Julkaistaan vain sähköisenä
Löydä ”syy olla iloinen”
Kun sydämeni tuntui raskaalta, profeetan sanat muistuttivat minua riemuitsemaan.
Kun koronapandemia iski, palvelin lähetyssaarnaajana Dominikaanisessa tasavallassa. Kolme ensimmäistä siirtoani lähetyssaarnaajana eivät olleet olleet helppoja, mutta tunsin kiitollisuutta kaikesta oppimastani ja olin innokas jatkamaan kasvua Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena.
Kun minut sitten lähetettiin kotiin kolmeksi kuukaudeksi, olin hämmentynyt ja murheen murtama. Elämäni tuntui epävarmalta ja pysähtyneeltä. Viimein sain uuden toimeksiannon Iowa Cityyn Iowan osavaltioon Yhdysvalloissa. Vaikka rakastin heti Iowaa ja ihmisiä siellä, minusta tuntui, että aloitin alusta. Sopeutuminen oli vaikeaa, ja kamppailin riittämättömyyden, ahdistuksen ja yksinäisyyden tunteiden kanssa.
Rukoilin joka päivä jonkinlaista apua. Tunteeni olivat raskaat, ja minulla oli vaikeuksia kestää niitä yksin.
Itsenäisen opiskelun aikana luin presidentti Gordon B. Hinckleyn (1910–2008) sanat, jotka kevensivät sydäntäni. Hän sanoi:
”Herra sanoi – –: ’Ja nyt, ylennä sydämesi ja riemuitse ja pysy liitoissa, jotka olet tehnyt’ (OL 25:13).
Uskon, että Hän sanoo meille kaikille: Olkaa onnellisia. Evankeliumi on iloinen asia. Se antaa meille syyn olla iloisia.”
Aloin tarkastella pyhien kirjoitusten sanaa riemuita uudessa valossa. Se oli Herralta tullut kutsu olla onnellinen. Taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus tietävät paremmin kuin kukaan muu kohtaamamme haasteet, kivut ja vaikeudet – ja silti He kutsuvat meitä olemaan onnellisia.
Päätin ottaa tuon kutsun vastaan. Vaikka olosuhteeni eivät muuttuneet eivätkä surulliset tunteeni taianomaisesti hävinneet, tunsin syvempää, perimmäistä kiitollisuuden ja ilon tunnetta Jeesuksen Kristuksen evankeliumin siunauksista ja lupauksista.
Pyhien kirjoitusten esimerkit osoittavat meille, kuinka entisaikojen pyhät ovat kokeneet iloa vaikeimmissakin olosuhteissa. Helamanin kirjassa kerrotaan kirkon jäsenistä, jotka kääntyivät evankeliumin puoleen tunteakseen iloa silloinkin, kun he joutuivat muiden vainoamiksi:
”Kuitenkin he paastosivat ja rukoilivat usein ja tulivat vahvemmiksi ja vahvemmiksi nöyryydessään ja lujemmiksi ja lujemmiksi Kristuksen uskossa, niin että heidän sielunsa täyttyi ilolla ja lohdutuksella, niin, jopa niin, että heidän sydämensä puhdistui ja pyhittyi, mikä pyhittyminen tulee siitä, että he antoivat sydämensä Jumalalle” (Hel. 3:35).
Kun katsomme koettelemuksissamme Vapahtajaan, sielumme voi täyttyä ilolla ja lohdulla. Niin tehdessämme me opimme sovittamaan sydämemme paremmin yhteen Herran kanssa.
Kun olen jatkanut riemuitsemista, olen tuntenut suurempaa voimaa vaikeuksien edessä. Kohtasin äskettäin pettymyksen, joka jätti murheellisen onttouden vatsaani. Mutta kun pohdin, miltä minusta tuntui, näin, kuinka paljon olin kasvanut lähetyssaarnaaja-ajoistani.
Suruni ei tuntunut suistavan minua raiteiltani, koska olen oppinut ymmärtämään, että todellinen onnellisuus on elämistä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan. Se ei tarkoita, ettemme koskaan kokisi vaikeuksia tai että kohtaisimme jokaisen haasteen täydellisen arvokkaasti.
Vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:
”Me etsimme onnea. Me kaipaamme rauhaa. Me toivomme rakkautta. Ja Herra vuodattaa meille hämmästyttävän runsaasti siunauksia. Mutta iloon ja onneen sekoittuneena yksi asia on varma: tulee hetkiä, tunteja, päiviä ja joskus vuosia, jolloin sielunne on haavoittunut.
Pyhissä kirjoituksissa opetetaan, että me maistamme karvaan ja makean ja että ’kaikessa on vastakohtaisuutta’ [2. Nefi 2:11].”
Suru ja ilo voivat elää rinnakkain. Murhe ja kiitollisuus. Tuska ja myönteisyys. Itse asiassa kokemukseni elämän kielteisistä asioista laajentavat kykyäni tuntea ja sallivat minun saada suuremman kyvyn nauttia hyvästä. Evankeliumin kauniit totuudet pehmentävät tuskaani. Tuskani tuntuu yhä, mutta sitä ympäröi syvä rakkaus Vapahtajaa kohtaan, arvostus niitä ihania ihmeitä kohtaan, jotka täyttävät elämäni, luottamus siihen, että kaikki yhdessä koituu parhaakseni, ja syvä ilon tunne.