2023
Kotimaansivujen toimituksessa uusia tuulia
Maaliskuu 2023


Kotimaansivujen toimituksessa uusia tuulia

Talvi on tuonut mukanaan muutoksen Liahonan kotimaansivuille. Toimittajan tehtävään on kutsuttu marraskuun alusta lähtien Susanna Lotta Riina Piiroinen. Hän on toiminut aiemmin kirkossa monenlaisissa tehtävissä esimerkiksi seminaarinopettajana ja Alkeisyhdistyksessä sekä palvellut lähetystyössä vuonna 2015 Madridin lähetyskentällä Espanjassa.

Tällä hetkellä Susanna asuu Espoossa puolisonsa Janne Piiroisen kanssa. He ovat solmineet avioliiton helmikuussa 2022 ja muuttaneet pääkaupunkiseudulle Tampereelta. Pariskunta nauttii uudessa kodissaan temppelin läheisyydestä, ja Susanna kertoo yhdessä siellä vierailemisen olevan erittäin tärkeä asia hänen elämässään. Hän on kasvanut kirkkoon kuuluvassa perheessä ja saanut todistuksen evankeliumin totuudesta vähitellen vuosien varrella. Susannan lapsuudenperheeseen kuuluvat vanhemmat Michael ja Iira Koivisto, sisko Suvi Paakkari sekä veljet Eemeli ja Jussi.

Susanna kuvailee itseään lämpimäksi ja ihmisläheiseksi henkilöksi. Hän on kiinnostunut hyvinvointiin liittyvistä teemoista ja ihmisistä ympärillään. Perhe ja ystävät ovat hänelle tärkeitä, ja hän varaa säännöllisesti aikaa heille, mutta ehtii myös harrastaa monenlaista liikuntaa ja tutustuu mielellään uusiin asioihin. Vapaa-ajallaan hän on toiminut vuosien ajan partiossa, minkä myötä hän on myös saanut mahdollisuuksia kehittää taitojaan viestinnän parissa.

Kirjoittaminen on aina ollut osa Susannan elämää, ja hän iloitsee siitä suuresti. Tämän kiinnostuksen innoittamana hän päätyi lähetystyöstä palattuaan opiskelemaan Tampereen yliopistoon ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2022. Susanna on työskennellyt journalismin alalla sekä valtakunnallisissa että maakuntatason medioissa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi Aamulehti, Me Naiset, Satakunnan Kansa ja Kaakon Viestintä, joissa hänen vastuualueensa ovat vaihdelleet sisällöntuotannosta toimittajan ja tuottajan tehtäviin.

Evankeliumissa Susannalle on merkityksellistä varmuus, jota se tuo elämään. Tieto Kristuksesta on jotakin, mihin hän voi aina luottaa ja joka tuo rauhaa maailman myllerryksen keskellä. Tämän lisäksi tärkeää kirkossa on Susannalle yhteisöllisyys seurakunnan keskuudessa ja sen rajojen yli koko Suomen laajuudella sekä maailmanlaajuisesti ihmisiä yhdistävänä uskona. Viime aikoina hän mainitsee erityisesti oppineensa arvostamaan kirkon opetuksia perheestä ja perheen vahvistamisesta asiana, joka ei ole itsestäänselvyys ympäröivässä yhteiskunnassa. Susannalle tärkeä tapa pitää yllä omaa uskoa ja todistusta on yhteys taivaalliseen Isään rukouksen kautta sekä käytännön palvelu ja toiminta evankeliumin opetusten mukaan arjessa. Hänellä on pyrkimys seurata Kristusta jokapäiväisen elämän pienissä valinnoissa ja auttaa lähimmäisiään.

Uudessa tehtävässään Susanna haluaisi auttaa kaikenlaisia kirkon jäseniä jakamaan kokemuksiaan uskosta. Hän on vakuuttunut siitä, että toisten kokemusten kuuleminen voi vahvistaa meitä jokaista. Tarinat voivat tarjota samastuttavan kohteen ja auttaa ymmärtämään evankeliumia paremmin. Tämän vuoksi Susanna toivoo voivansa antaa eri-ikäisille henkilöille eri puolilta Suomea mahdollisuuksia kertoa ajatuksistaan ja elämästään Liahonan kotimaansivuilla.

Tulosta