”Kuinka rikki meneminen auttoi minua rakentamaan uudelleen uskon perustukseni”, Liahona, syyskuu 2024.
Nuorille aikuisille
Kuinka rikki meneminen auttoi minua rakentamaan uudelleen uskon perustukseni
Vakavien henkisten, fyysisten ja hengellisten haasteiden jälkeen huomasin, mitä parantuminen Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen avulla tarkoittaa.
Palvelin lähetyssaarnaajana Ranskassa, kun maailma romahti ja koronavirus syöksi koko maan tiukkoihin rajoitustoimiin. Olen kamppaillut masennuksen kanssa koko elämäni ajan, joten pelkäsin, että tiukat rajoitukset saisivat minut ajautumaan masennusjaksoon. Mutta ensimmäinen karanteeniviikko – viikko ennen huhtikuun 2020 historiallista yleiskonferenssia – oli yksi elämäni hengellisimmistä viikoista.
Kun katson taaksepäin, tuntuu siltä, että tuolla viikolla saamieni kokemusten kautta Herra vahvisti minua myrskyä varten.
Vanhin Gary E. Stevenson kahdentoista apostolin koorumista piti tuossa konferenssissa puheen Suolajärven temppelin perustuksiin tehtävistä korjauksista. Hän vertasi peruskorjausta omaan elämäämme ja pyysi meitä pohtimaan tätä kysymystä:
”Mitä ovat ne hengellisen ja emotionaalisen luonteen perustekijät, joiden avulla minä ja perheeni voimme pysyä lujina ja järkkymättöminä sekä kestää jopa maanjäristykset ja rajut seismiset järähtelyt, joita varmasti tapahtuu elämässämme?”
Kun kuuntelin hänen puhettaan, Henki painotti minulle, että temppelin tavoin minutkin hajotettaisiin tietyllä tavalla elämäni seuraavan vaiheen aikana. Mutta tunsin myös, että jos kääntyisin Herran puoleen näiden haasteiden aikana, Hän auttaisi minua vahvistamaan uskon perustustani.
Tunsin olevani rikki
Odotukseni mukaisesti masennuin pian, ja ennen pitkää tunsin olevani loukussa itsemurha-ajatusten loputtomassa kierteessä. Tunsin olevani henkisesti, emotionaalisesti ja hengellisesti rikki.
Kahden kuukauden karanteenin jälkeen tilanne parani hieman. Koska olosuhteisiini tuli muutoksia – kuten masennuslääkitys ja tiukkojen rajoitustoimien päättyminen – aloin voida henkisesti paremmin. Mutta pian sen jälkeen aloin tuntea oloni sairaaksi ja huomasin kurkun alaosassa kolme isoa kyhmyä.
Alkuun en välittänyt kyhmyistä, mutta kun oireeni pahenivat, kävi selväksi, etten voinut enää jäädä lähetyskentälle. Palasin kotiin, ja minulla todettiin pian verisyöpä – Hodgkinin lymfooma.
Koska masennuslääkkeilläni oli hieman tunteita turruttava vaikutus, tunsin itseni melko apaattiseksi, kun aloitin puolen vuoden kemoterapian.
Mutta siitä huolimatta aloin murtua fyysisesti.
Rakensin uudelleen hengellisen perustukseni
Vuosi sen jälkeen kun kemoterapiahoitoni oli päättynyt, aloin voida fyysisesti paremmin. Olin palannut yliopistoon ja tein suunnitelmia. Mutta ankara hengellinen tuska ja tunnottomuus, jota olin tuntenut lähetystyössä ja kemoterapian aikana, oli nyt muuttunut yleiseksi välinpitämättömyyden tunteeksi taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta kohtaan.
Minulla oli vaikeuksia näihin kokemuksiini liittyvien tunteideni kanssa, ja minusta tuntui kuin He olisivat hylänneet minut, kun olin heikoimmillani.
Mutta taivaallinen Isä tiesi, mitä polkuja minun piti kulkea, jotta voisin parantua.
Minusta tuntui, että kamppailin niiden raunioiden ja jäänteiden keskellä, jotka kerran olivat olleet vahva uskoni ja elinvoimainen persoonallisuuteni. Tunsin, etten ollut oma itseni. Sydämeni pehmeni huomaamaan Herran yritykset auttaa minua, mutta hengellisesti tunsin syyllisyyttä, ahdistusta ja kelvottomuutta, koska olin välinpitämätön evankeliumia kohtaan.
Pohdittuani hengellistä terveyttäni muutaman kuukauden ajan tunsin innoitusta tehdä pieniä hengellisiä muutoksia elämässäni. Olin jonkin aikaa jättänyt kivun huomiotta, mutta halusin käsitellä tuskaa, jota kokemieni haasteiden vuoksi tunsin sielussani.
Pian näin taivaallisen Isän käden vaikutuksen elämässäni. Tietämättä, kuinka henkisesti turta tunsin olevani, ystävät ja läheiset ottivat esiin aiheen parantumisesta. Yksi heistä jopa jakoi Elaine S. Marshallin hartaustilaisuuspuheen.
Vastentahtoisesti luin sen.
