Pappeustehtävät
Pappeudenhaltijoina me voimme vaikuttaa voimallisesti muiden elämään.
Vanhin Andersen, seitsenkymmenien puolesta haluaisin sanoa sinulle, että rakastamme sinua ja tuemme sinua sydämellämme ja uskollamme.
Rakkaat veljeni, on pyhä etuoikeus kuulua Herramme ja Kuninkaamme joukkoon.1 Tunnen itseni nöyräksi seisoessani teidän edessänne ja kuvitellessani teidät kokoontuneina eri paikkoihin kautta maailman.
Kesäkuun 21. päivänä 2003 pidetyssä maailmanlaajuisessa johtajien koulutuskokouksessa presidentti Gordon B. Hinckley opetti meille, että meillä pappeudenhaltijoilla on nelitahoinen vastuu. Hän sanoi: ”Meillä jokaisella on nelitahoinen vastuu. Ensiksi, meillä on vastuu perhettämme kohtaan. Toiseksi, meillä on vastuu työnantajaamme kohtaan. Kolmanneksi, meillä on vastuu Herran työtä kohtaan. Neljänneksi, meillä on vastuu itseämme kohtaan.”2
Nämä neljä vastuualuetta ovat ratkaisevan tärkeitä.
Presidentti Hinckley sanoi: ”On ehdottoman tärkeää, ettette laiminlyö perhettänne. Teillä ei ole mitään kallisarvoisempaa.”3
Meidän isien tehtävä on johtaa perhettämme päivittäisessä perherukouksessa, päivittäisessä pyhien kirjoitusten tutkimisessa ja perheillassa. Meidän täytyy asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja suojella näitä tilaisuuksia rakentaaksemme ja vahvistaaksemme perheemme hengellisiä perustuksia. Presidentti Hinckley sanoi: ”Pyrkikää siihen, ettette anna minkään olla esteenä. Pitäkää tuota aikaa pyhänä.”4
Perheillasta hän sanoi: ”Pitäkää maanantai-ilta pyhitettynä perheiltaa varten.”5
Lapsillamme aivan kuten heidän vanhemmillaankin on aikaan kohdistuvia vaatimuksia joka alueella elämässään. Heillä on toimintoja kirkossa, koulussa ja ystävien kanssa. Monet lapsistamme ovat oppilaina kouluissa, joissa he ovat vähemmistönä. Usein koulut järjestävät maanantai-illoiksi tapahtumia – sellaisia toimintoja kuten urheilua, harjoituksia, kuoroja ja muita tapahtumia. Meidän tulee pitää maanantai-illat vapaina muista sitoumuksista, niin että meillä voi olla perheiltamme. Mikään muu toiminta ei ole perheellemme tärkeämpi.
Juuri perheillassa ja muissa perhetilanteissa me valmistamme lapsiamme saamaan Herran siunaukset. Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista koorumista on sanonut: ”Meidän velvollisuutemme on varmistaa, että perherukoukset ja perheillat pidetään ja että pyhiä kirjoituksia tutkitaan. Meidän vastuullamme on valmistaa lapsemme saamaan pelastuksen ja korotuksen siunaukset.”6
Perheilta on meille hyvin tärkeää aikaa vahvistaa itseämme ja kutakin perheenjäsentä. On tärkeää ottaa koko perhe mukaan perheillan tehtäviin. Lapsi voi kertoa Alkeisyhdistyksen oppiaiheesta, johon hän osallistui edellisenä sunnuntaina. Perheilta on vahvistanut oman perheeni uskoa ja todistusta.
Päivittäinen pyhien kirjoitusten tutkiminen on toinen tärkeä perheen toiminta. Muistan, kun poikamme oli seitsenvuotias. Hän oli eräänä iltana myrskyn aikaan suihkussa, kun taloomme tuli sähkökatkos. Vaimoni huusi hänelle ja käski hänen kiirehtiä pois suihkusta ja ottaa sitten kynttilän ja tulla hitaasti alakertaan perherukoukseemme. Vaimoni varoitti häntä pudottamasta kynttilää matolle, koska se voisi sytyttää tulipalon ja polttaa talon maan tasalle. Muutaman minuutin kuluttua poikamme tuli alas portaita yrittäen pitää kynttilää toisessa kädessä, ja toisessa kainalossaan hän kantoi pyhiä kirjoituksiaan. Vaimoni kysyi häneltä, miksi hän toi pyhät kirjoituksensa. Hän vastasi: ”Äiti, jos talo palaa maan tasalle, minun on pelastettava pyhät kirjoitukseni!” Tiesimme, että pyrkimyksemme auttaa häntä rakastamaan pyhiä kirjoituksia olivat juurtuneet hänen sydämeensä ainiaaksi.
Vastuustamme työnantajaamme kohtaan presidentti Hinckley sanoi: ”Teillä on vastuu – –. Olkaa rehellisiä työnantajaanne kohtaan. Älkää tehkö kirkon työtä hänen ajallaan.”7
Hän muistutti meitä myös siitä, että työmme ansiosta me voimme pitää huolta perheestämme sekä olla tehokkaita palvelijoita kirkossa.
