Jumalan vakuuttava todistus: Mormonin kirja
Tad R. Callister
pyhäkoulun ylijohtaja
Mormonin kirja on Jumalan vakuuttava todistus Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta, Joseph Smithin profeetallisesta kutsumuksesta sekä tämän kirkon ehdottomasta totuudesta.
Mormonin kirja ei ole vain uskontomme lakikivi vaan siitä voi tulla myös todistuksemme lakikivi, niin että kun kohtaamme koettelemuksia tai vastausta vailla olevia kysymyksiä, se voi pitää todistuksemme varmasti paikallaan. Tämä kirja on punnus, joka painaa totuuden vaa’assa enemmän kuin kaikki sen arvostelijoiden väitteet yhteensä. Miksi? Siksi että jos se on totta, niin Joseph Smith oli profeetta ja tämä on Jeesuksen Kristuksen palautettu kirkko mistään historiallisista tai muista vasta-argumenteista huolimatta. Tästä syystä arvostelijat ovat vakaasti päättäneet osoittaa vääräksi Mormonin kirjan, mutta heidän kohtaamansa esteet ovat ylitsepääsemättömiä, koska tämä kirja on totta.
Ensiksi arvostelijoiden täytyy selittää, kuinka Joseph Smith, 23-vuotias hyvin vähän koulusivistystä saanut maalaispoika, loi kirjan, jossa on satoja ainutlaatuisia nimiä ja paikkoja sekä yksityiskohtaisia kertomuksia ja tapahtumia. Tämän mukaisesti monet arvostelijat esittävät, että hän oli luova nero, joka turvautui lukuisiin kirjoihin ja muihin paikallisiin lähteisiin luodakseen Mormonin kirjan historiallisen sisällön. Mutta vastoin heidän vakuuttelujaan ei ole yhtäkään henkilöä, joka väittäisi omin silmin nähneensä Josephin käyttämässä mitään tällaisia oletettuja lähteitä ennen kuin käännöstyö alkoi.
Vaikka tämä väite olisikin totta, se on surkean riittämätön selittämään Mormonin kirjan olemassaoloa. On vastattava myös tähän kysymykseen: kuinka Joseph sai luettua kaikki nämä oletetut lähdeteokset, karsittua niistä epäolennaisen, säilytettyä johdonmukaisina monitahoiset seikat siitä, kuka oli missä ja milloin, ja sitten saneltua kaiken kokonaan muistista? Sillä kääntäessään Joseph Smith ei käyttänyt minkäänlaisia muistiinpanoja. Itse asiassa hänen vaimonsa Emma muisteli: ”Hänellä ei ollut mitään käsikirjoitusta tai kirjaa, josta hän olisi lukenut. – – Jos hänellä olisi ollut jotakin sen kaltaista, hän ei olisi pystynyt salaamaan sitä minulta.”1
Kuinka siis Joseph suoriutui tästä merkittävästä saavutuksesta sanella yli 500-sivuinen kirja ilman mitään muistiinpanoja? Tehdäkseen sen hänen on täytynyt olla luova nero ja hänellä on täytynyt olla aivan ihmeellinen valokuvamuisti. Mutta jos se on totta, niin miksi hänen arvostelijansa eivät kiinnittäneet huomiota tähän merkittävään kykyyn?
Mutta on muutakin. Nämä väitteet koskevat vain kirjan historiallista sisältöä. Todelliset ongelmakohdat ovat yhä ratkaisematta: kuinka Joseph sai aikaan kirjan, josta säteilee Henki, ja mistä hän sai niin syvällisen opin, josta suuri osa selventää hänen aikansa kristittyjen uskonkäsityksiä tai kiistää ne?
Mormonin kirja esimerkiksi opettaa vastoin useimpia kristillisiä käsityksiä, että Aadamin lankeemus oli selvä edistysaskel. Se tuo myös julki kasteessa tehdyt lupaukset, joita ei käsitellä Raamatussa.
