen – luota. Tuttu pyhien kirjoitusten kertomus pronssikäärmeestä opettaa meille, että kohdatessamme haasteita voimme valita. Kun tuliset lentävät käärmeet olivat purreet monia israelilaisista¹¹, ”kohotettiin vertauskuva, jotta jokainen, joka – – katsoisi, saisi elää. [Kyse oli siis valinnasta.] Ja monet katsoivat ja jäivät eloon.

– – Mutta oli monia, jotka olivat niin paatuneita, etteivät he tahtoneet katsoa; sen tähden he menehtyivät.”¹²

Kuten muinaisia israelilaisia, myös meitä kutsutaan ja kannustetaan katsomaan Vapahtajaan ja elämään – sillä Hänen ikeensä on hyvä kantaa ja Hänen kuormansa on kevyt silloinkin kun meidän kuormamme saattaa olla raskas.

Alma nuorempi opetti tämän pyhän totuuden, kun hän sanoi: ”Minä tiedän, että jokainen, joka panee turvansa Jumalaan, saa vahvistusta koettelemuksissaan ja vastoinkäymisissään ja ahdingoissaan, ja hänet ylennetään viimeisenä päivänä.”¹³

Näinä myöhempinä aikoina Herra on antanut meille lukuisia apuvälineitä, ”pronssikäärmeitä”, joiden kaikkien tarkoituksena on auttaa meitä katsomaan Kristukseen ja panemaan luottamuksemme Häneen. Elämän haasteista selviytymisessä ei ole kyse todellisuuden sivuuttamisesta vaan ennemminkin siitä, mihin päätämme keskittyä ja mille perustalle päätämme rakentaa.

Näitä apuvälineitä ovat muun muassa mutta eivät yksinomaan seuraavat:

pyhien kirjoitusten ja elävien profeettojen opetusten säännöllinen tutkiminen
toistuva vilpitön rukous ja paasto
sakramentin nauttiminen kelvollisesti
säännöllinen temppelissä käyminen
pappeuden siunaukset
viisas terapia, jota koulutetut ammattilaiset antavat
ja myös lääkitys, kun se on määrätty asianmukaisesti ja sitä käytetään ohjeiden mukaan.

Tulipa eteemme mikä tahansa muutos elämän olosuhteisiin ja täytyipä meidän kulkea mitä tahansa odottamatonta polkua, niin voimme valita, kuinka suhtaudumme siihen. Vapahtajan puoleen kääntyminen ja Hänen ojentamaansa käsivarteen tarttuminen on aina meidän paras vaihtoehtomme.

Vanhin Richard G. Scott opetti tämän iankaikkisen totuuden: ”Todellinen, kestävä onni ja sen myötä voima, rohkeus ja kyky selviytyä haastavimmistakin vaikeuksista tulevat siitä, kun keskittää elämän Jeesukseen Kristukseen. – – Tulosten saaminen käden käänteessä ei ole taattua, mutta ehdottoman varmaa on, että Herran hyväksi näkemänä aikana asiat ratkeavat, rauha vallitsee ja tyhjyys täytetään.”¹⁴

Näistä totuuksista lausun todistukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.