Kahdeksan japanilaisveljestä
Koska äitimme uskoi lähetyssaarnaajien sanoman, evankeliumi on siunaus perheellemme ja monille muille kautta Japanin.
Vanhemmillani on yhdeksän lasta – kahdeksan poikaa ja yksi tytär. Ainoa tyttö kuoli pikkulapsena toisessa maailmansodassa Okinawan taistelussa. Sodan jälkeen isäni perusti menestyksekkään autokorjaamon Nagoon, joka sijaitsee pääsaari Okinawan pohjoisosassa. Vuonna 1954, kun nuorin veljeni oli 2-vuotias ja vanhin veljeni 17- vuotias, isämme kuoli ja äidistäni tuli leski 40-vuotiaana. Äiti ei voinut hyväksyä isän kuolemaa. Joskus hän surussaan halusi seurata isää, mutta hänellä oli kahdeksan poikaa, joita hän ei voinut jättää.
Tuohon aikaan asti äitini Haru oli luottanut siihen, että isämme oli perheen elättäjä, mutta menetettyään isän hänen oli nyt lähdettävä töihin. Hän yritti unohtaa surunsa tekemällä töitä ja tulemalla sitten kotiin hoitamaan lapsiaan. Hänen oli vaikea kasvattaa kahdeksaa vilkasta poikaansa yksin. Kun olin riittävän vanha ymmärtämään, tajusin, etten koskaan tiennyt, milloin äitini nousi ylös tai milloin hän meni nukkumaan.
Kertokaa lapsilleni Jumalasta
Kymmenen vuotta isäni kuoleman jälkeen, aivan kuin Hengen johdattamana, äiti lähti Nagosta ystävien ja sukulaisten vastustuksesta huolimatta ja muutti Nahaan, Okinawan pääkaupunkiin. Muutama vuosi myöhemmin, noin vuonna 1967, lähetyssaarnaajat koputtivat oveemme. Tuohon aikaan talomme oli erillään muista sokeriruokopeltojen ja hautausmaan ympäröimänä. Talolle johtava tie oli huonossa kunnossa, eikä juuri kukaan käynyt meillä. Lähetyssaarnaajat olivat vanhin Jackson ja vanhin Fuchigami, toisen polven japaninamerikkalainen Havaijista. Lähetyssaarnaajat kysyivät: ”Saammeko puhua kanssanne Jumalasta?” Äiti oli ollut huolissaan poikiensa kasvatuksesta ja ajatteli, että saattaisimme oppia jotakin hyvää lähetyssaarnaajilta, joten hän kutsui vanhimmat sisään ja pyysi: ”Kertokaa lapsilleni Jumalasta.”
Äiti löysi rauhan saadessaan tietoa evankeliumista. Häneen teki vaikutuksen se, että lähetyssaarnaajat maksoivat itse kulunsa ja että vanhin Jackson palveli lähetystyössä, vaikka oli menettänyt vanhempansa auto-onnettomuudessa ollessaan nuorempi ja oli sinnitellyt eteenpäin vanhemman sisarensa kanssa. Kuunnellessaan lähetyssaarnaajia äiti vuodatti kyyneliä ensimmäisen kerran isäni kuoleman jälkeen. Hän tunsi keskusteluissa Herran rakkauden ja Hengen. Hän tiesi, että perheemme oli etsinyt juuri tätä kirkkoa.
Näyttääkseen esimerkkiä pojilleen äiti meni ensimmäisenä kasteelle. Lähetyssaarnaajien sanoma ja heidän rakastava, ystävällinen käytöksensä koskettivat häntä. Hän alkoi ajatella, että paras kasvatus, jota hän voisi antaa lapsilleen, olisi, että me oppisimme tuntemaan evankeliumin ja meistä tulisi lähetyssaarnaajia. Äiti sanoi aina lähetyssaarnaajille: ”Perheessämme on kahdeksan poikaa. Tulkaa kotiimme ja opettakaa heille evankeliumia. Kun he kaikki ovat kääntyneet, kirkossa on kahdeksan uutta pappeudenhaltijaa. Ja he voivat olla tulevaisuudessa lähetyssaarnaajia.”
Palveleminen lähetystyössä
Äitimme vaikutti useimpiin veljistäni ja minuun, ja me liityimme kirkkoon yksi toisensa jälkeen. Kun kävimme kirkossa, elämämme muuttui evankeliumin ja kirkon veljien ja sisarten meille antaman avun myötä. Meistä tuli parempia poikia ja veljiä. Me aloimme auttaa toisiamme enemmän, ja elämä tuntui meistä mukavalta. Neljä meistä saarnasi myöhemmin evankeliumia lähetyssaarnaajina eri puolilla Japania. Kun yksi vanhemmista veljistäni, joka oli muuttanut pois Okinawasta, näki, miten paljon yksi hänen lähetystyössä palvelevista nuoremmista veljistään oli muuttunut, hän sanoi: ”En voi uskoa, että siinä on nuorempi veljeni, joka oli ennen niin villi.” Sitten hän omasta aloitteestaan etsi kirkon, ja pian hänet kastettiin ja konfirmoitiin.
