Liahona
Kristuksen avulla sain emotionaalista kestävyyttä kroonisten terveyshaasteideni aikana
Syyskuu 2024


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Kristuksen avulla sain emotionaalista kestävyyttä kroonisten terveyshaasteideni aikana

Kirjoittaja asuu Chilessä.

Kun minulla diagnosoitiin parantumaton sairaus, käännyin Kristuksen puoleen kokeakseni rauhaa.

Kuva
Kuva hymyilevästä nuoresta miehestä, joka syleilee suurta punaista sydäntä

Minut kastettiin teini-iässä, ja rakastin Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Ajan mittaan tunsin kuitenkin vähemmän motivaatiota elää evankeliumin mukaan, koska yksikään perheestäni ei ollut kirkon jäsen ja oli vaikea pitää yllä hengellisiä tottumuksiani aivan yksinäni.

Tiesin aina, että kirkko on totta, mutta en halunnut antaa sille koko sydäntäni, koska se vaati niin suurta sitoutumista. Aloin käydä kirkossa vaihtelevasti. Sitten aloin asettaa sosiaalisen elämäni etusijalle evankeliumin mukaisen elämän sijaan, ja lopulta lakkasin elämästä käskyjen mukaan. Perustelin tekemisiäni sanomalla, että voin hyvin tehdä mitä haluan, kunhan vain yritän olla hyvä ihminen.

Mutta tuo päätös maksoi minulle paljon.

Kun olin elänyt pitkään kirkon ulkopuolella, immuunikatovirustestin (HIV) tulokseni näytti positiivista. Tämä tila on krooninen, etenevä eikä siihen ole parannuskeinoa. Olin aivan musertunut.

Esitin samoja kysymyksiä, joita varmasti monet meistä kysyvät, kun kohtaamme lamauttavia diagnooseja tai muita kroonisia haasteita: Kuinka voin enää koskaan nauttia elämästä? Kuinka voisin toivoa enää mitään?

Vastaus?

Jeesus Kristus.

Keskitin koko sydämeni evankeliumiin

Sinä synkkänä hetkenä, kun sain diagnoosini ja anelin apua, minusta tuntui kuin taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus olisivat olleet täysin tietoisia siitä, miltä minusta tuntui. Henki antoi minulle selkeyttä, joka auttoi minua pohtimaan valintojani.

Ymmärsin, että minun piti kutsua Vapahtaja jälleen elämääni, jos aioin tuntea kestävää rauhaa. Niinpä sovin tapaamisesta piispani ja vaarnanjohtajani kanssa aloittaakseni parannusprosessin.

Kun tein työtä näiden suurenmoisten johtajien kanssa, tunsin heidän rakkautensa ja tukensa, ja Jeesuksen Kristuksen kaiken mahdollistava voima tuli jälleen elämääni. Johtajani auttoivat minua asettamaan tavoitteita. Aloin edistyä liittopolulla. Keskitin koko sydämeni evankeliumiin ensimmäistä kertaa elämässäni ja pystyin huomaamaan eron itsessäni, kun asetin etusijalle suhteeni taivaalliseen Isään ja Vapahtajaan.

Sisar Amy A. Wright, ensimmäinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, opetti hiljattain, kuinka Vapahtaja voi auttaa meitä tuntemaan toivoa ja iloa vaikeista olosuhteistamme huolimatta:

”Jeesus Kristus on ’tulevaisuuden toivo’. Mikään, mitä olemme tai emme ole tehneet, ei ole Hänen äärettömän ja iankaikkisen uhrinsa ulottumattomissa. Hän on syy siihen, miksi kertomuksemme ei koskaan ole lopussa. – –

Iankaikkinen elämä on iankaikkista iloa. Iloa tässä elämässä, juuri nyt – ei tämän päivän haasteista huolimatta vaan siksi, että Herra auttaa meitä oppimaan niistä ja lopulta voittamaan ne – ja mittaamatonta iloa tulevassa elämässä.”

Tämä totuus ilosta on ilmennyt elämässäni, kun olen jatkuvasti keskittynyt Häneen ja jälleen kerran pitänyt kiinni rautakaiteesta – Jumalan sanasta – joka päivä (ks. 1. Nefi 15:23–24).

Sain emotionaalista kestävyyttä vaikeina aikoina

Samalla kun sain edelleen lohtua ja selviydyin sairauteni kanssa, piispani ohjasi minut kirkon omavaraisuuskurssille ”Saa voimaa Herralta – Emotionaalinen kestävyys”.

Uskon, että tämä kurssi on Jumalan antama, innoittama ja ihmeellinen. Opin muuttamaan tämän sairauden, joka sai elämän näyttämään ankealta, oppimiskokemukseksi. Tämä kurssi opetti minulle, kuinka kasvattaa syvää uskoa Vapahtajaan, oppia terveitä ajattelumalleja, hallita stressiä ja ahdistusta sekä lopulta kulkea eteenpäin elämässäni toivon turvin.

Tällaisenkin aineiston avulla jotkut päivät ovat vaikeita ja uuvuttavia. Ahdistus ja suru, jotka joskus liittyvät niihin hetkiin, ovat lamauttavia. Mutta profeetan neuvojen noudattaminen on auttanut minua löytämään polkuni näinä vaikeina aikoina.

Presidentti Russell M. Nelson selitti, miten tärkeää on ”ajatella selestisesti”, kun kohtaa vaikeita haasteita, sanoen: ”Ajattele Herran vastausta Joseph Smithille, kun tämä pyysi huojennusta Libertyn vankilassa. Herra opetti profeetalle, että hänen saamansa epäinhimillinen kohtelu antaisi hänelle kokemusta ja olisi hänen hyväkseen [ks. OL 122]. ’Jos kestät ne hyvin’, Herra lupasi, ’Jumala korottaa sinut korkeuteen’ [OL 121:8]. Herra opetti Josephia ajattelemaan selestisesti ja kuvittelemaan mielessään iankaikkisen palkinnon sen sijaan, että hän keskittyisi päivän piinallisiin vaikeuksiin.”

Niinpä presidentti Nelsonin neuvoa noudattaen minä teen näin auttaakseni mielenterveyttäni – keskityn hyvään. Teen parhaani pitääkseni huolta mielenterveydestäni sekä hengellisten että ajallisten voimavarojen avulla. Katson kokonaiskuvaa – iankaikkista näkökulmaa. Muistan liittoni ja pidän ne.

Ennen kaikkea turvaudun Vapahtajaani Jeesukseen Kristukseen saadakseni toivoa ja voimaa.

Jos kamppailet kroonisen haasteen kanssa, johtuipa se sitten aiemmista valinnoista, muiden valinnoista tai yksinkertaisesti siitä, että me elämme epätäydellisessä maailmassa, niin muista lupaukset rauhasta, levosta ja ilosta, joita taivaallinen Isämme ja Jeesus Kristus tarjoavat meille, kun käännymme Heidän puoleensa.

Kiitän taivaallista Isää joka päivä siitä, että Hän auttoi minua tulemaan kestävämmäksi kroonisissa terveysongelmissani. En koskaan ajatellut, että kiittäisin tällaisesta haasteesta, mutta olen kiitollinen siitä, että tämä kamppailu on auttanut minua ymmärtämään, kuinka paljon tarvitsen Vapahtajaani elämässäni. Tunnen sydämeni olevan enemmän sopusoinnussa Hänen kanssaan joka päivä.

Tulosta