2018
Katie ja Quincy
Joulukuu 2018


Katie ja Quincy

Kirjoittajat asuvat Utahissa Yhdysvalloissa.

Tavallisesti Quincy auttoi Katieta. Mutta tänään Katie halusi auttaa Quincyä!

”Ystävän rakkaus ei koskaan petä” (Sananl. 17:17).

Kuva
Katie and Quincy

Katie rakasti laulamista. Hän rakasti tanssimista. Mutta eniten hän rakasti sunnuntaipäiviä! Silloin hän sai tavata ystävänsä Quincyn.

Katiella oli Downin syndrooma. Joskus kirkossa hän hämmentyi eikä tiennyt, mitä tehdä. Mutta hän tiesi, että Quincy olisi paikalla auttamassa häntä.

Quincyllä oli tapana pitää Katieta kädestä ja mennä hänen kanssaan Alkeisyhdistykseen. Joskus Katiella oli yhteisen tuokion aikana levoton olo, ja silloin Quincy aina halasi häntä. Se aina auttoi Katieta rauhoittumaan. Yhteisen tuokion jälkeen Quincy auttoi Katieta löytämään oman luokkansa. Katie rakasti Quincyä.

Eräänä päivänä Katie kuuli, että Quincyn perheelle oli tapahtunut jotakin surullista. Quincyn isoveli Cory oli kuollut! Katie tiesi, että hänen ystävänsä olisi hyvin surullinen. Hän tiesi, että Quincy rakasti isoveljeään hyvin paljon.

Äiti kertoi Katielle, että tänä iltana ihmiset kokoontuisivat kirkolle osoittamaan rakkautta ja myötätuntoa Quincyn perheelle. Sitten huomenna olisivat Coryn hautajaiset.

”Haluaisitko lähteä isän ja minun kanssa kirkolle tänä iltana?” äiti kysyi Katielta.

Katie nyökkäsi. Hän halusi kertoa Quincylle, että hän rakasti tätä!

Äiti auttoi Katieta pukeutumaan siisteihin vaatteisiin. Sitten he ajoivat kirkolle.

Kun he pääsivät sinne, Katie näki paljon ihmisiä. Hän tunnisti joitakin seurakuntalaisia. Hän näki piispansa. Hän näki Alkeisyhdistyksen opettajansa. Mutta hän ei nähnyt ystäväänsä.

”Äiti, missä Quincy on?” Katie kysyi.

Äiti ei tiennyt.

”Mitäpä jos kysymme joltakulta?” äiti sanoi.

Tavallisesti Katie ei pitänyt puhumisesta, kun ympärillä oli paljon ihmisiä. Mutta tänä iltana hänen oli löydettävä Quincy. Katie tunsi rohkeutta. Hän marssi piispan luo.

”Quincy on surullinen. Minun pitää löytää Quincy!” hän sanoi piispalle.

Piispa hymyili ja otti Katieta kädestä. ”Mennäänpä sitten etsimään Quincyä.”

Piispa, äiti ja Katie kävelivät yhdessä ympäri kirkkorakennusta. Viimein he löysivät Quincyn! Hän istui nurkassa. Hän näytti todella, todella surulliselta.

Katie asteli ystävänsä luo ja kietoi käsivartensa tämän ympärille. Hän ajatteli, miten paljon Quincy kaipasi veljeään.

”Ei hätää, Quincy. Jeesus pitää huolta Corysta”, Katie sanoi. Hän taputti varovasti Quincyn hiuksia, jotta varmasti tekisi sen hellästi.

Quincy alkoi itkeä. Katie halasi häntä lujemmin.

”Ei hätää”, Katie sanoi. ”Jeesus pitää huolta Corysta”.

Quincy itki itkemistään. Katie vain jatkoi ystävänsä halaamista. Jonkin ajan kuluttua Quincy tyyntyi. Hän nyyhkytti yhä, mutta ei enää itkenyt niin paljon. Hän nosti katseensa Katieen.

”Kiitos, Katie”, Quincy sanoi. ”Olet oikeassa. Jeesus pitää huolta veljestäni.”

Katie oli onnellinen, kun saattoi auttaa ystäväänsä saamaan paremman olon. Hän rakasti Quincyä!

Vammaiset ystävät

Jotkin vammat vaikeuttavat kehon toimimista. Toiset vammat vaikeuttavat aivojen toimimista. Joillakin ihmisillä on jokin vamma, joka vaikuttaa heidän aivoihinsa ja heidän kehoonsa. Kaikesta huolimatta jokainen lapsi on tärkeä ja Jumalalle rakas lapsi.

Jos tapaat jonkun, jolla on jokin vamma,

Älä…

  • tuijota, osoittele sormella tai kuiskaile hänestä

  • jätä häntä huomiotta

  • pilaile hänen kustannuksellaan

  • nimittele häntä.

Tee näin:

  • Tervehdi ja ole kiltti.

  • Esitä kysymyksiä kohteliaasti.

  • Puolusta häntä, jos muut ovat ilkeitä.

  • Muista, että hän on Jumalan lapsi, aivan kuten sinäkin!

Tulosta