Rakastakaa toisianne niin kuin Hän on rakastanut meitä
Vanhin José L. Alonso
seitsemänkymmenen koorumista
Palvelemalla ja antamalla muille anteeksi todellista rakkautta osoittaen me voimme parantua ja saada voimaa voittaa omat haasteemme.
Viimeisellä aterialla Vapahtaja antoi opetuslapsilleen uuden käskyn sanoen:
”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.
Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”1
Vapahtajan opetuslapsille annettiin uusi käsky tehdä jotakin enemmän, jotakin suurempaa ja jotakin jumalallisempaa. Tämä uusi käsky ja kehotus tiivistyy keskeiseen ilmaukseen ”niin kuin minä olen rakastanut teitä”.
Rakkaus on toimintaa, rakkaus on palvelemista
”Rakkaus on syvällisen omistautumisen, huolenpidon ja kiintymyksen tunne. Suurin esimerkki Jumalan rakkaudesta lapsiaan kohtaan on Jeesuksen Kristuksen ääretön sovitus.”2 ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon”, Johannes kirjoitti, ”että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”3 ”Rakkaus Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan on yksi Jeesuksen Kristuksen opetuslasten tunnusmerkeistä.”4
Joitakin vuosia sitten vanhin pojanpoikamme José, joka oli tuolloin nelivuotias, leikki vaimoni kanssa. Heidän nauraessaan ja pitäessään yhdessä hauskaa pojanpoikamme kysyi häneltä: ”Mummi, rakastatko sinä minua?”
Vaimoni vastasi hänelle: ”Kyllä, José, minä todella rakastan sinua.”
Silloin José esitti hänelle uuden kysymyksen: ”Mistä sinä tiedät, että rakastat minua?”
Vaimoni kertoi hänelle, miltä hänestä tuntui ja myös mitä kaikkea hän oli tehnyt ja oli halukas tekemään Josén hyväksi.
Myöhemmin vaimoni esitti Josélle nuo samat kysymykset, myös tuon syvällisen tiedustelun: ”Mistä sinä tiedät, että rakastat minua?”
Viattomana mutta vilpittömänä vastauksenaan José sanoi: ”Rakastan sinua, koska tunnen sen minun sydämessä.” Josén rakastava käytös isoäitiään kohtaan tuona päivänä ja aina osoittaa, että rakkaus on yhdistelmä niin tekoja kuin myös syviä tunteita.
Kuningas Benjamin opetti: ”Katso, minä kerron teille tämän, jotta te oppisitte viisautta; jotta oppisitte, että kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa.”5
Nykyajan maailmassa, jossa on hyvin paljon erilaisten olosuhteiden aiheuttamaa kärsimystä, hauskan emojin sisältävän tekstiviestin lähettäminen tai kivan kuvan julkaiseminen ”Rakastan sinua” -viestin kera on hyvää ja arvokasta. Mutta monien meistä on tarpeen jättää mobiililaitteemme ja auttaa muita, joiden avuntarve on suuri, käsiämme ja jalkojamme käyttäen. Rakkaus ilman palvelemista on kuin usko ilman tekoja. Se on todellakin kuollut.
Rakkaus on anteeksiantamista
Kristuksen puhdas rakkaus, aito rakkaus6, innoittaa meitä paitsi toimimaan ja palvelemaan myös saamaan voimaa antaa anteeksi tilanteesta riippumatta. Saanen kertoa teille kokemuksen, joka on vaikuttanut elämääni ja muuttanut sitä. Ted ja Sharon, Cooper-nimisen pojan vanhemmat, jotka ovat täällä tänään, ovat antaneet minulle luvan kertoa, mitä heidän perheelleen tapahtui yli yhdeksän vuotta sitten. Kerron teille kokemuksen Tedin, Cooperin isän, näkökulmasta.
”Elokuun 21. päivä 2008 oli ensimmäinen koulupäivä, ja Cooperin kolme isoveljeä Ivan, Garrett ja Logan olivat kaikki bussipysäkillä odottamassa nousemista busseihin. Cooper, joka oli nelivuotias, oli siellä pyörällään, ja vaimoni Sharon oli tullut kävellen.
Vaimoni oli kadun toisella puolella ja viittasi Cooperia tulemaan kadun yli. Samaan aikaan eräs auto kääntyi hyvin hitaasti vasemmalle ja ajoi Cooperin yli.
Eräs naapuri soitti minulle ja kertoi, että Cooper oli jäänyt auton alle. Ajoin nopeasti bussipysäkille katsomaan häntä. Cooper makasi nurmikolla. Hänellä oli vaikeuksia hengittää mutta hänellä ei ollut näkyviä vammoja.