Ennen kuin yksi vanhemmista veljistäni kastettiin 27-vuotiaana, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten pitäisi elää. Hän oli vaikeuksissa ja joi ja juhli. Hän aiheutti perheelleen ja ympärillään oleville ihmisille paljon murhetta. Kun tämä veli evankeliumin myötä sai tietää elämän tarkoituksen, hänet kastettiin ja konfirmoitiin, ja viimein hän solmi avioliiton hienon kirkon naisen kanssa. Hän löysi iloa elämäänsä ja alkoi ymmärtää, että sillä on jokin tarkoitus. Hän kertoi evankeliumista ystävilleen, ja hänellä oli hyvä vaikutus moneen. Kun veljeni, jotka olivat lähetystyössä, kuulivat, että tämä veli oli liittynyt kirkkoon, he saattoivat tuskin uskoa sitä.
Lähetyssaarnaajina veljeni ja minä saimme apua lähetysjohtajiltamme ja tovereiltamme sekä kirkon jäseniltä ja Herralta. Me teimme lujasti töitä ja Hengen avulla kykenimme kastamaan ja konfirmoimaan monia ihmisiä. Näiden käännynnäisten joukosta yksi palvelee nyt vaarnanjohtajana, muutamat korkean neuvoston jäseninä ja muutamat piispoina. Perheet on sinetöity temppelissä, ja heidän lapsensa palvelevat nyt lähetyssaarnaajina. Koska pystyimme palvelemaan, evankeliumin siemeniä on kylvetty kaikkialle Japaniin, ja ne alkavat versoa. Äidin unelma, että hänen lapsensa olisivat lähetyssaarnaajia, toteutui.
Valtakunnan rakentaminen
Palvelemalla kirkon tehtävissämme veljeni ja minä olemme kasvaneet hengellisesti. Jokainen kirkkoon liittynyt veli on sinetöity temppelissä ja kasvattaa nyt onnellista perhettä. Äiti sinetöitiin Laien temppelissä Havaijissa isäämme ja siskoomme ja niihin meistä, jotka olemme kääntyneet. Hän sai kokea Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin täyteyden saadessaan temppelin siunaukset. Hän on myöhemmin käynyt sukulaisten luona etsien uutterasti tietoja, jotka auttaisivat häntä sukututkimustyössä. Äitini on palvellut Apuyhdistyksen ja Nuorten Naisten ohjelmissa ja seminaarinopettajana.
Kinan perheeseen kuuluu nyt miniöitä, lastenlapsia ja lastenlastenlapsia: kaiken kaikkiaan 66 perheenjäsentä. Heistä 51 on kirkon jäseniä ja 10 on palvellut lähetystyössä. Lastenlapsia ja lastenlastenlapsia lähtee edelleen lähetystyöhön, kun he tulevat siihen ikään. Meidän mielestämme se on niiden velvollisuus, jotka ovat ottaneet vastaan evankeliumin siunaukset.
Kinan perheen jäsenet ovat palvelleet tai palvelevat parhaillaan seuraavissa kirkon tehtävissä: kaksi vaarnan johtokunnassa (tai piirin johtokunnassa), kolme korkean neuvoston jäseninä, seitsemän piispakunnissa (tai seurakuntien johtokunnissa), neljä ylipappien ryhmänjohtajina, kahdeksan vanhinten koorumien johtokunnissa, kuusi lähetystyönjohtajina ja seitsemän Apuyhdistysten johtokunnissa. Tunnemme olevamme siunattuja, koska olemme saaneet nämä tilaisuudet palvella muita.
Äidin todistus
Äiti sai vahvan todistuksen katsoessaan, kuinka hänen lastensa elämä muuttui paremmaksi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin myötä. Hänellä oli halu viedä evankeliumi rakastamilleen ihmisille. Hän esitteli ystäviä ja sukulaisia lähetyssaarnaajille ja järjesti usein perhekokouksia kodissaan. Työllään äiti oli välikappaleena monien tuomisessa kirkkoon, mukaan luettuna 50 sukulaistaan.
Äiti, joka on nyt 90-vuotias, lausui kerran seuraavan todistuksen: ”Äitinä uhraisin ilomielin itseni, jotta lapseni voisivat palata taivaallisen Isänsä luo. Kuinka joku voi jättää suuresti rakastamansa lapsen ja silti mennä taivaallisen Isän luo? Tärkein tehtäväni äitinä täällä maan päällä on tuoda lapset, jotka olen saanut taivaalliselta Isältä, takaisin Hänen luokseen.”
Me pojat olemme nyt siinä iässä, että meillä on lapsia ja lastenlapsia, ja voimme ymmärtää äitimme todistuksen ja arvostaa sitä.
Evankeliumi on totta, ja totuus muuttaa ihmisiä. Evankeliumin avulla olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden ja armon. Olemme saaneet monia ystäviä hienoista veljistä ja sisarista kirkossa ja olemme kiitollisia muutoksista, joita olemme kokeneet heidän esimerkkiensä ansiosta. Me kuljemme eteenpäin välineinä Jumalan käsissä täällä Okinawassa ja saarnaamme palautettua evankeliumia, rakennamme kirkkoja ja temppeleitä ja autamme Siionin vakiinnuttamisessa.