Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen
Uskon huonekunnassa ei ole tarvetta pelätä tai epäillä. Päättäkää elää uskossa ja olla pelkäämättä.
Pyydän nöyrästi Pyhän Hengen läsnäoloa, kun käsittelen erästä erittäin tärkeää evankeliumin periaatetta: uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Tunnen syvää kiitollisuutta ja rakkautta niitä kohtaan, jotka ovat omassa elämässäni suurenmoisia esimerkkejä todellisesta uskosta ja uskollisuudesta. Ilmaisen syvimmän rakkauteni ja kiitollisuuteni hyville vanhemmilleni, perheelleni, pappeusjohtajilleni, rakkaille lähetyssaarnaajille, ihanille lapsilleni ja kallisarvoiselle iankaikkiselle kumppanilleni. Tunnustan Kristuksen opetuslapsena ja todistajana, että tarvitsen ja haluan itse suurempaa uskoa. Omassa elämässäni ei ole koskaan ollut suurempaa uskon tarvetta kuin nyt.
Meitä vanhempia on käsketty opettamaan lapsiamme ”ymmärtämään oppia – – uskosta Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan” (OL 68:25). Se edellyttää muutakin kuin että tunnustamme uskon olevan yksi evankeliumin periaate. Usko merkitsee ”luottamusta johonkin tai johonkuhun” (Pyhien kirjoitusten opas, ”Usko”, s. 193). Tosi uskon täytyy kohdistua Jeesukseen Kristukseen. ”Usko on toiminnan ja voiman periaate” (Bible Dictionary, ”Faith”, s. 670). Se vaatii meitä tekemään, ei pelkästään uskomaan. Usko on hengellinen lahja Jumalalta, ja se saadaan Pyhän Hengen välityksellä. Se edellyttää oikeaa ymmärrystä ja tietoa Jeesuksesta Kristuksesta, Hänen jumalallisista ominaisuuksistaan ja täydellisestä luonteestaan, Hänen opetuksistaan, sovituksestaan, ylösnousemuksestaan ja pappeuden voimastaan. Kuuliaisuus näille periaatteille saa aikaan täydellisen luottamuksen Häneen ja Hänen asetettuihin palvelijoihinsa sekä luottamuksen Hänen lupaamiinsa siunauksiin.
Ei ole mitään muuta, mihin voimme luottaa täydellisesti. Elämässä ei ole mitään muuta perustaa, joka voi antaa samanlaisen rauhan, ilon ja toivon. Epävarmoina ja vaikeina aikoina usko on todellakin Hengen lahja, joka ansaitsee suurimmat ponnistuksemme. Voimme kouluttaa lapsiamme, opettaa heille taitoja, antaa heidän harrastaa urheilua ja taiteita sekä lahjoittaa aineellista hyvää, mutta jos emme anna heille uskoa Kristukseen, olemme antaneet varsin vähän.
”Usko syttyy niiden todistuksen kuulemisesta, joilla on uskoa” (Bible Dictionary, ”Faith”, s. 669; ks. myös Room. 10:14–17). Tietävätkö lapsenne, että te tiedätte? Näkevätkö ja tuntevatko he teidän vakaumuksenne? ”Vahva usko kehittyy kuuliaisuudesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kohtaan” (Pyhien kirjoitusten opas, ”Usko”, s. 193).
Vanhin Bruce R. McConkie on opettanut: ”Usko on Jumalan lahja, joka suodaan palkinnoksi henkilökohtaisesta vanhurskaudesta. Sitä annetaan aina kun on vanhurskautta, ja mitä suuremmassa määrin on kuuliaisuutta Jumalan laeille, sitä suuremmassa määrin suodaan uskoa.” (Mormon Doctrine, 2. painos, 1966, s. 264.) Jos haluamme enemmän uskoa, meidän on oltava kuuliaisempia. Kun me esimerkillämme tai puheillamme opetamme lapsiamme olemaan välinpitämättömiä tai valikoivia kuuliaisuudessa Jumalan käskyille, me estämme heitä saamasta tätä tärkeää hengellistä lahjaa. Usko vaatii tarkan kuuliaisuuden asennetta myös pienissä ja yksinkertaisissa asioissa.
