Aika mennä elämässämme eteenpäin
Kuuntelemalla profeettoja, säilyttämällä iankaikkisen näkökulman, osoittamalla uskoa ja olemalla rohkealla mielellä voimme kohdata elämän odottamattomat haasteet.
Elämänsä aivan varhaisina vuosina vaimoni sisarentytär Lachelle vietti aamupäivät isoäitinsä luona. Nämä yhdessä vietetyt tunnit muodostivat erityisen siteen näiden kahden välille. Pian Lachelle täytti viisi vuotta ja valmistautui aloittamaan koulunkäynnin. Viimeisenä yhteisenä aamupäivänään Squiren mummo luki satua tyttärentyttärelleen ja keinutti tätä isossa keinutuolissa. ”Meillä on ollut kovin hauskaa yhdessä, Lachelle”, mummo sanoi hänelle, ”ja nyt sinun on aika mennä kouluun. Minä rakastan sinua niin kovasti. Miten ihmeessä pärjään ilman sinua?”
Osoittaen ikäänsä suurempaa viisautta viisivuotias Lachelle katsoi isoäitiään suurin ruskein silmin. ”Minäkin rakastan sinua, mummo”, hän sanoi, ”mutta minun on aika mennä elämässäni eteenpäin.”
Se on hyvä neuvo meille kaikille. Meidänkin tulee ”mennä elämässämme eteenpäin”. Useimmat meistä eivät etsi tai edes ota mielellään vastaan suuria muutoksia. Muutos on kuitenkin olennainen osa elämän kokemuksia.
Monet näistä muutoksista tulevat luonnollisesti sitä mukaa kuin etenemme maallisella matkallamme. Elämämme muuttuu, kun etenemme lapsuudesta nuoruuden kautta edelleen aikuisuuteen ja lopulta vanhuuteen. Koulunkäynti, lähetystyö, avioliitto, työelämän aloittaminen ja eläkkeelle siirtyminen ovat kaikki esimerkkejä muutoksen merkkipaaluista.
Liian usein olemme haluttomia siirtymään seuraavaan vaiheeseen, aloittamaan seuraavan haasteen. Kenties meillä on liian mukava olla, meitä pelottaa tai meiltä puuttuu uskoa. Isoäidin syli on usein mukavampi kuin esikoulun koetukset. Vanhempiemme videopelejä pursuava alakerta saattaa tuntua houkuttelevammalta kuin yliopisto, avioliitto tai työura.
Kuinka me sitten voimme parhaiten valmistautua niihin muutoksiin, joita joudumme väistämättä kohtaamaan, kun edistymme läpi elämän?
Ensiksikin, seuratkaa profeettoja. Kuunnelkaa ja noudattakaa johtavien veljien neuvoja. Usein profeetat kohottavat varoituksen äänen, mutta he antavat myös vakaita käytännön neuvoja avuksemme, jotta kestämme elämän myrskyt. Opin ja liittojen ensimmäisessä luvussa Herra muistuttaa meille, että ”olipa se puhuttu minun omalla äänelläni tai minun palvelijoideni äänellä, se on sama” (OL 1:38). Profeetat auttavat meitä kohtaamaan niitä muutoksia ja haasteita, joita tulee eteemme jatkuvasti. Suosittu Alkeisyhdistyksen laulu ”Profeettaa seuraa” muistuttaa meitä tästä tärkeästä periaatteesta: ”Silti voimme löytää suunnan oikean, jos vain kuuntelemme sanaa profeetan” (Lasten laulukirja, s. 59).
Toiseksi, säilyttäkää iankaikkinen näkökulma. Ymmärtäkää, että muutos ja haasteet ovat osa Jumalan suunnitelmaa. Tämä kuolevaisuus on suunniteltu koetusajaksi eli ajaksi, jolloin nähtäisiin, ”tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä” (Abr. 3:25). Jotta Jumalan antaman tahdonvapautemme käyttöä koeteltaisiin, me kuolevaiset joudumme kokemaan sarjan muutoksia, haasteita, koettelemuksia ja kiusauksia, kun kuljemme läpi elämän. Vasta silloin meitä koetellaan todella. Toisessa Nefin kirjassa sanotaan: ”Sillä on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta. Ellei niin olisi, – – ei voisi olla vanhurskautta eikä jumalattomuutta, ei pyhyyttä eikä kurjuutta, ei hyvää eikä pahaa.” (2. Nefi 2:11.)