Polvistuin Cooperin viereen ja puhuin rohkaisevasti sanoen esimerkiksi ’Kaikki järjestyy. Sinnittele vain.’ Sillä hetkellä ylipappien ryhmämme johtaja Nathan ilmaantui paikalle vaimonsa kanssa. Hänen vaimonsa ehdotti, että antaisimme Cooperille pappeuden siunauksen. Asetimme kätemme Cooperin pään päälle. En muista, mitä sanoin siunauksessa, mutta muistan tunteneeni selvästi muiden läsnäolon ympärillämme, ja sillä hetkellä tiesin, että Cooper ei selviytyisi hengissä.
Cooper kiidätettiin helikopterilla sairaalaan, mutta hän tosiaankin menehtyi. Tunsin taivaallisen Isän kertovan minulle, että maanpäällinen taloudenhoitotehtäväni oli päättynyt ja että Cooper oli nyt Hänen hoivissaan.
Saimme viettää jonkin aikaa Cooperin luona sairaalassa. Työntekijät siellä valmistelivat hänet niin, että saatoimme pitää häntä sylissämme ja jättää jäähyväisemme, ja he antoivat meidän olla hänen kanssaan niin kauan kuin halusimme pitäen häntä sylissämme.
Kotimatkalla murheen murtama vaimoni ja minä katsoimme toisiamme ja aloimme puhua pojasta, joka oli ajanut sitä autoa. Emme tunteneet häntä, vaikka hän asui vain yhden kadun päässä ja kuului seurakuntamme alueelle.
Seuraava päivä oli meille hyvin vaikea, sillä olimme kaikki pakahtua suruun. Lankesin polvilleni ja pidin vilpittömimmän koskaan lausumani rukouksen. Pyysin taivaallista Isää Vapahtajani nimessä ottamaan minulta musertavan murheeni. Hän teki niin.
Myöhemmin samana päivänä neuvonantaja vaarnamme johtokunnasta järjesti meille kotonaan tapaamisen sen nuoren miehen – sitä autoa ajaneen – ja hänen vanhempiensa kanssa. Sharon ja minä odotimme pojan ja hänen vanhempiensa tuloa. Kun ovi aukeni, tapasimme heidät ensimmäisen kerran. Piispani kuiskasi korvaani: ’Menkää hänen luokseen.’ Sharon ja minä halasimme häntä lämpimästi yhtä aikaa. Itkimme kaikki yhdessä pitkältä tuntuneen ajan. Sanoimme hänelle, että tiesimme tapahtuneen olleen puhdas onnettomuus.
Meille, Sharonille ja minulle, on ihmeellistä, että meistä tuntui siltä ja että meistä tuntuu siltä yhä. Jumalan armosta me pystyimme astumaan sille suurelle tielle, ilmeiselle tielle, ainoalle tielle – ja rakastamaan tätä hyvää nuorta miestä.
Vuosien varrella meistä on tullut hyvin läheisiä hänen ja hänen perheensä kanssa. Hän on jakanut kanssamme elämänsä merkittävimmät hetket. Olimme jopa temppelissä hänen kanssaan hänen valmistautuessaan lähetystyöhön.”7
Veljet ja sisaret, Ted tietää epäilyksettä, että taivaallinen Isämme rakastaa meitä. Hän tietää, että kun pystyy antamaan anteeksi ja päästämään irti tuolla tavoin, se tuntuu yhtä suloiselta kuin anteeksi saaminen. Tuo suloinen tunne on seurausta suurimman Esikuvamme esimerkin noudattamisesta. Mormonin kirjassa Alma julisti Vapahtajasta: ”Ja hän kulkee kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia, ja tämä, jotta toteutuisi sana, joka sanoo hänen ottavan päällensä kansansa kivut ja sairaudet.”8
Veljet ja sisaret, kuinka ihmeellinen kertomus todellisesta rakkaudesta ja anteeksiannosta se onkaan. Samoin mekin voimme tuntea iloa ja onnea palvellessamme ja antaessamme muille anteeksi. Toinen pojanpoikamme Georgy kysyy usein: ”Millainen perhe me ollaan?” Ja hän vastaa: ”Me ollaan onnellinen perhe!”
Presidentti Thomas S. Monson on neuvonut meitä sanoen: ”Tutkikaamme elämäämme ja päättäkäämme noudattaa Vapahtajan esimerkkiä olemalla ystävällisiä, laupiaita ja rakastavia.”9
Tiedän, että taivaallinen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus rakastavat meitä ja ovat auliita auttamaan meitä toimimaan, kun rakastamme toisiamme kuten He ovat rakastaneet meitä. Ja tiedän, että palvelemalla ja antamalla muille anteeksi todellista rakkautta osoittaen me voimme parantua ja saada voimaa voittaa omat haasteemme. Julistan niin Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.