Halu on uskon hiukkanen, joka kehittyy meissä, kun saamme kokea jumalallista totuutta. Se on ikään kuin hengellinen fotosynteesi. Pyhän Hengen vaikutus, joka toimii jokaisessa ihmisessä olevalla Kristuksen valolla, tuottaa kemiallisen reaktion hengellisen vastineen – heräämisen, sydämen muutoksen eli halun tietää. Toivo kehittyy, kun uskon hiukkasista tulee molekyylejä ja kun ilmenee yksinkertaisia pyrkimyksiä elää tosien periaatteiden mukaan.
Kun me kehitymme kuuliaisuudessa, saamme erityisiä kuuliaisuuteen liittyviä siunauksia, ja usko kasvaa. Halu, toivo ja totena pitäminen ovat uskon muotoja, mutta usko voiman periaatteena on tulosta jatkuvasta kuuliaisuudesta käytöksessä ja asenteissa. Henkilökohtainen vanhurskaus on valinta. Usko on Jumalan lahja, ja se jolla on se, voi saada valtavaa hengellistä voimaa.
On olemassa sellaista uskoa, joka kasvaa, kun keskitymme koko sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme. Sitä näkee ja tuntee hienon lähetyssaarnaajan, urhoollisen ja hyveellisen nuoren naisen sekä vanhurskaiden äitien, isien ja isovanhempien katseessa. Sitä voi nähdä nuorten ja vanhojen elämässä jokaisessa maassa ja kulttuurissa, kaikkien kielten keskuudessa, kaikissa olosuhteissa ja kaikilla elämän alueilla. Se on sitä ”uskon silmin” katsomista, josta profeetta Alma puhuu (ks. Alma 5:15–26) – kykyä keskittyä oleelliseen ja olla järkkymätön, pitää jatkuvasti kiinni tosi periaatteista lainkaan epäilemättä silloinkaan, kun kohtaamamme pimeyden sumu on äärimmäisen sakea. Sellainen usko on erittäin voimakasta.
On kuitenkin ”välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta. – – Herra Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan. Ja nyt, ihminen ei voisi toimia omasta puolestaan, ellei yksi tai toinen häntä houkuttelisi.” (2. Nefi 2:11, 16.) Ja niin on uskonkin laita. Voi olla houkuttelevaa valita uskon sijaan epäilys ja epäusko.
Kun Jeesus palasi Kirkastusvuorelta, missä Hän oli saanut ihmeellisen hengellisen kokemuksen, Häntä lähestyi epätoivoinen isä, jonka poika tarvitsi apua. Isä anoi: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”
Jeesus vastasi: ”’Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.’
Silloin pojan isä heti huusi: ’Minä uskon! Auta minua epäuskossani!’” (Mark. 9:22–24.)
Usko ja pelko eivät voi vallita samanaikaisesti. Toinen väistyy toisen tieltä. Yksinkertainen totuus on, että meidän kaikkien tulee jatkuvasti vahvistaa uskoa ja voittaa tuhoisan epäuskon lähteitä. Vapahtajan opetus, jossa uskoa verrataan sinapinsiemeneen, tunnustaa tämän tosiasian (ks. Matt. 13:31–32). Tarkastelkaa sitä tällä tavoin: käytettävissämme oleva nettouskomme on se, mitä jää käyttöömme, kun vähennämme siitä epäilyksemme ja epäuskomme. Saatatte esittää itsellenne tämän kysymyksen: ”Onko oman nettouskoni määrä positiivinen vai negatiivinen?” Jos teillä on enemmän uskoa kuin epäilyksiä ja epäuskoa, vastaus on todennäköisesti positiivinen. Jos sallitte epäilyksen ja epäuskon hallita teitä, vastaus saattaa olla negatiivinen.