Elämän haasteet ja muutokset tarjoavat meille tilaisuuksia kasvaa, kun käytämme tahdonvapauttamme tekemällä vanhurskaita valintoja.
Kolmanneksi, uskokaa. Presidentti Gordon B. Hinckley kannusti aina kirkon jäseniä kulkemaan eteenpäin uskon voimalla (ks. ”Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä”, Valkeus, helmikuu 1985, s. 23). Kun me päivittäin kohtaamme kielteisyyttä täynnä olevan maailman, epäilys, pelko ja jopa kauhu saattavat hiipiä sydämeemme. Presidentti Thomas S. Monson on neuvonut meitä: ”Usko ja epäilys eivät voi vallita samaan aikaan samassa mielessä, sillä toinen karkottaa toisen” (”Tulkaa Hänen luokseen rukouksessa ja uskossa”, Liahona, maaliskuu 2009, s. 4). Moronin kirjassa sanotaan, että ”ilman uskoa ei voi olla toivoa” (Moroni 7:42). Meidän täytyy osoittaa uskoa selviytyäksemme elämän haasteista ja muutoksista. Sillä tavoin me opimme ja edistymme.
Neljänneksi, olkaa rohkealla mielellä. Monet jäsenistämme kautta maapallon kohtaavat haasteita – taloudellisia tai muunlaisia. Sellaisina aikoina tuntee itsensä helposti masentuneeksi ja unohdetuksi. Kirkon varhaisina, vaikeina aikoina Herra neuvoi pyhiä olemaan onnellisia: ”Olkaa rohkealla mielellä, lapsukaiset; sillä minä olen teidän keskellänne, enkä minä ole hylännyt teitä” (OL 61:36).
Viimeisessä konferenssipuheessaan puoli vuotta sitten vanhin Joseph B. Wirthlin opetti, kuinka suhtautua vastoinkäymisiin. Hän neuvoi muun muassa seuraavaa: ”Seuraavan kerran kun tunnette houkutusta vaikeroida, voisitte yrittää nauraa sen sijaan. Se pidentää ikäänne ja tekee kaikkien ympärillänne olevien elämästä nautittavamman.” (”Tuli mitä tuli – nauti siitä”, Liahona, marraskuu 2008, s. 27.) Nauru ja hyvä huumorintaju voivat pehmentää kuoppia elämän matkalla.
Olisi mukavaa, jos pystyisimme ennakoimaan kaikki muutokset, joita elämän varrella tapahtuu. Joidenkin muutosten tulon huomaamme. Epäilemättä kaikkia myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia nuoria miehiä opetetaan valmistautumaan kokoaikaiseen lähetystyöhön, joka on elämää mullistava kokemus. Jokainen kelvollinen nuori naimaton aikuinen ymmärtää, kuinka tärkeää on valita aviopuoliso ja tulla sinetöidyksi pyhässä temppelissä. Tiedämme, että nämä muutokset ovat tulossa, ja voimme suunnitella niitä. Mutta entä muutokset, jotka sysätään eteemme aika lailla odottamatta? Nämä ovat muutoksia, joihin meillä ei kaikesta päättäen ole mitään valtaa. Taloudellinen laskusuhdanne, työttömyys, rappeuttava sairaus tai vammautuminen, avioero ja kuolema ovat esimerkkejä muutoksista, joiden tuloa emme odota, aavista tai ota mielellämme vastaan. Kuinka selviydymme tällaisista odottamattomista takaiskuista elämän matkalla?
Vastaus on sama. Kuuntelemalla profeettoja, säilyttämällä iankaikkisen näkökulman, osoittamalla uskoa ja olemalla rohkealla mielellä voimme kohdata elämän odottamattomat haasteet ja ”mennä elämässämme eteenpäin”.
Varhaisten pioneerien elämä on erinomaisena esimerkkinä siitä, kuinka meidän tulee ottaa muutos vastaan ja voittaa haasteet ja vaikeudet.
Robert Gardner jr kastettiin kirkon jäseneksi tammikuussa 1845 jäisessä lammessa Itä-Kanadan saloilla. Uskollisena ja työteliäänä miehenä hän matkasi perheineen Nauvooseen ja monien vastoinkäymisten jälkeen saapui Suolajärven laaksoon lokakuussa 1847. Laaksoon saavuttuaan he leiriytyivät paikkaan nimeltä Old Fort (’Vanha linnake’), joka sijaitsi muutaman korttelin päässä tästä konferenssikeskuksesta. Käsin kirjoitettuun historiaansa Robert Gardner jr merkitsi muistiin: ”Päästin härät ikeestä ja istuuduin vankkurien murtuneelle aisalle ja tokaisin, etten jaksaisi enää yhtäkään päivän matkaa” (”Robert Gardner Jr. Self History and Journal”, kirkon historian kirjasto, s. 23).