Lisäksi voisi kysyä: mistä Joseph sai sen voimallisen näkemyksen, että sovituksensa ansiosta Kristus voi sekä puhdistaa meidät että tehdä meidät täydellisiksi? Mistä hän sai hämmästyttävän saarnan uskosta, joka on luvussa Alma 32? Tai kuningas Benjaminin saarnan Vapahtajan sovituksesta, ehkäpä merkittävimmän saarnan tästä aiheesta koko pyhissä kirjoituksissa? Tai vertauksen oliivipuusta kaikkine sen monine mutkineen ja opillisine rikkauksineen? Kun luen tätä vertausta, minun on hahmoteltava se paperille voidakseni seurata sen koukeroita. Pitäisikö meidän siis uskoa, että Joseph Smith vain saneli nämä saarnat omasta päästään ilman minkäänlaisia muistiinpanoja?
Sellaisen johtopäätöksen sijaan Mormonin kirjassa on kauttaaltaan Jumalan sormenjälki, kuten sen majesteettiset opilliset totuudet osoittavat, etenkin sen mestarilliset saarnat Jeesuksen Kristuksen sovituksesta.
Jos Joseph ei ollut profeetta, niin näiden ja monien muiden merkittävien opillisten oivallusten selittämiseksi arvostelijoiden täytyy väittää, että hän oli myös teologinen nero. Mutta jos niin olisi, voisi kysyä: miksi Joseph oli Kristuksen palvelutyötä seuranneiden 1 800 vuoden aikana ainoa ihminen, joka tuotti niin suuren määrän ainutlaatuisia ja selventäviä oppeja? Siksi että tämän kirjan lähteenä oli ilmoitus, ei nerokkuus.
Mutta vaikka olettaisimme, että Joseph oli luova ja teologinen nero, jolla oli valokuvamuisti, niin nämä kyvyt eivät yksinään tee hänestä taitavaa kirjoittajaa. Selittääkseen Mormonin kirjan olemassaolon arvostelijoiden täytyy myös väittää, että Joseph oli 23-vuotiaana luonnostaan lahjakas kirjoittaja. Kuinka muutoin hän olisi punonut yhteen kymmeniä nimiä, paikkoja ja tapahtumia eheäksi kokonaisuudeksi vailla epäjohdonmukaisuuksia? Kuinka hän olisi kynäillyt yksityiskohtaisia sotastrategioita, laatinut kaunopuheisia saarnoja ja sepittänyt ilmauksia, joita miljoonat ihmiset alleviivaavat, opettelevat ulkoa, lainaavat ja kiinnittävät jääkaappien oviin – ilmauksia kuten ”Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” (Moosia 2:17) tai ”Ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25)? Nämä sanomat sykkivät – ne elävät, hengittävät ja innoittavat. Se ajatus, että Joseph Smithillä oli 23-vuotiaana tarvittavat taidot kirjoittaa tämä mahtava teos yhtenä luonnoksena noin 65 työpäivän aikana, on yksinkertaisesti vastoin elämän realiteetteja.
Presidentti Russell M. Nelson, kokenut ja taitava kirjoittaja, kertoi, että hänellä oli yli 40 eri versiota eräästä taannoisesta yleiskonferenssipuheesta. Pitäisikö meidän nyt uskoa, että Joseph Smith yksinään saneli koko Mormonin kirjan yhtenä luonnoksena, johon on tehty sen jälkeen pääasiassa vähäisiä oikeakielisyysmuutoksia?
Josephin vaimo Emma vahvisti sellaisen hankkeen mahdottomuuden: ”Joseph Smith [ollessaan nuori mies] ei osannut kirjoittaa eikä sanella johdonmukaista ja hyvin muotoiltua kirjettä Mormonin kirjan kaltaisen kirjan sanelemisesta puhumattakaan.”2
Ja lopuksi, vaikka kaikki edellä mainitut väitteet hyväksyisikin, niin kyseenalaisia kuin ne ehkä ovatkin, arvostelijoilla siintää yhä edessään eräs este. Joseph vakuutti, että Mormonin kirja oli kirjoitettu kultalevyille. Tätä väitettä arvosteltiin hänen aikanaan säälimättä – sillä ”jokainen” tiesi, että muinaiset historiat oli kirjoitettu papyruskääröihin tai pergamentille, kunnes vuosia myöhemmin löydettiin metallilevyjä, joissa oli muinaisia kirjoituksia. Lisäksi arvostelijat väittivät, että sementin käyttö, kuten Mormonin kirjassa kerrotaan, ei ollut mahdollista näiden varhaisten amerikkalaisten teknisillä taidoilla – kunnes muinaisesta Amerikasta löydettiin sementtirakennelmia. Kuinka nämä arvostelijat selittävät nyt nämä ja samankaltaiset epätodennäköiset löydöt? Josephin on nähkääs täytynyt olla myös hyvin, hyvin onnekas arvailija. Jotenkin, kaiken todennäköisyyden vastaisesti ja vastoin tuolloin kaikkea olemassa olevaa tieteellistä ja akateemista tietoa hän arvasi oikein, kun kaikki muut olivat väärässä.
