”Henki täydensi musiikin”, Liahona, syyskuu 2024.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Henki täydensi musiikin
Tunsin seurakunnan jäsenten rakkauden, kun he lauloivat ilman säestystäni.
Kuvitus Katy Dockrill
Asuimme pienessä kaupungissa Georgiassa Yhdysvalloissa, kun isäni kuoli ollessaan vasta 55-vuotias. Suurin osa suvustamme asui toisessa osavaltiossa. Välillämme olevat 3 200 kilometriä eivät olleet koskaan tuntuneet niin pitkältä matkalta kuin tuolloin.
Mieheni oli piispa, ja minä olin pienen seurakuntamme säestäjä. Kaikkien hautajaissuunnitelmissa auttamisen synnyttämien tunteiden ja stressin vuoksi tunsin itseni erityisen uupuneeksi sinä sunnuntaina, kun tuli aika laulaa sakramenttikokouksemme loppulaulu ”Herra olkoon tiellä kanssasi” (MAP-lauluja, 94).
Toisen säkeistön puolivälissä murheeni valtasi minut. Jotenkin sain soitettua sen säkeistön loppuun, mutta käteni tärisivät ja silmäni olivat niin täynnä kyyneliä, että minun oli lopetettava ennen viimeistä säkeistöä. En pystynyt lopettamaan itkemistä.
Seurasi lyhyt tauko, kun seurakunta tajusi, että urut olivat lakanneet soimasta. Mutta sitten seurakuntalaiset alkoivat laulaa ilman säestystä. Laulaminen ei ollut täydellistä. Olihan meitä aika vähän. Mutta Henki täydensi musiikin. Kyynelieni ja hämmennykseni läpi saatoin tuntea monien rakkauden heidän laulaessaan.
Herra olkoon tiellä kanssasi.
Suokoon rakkautensa suojan,
Karkoittakoon turman tuojan.
Herra olkoon tiellä kanssasi.
Kun laulu päättyi, laulunjohtaja halasi minua nyyhkyttäessäni loppurukouksen ajan. Sitten urkujen luo tuli useita ihmisiä kyyneleet silmissään kertomaan, kuinka pahoillaan he olivat isäni kuoleman johdosta.
Myöhemmin kerroin laulunjohtajalle, että soittaisin pianoa hautajaisissa. Se tuntui varmaan huonolta ajatukselta sen jälkeen, mitä oli juuri tapahtunut, mutta isäni nautti kovasti kuunnellessaan pianonsoittoani. Halusin soittaa hänelle. Silloin tajusin, kuinka lähellä olevalta hän oli tuntunut loppulaulun aikana.
Olen hyvin kiitollinen kirkon lauluista. Todistan, että musiikki voi opettaa ja lohduttaa meitä tavoilla, joihin sanat eivät useinkaan pysty. Kuten ensimmäinen presidenttikunta kirjoitti kirkon laulukirjan esipuheessa: ”Laulut – – antavat tukea uupuneille, lohduttavat surevia ja innoittavat meitä kestämään loppuun asti.” Olen myös kiitollinen hyvän seurakunnan rakkaudesta, kun olin niin kaukana omasta suvustani. Tiedän, että isäni ja minä todellakin tapaamme jälleen.