Toimikaa kaikessa uutteruudessa
Meidän on määrä oppia Herralta saamamme velvollisuus ja toimia sitten kaikessa uutteruudessa eikä olla koskaan laiskoja tai toimettomia.
Veljet, olen kiitollinen siitä, että saan olla kanssanne tänä iltana. Ja se, mitä tiedän uskollisesta palveluksestanne pappeudessa, tekee minut nöyräksi. Puhun teille tänä iltana uutteruudesta Herran palveluksessa. Äskettäiset kokemukset johdattivat minut valitsemaan tämän aiheen.
Yksi oli se, kun tutkin tarkoin merkittävää uutta Aaronin pappeuden kirjasta, josta veli David L. Beck puhui. Sen nimenä on Täytän velvollisuuteni Jumalaa kohtaan. Kun luin ja pohdiskelin, mitä siinä odotetaan nuorten miesten tekevän ja millaisiksi tulevan, tajusin, että siinä kuvattiin samaa, mitä presidentti Brigham Young lupasi pappeudenhaltijalle, joka on uuttera koko elämänsä ajan: ”Se, joka on osallinen pappeudesta ja pysyy uskollisena kutsumukselleen, joka saa jatkuvaa iloa sen tekemisestä, mitä Jumala vaatii hänen käsistään, ja joka halki elämänsä suorittaa jokaisen velvollisuutensa, ei varmista itselleen ainoastaan etuoike-utta vastaanottaa vaan myös tiedon siitä, kuinka vastaanottaa se, mikä on Jumalasta, niin että hän jatkuvasti saa tuntea Jumalan mielen.”1
Vain muutama viikko sitten näin erään uuden diakonin lähtevän tuolle uutteruuden polulle. Hänen isänsä näytti minulle poikansa laatiman graafisen esityksen, jossa näkyi heidän kappelinsa jokainen penkkirivi, numero jokaiselle sakramenttia jakamaan pyydetylle diakonille sekä reitti, jota he kulkevat kappelissa jakaessaan sakramentin jäsenille. Pojan isä ja minä hymyilimme ajatellessamme, että poika tekisi pyytämättä suunnitelman ollakseen varma, että onnistuisi pappeuden palvelutehtävässään.
Tunnistin hänen uutteruudessaan mallin, jota käytetään uudessa Velvollisuus Jumalaa kohtaan -kirjasessa. Se on sitä, että oppii, mitä Herra odottaa sinulta, suunnittelee, miten sen tekee, toimii uutterasti suunnitelman mukaan ja kertoo sitten muille, kuinka kokemus on muuttanut itseä ja ollut siunaukseksi muille.
Tämä diakoni teki tuon graafisen esityksen ollakseen varma siitä, että kykenisi tekemään sen, mitä Herra oli kutsunut hänet tekemään. Herra opetti häntä hänen pappeuden palvelustehtävänsä alussa iloitsemaan jatkuvasti ”sen tekemisestä, mitä Jumala vaatii hänen käsistään”2.
Toinen kokemus, joka johti minut puhumaan teille tänä iltana uutteruudesta, oli se, kun seurasin erästä miestä hänen pappeuden palvelustehtävänsä lähestyessä loppuaan tässä elämässä. Hän oli ollut piispana kaksi kertaa. Hänet oli kutsuttu ensimmäisen kerran piispaksi hänen ollessaan nuori – vuosia ennen kuin tapasin hänet. Nyt hän oli vanha, ja hänet oli vapautettu toisen kerran piispan tehtävästä. Hänen heikentyvä terveytensä teki minkä tahansa pappeuden palvelustehtävän hyvin vaikeaksi.
Silti hänellä oli suunnitelma toimia uutteruudessa. Hän istui joka sunnuntai, jolloin hän kykeni tulemaan kirkkoon, lähinnä sitä ovea olevalla rivillä, josta useimmat ihmiset tulisivat sakramenttikokoukseen. Hän tuli paikalle hyvissä ajoin varmistaakseen, että yksi paikka oli vapaana. Jokainen tulija saattoi nähdä hänen rakastavan ja sydämellisen katseensa aivan kuten he olivat nähneet silloin kun hän oli istunut korokkeella heidän piispanaan. Hänen vaikutuksensa lämmitti ja kohotti meitä, koska me tiesimme jonkin verran siitä, minkä hinnan hän maksoi palvelemisestaan. Hänen tehtävänsä piispana oli suoritettu, mutta hänen pappeuden palvelustehtävänsä ei ollut päättynyt.
Olette nähneet sellaisia esimerkkejä suurenmoisista pappeustehtävissä palvelevista miehistä. Yritän tänä iltana kertoa teille, mitä minä olen heistä oppinut. Se alkaa siitä, että he oppivat, kenen palveluksessa he ovat ja mistä syystä. Kun se tieto juurtuu heidän sydämeensä, heistä tulee parempia palvelijoita.