Kaiken tämän huomioon ottaen voi ihmetellä, kuinka joku voisi uskoa, että kaikki nämä arvostelijoiden esittämät oletetut tekijät ja voimat yhdistyivät onnekkaasti tavalla, jonka ansiosta Joseph pystyi kirjoittamaan Mormonin kirjan ja näin toteuttamaan saatanallisen huijauksen. Mutta mitä järkeä siinä on? Täysin sellaisen väitteen vastaisesti tämä kirja on innoittanut miljoonia torjumaan Saatanan ja elämään enemmän Kristuksen kaltaista elämää.
Vaikka joku saattaisi päättää uskoa arvostelijoiden päättelytapaan, niin minulle se on älyllinen ja hengellinen umpikuja. Jos uskoisin sellaista, minun pitäisi hyväksyä yksi todeksi osoittamaton oletus toisensa perään. Lisäksi minun pitäisi olla välittämättä joka ainoan yhdentoista silminnäkijän todistuksesta3, vaikka jokainen heistä pysyi uskollisena todistukselleen aivan loppuun saakka. Minun pitäisi torjua jumalallinen oppi, joka täyttää tämän pyhän kirjan sivu sivulta taivaallisilla totuuksillaan. Minun pitäisi olla välittämättä siitä tosiseikasta, että valtavat määrät ihmisiä, itseni mukaan lukien, ovat päässeet lähemmäksi Jumalaa lukemalla tämän kirjan kuin minkään muun, ja ennen kaikkea minun pitäisi kieltää Pyhän Hengen vahvistavat kuiskaukset. Se olisi vastoin kaikkea, minkä tiedän olevan totta.
Yksi hyvistä ja älykkäistä ystävistäni jätti joksikin aikaa kirkon. Hän kirjoitti äskettäin minulle paluustaan: ”Alkujaan halusin, että Mormonin kirja näytettäisiin minulle toteen historialliselta, maantieteelliseltä, kielelliseltä ja kulttuurilliselta kannalta. Mutta kun sen sijaan aloin keskittyä siihen, mitä se opettaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumista ja Hänen pelastavasta tehtävästään, aloin saada todistuksen sen totuudellisuudesta. Lukiessani yhtenä päivänä Mormonin kirjaa huoneessani pysähdyin, polvistuin pitämään vilpittömän rukouksen ja tunsin selkeästi, että taivaallinen Isä kuiskasi hengelleni, että kirkko ja Mormonin kirja ovat ehdottomasti totta. Se kolmen ja puolen vuoden aika, jolloin tutkin uudelleen kirkkoa, johti minut perinpohjaisesti ja vakuuttavasti tietoon, että se on totta.”
Jos varaa aikaa lukea ja pohtia nöyrästi Mormonin kirjaa, kuten ystäväni teki, ja kallistaa korvansa Hengen suloisille hedelmille, niin ennen pitkää saa haluamansa todistuksen.
Mormonin kirja on yksi mittaamattoman arvokkaista Jumalan lahjoista meille. Se on sekä miekka että kilpi – se lähettää Jumalan sanan taisteluun oikeamielisten sydämistä ja toimii totuuden tärkeimpänä puolustajana. Meillä pyhillä on paitsi etuoikeus puolustaa Mormonin kirjaa myös tilaisuus käyttää sitä aktiivisesti – saarnata voimalla sen jumalallista oppia ja todistaa, että se on kruunaava todistus Jeesuksesta Kristuksesta.
Lausun vakaan todistukseni, että Mormonin kirja käännettiin Jumalan lahjan ja voiman avulla. Se on Jumalan vakuuttava todistus Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta, Joseph Smithin profeetallisesta kutsumuksesta sekä tämän kirkon ehdottomasta totuudesta. Tulkoon siitä todistuksemme lakikivi, jotta meistä voidaan sanoa, kuten kääntyneistä lamanilaisista, että yksikään ”ei koskaan luopunut” (Alma 23:6). Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.