Sairaanhoitajana Elaine rinnasti fyysisen parantumisen ja hengellisen parantumisen sanomalla: ”Parantuminen ei ole samaa kuin hoitokeino. Hoitokeino on siisti, nopea ja valmis – tehty usein nukutuksessa. – – Parantuminen – – on usein elinikäistä toipumista ja kasvua fyysisen, emotionaalisen tai hengellisen hyökkäyksen jatkumisesta huolimatta tai ehkä sen vuoksi. Se vaatii aikaa.”
En usko, että oli sattumaa, että syöpähoitoni vaati puolen vuoden kemoterapian. Kemoterapian vaikutukset ovat rajuja, dramaattisia ja vaativia. Mielenkiintoista kyllä se, että opin antamaan kehoni parantua fyysisesti, opetti minulle hengellisen parantumisen keskeisen periaatteen – kuinka turvautua Jeesuksen Kristuksen armoon ja antaa itselleni aikaa ja tilaa parantaa suhdettani Häneen ja taivaalliseen Isään.
Vastaanotin Vapahtajan armon
Armo on jumalallista apua, kaiken mahdollistavaa ja vahvistavaa voimaa sekä hengellistä parantumista. Se on lahja taivaalliselta Isältämme, ja sitä ”annetaan meille Herran Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta”.
Lempiesimerkkini siitä, kuinka päästä osalliseksi Jeesuksen Kristuksen parantavasta voimasta Hänen sovituksensa kautta, on Alma nuorempi. Kun Alma makasi tajuttomana kolmen päivän ajan tuomitun sielun tuskien kiduttamana, hän muisti isänsä opetukset Jeesuksesta Kristuksesta (ks. Alma 36:16–17). Hän halusi ensin apua ja kääntyi sitten Kristuksen puoleen, mikä muutti hänen elämänsä suunnan ja salli hänen parantua hengellisesti (ks. Alma 36:18–22).
Ensimmäinen askel, jonka otin kohti hengellistä parantumista, oli halu kokea yhteys Jumalaan. Alma opetti minulle, kuinka päästä alkuun, kun hän sanoi: ”[Kokeilkaa] sanojani, ja [osoittakaa] vähäsen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani” (Alma 32:27).
Todistan omasta kokemuksestani, että tämä opetus on totta.
Voimme omaksua halun, kylvää siemenen (Jumalan sanan) ja ravita tuota siementä, kunnes siitä tulee jotakin todellista ja konkreettista. Lopulta meidän uskomme Jeesukseen Kristukseen tuottaa hedelmää, kun näemme muutoksia teoissamme, mielipiteissämme, uskonkäsityksissämme, sydämessämme, mielessämme ja sitten sielussamme. Perustuksemme rakentuu Hänen varaansa (ks. Hel. 5:12).
Alman kokemuksen tavoin haluni tuntea uudelleen Henkeä ja evankeliumin iloa käynnisti koko kehityskaaren muutoksen, joka vei minut läpi parantumisen. Sittemmin Vapahtaja on auttanut minua tekemään sovinnon menneiden tunteideni kanssa, kun olen oppinut päästämään irti kaunastani Jumalaa, Häntä ja omia heikkouksiani kohtaan.
Hänen ansiostaan olen saanut takaisin osan itsestäni, jonka luulin menettäneeni koettelemusteni sumussa – kuten persoonallisuuteni, toiveeni ja rakkauteni evankeliumia kohtaan – ja se on saanut minut tuntemaan olevani eheä, uudistunut ja entiselläni.
Lujempi perustus
Tuska ja haasteet muuttivat minua, mutta kun löysin parantumisen Jeesuksen Kristuksen avulla, minä todellakin rakensin uskon perustukseni Hänen varaansa. Kun aikaa kuluu ja parannun, huomaan, että Jeesuksen Kristuksen ansiosta voin oppia tuntemaan iloa kamppailuistani huolimatta. Ymmärrän nyt, että tärkein osa koettelemuksen läpikäymistä ei ole se, mikä saa meidät rikki tai mitä tuskaa tunnemme – vaan se, mitä seuraa, kun koemme parantumisen ja jälleenrakentumisen Vapahtajan armon kautta.
Vanhin Patrick Kearon kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Rakkaat ystävät, – – jotka ovat kestäneet elämän vääryyksiä – te voitte saada aivan uuden alun. Getsemanessa ja Golgatalla Jeesus ’otti päälleen – – kaiken tuskan ja kärsimyksen, mitä te tai minä [olemme] koskaan [kokeneet]’ [Russell M. Nelson, ”Kirkon oikea nimi”, Liahona, marraskuu 2018, s. 88], ja Hän on voittanut sen kaiken!”
Niinpä te, jotka tunnette olevanne rikkinäisiä – pyydän teitä olemaan rohkeita, pitämään kiinni ja turvaamaan Herraan ja Hänen parantavaan voimaansa. Ajan, kärsivällisyyden ja jopa vähäisenkin halun avulla Hänen armonsa voi muuttaa teitä, rakentaa perustuksenne uudelleen ja auttaa teitä tuntemaan olevanne jälleen eheitä.
Sen lahjan Hän tarjoaa meille jokaiselle.
Kirjoittaja on Pohjois-Carolinasta Yhdysvalloista.