Pappeudenhaltijoilla on monia velvollisuuksia ja tehtäviä. Meillä on tilaisuuksia tavata, puhutella, opettaa ja palvella ihmisiä. Pyhä vastuumme on kohottaa kirkon jäseniä ja auttaa vahvistamaan heidän uskoaan ja todistustaan Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Meillä on tilaisuuksia pitää huolta perheistä, joiden kotiopettajina palvelemme, opettaa jäseniä pitämään huolta itsestään ja perheestään sekä köyhistä ja puutteenalaisista Herran tavalla. Pappeudenhaltijoilla on vastuu innostaa nuoria valmistautumaan palvelemaan kunniallisesti kokoaikaisessa lähetystyössä ja solmimaan avioliitto temppelissä.8
Presidentti Ezra Taft Benson on opettanut: ”Pappeudenhaltijoiden tulee valvoa koorumin jäseniä ja heidän perheitään ja pitää heistä huolta järjestetyn kotiopetuksen kautta.”9
Meidän pitää olla kiinnostuneita jokaisesta kirkon jäsenestä, josta meillä on vastuu. Kotiopetus on yksi suurista velvollisuuksistamme.
Meillä isillä on myös pyhä tehtävä näyttää varteenotettavaa esimerkkiä lapsillemme auttaaksemme heitä tulemaan paremmiksi vanhemmiksi ja johtajiksi omissa kodeissaan. Kahdentoista koorumin jäsentä vanhin M. Russell Ballardia lainaten: ”Pyydämme kaikkia pappeusjohtajia, erityisesti teitä isiä, auttamaan poikianne valmistautumaan. Valmistakaa heitä sekä hengellisesti että ajallisesti näyttämään Herran palvelijoilta ja toimimaan kuten Herran palvelijat.”10
Kun me saamme pappeuden, me teemme iankaikkisen liiton palvella muita.11 Pappeudenhaltijoina me voimme vaikuttaa voimallisesti muiden elämään.
Presidentti Thomas S. Monson on muistuttanut meille: ”Kuinka onnekkaita ja siunattuja me olemmekaan, kun meillä on Jumalan pappeus.
– – Muistakaa aina, että ihmiset pitävät teitä johtajina ja että te vaikutatte heidän elämäänsä joko hyvin tai huonosti ja että teidän vaikutuksenne tulee tuntumaan tulevissakin sukupolvissa.”12
Esimerkkimme vaikuttaa aina voimakkaasti. Niinä vuosina, kun olen ollut kirkon jäsen, minuun ovat tehneet vaikutuksen monien johtajien ja kirkon jäsenten esimerkit. Muistan erään suurenmoisen avioparin, joka oli erinomaisena esimerkkinä perheellemme ja koko seurakunnalle. Heidät kastettiin vuonna 1982. Minä olin heidän piispansa.
Celso ja Irene asuivat melko kaukana kappelirakennuksesta. He kävelivät 40 minuutin matkan kirkkoon ja sieltä takaisin eivätkä olleet kertaakaan poissa kokouksesta. He olivat aina läsnä iloinen hymy kasvoillaan. He palvelivat muita mielellään. Celsolla ja Irenellä oli Marcos-niminen poika, joka oli syntyessään henkisesti ja fyysisesti vammainen. Muistan hyvin, kuinka rakastavasti he huolehtivat pojastaan. Vuonna 1999 Celso sai aivoverenvuodon, joka halvaannutti hänen alaruumiinsa. Hän tuli edelleen uskollisesti kirkkoon perheensä kanssa. He olivat uskollisia kymmenystensä maksamisessa, ja he antoivat runsaat paastouhrit. Poikamme Moroni on nyt heidän piispansa, ja hän kertoi minulle, että Celso ja Irene palvelevat edelleen uskollisesti. Sen lisäksi että he palvelevat tehtävissään seurakunnassa, he palvelevat uskollisesti myös toimitustyöntekijöinä São Paulon temppelissä Brasiliassa. He palvelevat joka perjantai varhaisesta aamusta iltaan asti. He antavat aina hyvin halukkaasti aikaansa ja varojaan hoitaessaan uskollisesti kirkon tehtäviään.
Presidentti Monson on neuvonut: ”Suurin osa pappeudenhaltijoiden suorittamasta palvelutyöstä tehdään vähin äänin, ilman suuria eleitä. Ystävällinen hymy, lämmin kädenpuristus tai vilpitön todistus totuudesta voi kirjaimellisesti kohottaa ihmiselämää, muuttaa ihmisluonnetta ja pelastaa kallisarvoisia sieluja.”13 Sellaista on Celson ja Irenen vähäeleinen palveleminen.
Kun pohdimme aikamme ja voimavarojemme viisasta käyttöä perheemme tarpeiden, työmme ja kirkon tehtäviemme täyttämiseksi, on tärkeää muistaa, että jokaisen pappeudenhaltijan täytyy kasvaa hengellisesti. Se on vastuu, joka meillä on itseämme kohtaan. Ja on tärkeää muistaa, että meillä kaikilla on auttajia.14 Profeettojemme, näkijöidemme ja ilmoituksensaajiemme neuvot ovat arvokkain apu, mitä me saamme.
Vapahtajamme esitti tämän kutsun joka ikiselle meistä yksilöllisesti:
”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”15
Kun teemme Hänen työtään ja toimimme Hänen tahtonsa emmekä oman tahtomme mukaan, huomaamme, että ies on hyvä kantaa ja kuorma on kevyt. Hän on aina kanssamme. Hän ilmoittaa meille juuri sen osuuden, jota me tarvitsemme onnistuaksemme perheemme, uramme ja jokaisen tehtävän suhteen, joka meillä on Hänen kirkossaan. Hän auttaa meitä kasvamaan yksilöllisesti ja veljinä pappeudessa.
Tiedän, että kirkko on tosi. Tiedän, että Joseph Smith on Jumalan profeetta. Tiedän, että Thomas S. Monson on elävä profeetta maan päällä tänä aikana. Tiedän, että Jeesus on Kristus, Vapahtajamme ja Lunastajamme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.