Robert aloitti tyhjästä ja loi itselleen ja perheelleen uuden elämän. Ensimmäiset vuodet olivat vaikeita, mutta vähitellen tilanne parani, kun hän ja hänen veljensä Archibald alkoivat rakentaa myllyjä Mill Creek ja Jordan River -jokien varteen. Muutama vuosi myöhemmin hänen onnensa kääntyi. Vesi, joka oli hänen myllynsä käyttövoimana, ohjattiin virran yläjuoksulle, jolloin hänen osuutensa joesta kuivui. Yritys rakentaa kuuden mailin (10 km) pituinen kanava myllylle epäonnistui.
Luen jälleen hänen historiastaan: ”Kanava murtui jatkuvasti, kunnes se osoittautui epäonnistuneeksi hankkeeksi. Tämän epäonnistumisen vuoksi menetin koko satoni eikä myllyni toiminut. Koko omaisuuteni oli mennyt, ja olin aivan tyhjätasku.” (”Robert Gardner Jr. Self History and Journal”, s. 26.)
Aivan kuin siinä ei olisi ollut koetusta kylliksi, hänen seuraava merkintänsä historiankirjaansa kertoo meille, että hänet kutsuttiin lähetystyöhön Kanadaan. Muutaman kuukauden kuluttua hän hyvästeli perheensä ja lähti erään lähetyssaarnaajaryhmän kanssa. He matkustivat lähetyskentälleen käsikärryjä työntäen, höyrylaivalla ja rautateitse.
Hän suoritti tämän lähetystyötehtävän, palasi perheensä luo ja kovalla työllä ja uutteruudella vakiinnutti jälleen asemansa ja alkoi menestyä.
Vain muutama vuosi myöhemmin veli Gardner oli kutsunut joitakin ystäviään Millcreekissä Suolajärven laaksossa sijaitsevalle maatilalleen. Yksi huomautti: ”Olen iloinen, kun huomaan sinun toipuneen niin hyvin siitä, kun jäit varattomaksi. Olet miltei yhtä varakas kuin vähän ennen sitä kun menetit omaisuutesi ja lähdit lähetystyöhön.”
Robertin historia kertoo: ”Vastasin: ’Niin, olin aikoinaan varakas, ja sitten kaikki meni, ja melkeinpä pelkään uutta [lähetystyö]kutsua.’ Totta tosiaan, muutama tunti myöhemmin jotkut naapureistani, jotka olivat olleet kokouksessa Salt Lake Cityssä, tulivat käymään ja kertoivat minulle, että minun nimeni oli niiden henkilöiden nimien joukossa, jotka kutsuttiin tänään lähtemään etelään tehtävänään perustaa uusi siirtokunta ja kasvattaa puuvillaa. Meidän oli määrä aloittaa saman tien.”
Hän kertoo: ”Katsahdin ja sylkäisin, otin hatun päästäni ja rapsutin [päätäni] ja ajattelin ja sanoin: ’Selvä on.’” (”Robert Gardner Jr. Self History and Journal”, s. 35, kursivointi lisätty.)
Robert Gardner tiesi, mitä tarkoitti kohdata muutosta elämässään. Hän noudatti johtavien veljien neuvoja ottaen vastaan kutsuja palvella silloinkin, kun se ei sopinut hänen suunnitelmiinsa. Hän tunsi suurta rakkautta Herraa kohtaan, ja hän osoitti vahvaa, vankkumatonta uskoa sekä hämmästyttävän hyvää huumorintajua ja rakastettavuutta. Robert Gardner jr:sta tuli Etelä-Utahin asuttamishankkeiden yksi johtavista pioneereista. Hän ja lukemattomat hänen kaltaisensa pioneerit innoittavat meitä jatkamaan ja kohtaamaan pelottomina ne monet muutokset ja haasteet, joita tulee elämäämme. Kun kuljemme tietämme ja ”siirrymme elämässämme eteenpäin”, rukoukseni on, että olisimme kuuliaisia, uskollisia ja iloisia. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.