Hän ei suostunut edes koskettamaan kirjaa
Lähetystyöni viimeisellä alueella Molossa Iloilon kaupungissa Filippiineillä rukoilin hartaasti, että ennen kuin vapautuisin, voisimme kastaa ja konfirmoida yhden perheen. Toverini ja minä rukoilimme eräänä päivänä, että meidät johdettaisiin sydämeltään rehellisen ihmisen luo, sellaisen, joka oli valmis ottamaan vastaan evankeliumin. Saimme tunteen, että meidän oli koputettava erään bambuaidan ympäröimän talon oveen. Portaita alas tuli mies, avasi meille oven ja kutsui meidät sisään.
Teimme tuttavuutta hänen kanssaan ja saimme tietää, että hän oli lakimies. Hän esitti monia kysymyksiä, joihin emme aina kyenneet vastaamaan, ja puheissaan hän oli niin taitava, että se masentaisi kenen hyvänsä lähetyssaarnaajan. Hänestä tuli vaikea tutkija. Esittelimme Mormonin kirjan, mutta hän sanoi: ”Raamattu yksin riittää.” Hän ei suostunut koskaan lukemaan tai edes koskettamaan Mormonin kirjaa, aivan kuin hänen kätensä palaisi.
Eräänä päivänä lähetysjohtajan apulainen tuli työskentelemään nuoremman toverini vanhin Alcosin kanssa. He tapasivat tämän miehen, ja jälkeenpäin apulainen sanoi meille suoraan: ”En usko, että tuo mies on valmis ottamaan vastaan evankeliumin.” Pohdin hänen sanojaan, mutta sain suloisen, levollisen, rauhoittavan tunteen muistellessani, kuinka olimme rukouksessamme pyytäneet taivaallista Isää johdattamaan meidät niiden luo, jotka olivat valmiit ottamaan vastaan evankeliumin. Tiesin, että rukoukseemme oli vastattu. Tunsin, että meidän oli annettava tälle miehelle jotakin. Emme vain tienneet, mitä se oli, tai kuinka sen tekisimme. Mutta me emme antaneet periksi hänen kohdallaan.
Hitaasti hänen sydämensä alkoi muuttua, ja hän oppi rakastamaan perheiltaohjelmaa, jonka esittelimme hänelle. Kun päivät kuluivat, minua masensi se, ettemme voisi kastaa ja konfirmoida tätä perhettä ennen lähtöäni. Vapautumiseeni oli enää vain muutama päivä. Eräänä päivänä totesin hänelle surullisena: ”Veli Garcia, olen tainnut epäonnistua lähetystyössäni.”
Hän sanoi: ”Ei, vanhin Cruz, et sinä epäonnistunut. Meistä on tullut ystäviä.” Hänen seuraavat sanansa ilahduttivat meitä: ”Älä ole huolissasi. Tulemme kirkkoonne sunnuntaina.”
Hän tuli perheineen kirkkoon, ja jäsenet ottivat heidät lämpimästi vastaan. Näin hänen vuodattavan kyyneliä, kun hän kuunteli sakramenttikokouksessa puhuttuja innoittavia sanoja. Hän lähti sinä päivänä kotiin onnellisena ja mieli ylentyneenä. Tiesin, että hän oli tuntenut kosketuksen sydämessään.
Kun hetki oli oikea ja meistä tuntui, että hän oli valmis, annoimme hänelle haasteen ottaa kasteen ja konfirmoinnin. Hän otti haasteen vastaan. Annoimme hänelle myös haasteen paastota ja rukoilla ja lukea Mormonin kirjaa. Toverini ja minä paastosimme hänen ja hänen perheensä puolesta.
Toukokuun 4. päivä vuonna 1986 oli viimeinen sunnuntaini lähetyskentällä. Silloin oli paasto- ja todistuskokous, ja minä lausuin vilpittömän viimeisen todistukseni ihmisille, joita olin oppinut rakastamaan. Todistukseni jälkeen näin tämän lakimiehen, joka ei ollut ensin halunnut ottaa vastaan sanomaamme, nousevan seisomaan ja kävelevän puhujakorokkeelle Mormonin kirja kädessään. Hänen koko olemuksensa tärisi ja hänen silmissään oli kyyneliä, kun hän kohotti Mormonin kirjan ja huudahti: ”Veljet ja sisaret, minä tiedän, että Mormonin kirja on totta.” Me riemuitsimme kuullessamme tuon todistuksen.
Sinä iltapäivänä monet seurakunnan jäsenistä osallistuivat Garcian perheen kastetilaisuuteen.
Kun minut oli vapautettu lähetystyöstä, olin säännöllisessä kirjeenvaihdossa veli Garcian kanssa. Hän kertoi minulle ilostaan, kun hänestä tuli pyhäkoulun johtaja. Myöhemmin hänet kutsuttiin piispaksi. Hän matkusti monta tuntia veneellä osallistuakseen vihkiäisiini Manilan temppelissä. Viimein hänet kutsuttiin palvelemaan vaarnanjohtajana ja neuvonantajana Bacolodin lähetyskentän hallituksessa.
Hän on ollut välikappaleena monien ihmisten kääntymisessä palautettuun evankeliumiin. Miehestä, joka toimi kuin hänen kätensä palaisi, jos hän koskettaisi Mormonin kirjaa, tuli suuri todiste kirjan jumalallisuudesta ja totuudesta.