Kerrothan taas Jeesuksesta
Voimakkaampi, henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen valmistaa [lapsianne] haasteisiin, joita he mitä varmimmin tulevat kohtaamaan.
Kun saa tehtävän puhua yleiskonferenssin viimeisen kokouksen lopussa, kuuntelee jokaista sanaa miettien, mitkä osat omasta puheesta ehditään pitää ennen kuin tulee oma vuoro. Aiheita ei anneta eikä teemoista sovita. Herran tapa on tietenkin aina paras. Hän käyttää jokaisen puhujan yksilöllisen, rukouksentäyteisen työn ja säveltää hengellisen sinfonian, joka on täynnä ilmoitusta ja voimaa. Toistuvat aiheet, periaatteille rakentuvat periaatteet, profeetalliset varoitukset, kohottavat lupaukset – jumalallinen harmonia on ihme! Minä todistan, että tässä konferenssissa olemme kuulleet ja tunteneet Herran mielen ja tahdon.
Presidentti Thomas S. Monson on kuvaillut nousevaa polvea paremmaksi ”kuin koskaan ennen”1, ja hän on sanonut nuorillemme: ”Olette tulleet tämän maan päälle loistavana aikana. Edessänne olevat mahdollisuudet ovat miltei rajattomat.”2 Mutta hän myös varoitti: ”Meidät – – on asetettu maan päälle levottomina aikoina.”3 ”Tämä on sallivuuden aikaa, jolloin yhteiskunta yleensä sivuuttaa rutiinimaisesti Jumalan lait ja rikkoo niitä.”4 Ympärillämme on hyvin paljon sellaista, minkä tarkoituksena on suunnata huomiomme toisaalle. ”Vastustaja yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada meidät ansaan petoksen verkkoonsa.”5
Nousevan polven tulevaisuus on meidän käsissämme. Tänne maailmaan tullessaan he tuovat mukanaan tärkeitä tehtäviä ja suurenmoisia hengellisiä kykyjä. Emme saa olla huolimattomia siinä, kuinka valmistelemme heitä. Haasteemme vanhempina ja opettajina ei ole luoda hengellistä ydintä heidän sieluunsa, vaan pikemminkin lietsoa heidän hengellisen ytimensä liekkiä, jonka heidän kuolevaisuutta edeltänyt uskonsa on jo sytyttänyt.
Tänä iltapäivänä haluaisin korostaa eräässä Alkeisyhdistyksen laulussa olevaa lapsen pyyntöä:
Kerrothan taas Jeesuksesta, niin kuuntelen.
Kerro, kuin itse Hän mulle kertoisi sen.6
Nykymaailmassamme jokainen lapsi, jokainen nuori mies ja nuori nainen tarvitsee oman kääntymyksensä totuuteen. Jokainen tarvitsee oman valonsa, oman ”lujan ja järkkymättömän”7 uskonsa Herraan Jeesukseen Kristukseen, sellaisen, joka on riippumaton vanhemmista, nuorten johtajista ja tukea antavista ystävistä.
Kertomukset Jeesuksesta voivat olla kuin tuulenpuuska, joka puhaltaa lastemme sydämessä olevan uskon hiilloksen yli. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.”8 Yhä uudestaan toistetut kertomukset Jeesuksesta tuovat uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja vahvistavat todistuksen perustusta. Voitteko ajatella arvokkaampaa lahjaa lapsillemme?
Ovatko Jeesuksen Kristuksen elämä ja opetukset painuneet lastemme mieleen ja sieluun? Ajattelevatko he Vapahtajan elämää, kun he pohtivat, mitä tehdä omassa elämässään? Siitä tulee yhä tärkeämpi asia tulevina vuosina.
Ovatko lapsemme nähneet mielessään aikaisemmassa olemassaolossa pidetyn neuvonpidon9, jossa Jeesus – suurin kaikista – julisti: ”Tässä olen, lähetä minut”10? Näkevätkö he, että heidän oma halukkuutensa palvella on Hänen esimerkkinsä seuraamista?
Ajattelevatko he Hänen vaatimatonta syntymäänsä11, maailman Vapahtajaa ”seimessä makaamassa”12? Auttavatko Hänen elinolonsa heitä ymmärtämään paremmin aineellisen omaisuuden oikeaa asemaa?
Tietävätkö he, että Jeesus opetti usein: ”Pyytäkää, niin te saatte”13? Tulvivatko Hänen Isälleen esittämänsä kiitosrukoukset14 ja pyynnöt15 lastemme mieleen, kun he polvistuvat rukoukseen omine huolineen?