Ensiksi haluan puhua suoraan Aaronin pappeuden nuorille miehille. Teistä tulee uutterampia, kun tunnette, miten valtavasti Jumala luottaa teihin. Tuossa Velvollisuus Jumalaa kohtaan -kirjasessa on teille sanoma ensimmäiseltä presidenttikunnalta. ”Taivaallinen Isä uskoo ja luottaa sinuun suuresti, ja Hänellä on sinulle tärkeä tehtävä. Hän auttaa sinua, kun käännyt Hänen puoleensa rukouksessa, kuuntelet Hengen kuiskauksia, noudatat käskyjä ja pidät tekemäsi liitot.”3
Johannes Kastaja palasi maan päälle palauttamaan pappeuden, joka teillä nuorilla miehillä on. Hänellä oli Aaronin pappeuden avaimet. Juuri Johanneksen luo Jeesus meni kastettavaksi. Johannes tiesi, kuka häntä pyysi. Hän sanoi Herralle: ”Minunhan pitäisi saada sinulta kaste.”4
Johannes tiesi, että Aaronin pappeus ”pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin sekä syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet”, kun Herra lähetti hänet asettamaan Joseph Smithin ja Oliver Cowderyn 15. toukokuuta 1829.5 Hän tiesi, kuka hänet kutsui ja mitä loistavaa tarkoitusta varten hänet lähetettiin.
Te saatte pappeudessanne tarjota Herran ehtoollisen sakramentin Hänen kirkkonsa jäsenille tänä aikana. Se on sama etuoikeus, jonka Vapahtaja antoi kahdelletoista apostolille palvelutyössään kuolevaisuudessa. Hän teki sen uudelleen kutsuessaan ylösnousemuksensa jälkeen kaksitoista opetuslasta johtamaan kirkkoaan.
Herra itse, kuten Mormonin kirjassa kerrotaan, hankki äärettömän uhrinsa vertauskuvat ja antoi ne kansalle. Ajatelkaa Häntä ja sitä, kuinka Hän kunnioittaa teitä, kun suoritatte pappeuden palvelustehtäväänne. Kun muistatte Häntä, te haluatte hoitaa tuon pyhän palvelutyön niin tarkoin kuin osaatte, niin hyvin ja uskollisesti kuin Hän teki.6
Siitä voi tulla elämäänne malli, joka lisää voimaanne olla uutteria jokaisessa pappeuden palvelustehtävässä, johon Herra teitä valmistaa ja johon Hän tulee teidät kutsumaan. Tuo päättäväisyys auttaa teitä valmistautumaan Melkisedekin pappeuden saamiseen, jota kutsuttiin muinoin ”pyhäksi pappeudeksi Jumalan Pojan järjestyksen mukaan”7.
Nyt haluan puhua niille, jotka ovat saaneet kutsun ja kunnian palvella Melkisedekin pappeudessa. Kuten Aaronin pappeus, Melkisedekin pappeus on enemmän kuin luottamustehtävä tehdä sitä, mitä Herra tekisi. Se on kutsu tulla sellaiseksi kuin Hän on. Hänen lupauksensa kuuluu:
”Sillä ne, jotka ovat uskollisia, niin että saavat nämä kaksi pappeutta, joista minä olen puhunut, ja pitävät kunniassa kutsumuksensa, Henki pyhittää heidän ruumiinsa uudistamiseksi.
Heistä tulee Mooseksen ja Aaronin poikia ja Abrahamin jälkeläisiä ja Jumalan kirkko ja valtakunta ja valitut.
Ja myös kaikki ne, jotka ottavat vastaan tämän pappeuden, ottavat vastaan minut, sanoo Herra;
sillä se, joka ottaa vastaan minun palvelijani, ottaa vastaan minut;
ja se, joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan minun Isäni;
ja se, joka ottaa vastaan minun Isäni, ottaa vastaan minun Isäni valtakunnan; sen tähden kaikki, mitä minun Isälläni on, annetaan hänelle.”8
On olemassa malli, jota noudattaen kaikki pappeudenhaltijat saavat tuon suurenmoisen siunauksen. Yksi kohta pyhissä kirjoituksissa, jossa Herra antaa meille tämän mallin, on Opin ja liittojen luvussa 107:
”Ja niin, jokainen oppikoon nyt velvollisuutensa ja toimimaan virassa, johon hänet on nimitetty, kaikessa uutteruudessa.