Valinta on meidän. Me saamme sen, mihin johdonmukaisesti keskitymme. Koska kaikessa on vastakohtaisuutta, on olemassa voimia, jotka heikentävät uskoamme. Jotkin ovat seurausta Saatanan suorasta vaikutuksesta. Toisista taas emme voi syyttää ketään muuta kuin itseämme. Ne ovat lähtöisin henkilökohtaisista taipumuksista, asenteista ja tavoista, joita voimme oppia muuttamaan. Puhun tässä kuudesta tuhoisasta vaikutuksesta. Kun puhun niistä, miettikää niiden vaikutuksia teihin tai lapsiinne.
Ensimmäisenä on epäilys. Epäilys ei ole evankeliumin periaate. Se ei ole lähtöisin Kristuksen valosta tai Pyhän Hengen vaikutuksesta. Epäilys on kielteinen tunne, joka kuuluu läheisesti yhteen pelon kanssa. Se aiheutuu siitä, ettei luota itseensä tai kykyihinsä. Se on ristiriidassa jumalallisen identiteettimme kanssa Jumalan lapsina.
Epäilys johtaa lannistumiseen. Lannistuminen tulee toteutumattomista odotuksista. Pitkäaikainen lannistuminen johtaa madaltuneisiin odotuksiin, vähäisempään tehokkuuteen, heikentyneeseen tahtoon ja suurempaan vaikeuteen tuntea ja seurata Henkeä (ks. Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 10). Lannistuminen ja epätoivo ovat uskon täydellisiä vastakohtia.
Lannistuminen johtaa hämmennykseen, keskittymisen puuttumiseen. Hämmennys hävittää sen tarkkuuden, joka uskon silmällä on oltava. Lannistuminen ja hämmennys ovat kaksi Saatanan tehokkainta työkalua, mutta ne ovat myös huonoja tottumuksia.
Hämmennys johtaa uutteruuden puutteeseen, heikompaan sitoutumiseen pysyä totena ja uskollisena ja jatkaa eteenpäin vastoinkäymisistä ja pettymyksistä huolimatta. Pettymykset ovat väistämätön osa elämää, mutta niiden ei tarvitse johtaa epäilykseen, lannistumiseen, hämmennykseen tai uutteruuden puutteeseen.
Jos suuntaa ei muuteta, tämä polku johtaa lopulta tottelemattomuuteen, joka horjuttaa itse uskon perustaa. Hyvin usein seurauksena on epäusko – tietoinen tai tiedostamaton kieltäytyminen uskomasta.
Pyhissä kirjoituksissa epäusko kuvataan tilaksi, jossa henkilö on tietoisesti paaduttanut sydämensä. Siinä tunto on turtunut.
Nämä kuusi tuhoisaa vaikutusta – epäilys, lannistuminen, hämmennys, uutteruuden puute, tottelemattomuus ja epäusko – heikentävät kaikki uskoamme ja tuhoavat sen. Voimme päättää karttaa niitä ja voittaa ne.
Haasteelliset ajat vaativat suurempaa hengellistä voimaa. Pohtikaa tarkasti Vapahtajan lupausta: ”Jos teillä on usko minuun, teillä on voima tehdä kaikki, minkä minä näen hyväksi” (Moroni 7:33).
Julistan nöyrästi, että Jumala, taivaallinen Isämme, elää ja rakastaa meitä jokaista, lapsiaan. Jeesus Kristus on Vapahtajamme ja Lunastajamme. Hän elää ja johtaa henkilökohtaisesti kirkkoaan presidentti Monsonin, voidellun profeettansa, välityksellä. Koska Hän elää, aina toivo kirkkaimmat säteensä heittää. Uskon huonekunnassa ei ole tarvetta pelätä tai epäillä. Päättäkää elää uskossa ja olla pelkäämättä. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.