Julkaistaan vain sähköisenä
Jumalallinen kuritus – merkki Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan
Meidän ei pitäisi yllättyä, kun rakastava Isä kutsuu meitä edistymään tarjoamalla meille jumalallisen kurinpidon hetkiä.
Meillä on kuusi riehakasta poikaa. Kuluneiden 17 vuoden aikana olemme oppineet, että Henki käyttää usein omia kokemuksiamme vanhempina opettaakseen meille, kuinka taivaallinen Isä toimii lastensa kanssa.
Monta vuotta sitten Jessica kuuli poikiemme leikkivän yläkerrassa. Kun hän kuunteli tarkemmin, hän kuuli selkeästi, kuinka kirjoitusvälineellä raaputettiin seinää.
Hän huusi: ”Pojat… värittääkö joku seinää?”
Kolmen sekunnin hiljaisuuden jälkeen syyllinen huusi takaisin: ”Eeeeiiii.” Sitten Jessica pyysi poikaa tuomaan kirjoitusvälineen alas.
”Hyvä on, äiti”, poika sanoi, hypähteli hänen luokseen ja antoi hänelle mielellään, jopa iloisena, lyijykynän.
Poikamme piilotteli selkänsä takana toista kättään, joka piteli pysyvän jäljen jättävää tussia ja oli selvästi Jessican näkyvissä.
Kun Jessica oli istunut tämän pienen pojan kanssa, kuunnellut, oikaissut ja yrittänyt auttaa, hän sai tämän selkeän vaikutelman:
”Miksi minä yritän joskus piilotella omia syntejäni ja puutteitani kaikkitietävältä, rakastavalta taivaalliselta Isältä?”
Jumalallisen kurituksen kolme tarkoitusta
Vanhemmuudessa rangaistuksen ja kurinpidon välillä on perustavanlaatuinen ero. Kuten presidentti James E. Faust (1920–2007) opetti: ”Englanninkielinen sana disciple ’opetuslapsi’ ja sana discipline ’kuri’ tulevat samasta latinankielisestä kantasanasta discipulus.” Pyrkiessämme tulemaan sitoutuneemmiksi Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi meidän ei pitäisi yllättyä, kun rakastava Isä kutsuu meitä edistymään opetuslapseuden polulla tarjoamalla näitä jumalallisen kurinpidon hetkiä.
Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että tällä ”jumalallisella kurituksella on ainakin kolme tarkoitusta: 1) taivutella meidät tekemään parannus, 2) jalostaa ja pyhittää meitä ja 3) toisinaan ohjata elämämme suunta tielle, jonka Jumala tietää paremmaksi”.
Herra lähetti Samuelin, lamanilaisen profeetan, saarnaamaan nefiläisille noin vuonna 6 eKr. Saarnatessaan hän mallintaa ja tähdentää mestarillisesti vanhin Christoffersonin opettamia jumalallisen kurituksen kolmea tarkoitusta. Mikä kenties tärkeintä, Samuel yritti opettaa näille vaikeuksissa kamppaileville nefiläisille, ettei heidän saamansa suora kuritus ollut merkki siitä, ettei Jumala välittäisi heistä. Ei, tämä kuritus johtui nimenomaan Hänen rakkaudestaan heitä kohtaan.
Samuel teki tämän selväksi opettaessaan: ”Nefin kansaa hän on rakastanut, ja hän on sitä myös kurittanut; niin, sen pahojen tekojen päivinä hän on sitä kurittanut, koska hän rakastaa sitä” (Hel. 15:3). Sillä kuten Herra on sanonut: ”Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan” (Ilm. 3:19).
Taivuttelee meitä tekemään parannuksen
Vanhin Christoffersonin mainitsema jumalallisen kurituksen ensimmäinen tarkoitus on taivutella meitä tekemään parannus. Avaussanoissaan Samuel tekee selväksi, että nefiläisten jumalattomuuden tähden mikään muu ei voinut pelastaa heitä ”kuin parannus ja usko Herraan Jeesukseen Kristukseen” (Hel. 13:6). Hän sanoi, että tämä parannuksen sanoma oli syy siihen, miksi hänet lähetettiin heidän luokseen: ”jotta te saisitte ilosanoman” (Hel. 13:7).
Huomaa yhteys, jonka Samuel tuo esiin parannuksen ja ilosanoman välillä. Vanhin Neil L. Andersen opetti: ”Kutsu tehdä parannus on [rakastava pyyntö] kääntyä ympäri ja ’kääntyä takaisin’ Jumalaa kohti [ks. Hel. 7:17]. Se on rakastavan Isän ja Hänen ainosyntyisen Poikansa kehotus olla jotakin enemmän kuin mitä olemme, kurottaa kohti korkeampaa elämäntapaa, muuttua ja tuntea iloa käskyjen pitämisestä.”
Samuel ilmaisi saarnaamisensa tarkoituksen johdonmukaisesti: ”Tätä tarkoitusta varten minä olen noussut tämän kaupungin muureille, – – jotta saisitte tietää parannuksen ehdot” (Hel. 14:11). Hänen profetiansa Kristuksesta annettiin ”niin että te voisitte uskoa hänen nimeensä. Ja jos te uskotte hänen nimeensä, te teette parannuksen kaikista synneistänne.” (Hel. 14:12–13.)
Samuelin sanoma on selkeä: ”Tehkää parannus ja palatkaa Herran Jumalanne luo” (ks. Hel. 13:11).