Sitä, joka on laiska, ei lueta arvolliseksi pysymään, ja sitä, joka ei opi velvollisuuttaan ja osoittautuu kunnottomaksi, ei lueta arvolliseksi pysymään. Aivan niin. Aamen.”9
Meidän on määrä oppia Herralta saamamme velvollisuus ja toimia sitten kaikessa uutteruudessa eikä olla koskaan laiskoja tai toimettomia. Malli on yksinkertainen, mutta sitä ei ole helppoa noudattaa. Huomiomme kääntyy niin vaivattomasti muualle. Päivän uutisten tutkiminen voi vaikuttaa kiinnostavammalta kuin pappeusoppikirja. Istahtaminen lepäämään voi viehättää enemmän kuin sopiminen käynneistä niiden luona, jotka tarvitsevat pappeuden palvelutyötämme.
Kun huomaan muiden kiinnostavien asioiden vievän minut pois pappeusvelvollisuuksieni hoitamisesta ja kun kehoni vaatii lepoa, kannustan itseäni näillä sanoilla: ”Muista Hänet.” Herra on täydellinen esimerkkimme uutteruudesta pappeuden palvelutyössä. Hän on johtajamme. Hän on kutsunut meidät. Hän kulkee edellämme. Hän valitsi meidät seuraamaan Häntä ja tuomaan muita mukanamme.
Tänä iltana muistan Häntä, ja se sykähdyttää sydäntäni. Tämä on lauantai-ilta ennen pääsiäissunnuntaita, jolloin muistamme Hänen ylösnousemustaan. Muistelen Hänen esimerkkiään sitä edeltävinä päivinä.
Rakkaudesta Isäänsä ja meitä kohtaan Hän salli itsensä kärsiä enemmän kuin kuolevainen ihminen kykenee. Hän kertoi meille vähän siitä, mitä tuo ääretön uhri Häneltä vaati. Muistanette sanat:
”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen;
mutta elleivät he tee parannusta, heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä,
mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä – ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa –
kuitenkin, kunnia olkoon Isän, minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi.”10
Golgatan ristiltä Vapahtaja ilmoitti: ”Se on täytetty.”11 Sitten Hänen henkensä jätti Hänen ruumiinsa ja Hänen kuolevaiset jäännöksensä asetettiin hellästi hautaan. Hän antoi meille opetuksen sillä, mitä Hän teki kolme päivää henkimaailmassa ennen ylösnousemustaan, minkä muistan aina kun minulle tulee kiusaus ajatella, että olen saanut suoritettua jonkin vaikean tehtävän Hänen palveluksessaan ja ansaitsen lepohetken.
Vapahtajan esimerkki antaa minulle rohkeutta ponnistella eteenpäin. Hänen työnsä kuolevaisuudessa oli saatettu päätökseen, mutta Hän meni henkimaailmaan päättäväisenä jatkamaan loistavaa työtään sielujen pelastamiseksi. Hän järjesti uskolliset henget työhön pelastamaan niitä, jotka voisivat yhä tulla osallisiksi armosta, jonka Hänen sovitusuhrinsa teki mahdolliseksi. Muistakaa Opin ja liittojen luvun 138 sanat:
”Vaan katso, vanhurskaiden keskuudesta hän järjesti joukkonsa ja nimitti voimalla ja valtuudella puettuja sanansaattajia ja valtuutti heidät lähtemään ja viemään evankeliumin valon pimeydessä oleville, tosiaankin kaikille ihmisten hengille; ja näin evankeliumia saarnattiin kuolleille.
Ja valitut sanansaattajat lähtivät julistamaan Herran suosiollista päivää ja kuuluttamaan vapautusta kahlituille vangeille, vieläpä kaikille, jotka tekisivät parannuksen synneistään ja ottaisivat vastaan evankeliumin.”12
Aina kun muistamme Häntä, on helpompaa vastustaa kiusausta haluta levätä pappeustehtävistämme. Olemme varmastikin muistaneet Hänet tänään, ja siksi olemme täällä oppimassa velvollisuuksiamme ja päättämässä tehdä sitä, mitä olemme luvanneet tehdä, kaikessa uutteruudessa. Ja Hänen esimerkkinsä ansiosta me kestämme loppuun asti niissä tehtävissä, jotka Hän antaa meille tässä elämässä, ja sitoudumme tekemään Hänen Isänsä tahdon aina kuten Hän teki ja tekee.
Tämä on Herran kirkko. Hän on kutsunut meidät ja luottanut meihin heikkouksissammekin, joita Hän tiesi meillä olevan. Hän tunsi koettelemukset, joita kohtaisimme. Palvelemalla uskollisesti ja Hänen sovituksensa ansiosta me voimme oppia haluamaan sitä, mitä Hän haluaa, ja olemaan sitä, mitä meidän täytyy olla, siunataksemme niitä, joita palvelemme Hänen puolestaan. Kun palvelemme Häntä riittävän pitkään ja uutterasti, me muutumme. Meistä voi tulla enemmän Hänen kaltaisiaan.
Olen nähnyt osoituksia tuosta ihmeestä Hänen palvelijoidensa elämässä. Näin sellaisen muutama viikko sitten erään uskollisen pappeudenhaltijan olohuoneessa.
Olen tuntenut hänet diakonina, isänä, piispana ja jäsenenä vaarnan johtokunnassa. Olin tarkkaillut vuosikymmeniä hänen uutteruuttaan hänen palvellessaan Jumalan lapsia pappeutensa avulla.
Hänen perheensä oli kerääntynyt hänen ympärilleen hänen olohuoneessaan. Hän oli pukeutunut valkoiseen paitaan, pukuun ja solmioon, ja hän hymyili. Yllätyin, koska olin siellä sen vuoksi, että minulle oli kerrottu, että häntä hoidettiin tuskallisin lääketieteellisin menetelmin, jotka eivät olleet vielä parantaneet häntä.
Hän kuitenkin tervehti minua aivan kuten hän oli tervehtinyt varmaankin satoja muita vieraita elinikäisessä pappeuden palvelutyössään, hymyillen. Olin tullut auttamaan häntä hänen kohtaamissaan koettelemuksissa, mutta kuten niin usein pappeuden palvelutyössä käy, minua autettiin ja minä opin.
Istuuduimme juttelemaan leppoisasti. Hän kertoi minulle, kuinka hänen isänsä oli hoitanut minun äitiäni tämän lähestyessä kuolemaa. En ollut tiennyt sitä. Ymmärsin silloin, että hän oli oppinut poikana tunnolliselta pappeudenhaltijaisältään antamaan apua. Tuo ajatus teki minut kiitolliseksi niistä hetkistä, kun olin ottanut pienet poikani mukaan lähtiessäni pappeudenhaltijana lohduttamaan ja siunaamaan.
Muutaman minuutin kuluttua hän kysyi hiljaa: ”Olisiko sopivaa kysyä, voisitko antaa minulle siunauksen?” Hänen aiempi vaarnanjohtajansa, jonka kanssa hän oli palvellut vuosia, voiteli hänen päänsä Melkisedekin pappeuden voimalla pyhitetyllä öljyllä.
Kun sinetöin siunauksen, Pyhä Henki opetti minulle ainakin osan siitä, mitä Herra oli jo tehnyt tämän uskollisen pappeudenhaltijan hyväksi. Hän oli puhdas, hänen syntinsä oli pesty pois. Hänen luonteensa oli muuttunut haluamaan sitä, mitä Vapahtaja halusi. Hän ei pelännyt kuolemaa. Hänen sydämensä toive oli elää palvellen perhettään ja muita taivaallisen Isän lapsia, jotka tarvitsivat häntä.
Lähdin ulos yöhön kiitollisena siitä, että olin todistanut Herran hyvyyttä Hänen palvelijoitaan kohtaan, jotka palvelevat pappeustehtävissä vankkumattoman uutterasti. Hän muuttaa heidän sydämensä haluamaan sitä mitä Hän haluaa ja toimimaan kuten Hän toimisi.
Päätän nyt näihin neuvoihin Herran palvelijoille, pappeudenhaltijoille. Pohtikaa syvällisesti ja uutterasti pyhiä kirjoituksia ja elävien profeettojen sanoja. Rukoilkaa hellittämättä, että Pyhä Henki ilmoittaisi teille, millaisia Isä Jumala ja Hänen rakas Poikansa ovat. Anokaa, että Henki näyttäisi teille, mitä Herra haluaa teidän tekevän. Suunnitelkaa tekevänne niin. Luvatkaa Hänelle, että olette kuuliaisia. Toimikaa päättäväisesti, kunnes olette tehneet sen, mitä Hän on pyytänyt. Ja rukoilkaa sitten kiittääksenne tilaisuudesta palvella ja saadaksenne tietää, mitä voisitte tehdä seuraavaksi.
Todistan, että taivaallinen Isämme ja Jeesus Kristus elävät. He ovat ylösnousseita ja kirkastettuja olentoja, jotka rakastavat meitä ja varjelevat meitä. Taivaalliset sanansaattajat palauttivat pappeuden avaimet profeetta Joseph Smithille. Ne ovat siirtyneet katkeamattomana ketjuna presidentti Thomas S. Monsonille. Jokaisella elossa olevista apostoleista on nuo avaimet.
Jätän teille siunaukseni, että tulisitte tuntemaan Hengen avulla sen suuren luottamuksen ja ne suuret lupaukset, jotka olette saaneet asetettuina palvelijoina pappeustehtävissä Herran tosi kirkossa. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.