2018
Ensimmäinen joulumatka
Joulukuu 2018


Ensimmäinen joulumatka

Kerromme joulukertomuksen joka vuosi, mutta kuinka usein muodostamme mielikuvan siitä matkasta, jonka Maria ja Joosef tekivät? Heidän uskonsa ja uhrinsa ovat merkittävä osa kertomusta.

Kuva
The Annunciation

Yksityiskohta Carl Heinrich Blochin teoksesta Enkeli ilmestyy Marialle

1. Luuk. 1:26–27, 30–31

Maria oli kotoisin Nasaretista, 400–500 asukkaan kylästä.1 Maailman silmissä hän oli vaatimaton maalaistyttö. Ja kuitenkin hän ja Joosef ottivat vastaan heille annetun kutsumuksen kasvattaa Jumalan Poika.

2. Luuk. 2:4–5

Matkan Betlehemiin on täytynyt kestää ainakin 4–5 päivää2, eikä pyhissä kirjoituksissa viitata millään tavoin aasiin, joka olisi kulkenut heidän kanssaan yli kallioisten kukkuloiden. Vaikka Maria odotti lasta, hän teki Joosefin kanssa matkan, joka täytti profetian: Messias syntyisi Betlehemissä (ks. Miika 5:1).

3. Luuk. 2:7–11

Betlehemissä Joosefilla ja Marialla ei ollut omaa kotia tai kehtoa, johon laittaa kuninkaiden Kuningas. He ovat varmasti tunteneet suurta nöyryyttä, kun he näkivät muutoin niin vaatimattoman syntymän yhteydessä selviä merkkejä siitä, että tämä lapsi oli Jumalan Poika.

Kuva
Fleeing to Egypt

Pakeneminen, Rose Datoc Dall

4. Matt. 2:13–14

Ilman varoitusta pienen perheen täytyi jättää kaupunkinsa ja maansa taakseen. Ennen kuin Kristus-lapsi oli edes kaksivuotias, Hänen henkensä oli uhattuna (ks. Matt. 2:16). Mutta omistautuminen ja rakkaus heidän Vapahtajaansa kohtaan kannustivat Mariaa ja Joosefia tekemään pitkän matkan Egyptiin.

5. Matt. 2:19–23

Vietettyään jonkin aikaa tuntemattomassa maassa Joosef ja Maria tekivät siihen asti pisimmän matkansa. Mutta kilometrit ovat varmasti tuntuneet lyhyemmiltä, koska tällä kertaa he olivat palaamassa kotiin. Kotiin päästyään he panivat uskonsa Jumalaan ja kasvattivat Häntä, jota ”kutsutaan Nasaretilaiseksi” (Matt. 2:23).

Marian ja Joosefin tavoin mekin teemme omaa matkaamme Jeesuksen Kristuksen kanssa. Vaikka matka saattaa olla pitkä ja vaikea, niin jokainen uskon askel johtaa meitä lähemmäksi iankaikkista elämää – lahjaa, jonka tarjoaa meidän rakastava Vapahtajamme, jonka oma matka teki pelastuksen mahdolliseksi.

Viitteet

  1. Ks. James E. Strange, ”Nazareth”, Anchor Bible Dictionary.

  2. Ks. D. Kelly Ogden, ”Tie Bethlehemiin”, Valkeus, joulukuu 1993, s. 41.

Tulosta