Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Kuka kannustaa sinua elämään evankeliumin mukaan?
Kirjoittaja on Taipeista Taiwanista.
Kun tajusin, että luotin muihin todistukseni vahvistamisessa, päätin, että minun pitää keskittyä henkilökohtaiseen suhteeseeni Vapahtajaan.
Kun aloitin ensimmäisen lukukauteni yliopistossa Yhdysvalloissa, olin hyvin innoissani. Kävin koulua, jossa oli paljon kirkon jäseniä, eikä ympärilläni ollut koskaan ollut niin monia ikäisiäni ihmisiä, jotka uskoivat samoihin asioihin kuin minä! Odotin, että meillä kaikilla olisi samat tasovaatimukset ja auttaisimme toisiamme kasvamaan hengellisesti ja älyllisesti.
Yllätyin kuitenkin, kun odotukseni eivät aivan täyttyneetkään.
Kotikaupungissani Taiwanissa kirkon jäsenet tuntuivat aina ottavan evankeliumin vakavasti. He eivät koskaan hukanneet tilaisuutta saada yhteys Jeesukseen Kristukseen, enkä minäkään tehnyt niin. Siellä kävin temppelissä joka kuukausi pikkusiskoni kanssa (joka aina kannusti minua menemään), en koskaan jättänyt väliin kirkon kokouksia (vanhempieni vuoksi) ja yritin aina tehdä päätöksiä, jotka pitivät minut yhteydessä Henkeen, aivan kuten ihmiset ympärilläni tekivät.
Mutta vaikka kukaan ei tahallisesti rikkonut käskyjä, niin koulussa joidenkuiden kohdalla evankeliumi tuntui olevan alempana heidän tärkeysluettelossaan. Jotkut heistä tekivät valintoja, jotka häilyivät aivan maailman ja evankeliumin rajalla. Koska olin ensimmäistä kertaa omillani, minulla alkoi olla kiireitä ja keskityin siihen, mitä kaikki muut ympärilläni tekivät. Huomasin pian, kuinka helppoa on antaa ympäröivän maailman vaikuttaa, kun ei aseta evankeliumia etusijalle.
Sytytin hengellisen liikevoimani uudelleen
Kun ystävät ympärilläni tekivät päätöksiä, jotka eivät aina olleet evankeliumin tasovaatimusten mukaisia, aloin miettiä, oliko tapa, jolla elin, liian hengellinen. Mietin, olinko minä se outo – otinko evankeliumin liian vakavasti. Aloin tuntea itseni yksinäiseksi, etenkin kirkossa. Tunsin houkutusta muuttaa tasovaatimuksiani, jotta sopisin lähipiirissäni olevien ihmisten joukkoon.
Noihin aikoihin presidentti Russell M. Nelson esitti kuitenkin voimallisen sanoman yleiskonferenssissa:
”Emme ole koskaan tarvinneet myönteistä hengellistä liikevoimaa kipeämmin kuin nykyään. – – Hengellinen liikevoima voi auttaa meitä vastustamaan vastustajan hellittämättömiä, jumalattomia hyökkäyksiä ja tekemään tyhjäksi hänen pyrkimyksensä murentaa henkilökohtainen hengellinen perustuksemme.
– – Kehotan teitä astumaan liittopolulle ja pysymään sillä. Kokekaa päivittäisen parannuksenteon iloa. Oppikaa Jumalasta ja siitä, kuinka Hän toimii. Tavoitelkaa ja odottakaa ihmeitä. – –
Kun toimitte näiden pyrkimysten mukaan, lupaan teille kyvyn kulkea eteenpäin liittopolulla entistä suuremmalla liikevoimalla huolimatta kaikista kohtaamistanne esteistä.”
Silloin oivalsin sen.
Olin ollut kiinnostuneempi siitä, mitä muut tekivät, kuin omasta henkilökohtaisesta suhteestani Vapahtajaan. Tajusin jopa, että kouluni oli aivan temppelin vieressä enkä ollut vielä käynyt siellä! Kävi myös selväksi, kuinka paljon olin Taiwanissakin turvautunut siihen, että muut vaikuttavat hengellisyyteeni.
Minun piti tehdä työtä käynnistääkseni uudelleen hengellisen liikevoimani ja keskittyäkseni Kristukseen – jonka tulisi olla tärkein kannustimeni elää Hänen evankeliuminsa mukaan.
Löysin intoa keskittymällä Vapahtajaan
Aloin tehdä muutoksia.
Vaikka en tuntenutkaan intoa käydä kirkossa tai temppelissä tai tehdä joinakin päivinä mitään hengellistä, päätin silti tehdä niin ja keskittyä Vapahtajaani. Sillä ei ollut väliä, mitä kaikki muut tekivät.
Maailmassa on helppoa pitää evankeliumin siunauksia itsestäänselvyyksinä, mutta kun keskityn Häneen, muistan, mikä on tärkeintä.
Sen sijaan, että rypisin yksinäisyydessä ja keskittyisin eroihin siinä, kuinka elämme elämäämme, käännyn nyt muiden puoleen. Pyrin saamaan ystäviä ja panemaan merkille kaikki myönteiset vuorovaikutustilanteet, joita minulla on heidän kanssaan, kuten yksinkertaisen hymyn tai ystävällisen keskustelun.
En enää vertaa opetuslapseuttani muiden opetuslapseuteen. Sen sijaan keskityn pitämään hengelliset tottumukseni johdonmukaisina ja vahvistamaan suhdettani taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen. Kun asetan suhteeni Heihin etusijalle, muistan, kuinka kovin He rakastavat meitä jokaista täydellisesti, ja se muistuttaa minua tarjoamaan armoa muille aivan kuten He tarjoavat armoa minulle.
Presidentti Russell M. Nelson on pyytänyt meitä myös ”ottamaan vastuun siitä, että teillä on oma todistus Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan. Tehkää työtä sen eteen. Hoivatkaa sitä niin, että se kasvaa. Ravitkaa sitä totuudella. – – Kun asetatte Jeesusta Kristusta koskevan todistuksenne jatkuvan vahvistamisen tärkeimmälle sijalle elämässänne, katsokaa, kuinka elämässänne tapahtuu ihmeitä.”
Maailma tekee helpoksi sen, että suhtaudut opetuslapseuteesi välinpitämättömästi, etenkin silloin, kun olet ensimmäistä kertaa omillasi nuorena aikuisena. Kannustan sinua kuitenkin ottamaan vastaan profeettamme kutsun vahvistaa uskosi perustusta Jeesukseen Kristukseen.
Se, että asetan Hänet etusijalle, vie minua eteenpäin liittopolulla.