Jalostaa ja pyhittää meitä
Parannuksen keskeisenä tarkoituksena on jalostaa ja muuttaa ihmissydäntä. Kutsuessaan ihmisiä parannukseen Samuel keskittyy kansan sydämen tilaan. Hän puhuu nefiläisten kansan sydänten kovuudesta (ks. Hel. 13:8). Hän varoittaa heitä kiinnittämästä sydäntään rikkauksiinsa (ks. jae 20). Hän sanoo heille, että heidän sydämensä ”ei ole kääntynyt Herran puoleen” (jae 22) ja että he vaeltavat ”oman [sydämensä] kopeuden mukaisesti” (jae 27).
Jumalallinen kuritus auttaa meitä näkemään harhailevan sydämemme ja saamaan uskon ja parannuksen avulla aikaan sen, mitä Samuel kutsuu ”sydämenmuutokseksi” (ks. Hel. 15:7). Samuel opetti, että tämä muutos tekee meistä ”vahvoja ja lujia uskossa” (jae 8) sitoen harhailevan sydämemme Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen.
Ohjaa elämämme suuntaa
Vanhin Neal A. Maxwell kutsui kerran näitä kurittavia hetkiä ”jumalalliseksi tyytymättömyydeksi”. Tähän ajatukseen nojaten sisar Michelle D. Craig selitti: ”Koemme jumalallista tyytymättömyyttä, kun vertaamme sitä, ’mitä me olemme, [siihen], millaisiksi meillä on voima tulla’. Jokainen meistä – jos olemme rehellisiä – tuntee kuilun sen välillä, missä ja keitä me olemme, ja sen välillä, mihin haluamme mennä ja millaisiksi haluamme tulla. Janoamme suurempaa henkilökohtaista kyvykkyyttä. – – Nämä tuntemukset on saatu Jumalalta, ja ne synnyttävät pakottavan tarpeen toimia.”
Puhuessaan tämän jumalallisen kurituksen kolmannesta ja viimeisestä tarkoituksesta Samuel kutsuu palavasti nefiläisiä käyttämään tahdonvapauttaan ja valitsemaan sen, että he kulkevat ”velvollisuutensa polulla” (Hel. 15:5) tai, kuten vanhin Christofferson asian ilmaisi, ”[tiellä], jonka Jumala tietää paremmaksi”.
”Te olette vapaita”, Samuel opetti. ”Te saatte toimia omasta puolestanne; sillä katso, Jumala on antanut teille tiedon, ja hän on tehnyt teidät vapaiksi.” (Hel. 14:30.) Hän auttoi heitä ymmärtämään, että vaikka he ovat vapaita toimimaan, niin he eivät ole vapaita valitsemaan tekojensa seurauksia. Hän varoitti: ”Te olette koko elinaikanne tavoitelleet sitä, mitä ette voineet saada, ja te olette tavoitelleet onnea tekemällä pahaa, mikä on vastoin – – vanhurskauden luonnetta” (Hel. 13:38).
Hyvä elämä – yltäkylläinen elämä, onnellinen elämä – löytyy siitä, mitä Samuel sanoo vaeltamiseksi ”tarkoin Jumalan edessä” noudattaen ”tarkoin hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä ja tuomioitansa” ja pyrkien ”väsymättömän uutterasti” auttamaan muita tekemään samoin (Hel. 15:5–6).
Tuleminen sellaisiksi kuin Herra haluaa meidän tulevan
John Newton oli kuusivuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Äiti olin kasvattanut hänet uskovaksi, opettanut ja lukenut pyhiä kirjoituksia hänen kanssaan. Kun John oli 11-vuotias, hänen isänsä, merimies, vei hänet merille. Kun John oli kiroilun, jumalanpilkan ja siveettömyyden ympäröimä, häneltä ei kestänyt kauan ajautua pois uskostaan. Hänellä oli tapana sanoa: ”Tein syntiä kovalla kädellä ja otin asiakseni houkutella ja vietellä muita joka tilanteessa.”
Eräällä matkalla heidän kohdalleen osui yhtäkkiä myrsky. Hänen miehistönsä alkoi huutaa Jumalaa pelastamaan heidät. Alkuun John pilkkasi ja sätti heitä, mutta kun kävi selväksi, että heidän kohtalonsa oli väistämätön, hän huusi avukseen Jumalaa, josta hänen äitinsä oli opettanut hänelle.
John rukoili tähän tapaan: ”Jumala, jos olet siellä, pelasta meidät. Ja jos teet niin, omistan loppuelämäni Sinun palvelemiseesi.” Myrsky laantui, aallot tyyntyivät, ja heidän henkensä säästyi. Sanansa mukaisesti John omisti loppuelämänsä Herran palvelemiseen. Hänestä tuli saarnaaja, ja osana palvelutyötään hän kirjoitti runoja. Monet näistä runoista muutettiin hengellisiksi lauluiksi, kuten hänen kuuluisin runonsa:
Tämä laulu on John Newtonin tarina, mutta se on myös meidän tarinamme ja todennäköisesti sinunkin tarinasi. Kaikkitietävä Herra näkee meistä jokaisen omilla teillämme ja omina kamppailun hetkinämme, ja juuri oikeaan aikaan Hän puuttuu asiaan. Hän kurittaa meitä. Hän pelastaa meidät. Hän muuttaa meitä. Ja Hän luo meissä kyltymättömän halun elää siten, mitä Nefi kerran nimitti ”elämäksi, joka on Kristuksessa” (ks. 2. Nefi 25:27).
Kun me luotamme Herran jumalalliseen kurinpitoon, meistä tulee sellaisia, jollaisia Hän niin vilpittömästi haluaa meistä tulevan: Kristuksen miehiä ja naisia ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia.