2007
Opettaminen ja oppiminen kirkossa
Kesäkuu 2007


Opettaminen ja oppiminen kirkossa

Kuva

Tärkeä aihe

Kiitämme presidentti Packeria ja vanhin Perryä tämänpäiväisen aiheemme innoittavasta alustuksesta ja odotamme innolla presidentti Monsonin loppusanomaa kokouksemme päätteeksi.

Se, että omistamme koko tämänvuotisen johtajien koulutuskokouslähetyksen opettamiselle ja oppimiselle, osoittaa, kuinka tärkeänä johtavat veljet pitävät tätä aihetta. Ehkäpä syy siihen on ilmeinen. Me kaikki ymmärrämme, että evankeliumin sanoman menestys riippuu siitä, että evankeliumia opetetaan, sitten ymmärretään ja sitten eletään sen mukaan niin, että sen lupaus onnesta ja pelastuksesta voi toteutua.

Siitä syystä Jeesuksen suuri viimeinen käsky opetuslapsilleen juuri ennen taivaaseen nousemista oli:

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19–20, kursivointi lisätty.)

Vapahtaja tähdentää tässä kohdassa sitä, että kuinka paljon tehtävää evankeliumin mukaan elämisessä onkin – ja meidän on tehtävä paljon elääksemme sen mukaan – mitään noista totuuksista me emme voi panna täytäntöön ennen kuin ne on opetettu meille ja me olemme oppineet evankeliumin tien. Nyt jo usean vuoden ajan presidentti Hinckley on neuvonut meitä pitämään kansamme lähellä kirkkoa, etenkin nuoret ja uudet käännynnäiset. Hän on sanonut, että me kaikki tarvitsemme ystävän, tehtävän ja ravitsemista ”Jumalan hyvällä sanalla” (Moroni 6:4; ks. myös Gordon B. Hinckley, ”Käännynnäisiä ja nuoria miehiä”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 47).

Innoitettu opetus kotona ja kirkossa auttaa huolehtimaan tästä tärkeästä tekijästä, Jumalan hyvällä sanalla ravitsemisesta. Ja tilaisuus pitää tuo kutsu kunniassa on kaikilla – isillä, äideillä, sisaruksilla, ystävillä, lähetyssaarnaajilla, pappeuden ja apujärjestöjen johtajilla ja opettajilla, luokkien opettajilla, mukaan lukien suurenmoiset seminaarin- ja instituutinopettajamme, jotka ovat mukanamme tänään. Luettelo jatkuu jatkumistaan. Itse asiassa tästä kirkosta on käytännöllisesti katsoen mahdotonta löytää ketään, joka ei ole opettaja.

Presidentti Packer toi tämän asian esille keskustelussaan vanhin Perryn kanssa. Hän sanoi: ”Jokainen on opettaja” – johtaja, seuraaja, vanhemmat, neuvonantaja. Ei ihme, että apostoli Paavali sanoi kirjoituksissaan: ”Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi”, minkä jälkeen seuraisi laaja ihmeiden, hengellisten lahjojen ja taivaallisten ilmestysten siunaus (ks. 1. Kor. 12:28).

Tähdentäen opettajaksi kutsumisen jumalallista luonnetta nuori apostoli nimeltään David O. McKay sanoi yleiskonferenssissa vuonna 1916: ”Kenelläkään ihmisellä ei voi olla suurempaa tehtävää kuin opettaa Jumalan lapsia” (julkaisussa Conference Report, lokakuu 1916, s. 57; ks. myös Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 3). Se on yhä totta. Me poimimme tuosta lainauksesta otsikon suurenmoiseen kirkon opettajien apuvälineeseen ja oppikirjaan Opettaminen, kutsumuksista suurin. Erittäin arvostetussa Alkeisyhdistyksen laulussa ”Oon lapsi Jumalan” lapset laulavat vanhemmille ja opettajille tämän pyynnön:

Ohjaa, suojaa, kanssain kulje,

Näytä mulle tie.

Opeta mua tekemään

Se, mikä luokseen vie.

(MAP-lauluja, 187.)

Se on yhteinen työmme tässä kirkossa. Se on meidän kaikkien tehtävä. Me kaikki olemme Jumalan lapsia, ja meidän on opetettava toisiamme, meidän on autettava toisiamme löytämään oikea tie. Aikomuksemme on yrittää tehdä tänään niin.

Opettamaan valmistautuminen

Voitte nähdä tästä aineistosta, joka on levitetty pöydälle, että yritän valmistautua oppiaiheen pitämiseen. Näyttääkö tämä tutulta? Se on tämänpäiväinen oppiaihe – oppiaihe teille kaikille. Mihin tahansa oppiaiheeseen valmistautuminen on kovaa työtä, ja se vie aikaa. Saanen kehottaa teitä aloittamaan jokaisen pitämänne oppiaiheen pohtimisen ja suunnittelemisen ajoissa.

Jos aikoisin esimerkiksi opettaa luokkaa sunnuntaina, lukisin oppiaiheen ja aloittaisin siitä rukoilemisen edellisenä sunnuntaina. Silloin saan kokonaisen viikon aikaa rukoilla, tavoitella innoitusta, ajatella, lukea ja etsiä tosielämän sovelluksia, jotka elävöittävät sanomaani. Ette viimeistele oppiaihetta niin aikaisin, mutta yllätytte huomatessanne, kuinka monia ajatuksia mieleenne tulee viikon aikana, kuinka paljon Jumala antaa teille asioita, joita tunnette voivanne käyttää viimeistellessänne valmistautumistanne.

Kun keskustelemme valmistautumisesta, saanen myös kehottaa teitä välttämään kiusausta, joka kohtaa melkein jokaista opettajaa kirkossa, tai ainakin se on ollut varmasti minun kokemukseni. Se on kiusaus käydä läpi liian paljon aineistoa, kiusaus ahtaa tuntiin – tai oppilaisiin – enemmän kuin he voivat millään ottaa vastaan! Muistakaa tässä suhteessa kaksi asiaa. Ensinnäkin, me opetamme ihmisiä, emme pelkästään itse oppiaihetta. Ja toiseksi, jokaisessa oppiaiheen käsittelyehdotuksessa, jonka olen ikinä nähnyt, on väistämättä enemmän aineistoa kuin voimme millään käydä läpi annetussa ajassa.

Lakatkaa siis kantamasta huolta siitä. On parempi ottaa vain muutama hyvä ajatus ja saada aikaan hyvä keskustelu – ja hyvää oppimista – kuin yrittää kiireellä opettaa jokainen sana oppikirjasta. Tässä edessäni olevassa aineistossa minulla on jo kolme tai neljä kertaa se määrä sisältöä kuin ehdin millään esittää teille tai käydä kanssanne läpi tänään oppiaiheelle varatussa ajassa. Joten minun, kuten teidänkin, on täytynyt valita ja karsia; säästän osan aineistoa toiseen kertaan.

Kiireetön ilmapiiri on ehdottoman välttämätön, jos aiotte saada Herran Hengen luokkaanne. Älkää koskaan unohtako sitä. Liian monet meistä kiirehtivät. Kiirehdimme suoraan ohi Herran Hengen yrittäessämme saada valmista määräajassa jossakin täysin tarpeettomassa kilpajuoksussa.

Opetusesimerkki

Palatkaamme nyt suurenmoiseen presidentti Packerin ja vanhin Perryn väliseen keskusteluun löytääksemme joitakin avainkohtia menestykseen tässä tärkeässä opettamisen ja oppimisen työssä. Sen tehdäksemme aiomme astua erääseen luokkahuoneeseen täällä kirkon keskuspaikassa, missä aiomme olla vuorovaikutuksessa jotensakin samalla tavoin kuin toivomme teidän olevan luokissanne, olivatpa ne missä päin maailmaa tahansa. Tämä on harjoittelematonta ja spontaania, aivan kuten luokissanne. Opettaja on parhaansa mukaan valmistautunut ja rukoillut – vakuutan teille, että olen tehnyt niin – ja niin ovat oppilaatkin. Pidettyämme alkurukouksen luokassamme aiomme luottaa siihen, että Herran Henki opastaa meitä opetuskokemuksessamme.

Tervetuloa luokkaan. Tämän on tarkoitus olla enemmän tai vähemmän keskivertoluokan kokoinen. Joillakuilla teistä on enemmän ja joillakuilla vähemmän oppilaita, mutta opettamisen periaatteet ovat pohjimmiltaan samat, olipa luokan koko mikä tahansa. Tässä meillä on yleisössämme 15 ehdottoman erinomaista ja hienoa ihmistä, ja 16. olet sinä siellä maailmanlaajuisessa yleisössä, jonka tämä lähetys tavoittaa.

Kuuntele uusia ideoita, asioita, jotka ehkä vain sinä oivallat. Niillä ei kenties ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä me sanomme. Mutta sillä tavoin Henki toimii. Ole avoin kuiskauksille siitä, kuinka sinä voit opettaa. Ja muista. Sinä osaat opettaa! Sinä pystyt siihen!

Jokainen osaa opettaa

Vanhin Perry esitti presidentti Packerille kysymyksen heidän keskustelunsa kuluessa: ”Mitä sanoisit uudelle opettajalle?” Jos joku olisi juuri kutsuttu, mitä neuvoisit häntä tekemään? Mitä sanoisit auttaaksesi tätä opettajaa, niin että hän kykenisi rohkeasti ottamaan vastaan tehtävän ja täyttämään sen ja nauttimaan siitä?

Veli Dahlquist II: Sinä pystyt siihen.

Vanhin Holland: Sinä pystyt siihen. Jokainen osaa opettaa. Ja sitä juuri presidentti Packer sanoi vastatessaan veli Perryn esittämään kysymykseen.

Hän viittasi pyhiin kirjoituksiin, joissa luvataan, että sinä pystyt siihen. Pyhät kirjoitukset antavat aina lisää varmuutta. Tuleeko mieleenne mitään kohtia?

Vanhin Jay E. Jensen: Moroni 10:17.

Vanhin Holland: Moroni 10, viimeinen luku Mormonin kirjassa, on erinomainen yhteenveto lahjoista. Lukisitko sen, veli Jensen?

Vanhin Jensen: ”Ja kaikki nämä lahjat tulevat Kristuksen Hengen kautta, ja ne tulevat kullekin ihmiselle erikseen.”

Vanhin Holland: Hienoa.

Vanhin Jensen: Se ei sulje pois ketään.

Vanhin Holland: Ketään ei jätetä ilman lahjaa. Joskus ajattelemme sen tarkoittavan: ”Kaikki muut paitsi minä, kaikki muut osaavat opettaa paitsi minä, tai kaikki muut osaavat johtaa paitsi minä.” Niin ei kuitenkaan ole asian laita. Nämä lahjat ovat kaikille. Huomatkaa siihen liittyvä pieni varoitus, kun nyt puhumme aiheesta. Veli Jensen, lue pari ensimmäistä riviä jakeesta kahdeksan.

Vanhin Jensen: ”Ja vielä minä kehotan teitä, veljeni, olemaan kieltämättä Jumalan lahjoja, sillä niitä on monia, ja ne tulevat samalta Jumalalta” (Moroni 10:8).

Vanhin Holland: Minusta tuntuu, että meillä on pieni kiusaus ”kieltää” tämä. Me olemme jotenkin vastahankaisia. Kun kutsu tulee tai meidän pitäisi mennä luokan eteen – ja se on melko pelottava kokemus kenelle hyvänsä meistä – minusta tuntuu, että jokin meissä sanoo: ”En pysty siihen ja aion kieltää sen. Aion kieltää sen, että lahja voi tulla; aion kieltää sen, että minulla on lahja. Aion tavallaan kieltää kutsun aitouden.” Niin me tavallaan sanomme. Ja Moroni tässä kehottaa ”olemaan kieltämättä Jumalan lahjoja, sillä niitä on monia”.

”Pyytäkää, niin te saatte”

Ajattelen jotakin, mitä Vapahtaja itse sanoi suoraan opetuslapsilleen Uudessa testamentissa, ja minulle on kerrottu, että se on pyhien kirjoitusten lupaus ja julistus, joka on toistettu useammin kuin miltei mikään muu kaikissa pyhissä kirjoituksissa. Joku sanoi, että jokin versio siitä esiintyy sata kertaa pyhissä kirjoituksissa. Jos se esiintyisi kerran tai kahdesti, voisimme kai käyttää sitä kerran tai kahdesti, mutta sillä, mikä toistetaan 20 tai 40 tai 60 tai 80 kertaa, on ilmeisesti suuri merkitys Herralle.

Onko kellään mitään ajatusta siitä, mikä tämä lupaus on?

Sisar Vicki F. Matsumori: Mielestäni se on se kohta, jossa puhutaan pyytämisestä ja kolkuttamisesta ja saamisesta.

Vanhin Holland: Se juuri. Sisar Matsumori, kun nyt kerran johdatit meidät tähän, niin lukisitko kohdan Matteus 7:7? Se on vuorisaarnasta ja yksi niistä monista kohdista, joissa tämä lupaus esitetään.

Sisar Matsumori: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”

Vanhin Holland: Kiitos. Rakastan tuon lupauksen täsmällistä, selkeää, julistavaa henkeä. Jos me pyydämme, meille annetaan, ja jos me kolkutamme, meille avataan. Me pystymme siihen.

Nyt tässä vaiheessa alamme koota joitakin ajatuksia. Aion pyytää sisar Kathy Hughesia Apuyhdistyksen ylimmästä johtokunnastamme olemaan kirjurimme. Meillä on kehitteillä aihe, jonka saimme presidentti Packerilta hänen keskustelustaan vanhin Perryn kanssa. Ja se on ”opettamisen lahja”. Kirjoittaisitko sen tauluun otsikoksemme, sisar Hughes?

Aiomme listata joitakin asioita, jotka haluamme muistaa siitä, kuinka tavoitella opettamisen lahjaa. Se, jonka sisar Matsumori juuri meille esitti, voi olla kohta 1: ”Pyytäkää, etsikää ja kolkuttakaa hengellisesti” – kenties perustavinta laatua olevin vaatimus opettajalle, joka tavoittelee tätä Jumalan meille lupaamaa lahjaa.

Vanhin W. Rolfe Kerr: Minusta tuntuu, että on hyvin tärkeää lisätä siihen lupauksen loppuosa ja kenties jopa nähdä se edessämme. Mitä pyytämisestä seuraa – sen me saamme. Mitä etsimisestä seuraa – sitä me löydämme. Me kolkutamme, ja meille avataan.

Vanhin Holland: Kirjoitetaan se taululle, sisar Hughes, että me saamme. Siihen kuuluu lupaus.

Veli Orin Howell: Tuon lisäksi pidän kohdasta Luukas 12:12, jossa sanotaan: ”Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

Vanhin Holland: Se alkaa avata avarampaa ajatusmaailmaa, koska me puhumme aina tuolla tavalla lähetyssaarnaajille. Puhumme lähetyssaarnaajille loputtomiin suun avaamisesta ja sanomme heille, että jos he ovat valmistautuneet ja tehneet parhaansa, Jumala antaa heille, mitä heidän on sanottava, kun he sitä tarvitsevat. Se on suurenmoinen, laaja, täysin uusi ajatus pyytämisestä ja saamisesta määrähetkellä. Se oli mainio jae, Orin.

Sisar Tamu Smith: Minusta tuntuu, että joskus kun olen tilanteissa, joissa tunnen että menen hämilleni, ja kun olen käännynnäinen kirkossa ja kun minua pyydetään opettamaan luokkaa, jonka jäsenillä on pioneeritausta, Henki kehottaa sanomaan jotakin, mitä en haluaisi sanoa. Kohdassa 2. Moos. 4:12 sanotaan: ”Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa.” Luulen, että jos haluamme antaa Hengen vaikuttaa meihin ja sanomme ne asiat, niin vaikka meistä ei tunnu, että meillä on kaikki vastaukset, niin annamme taivaallisen Isän tehdä työnsä puhumalla meidän kauttamme.

Vanhin Holland: Miten suurenmoinen jae! En tiedä, olenko koskaan kaikkina niinä vuosina, kun olen keskustellut tästä aiheesta, kuullut koskaan kenenkään käyttävän tuota jaetta, joten kiitos, sisar Smith. Ja taustalla siinä on tietenkin se valtava tehtävä, joka Mooseksella oli auttaa Israelin lapsia vapautumaan elämän ongelmista. Se haaste on meillä kaikilla. Se on mainio jae, jossa sanotaan: ”Älä murehdi, se annetaan sinulle.” Kiitos kohdasta.

Pitäkääpä nämä lainaukset mielessä, jos aiotte opettaa tätä aihetta. Voitte käyttää näitä tai monia, monia muita.

Opettakaa pyhiä kirjoituksia

Vanhin Steven E. Snow: Monet meistä, kun meidät kutsutaan opettamaan, kerta kaikkiaan lannistuvat tehtävän valtavuuden takia ja tuntevat itsensä riittämättömiksi ja valmistautumattomiksi. Mutta jos me teemme parhaamme tutkiaksemme meille annettua lähdeaineistoa ja syvennymme pyhiin kirjoituksiin ja luotamme sitten vain Henkeen, meitä autetaan selviytymään siitä. Minusta tuntuu, että joskus me lannistumme vain siksi, ettemme tiedä tarpeeksi.

Vanhin Holland: Ehdottomasti. Meistä kaikista tuntuu siltä; jokaisesta opettajasta, joka on joskus opettanut, on tuntunut siltä. Taitaa olla oikein ja kohtuullista sanoa, että me kaikki täällä edustamme kirkon yhteistä pyrkimystä antaa kansamme käsiin hyvää aineistoa. Meillä on todella hyvää oppiaineistoa. Meillä on hyviä oppikirjoja. Ne eivät itsessään opeta, ne vakuuttavat meille suurenmoisella tavalla, että me emme ole tässä yksin, eikä meidän tarvitse keksiä uudelleen pyörää. Meillä on suurenmoisia lähteitä, ja aiomme puhua niistä pitkin päivää. Se auttaa meitä, niin ettemme tunne itseämme aivan niin lannistuneiksi.

Kun presidentti Packer puhui vanhin Perryn kanssa, hän sanoi: ”Luotin aina [mihin?]”, olipa hän sitten puhujakorokkeella tai seisomassa luokan edessä. Hän sanoi, ettei hän koskaan halunnut mennä mihinkään ilman niitä. Mitä hän tarkoitti?

Sisar Julie B. Beck: Pyhiä kirjoituksia.

Vanhin Holland: Pyhiä kirjoituksia, juuri niin. Kirjoittaisitko kohdaksi 2, sisar Hughes: ”Opettakaa käyttäen pyhiä kirjoituksia.”

En usko, että voimme tähdentää liikaa tai yliarvioida tätä opetusroolissamme kirkossa. Selvästikin juuri evankeliumin merkittävyydestä johtuen meidän tulee opettaa käyttäen pyhiä kirjoituksia, opetimmepa Alkeisyhdistyksessä tai aikuisryhmissämme tai nuorten ryhmissämme, kotona tai kirkossa. Mieleeni tulee eräs voimallinen asia, joka sanotaan Alman luvussa 31 – eräässä lempijakeessa, joka mielestäni sanoo sen luultavasti paremmin kuin mikään jae, jonka tunnen pyhissä kirjoituksissa.

Alma oli ryhtynyt hyvin merkittävään lähetystyötehtävään, hyvin vaikeaan lähetystyötehtävään – lähetystyöhön soramilaisten keskuudessa – ja hänellä oli juuri ollut sananvaihto Korihorin kanssa. Alma huomaa, mikä toimii hänen kohdallaan, ja hän huomaa, mikä ei toimi tässä haasteessa opettaa ja todistaa.

Veli Wada, lukisitko kohdan Alma 31:5?

Veli Takashi Wada: ”Ja nyt, koska sanan saarnaamisella oli suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä oli oikein – niin, sillä oli ollut kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla tai millään muulla, mitä heille oli tapahtunut – sen tähden Alma ajatteli olevan hyväksi, että he kokeilisivat Jumalan sanan voimaa.”

Vanhin Holland: Kiitos oikein paljon. Jotenkin vuosien varrella tästä on tullut lempikohtani. Meillä kaikilla on jakeita, joihin palaamme yhä uudestaan, ja minä olen palannut tähän kohtaan yhä uudestaan. ”Sanan saarnaamisella” – sanan voimalla – ”oli suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä oli oikein”, sillä oli ”kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla”, ja miekkaa tässä kirjassa ja elämässä on paljonkin, ”tai millään muulla”, kaikilla muilla taistelukentillä, konflikteissa ja haasteissa. ”Sen tähden Alma ajatteli olevan hyväksi, että he kokeilisivat Jumalan sanan voimaa”.

Yksi sana, joka tässä korostuu, on voima. Kun eräässä Uuden testamentin tilanteessa nainen tuli koskettamaan Kristuksen viitan tupsua, Kristus sanoi: ”Minusta lähti voimaa” (Luuk. 8:46).

Alma siis sanoo, että meidän pitäisi kokeilla Jumalan sanan voimaa, koska sillä on niin voimallinen vaikutus.

Veli Wada: Luulen, että jokainen tulee kirkkoon oppimaan jotakin ja haluaa tulla ravituksi. Yhdessä Jaakobin kirjan jakeessa Mormonin kirjassa, Jaakob 2:8, sanotaan: ”Minä luulen, että he ovat tulleet tänne ylös kuulemaan mieluisaa Jumalan sanaa, niin, sitä [Jumalan] sanaa, joka parantaa haavoittuneen sielun.” On tyydytystä tuottavaa, kun heti oppitunnin loputtua joku sanoo minulle: ”Juuri tämän minä halusin kuulla. Tarvitsin sitä.”

Vanhin Holland: Syvällinen ajatus – kiitos, veli Wada, koska ihmiset tulevat kirkkoon hengellisen kokemuksen vuoksi. Siksi he tulevat. Me tulemme kirkkoon ja kokoonnumme näihin tilaisuuksiin kuulemaan Jumalan sanaa, kuulemaan julistusta, Henkeä ja todistusta ja vakaumusta. Kun kovat ajat koittavat, kun tarvitsemme parantamista, niin se, mitä maailma tarjoaa, ei tule riittämään. Me tulemme parannettaviksi Jumalan sanalla.

Sisar Matsumori: Useimmille Alkeisyhdistyksen opettajille on todellinen haaste opettaa lapsille Jumalan sanaa. Lapset eivät osaa lukea, heillä ei ole omia pyhiä kirjoituksia, he eivät tunne niitä, ellei heidän perheensä ole opettanut niitä. Se voi olla haasteellista.

Vanhin Holland: Hyvä huomio. Tässä on kokenut Alkeisyhdistyksen opettaja antamassa meille vain pienen varoituksen, että saamme lapsia opetettaviksi kaikissa kehitysasteissa ja että meidän tulee ottaa heidät mukaan vähitellen – siten kuin lasten pitää tulla mukaan otetuiksi. Hyvä muistutus, sisar Matsumori.

Veli Dahlquist: Se koskee myös nuoria miehiä ja nuoria naisia. Jotta he ymmärtäisivät sen, heidän täytyy, kuten Nefi sanoi, kyetä soveltamaan sitä. Heidän täytyy nähdä, kuinka se liittyy heihin.

Vanhin Holland: Heidän pitää soveltaa sitä itseensä (ks. 1. Nefi 19:23).

Veli Dahlquist: Pyhien kirjoitusten pitää tulla heille eläviksi.

Vanhin Holland: Niin, ja puhumme tässä monista kokemuksista – joistakin kokemuksista kotona, joistakin seminaarissa ja instituutissa. Puhumme jostakin sellaisesta, minkä täytyy kasvaa ajan myötä nuorissa miehissämme ja nuorissa naisissamme. Olemme kärsivällisiä, vaikka kestääkin aikansa, ennen kuin niin käy.

Vanhin Jensen: Tähän asti keskustelumme on keskittynyt neljään pyhään kirjaan. Meillä on muitakin pyhiä kirjoituksia.

Vanhin Holland: Niin on. Haluatko sanoa sanan elävistä profeetoista?

Vanhin Jensen: Meillä on hyviä oppikirjoja ja meillä on lehtiä ja kertomuksia. Eivätkö ne olekin voimallisia!

Vanhin Holland: Meillä on erinomaista aineistoa puhumattakaan koko elävien profeettojen ja puolivuosittaisten yleiskonferenssilähetysten maailmasta ja kirkon julkaisuista. Ulottuvillamme on runsain määrin Jumalan sanaa, ja meidän pitäisi käyttää sitä.

Sisar Kathleen H. Hughes: Se herättää mielessäni kysymyksen. Näemme usein, kuten vanhin Oaks toi esiin eräässä pitämässään puheessa, että koko oppikirjan olemassaolo mainitaan vain ohimennen, ja sitten jatkamme omillamme. Miksi me teemme niin? Tarkoitan, että kuinka me voimme auttaa veljiämme ja sisariamme ymmärtämään, että käsikirjat ja oppikirjat ovat rakennukseksemme?

Vanhin Holland: Niin, tuo on hyvä muistutus. Se sopii vanhin Jensenin kommenttiin. Suurenmoisten kommenttienne ja minulle antamienne oivallusten – sanan voimaa ja sen tuomaa parantumista, apua ja voimaa koskevien uusien oivallusten – hengessä mieleeni tulee kertomus, jonka presidentti Packer kertoi kahdentoista koorumille joitakin vuosia sitten. Hän puhui eräästä ankarasta talvesta Utahissa, jolloin lunta oli ylen määrin ja se oli ajanut peuralaumat hyvin alas joihinkin laaksoihin. Aidat ja olosuhteet olivat saartaneet jotkin peuroista, kun ne joutuivat pois luontaisesta elinympäristöstään, ja hyvää tarkoittavat, täysin myötämieliset, kykenevät tahot yrittivät pitää peuroista huolta ruokkimalla niitä auttaakseen niitä selviytymään talven kriisistä. Niille tuotiin heinää, ja sitä levitettiin ympäriinsä; se tehtiin niin hyvin kuin niissä olosuhteissa pystyttiin. Myöhemmin valtava määrä noita peuroja löydettiin kuolleina. Ihmiset, jotka noita eläimiä jälkeenpäin käsittelivät, sanoivat, että niiden vatsat olivat täynnä heinää mutta ne olivat nääntyneet kuoliaiksi. Niitä oli ruokittu, mutta niitä ei ollut ravittu.

Jokaisen opettajan pitää muistaa, että meidän on ravittava ”Jumalan hyvällä sanalla”. Meitä voidaan myös ruokkia – se voi olla osa hauskuutta mutta opetuksen tarkoituksena on ravita Jumalan sanaan ankkuroidulla opetuksella.

Opettakaa Hengen avulla

Sisar Hughes, voisitko kirjoittaa kohdaksi 3: ”Opettakaa Hengen avulla ja Hengen mukaan”.

Herran Henki on todellinen opettaja, ja siksi sanoin aiemmin: ”Kuunnelkaa sydämellänne. Kuunnelkaa sielullanne, ja teillä voi olla tunteita tai kehotuksia, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä me sanomme.” Se voi olla jotakin hyvin henkilökohtaista, se voi liittyä johonkin, mitä on kotona, johonkin avioliitossa tai lapsen kanssa, mutta niin Henki toimii, ja Hän on todellinen opettaja.

Opin ja liittojen kohdassa 43:16 on rivi, jonka mukaan teidän on saatava opetusta korkeudesta. Me olemme välikappaleita, me olemme välineitä, ja kyseessä on meidän kielemme ja huulemme, mutta opettaja on korkeudessa.

On hyvää opetusharjoitusta tutustuttaa luokan jäsenet toisiinsa vähän paremmin, joten aiomme tehdä niin hetken ajan Orin Howellin kanssa.

Orin, milloin sinä liityit kirkkoon?

Veli Howell: Liityin kirkkoon kesäkuussa 1996.

Vanhin Holland: Missä sinä liityit kirkkoon, veli Howell?

Veli Howell: Bosniassa.

Vanhin Holland: Mitä sinä teit Bosniassa, veli Howell?

Veli Howell: Olin silloin asepalveluksessa.

Vanhin Holland: Missä päin Bosniaa ja millaisessa paikassa sinut kastettiin?

Veli Howell: Minut kastettiin Tuzlassa, venäläisessä baarissa, joka oli muutettu kappeliksi. Meillä oli käytetty panssarivaunun kansi, joka oli käännetty ylösalaisin ja tuotu kappeliin, ja käytimme sitä kastealtaana.

Vanhin Holland: Tässä on asevoimissa palveleva suurenmoinen nuori mies, jota muiden asevoimissa olevien myöhempien aikojen pyhien elämä koskettaa, ja hän saa todistuksen evankeliumista ja haluaa saada kasteen. Niinpä kappeliksi muutetussa tilassa sota-ajan oloissa panssarivaunun moottorin suojus käännettiin ylösalaisin, niin että siitä tuli altaan tapainen, ja se täytettiin vedellä, ja Orin täytti altaan. Hänet kastettiin. Orin, kuka konfirmoi sinut kirkon jäseneksi noissa oloissa?

Veli Howell: Sinä, vanhin Holland.

Vanhin Holland: Minulla oli suurenmoinen etuoikeus kesällä 1996 konfirmoida Orin Howell kirkon jäseneksi Tuzlassa Bosniassa sota-ajan oloissa, joissa kamppailimme henkemme puolesta. Tämä hieno nuorukainen on nyt ylipappi ja hän palvelee uskollisesti kirkkoa täällä Suolajärven laaksossa. Hän on hyvin arvostettu luokkamme jäsen tänään. Kiitos sinulle, Orin, että kerroit itsestäsi. Näin luokkamme jäsenet oppivat tuntemaan toisiaan vähän paremmin.

Aion nyt pyytää veli Howellia kehittelemään kanssamme aihetta ”Opettakaa Hengen avulla”. Ottakaa esiin Opin ja liittojen luku 50, sarja jakeita, joita me säännöllisesti ja sitkeästi käytämme lähetyssaarnaajien kanssa. Mutta meidän tulisi käyttää niitä samalla tavoin kaikkien kanssa. Veli Howell, lukisitko Opin ja liittojen kohdan 50:13?

Veli Howell: ”Sen tähden minä, Herra, esitän teille tämän kysymyksen: Mihin teidät on asetettu?”

Vanhin Holland: Siirtääksemme tässä painotusta vähän laajempia tarkoituksia varten korvatkaamme sana asetettu sanalla kutsuttu. Asetettu on pappeuden kieltä, ja aiomme puhua yleisestä kutsusta opettaa. Siis: ”Sen tähden minä, Herra, esitän teille tämän kysymyksen: Mihin teidät on [kutsuttu]?”

Veli Howell, lue Herran vastaus jakeesta 14.

Veli Howell: ”Saarnaamaan minun evankeliumiani Hengen avulla, nimittäin Lohduttajan, joka lähetettiin maailmaan opettamaan totuutta.”

Vanhin Holland: Tässä on pyhien kirjoitusten vakuutus, joka tähdentää sitä, mitä yritämme saada aikaan ja mitä on jo sanottu, että todellinen opettaja on Henki. Minä en ole opettaja ettekä te ole opettajia. Meidän kaikkien on oltava vastaanottavaisia Pyhälle Hengelle, taivaan johdatukselle, joka on opettaja. Meidän tulee saarnata evankeliumia ”Hengen avulla, nimittäin Lohduttajan, joka lähetettiin maailmaan opettamaan totuutta”.

Nyt varoitus: Mitä jos me yritämme tehdä sen jollakin muulla tavalla? Mitä jos me yritämme opettaa ilman Henkeä tai emme välitä Hengestä tai emme ole vastaanottavaisia Hengelle? Mikä on Herran tuomio sellaisesta opetuksesta?

Sisar McKee, haluatko lukea jakeen 18?

Sisar Maritza McKee: ”Ja jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta.”

Vanhin Holland: Sano se vielä kerran. Se on niin voimallinen.

Sisar McKee: ”Ja jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta.”

Sisar Beck: Tarkoittaako se siis sitä, että jos istun tutkimaan kirjojani ja oppikirjoja ja hahmottelen oppiaiheen ja minulla on suunnitelmani, että en voi opettaa sitä? Minä valmistaudun, mutta onko minun oltava valmis siirtämään se syrjään ja olemaan Hengen johdatettavana siinä, mitä olen valmistellut?

Vanhin Holland: Onko tähän kysymykseen kommentteja, ennen kuin vastaan itse? Se on aiheellinen kysymys.

Vanhin Dahlquist: Ei siinä niin käy, että Henki kuiskaa vasta kun nouset ylös etkä käytä muistiinpanojasi. Mielestäni Henki voi kuiskata valmistautumisen alussa ja kun kokoat oppiaihetta. Se muistuttaa paljon yleiskonferenssia. Yleiskonferenssilla on ihmeellinen tapa koskettaa elämäämme, mutta siihen sisältyy paljon valmistautumista.

Vanhin Holland: Selvä. Otetaanpa vielä lisää kommentteja tästä. Mikä on opettajan rooli ja mikä on Hengen rooli?

Sisar Beck: Minä valmistauduin; minä tein työtä sen eteen. Mutta sitten, jos jollakulla luokassani on ollut sillä viikolla haaste, se muuttaa koko oppiaiheen esitystavan. Auta minua ymmärtämään, kuinka tiedän, miten yhdistää valmistautuminen sekä johdatus ja opastus, jonka mukaan minun tulee sanoa jotakin sydämeeni sillä hetkellä tulevaa tai käyttää jotakin toista pyhien kirjoitusten kohtaa.

Vanhin Holland: Tuo on mainio kysymys, ja jokainen opettaja kohtaa sen.

Vanhin Kerr: Mielestäni valmistautumisen ja aineiston keräämisen lisäksi ratkaisevaa on se, ettei anna oppiaiheen suunnitelman sitoa itseään vaan antaa sen olla vain taustalla, ja sitten olla avoin Hengen kuiskaukselle.

Vanhin Holland: Ei olisi oikein vain astella luokkaan ja sanoa: ”En ole valmistautunut, mutta Henki johtaa kyllä meitä.” Toisaalta sellainen lukkiutuminen valmisteluun, ettemme aio kuunnella mitään kuiskauksia, joita saamme matkan varrella, olisi toinen äärimmäisyys.

Luulen, että sisar Beck ohjaa meitä kohti näiden jonkinlaista yhdistelmää. Me olemme valmistautuneet, mutta olemme avoimia Hengelle, ja meillä on vapaus siirtyä sinne, minne meidän pitäisi mennä sinä hetkenä, jolloin opetamme.

Vanhin Snow: Meidän on ymmärrettävä, että jokainen tuon luokan jäsen voi lähteä kotiin hieman erilaisia kuiskauksia Hengeltä saaneena, ja siksi on niin tärkeää, että Henki on läsnä. Mutta kuinka moni meistä on ollut luokassa, jossa on ollut meneillään hyvä keskustelu, ja opettaja on sanonut: ”Tämä on oikein hyvä keskustelu, mutta minun täytyy viedä oppiaihe päätökseen”?

Vanhin Holland: Olemme kaikki kuulleet sen.

Vanhin Snow: Ja menetämme joskus tilaisuuksia tekemällä niin.

Vanhin Holland: Niin menetämme. Ja ne ovat todellisuutta, johon meidän on opittava sopeutumaan ja meidän on oltava herkkiä noille vaikutelmille, niin että toimimme oikein sillä hetkellä ja tartumme siihen tilaisuuteen.

Sisar Hughes: Tämä on ollut minulle aina todella kiinnostava ja jossakin määrin hämmentävä aihe. Mistä me tiedämme ja kuinka opettajat voivat tietää, että he opettavat Hengen avulla? Minä en tiedä. En ole varma, kun lähden opettamaan, että olen aina varma siitä.

Vanhin Holland: Onko kenelläkään vastausta tähän? Mistä opettaja saa varmuuden siitä, että hän opettaa Hengen avulla? Mistä etsisitte osoitusta siitä, vai teettekö sen vain uskossa ja toivossa, että niin tapahtuu, vaikkei sitä aina tiedä?

Vanhin Jensen: Minulla on sama kysymys. Ja mietin, eikö vastaus ole ainakin minulle edelleen Opin ja liittojen kohdassa 50:21–22:

”Miksi siis ette voi ymmärtää ja tietää, että se, joka ottaa sanan vastaan totuuden Hengen kautta, ottaa sen vastaan sellaisena kuin sitä saarnataan totuuden Hengen mukaan?

Sen tähden se, joka saarnaa, ja se, joka ottaa vastaan, ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja riemuitsevat yhdessä.”

Vanhin Holland: Ehkä vähän riemuitsemista, Kathy – ehkä jos sydämesi riemuitsee, se on ainakin yksi osoitus.

Vanhin Jensen: Onko opettaja siellä pelkkä luennoitsija, joka esittää eikä kehota osallistumaan? Minulla on pieni lainaus, jota pidän pyhien kirjoitusteni mukana ja joka liittyy tähän jakeeseen, ja luulen, että olen oppinut arvostamaan sitä uudella tavalla tänään, kun olemme puhuneet siitä. Vanhin Scott opetti tätä eräässä kirkon koululaitoksen koulutuskokouksessa: ”Varmistukaa siitä, että osallistuminen on runsasta, koska se, että oppilaat käyttävät sillä tavalla tahdonvapauttaan, antaa Pyhälle Hengelle mahdollisuuden opettaa. Se myös auttaa oppilaita painamaan mieleen sanomanne. Oppilaiden esittäessä totuuksia omin sanoin ne varmentuvat heidän sielussaan ja vahvistavat heidän henkilökohtaista todistustaan.” (Richard G. Scott, To Understand and Live Truth, puhe kirkon koululaitoksen uskontokasvattajille 4. helmikuuta 2005, s. 3.)

Vanhin Holland: Tuo on hienoa. Se tuo mieleen ajatuksen, jonka muistan presidentti Marion G. Romneyn esittäneen. Hän sanoi kerran: ”Tiedän aina, milloin olen puhunut Hengen vaikutuksen alaisena, koska opin jotakin, mitä en tiennyt.” Hän on opettaja, ja äkkiä hän joko sanoo asioita tai ajattelee asioita, joita ei ollut ajatellut aiemmin – tai jos hän on ajatellut niitä aiemmin, ne tuovat uutta iloa, uutta voimaa. Nämä saattaisivat olla joitakin seikkoja, jotka kertovat, että opetat Hengen avulla.

Monissa tapauksissa me emme tiedä. Me teemme kaiken voitavamme, ja me toivomme, että ihmisten sydämessä tapahtuu tai tulee tapahtumaan satoja asioita tämän tai muiden kirkossa saatujen kokemusten myötä, mutta me emme ehkä koskaan saa tietää niistä.

Ehkäpä osa opettajan jumalallista kutsumusta on olla välineenä ja mennä eteenpäin, luottaa siihen, että olemme olleet niin hengellisiä ja niin omistautuneita kuin voimme, ja antaa sitten henkilökohtaisen ilmoituksen ihmeen jatkua ja jatkua ja jatkua. Mielestäni se on hyvin palkitseva ajatus opettamisesta ja opettajana olemisesta.

Vastuu oppia

Kohta 4: ”Auttakaa oppijaa omaksumaan vastuu oppimisestaan.”

Mitä teette, kun tulette uuteen luokkaan eikä tapahdu juuri mitään – jossa jonkun kehonkieli vain sanoo: ”Katsotaanpa, osaatko opettaa minua. Aion lysähtää tähän tuoliin ja aion istua pää painuksissa ja aion katsella kenkiäni. Ja kun katson sinua, aion murjottaa.” Aina tilanne ei ole niin paha, mutta minulla on ollut joitakin sellaisia luokkia. Me kaikki olemme ehkä olleet tilanteissa, joissa näyttää siltä kuin ihmiset eivät olisi tulleet valmistautuneina oppimaan. Kuinka me autamme ihmisiä tekemään sen?

Sisar Beck: Joskus minä teen työtä kysymysteni muotoilemiseksi. Mutta luulen, että tätä me yritämme sanoa: mitä enemmän saamme oppijat kysymään jotakin, sitä enemmän he ovat mukana oppimisessa.

Ja mieleen tuli ajatus, että kun Joseph Smith luki Jaakobin kirjeen jaetta, se herätti kysymyksiä hänen mielessään ja hän sanoi: ”Kuinka minä saan tietää? Ja saanko koskaan tietää? Ja jos en selvitä tätä, en saa koskaan tietää.” Ja hän oli valmis oppimaan, kun hän kysyi Jumalalta. Mutta minulle se on haaste opettajana – ei niinkään kysymykset, joita esitän, vaan mitä sellaista tapahtuu, mikä auttaa muita ihmisiä esittämään kysymyksiä, jotta Pyhä Henki voi opettaa heitä.

Vanhin Holland: Yhden lempikirjoistani kirkossa on kirjoittanut pitkäaikainen ystäväni, BYU:ssa toimiva alan ammattilainen Dennis Rasmussen. Se on nimeltään The Lord’s Question [Herran kysymys]. Se on kooste siitä, kuinka Herra opettaa aina kysymyksen avulla. Jo niinkin varhain kuin Aadamin kohdalla Herra kysyi: ”Missä sinä olet?” (1. Moos. 3:9.) Hän tiesi täsmälleen, missä Aadam oli. Siksi Hän esitti kysymyksen: ”Aadam, missä sinä olet?” Ja niin edelleen – ”Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk. 2:49.) Vapahtajan elämä rakentui sille, että Hän opetti esittämällä kysymyksiä. Monet ilmoituksista – en tiedä kuinka moni, en ole laskenut – mutta monet, monet Opin ja liittojen ilmoituksista ovat tulleet vastauksena kysymykseen, jonka profeetta tai johtavat veljet esittivät Herralle.

Sisar Matsumori: Minulla on ollut vähän vaikeuksia tämän aiheen kanssa lasten suhteen jopa silloin, kun presidentti Packer sanoi haluavansa oppia. Mutta puhuakseni teille rehellisesti, luulen, että on jokseenkin edistyksellistä ajatella, että oppija, etenkään pienet lapset, omaksuisi vastuun oppimisesta. Ja miten siis Alkeisyhdistyksen opettaja tekee sen?

Vanhin Holland: Tuo on hyvä näkökohta. Mitä tehdä, jos tilanne on sellainen ja olet yhä opettaja? Silti sinun on selviydyttävä. Muuten – se on kohta 4, koska ymmärrämme kyllä, että se on vähän kypsempi ja edistyksellisempi ajatus. Mutta se on sellainen, josta emme luultavasti puhu riittävästi, joten puhutaanpa sisar Matsumorin kysymyksestä. Lapsi, seminaarioppilas, 14-vuotias opettaja tai ruusutyttö – aina he eivät ole kovin kiinnostuneita tai eivät ainakaan näytä olevan. He ovat luultavasti kiinnostuneempia kuin haluavat sinun tietävän, mutta he eivät näytä kiinnostustaan. Kuinka me hoidamme tilanteen? Kuinka autatte heitä?

Veli Wada: Oppiminen ei tapahdu aina varsinaisessa luokkahuoneessa. Joskus se tapahtuu ulkopuolella. Kun minä tutkin kirkkoa, lähetyssaarnaajat opettivat minua ja viikkoa myöhemmin ajattelin sitä ja sanoin: ”Tätähän se on.” Meidän ei siis tarvitse odottaa, että heidän täytyy oppia se asia sillä hetkellä.

Vanhin Holland: Erittäin hyvä huomio. Olen varma siitä, että Herran Henki työskenteli kanssasi viikon tai niin kauan kuin oli tarpeen.

Se on klassinen tilanne tutkijoille kirkossa. Me haluamme, että Henki työskentelee heissä tunteja ja päiviä sen jälkeen kun lähetyssaarnaajat ovat lähteneet ja ennen kuin he palaavat seuraavaa keskustelua varten.

Sisar Naomi Wada: Joskus lapsilla on niin monia, monia kysymyksiä, ja minä olen valmistanut niin monia esimerkkejä tai havaintovälineitä tai miettinyt kokemuksia esitettäväksi, etten voi käyttää niitä kaikkia. Joskus aika menee kysymyksiin vastaamiseen. Käykö se? Olen yrittänyt yksinkertaistaa oppiaihetta, ja jos voin vain keskittyä ainakin yhteen aiheeseen ja kyetä opettamaan heille sen, niin ainakin heillä on hyvä olla.

Vanhin Holland: Hyvä. Sanoit sen paremmin kuin minä alussa. Älkää yrittäkö tehdä liian paljon. Alkeisyhdistyksen lapsen kohdalla – ehkäpä kenen tahansa lapsen, ehkäpä kenen tahansa meidän kohdalla – jos me voimme antaa yhden ajatuksen, yhden periaatteen, jotakin aitoa ja merkittävää, jonka esimerkiksi veli Wada tuntee viikkoa myöhemmin, niin se on kenties minkä tahansa hyvän luokkakokemuksen arvoista. Uskokaa se. Älkää vastustelko sitä.

Vanhin Kerr: Se, mitä sisar Wada juuri sanoi, on avannut silmäni. Onko luokassa innostavampaa ympäristöä kuin se, että luokan lapset tai aikuiset esittävät kysymyksiä.

Vanhin Holland: Joku reagoi.

Vanhin Kerr: He ajattelevat.

Vanhin Holland: Mitä jos eteen tulee tilanne, jossa oppilas ei vielä osallistu ja taakka on jonkin aikaa teillä?

Veli Bruce Miller: Pitäisikö meidän edetä silloin oppiaiheessa vai pitäisikö meidän pysähtyä ja tehdä jotakin, mikä kutsuu Hengen, vaikka meillä on ollut alkulaulu, rukous, hengellinen ajatus? Ellei Henki ole vieläkään läsnä, sen sijaan että etenisimme oppiaiheessa, pysähdymmekö ja sanomme: ”Mitenkähän saamme Hengen tänne”?

Vanhin Holland: Haluaako joku vastata tuohon?

Vanhin Snow: Mielestäni se on pitkäaikainen prosessi. Se ei tapahdu ensimmäiseksi luokassa. Minusta joskus on vain tehtävä parhaansa, ja sitten tulee hetki, jolloin se todella toimii, jolloin Henki on läsnä ja jokainen on antanut oman panoksensa luokassa. Ja silloin pysähdymme ja sanomme: ”Huomaatteko, mitä juuri nyt tapahtuu? Huomaatteko eron?”

Vanhin Holland: Sisar Hughes sanoi aikaisemmin: ”Mistä me tiedämme, onko meillä ollut Henki?” Se saattaa tavallaan olla kysymys, johon veli Miller haluaa vastauksen – kun edessäni on luokka, joka on torjuva, mistä tiedän, miten pärjään? Jotenkin ydinkysymys heille ja teille on: Miltä teistä tuntuu? Voitteko tuntea, että Herra on kanssanne, että Herra rakastaa teitä, että olette tehneet parhaanne, että Hän rakastaa heitä? Jos voimme vain tuntea jotakin evankeliumia kohtaan, jos me vain rakastamme toisiamme, siitä voi aloittaa, luulisin. Ja jos lapset ovat torjuvia, ehkä ette voi vielä opettaa heitä, mutta voitte rakastaa heitä. Ja jos rakastatte heitä tänään, ehkä voitte opettaa heitä huomenna.

Mutta mielestäni se on täysin meidän vallassamme. Mikään siitä ei ole riippuvainen heistä. Me voimme rakastaa heitä alusta loppuun, ja ihmeitä tapahtuu, sellaisia ihmeitä, joista puhuitte.

Jos minä opettajana haluan kysymyksiä sinulta oppilaalta, minun on kenties pantava ensin sinuun vähän vauhtia, kuten olemme yrittäneet tehdä täällä tänään. Saatan esittää kysymyksen, joka alkaa sitten elää aivan omaa elämäänsä, eikä minun tarvitse muuta kuin ohjata liikennettä saadakseni oppilaat osallistumaan.

Saanen nyt pitää tauon ja esittää toimituksen huomautuksen. Joku opettaja saattaa tietää, että veli Merrill puhui jostakin aiheesta konferenssissa, ja sanoa: ”Hyvä, menen aineistokeskukseen ja hankin sen videokatkelman. Voin katsoa sen ja voin näyttää luokalle Merrillin.”

Jos teette niin, hyvä. Meidän pitäisi tehdä niin aika ajoin. Mutta havaintovälineet ovat vain apuvälineitä. Ne eivät ole oppiaiheen korvike. Käyttäkää niitä niin kuin käyttäisitte mausteita ruoanlaitossa – maustamaan, korostamaan, tähdentämään, rikastuttamaan. Kartta tai maalaus tai videokatkelma tai pääkohta taululla – nämä voivat usein erottaa hyvän oppiaiheen erinomaisesta oppiaiheesta. Mutta kukaan ei halua syödä pelkkiä mausteita. Siksi pyyntöni teille kaikille on: älkää käyttäkö havaintovälineitä liikaa. Ne eivät korvaa opettajaa, ne eivät korvaa oppiaineistoa eivätkä ne korvaa Herran Henkeä. Käyttäkää niitä siis silloin, kun tarvitsette niitä.

Sisar Wada: Alkeisyhdistyksen luokassa on lapsi, joka on joskus todella, todella häiritsevä, ja yritän kuvitella, että lapsi on puettu valkoisiin vaatteisiin ja on Herran lapsi. Loppujen lopuksi me kaikki olemme Jumalan lapsia, ja se äly, vaikka sen hahmo on pieni, tuli tänne maan päälle oppimaan jotakin, ja hänellä on syy olla täällä. Auttaa todella ajatella niin.

Vanhin Holland: Kiitos oikein paljon. Se oli suloinen huomautus.

Veli Howell: Tämän mukaan opettaja on joskus oppija ja oppija on opettaja?

Vanhin Holland: Miltei aina opettaja saa enemmän kuin luokka. Se on yksi opettamisen iloista.

Todistakaa

Tehdään nyt yhteenveto. Numero 5, yksi sana: ”Todistakaa.”

Päättäkäämme tämä hetki nyt sellaisella tavalla, jolla jokaisen opettajan on päätettävä oppiaiheensa kirkossa ja kotona – todistuksen hengessä.

Monia vuosia olen rakastanut kertomusta, jonka presidentti Packer on kertonut William E. Berrettin poikavuosien pyhäkoulun opettajasta. Iäkäs tanskalainen veli kutsuttiin opettamaan levottomien poikien luokkaa. Se ei vaikuttanut mitenkään onnistuneelta yhdistelmältä. Hän ei puhunut englantia kovin hyvin, vaan hänellä oli yhä vahva tanskalaisvoittoinen ääntämys, hän oli paljon vanhempi, hänellä oli isot maatyöläisen kädet. Kuitenkin hänen oli määrä opettaa nuoria riehakkaita 15-vuotiaita. Itse asiassa se ei todellakaan näyttänyt kovin hyvältä yhdistelmältä. Mutta veli William E. Berrett tapasi sanoa – ja tämä on se kohta, jota presidentti Packer lainaa – että tämä mies opetti heitä jotenkin, että yli kaikkien noiden esteiden, läpi kaikkien noiden rajoitusten tämä mies kosketti noiden meluisien 15-vuotiaiden poikien sydäntä ja muutti heidän elämänsä. Ja veli Berrett todisti, että ”me olisimme voineet lämmitellä käsiämme hänen uskonsa tulen loimussa”.

Jokainen oppilas ansaitsee ainakin sen. Emme ehkä pidä hienointa oppiaihetta. Emme ehkä ole taitavia havaintovälineiden käytössä (vaikka voimmekin käyttää kaikkia niitä, joita osaamme käyttää). Mutta me voimme päästää kaikki oppilaat uskomme tulen loimuun, ja he voivat lämmitellä siinä käsiään.

Olen ollut tavattoman pettynyt vuosien varrella niiden uskollisten ja lahjakkaiden opettajien suurenmoisiin oppiaiheisiin, jotka jotenkin luokan lopuksi sanovat: ”Kas, aika loppui. Veli Jones, pitäisitkö rukouksen?” Ja se on ohi. Ei kirjojen sulkemista, ei silmiin katsomista edes hetken ajan, ei pientä tuokiota miettiä: Missä olemme olleet? Ja minne olemme menossa? Ja mitä Herra haluaa meidän tekevän? Joissakin tapauksissa – olen vähän epäreilu ja liioittelen hieman tehdäkseni asian selväksi – ei tehdä ainuttakaan viittausta siihen, mitä oppiaiheen piti merkitä oppilaalle tai opettajalle. Jään miettimään kävellessäni pois: ”Mitähän hän ajatteli siitä? Mitähän hän ajatteli siitä ja mitä sen pitäisi merkitä hänelle tai minulle?” Vaaditaan niin paljon työtä jonkin opin, jonkin periaatteen, jonkin kartan, jonkin videokatkelman tuomiseksi oppilaille, mutta ei vihjettäkään henkilökohtaisesta todistuksesta siitä, mitä tuo oppi tai tuo periaate merkitsi opettajalle, sille, jonka piti johtaa meitä ja opastaa meitä ja kulkea rinnallamme.

Kuten presidentti J. Reuben Clark jr kerran sanoi: ”Älkää milloinkaan piilotelko uskoanne.” Saanen toistaa sen: ”Älkää milloinkaan piilotelko uskoanne.” Älkää milloinkaan kylväkö epäilyksen siemeniä. Välttäkää oman minänne esiin tuomista ja turhamaisuutta. Älkää yrittäkö häikäistä kaikkia sillä, kuinka loistavia olette. Häikäiskää heidät sillä, kuinka loistava evankeliumi on. Älkää huolehtiko siitä, missä kadonneet heimot tai kolme nefiläistä ovat. Huolehtikaa vähän enemmän siitä, missä oppilaanne ovat, mitä heidän sydämessään tapahtuu, mitä heidän sielussaan tapahtuu, kansamme nälästä ja joskus lähes epätoivoa hipovista hengellisistä tarpeista. Opettakaa heitä. Ja ennen kaikkea todistakaa heille. Rakastakaa heitä. Lausukaa todistuksenne sielunne syvyyksistä asti. Se on tärkeintä, mitä sanotte heille koko oppitunnin aikana, ja se voi pelastaa jonkun hengellisen elämän.

Sanokaa, että puhutte koko sielunne voimalla (ks. Alma 5:43). Rakastan tätä kohtaa! Haluan todistaa koko sieluni voimalla. Jos meistä siltä tuntuu, voisimme esittää yleisölle saman kysymyksen, jonka Alma esitti omalleen, nimittäin: ”Ettekö luule minun itse tietävän näitä asioita?” Hän jatkaa: ”Minä todistan teille tietäväni, että nämä asiat, joista olen puhunut, ovat totta. – – Minä sanon teille tietäväni itse, että [ne ovat] totta.” (Alma 5:45, 48.)

Tiedän, että Jumala elää ja että Hän rakastaa meitä. Tiedän, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika, maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Tiedän, että tämä on Hänen kirkkonsa, ja tiedän, että opettaminen on tärkeää.

Siksi todistan, että tiedän, että taivas auttaa meitä, jos me opetamme kuten olemme tässä tuoneet esiin. Eikä siinä ole kaikki. Se on vasta alku. Tervetuloa tavoittelemaan opettamisen lahjaa. Mutta kun tavoittelemme tuota lahjaa ja rukoilemme sitä, niin jos me pyydämme ja etsimme ja kolkutamme hengellisesti, jos me opetamme käyttäen pyhiä kirjoituksia, jos me opetamme Pyhän Hengen avulla ja mukaan, jos me autamme oppijaa omaksumaan vastuun oppimisestaan ja jos me todistamme opettamistamme totuuksista, Jumala vahvistaa sydämessämme ja oppilaidemme sydämessä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin sanoman.

Veljet ja sisaret lähellä ja kaukana, tässä lähettyvillä ja eri puolilla maailmaa, Jeesuksen Kristuksen evankeliumi merkitsee minulle kaikkea. Se merkitsee minulle kaikkea. Se on koko elämäni. Se on toivoni ja turvani ja matkani pelastukseen. Se on kaikki, mitä haluan lapsilleni ja lasteni lapsille.

Ja se, mitä tunnen evankeliumia kohtaan, johtuu teistä, koska teidän kaltaisenne ihmiset ovat opettaneet minun kaltaisiani ihmisiä. Jossakin noissa pienissä Alkeisyhdistyksen luokissa ja ensimmäisissä perheilloissa ja diakonien koorumissa ja lähetyskentällä ja kaikkialla muualla, missä olemme, joku teidän kaltaisenne opetti jotakuta minun kaltaistani. Enkä minä ole vielä kaikkea sitä mitä haluan olla. En ole kaikkea sitä mitä minun pitäisi olla, mutta tulenpa olemaan mitä tahansa, olen sen velkaa suurille opettajille aina omista rakkaista vanhemmistani ja jokaisesta muusta hyvästä ihmisestä lähtien, joka on koskettanut elämääni matkan varrella, aina niihin suurenmoisiin neuvostoihin ja koorumeihin asti, joihin nyt kuulun, joissa saan olla ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista koorumin, muiden johtavien auktoriteettien ja kaikkien teidän kaltaistenne suurenmoisten apujärjestöjen johtohenkilöiden opetettavana.

Todistan ja lausun todistukseni rakkaudesta. Minä tiedän, että Jumala rakastaa meitä. Ja minä tiedän sen osittain siksi, että minä rakastan teitä ja minä rakastan opettamista. Minä rukoilen, että olisimme siinä parempia. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

  • Valitse vanhin Hollandin esityksestä joitakin ideoita, joita voit soveltaa oppijana tai opettajana.

  • Vanhin Hollandin opetus keskittyy viiteen periaatteeseen. Ajattele niitä. Tee sitten suunnitelma, kuinka opettaisit näitä periaatteita jollekulle muulle.

  • Mitä vanhin Holland osoitti oppimisesta ja opettamisesta sen lisäksi, mistä hän puhui?

”Kun olin seurakunnan jäsen Colonia Suizassa Uruguayssa, ensimmäinen tehtäväni oli Alkeisyhdistyksen johtajan tehtävä, kun olin 13-vuotias. Olin johtaja ja olin myös opettaja. Muistan, että minut erotettiin tehtävään ja että minulle annettiin oppikirja, ja tehtävänä oli opettaa lapsille evankeliumin oppiaiheita. Avasin oppikirjan enkä tiennyt, mitä tehdä, kuinka opettaa oppiaiheen. Niinpä rukoilin. Sanoin: ’Taivaallinen Isä, minun pitää opettaa lapsia ensi lauantaina. Autathan minua?’ Ja minä sain Hengen vaikutuksen ja opin opettamaan, koska Henki opetti minua.”

Sisar Delia Rochon

”En milloinkaan unohda erästä sunnuntaiaamua. Olimme Athi Riverissä Keniassa, ja siellä oli nuori mies, joka nousi pitämään puhetta sakramenttikokouksessa käyttäen ainoastaan pyhiä kirjoituksia. Se oli hyvin voimallista. Hänen täytyi olla vain noin 15 – hän ei voinut olla sitä vanhempi. Minä vain hymyilin ja ajattelin: ’Toivon, että me kaikki voisimme kuulla tämän nuoren miehen todistavan ja puhuvan Kristuksesta ja saarnaavan Kristuksesta.’”

Sisar Kathleen H. Hughes

”Istuin kerran 6-vuotiaan lapsentyttären kanssa, ja hän sanoi: ’Haluan oppia tutkimaan pyhiä kirjoituksiani.’ Ja minä ajattelin: ’Hänhän on vasta 6-vuotias. Pystyykö hän todella saamaan jotakin voimallista pyhistä kirjoituksista?’ Niinpä sanoin: ’Katsotaanpa 1. Nefin kirjan lukua 1, ja jos luet jotakin, mitä ymmärrät, tai jos se merkitsee jotain sinulle, voit alleviivata sen. Ja jos haluat sanoa siitä jotain, voit kirjoittaa siitä.’ Niinpä aloitimme siitä jakeesta: ’Minä, Nefi, synnyin hyvistä vanhemmista’ (1 Nefi 1:1), ja hän pysähtyi ja sanoi: ’Minulla on hyvät vanhemmat.’ Hän sai sen ensimmäiseltä riviltä. Hän teki merkintöjä pyhiin kirjoituksiinsa ja hän sanoi: ’Luen Mormonin kirjan loppuun ennen kuin minut kastetaan.’ ’Joinakin päivinä’, hän sanoi, ’en ymmärrä mitään.’ Mutta hänelle oli voimallista lukea Mormonin kirjan ensimmäinen jae, kun hän luki sen ensimmäisen kerran.”

Sisar Julie B. Beck

”Joskus kun yrittää opettaa, yrittää tehdä työtä Hengen kanssa, opettaa Hengen avulla, käyttää pyhiä kirjoituksia. Mutta kokemukseni perusteella minusta näyttää siltä, että juuri Henki yhdistää sen, mitä opetamme, oppilaan tarpeeseen. Ja siitä syystä joku oppilas on joskus tullut luokseni ja sanonut minulle: ’Kiitos, kun sanoit niin ja niin’, ja minä ajattelin: ’Sanoinko minä niin? Milloin?’ Ihmettelen, kuuliko tuo henkilö todella Herran äänen, enkä minä tehnyt muuta kuin loin pyhien kirjoitusten avulla, Hengen avulla ympäristön, niin että oppija sai tarvitun sanoman.”

Sisar Delia Rochon

”Meidän lopullinen varmuutemme on Herran rehellisessä kuiskauksessa – kuiskauksessa, että sinä olet Herran työväline, tämä on Hänen luokkansa, tämä on Hänen kirkkonsa, nämä ovat Hänen kansaansa. Reagoi sitten rehellisesti tuohon Henkeen. Yleisesti ottaen opetussuunnitelma antaa meille kehykset, kurssin ja suunnan vuoden kuukausiksi. Mutta jokaisena yksittäisenä hetkenä me olemme vähemmän kuin meidän pitäisi olla opettajana Herran käsissä, ellemme halua panna syrjään jotakin erityistä asiaa, jota olemme valmistaneet, ja reagoi johonkin, mitä Herra innoittaa meitä tekemään. Meidän on sanottava: ’Juuri nyt on oikea hetki. Tämä on opetushetki.’

Vanhemmat joutuvat tähän tilanteeseen jatkuvasti. Vanhempien on tartuttava opetushetkeen, sillä se ei ehkä toistu. Meidän täytyy valmistautua parhaamme mukaan, turvata sitten siihen, että Herra antaa meille joitakin odottamattomia tilaisuuksia kussakin luokassa. Meidän täytyy valmistautua menemään sinne, minne Herra meidät johdattaa.”

Vanhin Jeffrey R. Holland

”Näin suurenmoisen esimerkin, kun menin opettamaan kahden lähetyssaarnaajan kanssa. He opettivat viidettä keskustelua. Toinen lähetyssaarnaaja oli saksalainen. Hän taisi kieltä. Hän oli ollut lähetystyössä monta kuukautta. Toinen oli todella melko uusi –ensimmäinen viides keskustelu, jota hän opetti.

Ja minä katselin. Toinen oli luottavainen. Hän oli hyvä lähetyssaarnaaja. Hän opetti luottavaisesti. Toisen oli turvauduttava hieman opetussuunnitelmaansa – mutta tiedättekö, kun istuin katselemassa noita kahta, Hengen vaikutus säteili heistä kumpaisestakin. Ja niin Henki voi kuiskata eritasoisille opettajille, olimmepa missä tahansa, jos olemme tehneet osamme. Se oli suurenmoista.”

Veli Charles W. Dahlquist II

”Luulen, että voitaisiin hyvin sanoa, että me emme ole onnistuneet, jos oppilas 40 minuutin jälkeen kävelee ulos ovesta ja sanoo: ’Olipa kivaa.’ Jos opetustapahtuma päättyy, kun oppilas kävelee ulos ovesta, luulen, että olemme epäonnistuneet opettamisen lopullisessa merkityksessä, opettamisen jatkuvassa merkityksessä. Opetuksemme pitäisi olla niin ajatuksia herättävää, niin suloista hengellisesti, niin uutta ja kiinnostavaa, että oppilaat sanovat itselleen: ’Koin jotakin niin syvällistä, että ajattelen sitä tämän iltapäivän ja huomisen ja ensi viikon ja ensi kuukauden.’ Sillä tavalla oppiaiheemme jatkaa omaa elämäänsä ja tuottaa uusia ajatuksia.

Sellaisessa opetustapahtumassa, joka on niin omillaan toimeentuleva tai häikäisevä, on todellinen vaara, että ihmiset sanovat 45 minuutin viihdytyksen jälkeen: ’Maltan tuskin odottaa päästäkseni tänne viihdytettäväksi ensi viikolla’ – eivätkä ajattele viikon eivätkä kuukauden aikana hetkeäkään heille opetetun opin merkitystä.”

Vanhin Jeffrey R. Holland

“Olkaa kärsivällisiä, ja ennen kaikkea, älkää kadottako Henkeä. Emme voi mitenkään loukkaantua emmekä vihastua emmekä pettyä siksi, että olemme tehneet paljon työtä oppiaiheemme hyväksi, mutta oppilaat eivät näytä olevan mukana. Meidän täytyy vain olla kärsivällisiä ja rakastavia. Heidän sydämessään tapahtuu enemmän kuin ajattelemmekaan.”

Vanhin Jeffrey R. Holland

”Menin aamuseminaariin, ja minusta tuntui, että seminaarinopettaja omaksui vastuun meidän opettamisestamme. Hän oletti, että me saimme Hänen meille antamansa sanoman. Joskus tulimme seminaariin pyjamassa, joskus jotkut meistä toivat mukanaan tyynyjä ja huopia, joskus tytöt lakkasivat kynsiään samalla kun kuuntelivat hänen opetustaan, mutta meitä siunattiin seminaarinopettajalla, joka oletti meidän kuuntelevan häntä. Me emme osallistuneet hänen kanssaan keskusteluun, mutta seminaarissa ei ollut päivääkään, jolloin en olisi ollut tarkkaavainen ja kuunnellut korvillani ja sydämelläni, mitä hän sanoi.

Luulen, että jos me olemme opettajina tehneet kaiken, mitä meidän pitää tehdä, olemme tehneet osamme, ja meillä on Henki luokassa, niin silloin voimme olettaa, että oppilaat omaksuvat vastuun kuunnella.”

Sisar Tamu Smith

Opettamisen lahja

  1. Pyytäkää, etsikää ja kolkuttakaa hengellisesti.

  2. Opettakaa käyttäen pyhiä kirjoituksia.

  3. Opettakaa Hengen avulla ja Hengen mukaan.

  4. Auttakaa oppijaa omaksumaan vastuu oppimisesta.

  5. Todistakaa.

Tulosta