Olemmeko kertoneet heille siitä rakkaudesta, jota Jeesus tuntee lapsia kohtaan, kuinka Hän piti heitä sylissään, rukoili heidän puolestaan ja itki?16 Tietävätkö lapsemme, että Jeesus seisoo valmiina ”syli avoinna ottaakseen [heidät] vastaan”17?
Saavatko he voimaa kertomuksista, joissa Jeesus paastoaa18 – kun opetamme heille paaston lakia?
Tietävätkö lapsemme omassa yksinäisyydessään, millaista yksinäisyyttä Vapahtaja tunsi, kun Hänen ystävänsä hylkäsivät Hänet ja kun Hän kysyi apostoleiltaan: ”Aiotteko tekin lähteä?”19
Ovatko lapsemme tunteneet Vapahtajan ihmetekojen voiman? Jeesus paransi spitaalisen20, antoi sokealle näkökyvyn21. Hän ruokki viisituhatta22, tyynnytti meren23 ja herätti Lasaruksen kuolleista24. Uskovatko meidän lapsemme, että ”ihmeet tehdään uskon tähden”25, ja rukoilevatko he ihmeitä omaan elämäänsä?
Ovatko lapsemme saaneet rohkeutta Vapahtajan sanoista synagogan esimiehelle: ”Älä pelkää, vaan usko”26?
Tietävätkö lapsemme Hänen täydellisestä elämästään27, Hänen epäitsekkäästä palvelutehtävästään tai siitä, että Hänet kavallettiin ja ristiinnaulittiin julmasti28? Olemmeko me todistaneet heille Hänen ylösnousemuksensa varmuudesta29, Hänen käynnistään nefiläisten luona Amerikan mantereella30 ja Hänen ilmestymisestään profeetta Joseph Smithille pyhässä lehdossa31?
Odottavatko he Hänen majesteettista paluutaan, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen ja jokainen polvi notkistuu ja jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus on Kristus?32
Sanovatko teidän lapsenne: ”Kerrothan taas Jeesuksesta, niin kuuntelen”33?
Sanon nuorille ja lapsille: Eläkää tärkeiden tehtävienne ja suurenmoisten hengellisten kykyjenne mukaisesti. Pyrkikää tietämään enemmän Jeesuksesta, avatkaa pyhät kirjoituksenne. Yksi ajatus voisi olla se, että lukisitte Johanneksen evankeliumin uudelleen ja keskustelisitte siitä sitten vanhempienne, opettajienne ja toistenne kanssa.
Neuvoni isille ja äideille, isoisille ja isoäideille sekä niille, joilla ei ole omia lapsia mutta jotka rakastaen huolehtivat lapsista ja nuorista, on se, että puhuisitte useammin Jeesuksesta Kristuksesta. Hänen pyhässä nimessään on suurta hengellistä voimaa. ”[Ei] muuta nimeä anneta eikä mitään muuta keinoa – –, jonka kautta pelastus voi tulla ihmislapsille, kuin vain Kristuksen – – nimessä ja nimen kautta.”34
Minä lupaan niille äideille, jotka kasvattavat lapsiaan ilman kodissa olevaa isää, että kun puhutte Jeesuksesta Kristuksesta, tunnette taivaan voiman siunaavan teitä.
Kun sisar Stella Oaksin aviomies kuoli, sisar Oaks kasvatti kolmea pientä lastaan (mukaan lukien vanhin Dallin H. Oaks35) yksinhuoltajaäitinä. Hän sanoi kerran: ”Minä sain tietää, että Herra rakasti minua ja että minua valmistettaisiin kykeneväksi tehtävääni. Tunsin ympärilläni rakkauden – – ja tiesin, että Hän huolehtisi meistä tulevien vaikeuksien läpi.”36
Esitän erityisen vetoomuksen isille: Olkaa tärkeä osapuoli, kun puhutte lapsillenne Vapahtajasta. He tarvitsevat teidän uskonne vakuuttavia ilmauksia samoin kuin äitinsä uskon.
Vaikka saattaa olla aikoja, jolloin lapsi ei kuuntele uskoen sydämessään, teidän todistuksenne Jeesuksesta pysyy hänen mielessään ja sielussaan. Muistatteko kertomuksen Almasta, joka oli valinnut väärän polun? Palatessaan hän sanoi:
”Muistin – – kuulleeni isäni [puhuvan] – – Jeesuksen Kristuksen – – tulemisesta sovittamaan maailman synnit.
Kun mieleni takertui tähän ajatukseen, huusin sydämessäni: Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua.”37
Jos lapsi ei kuuntele, älkää hätääntykö. Aika ja totuus ovat puolellanne. Oikealla hetkellä teidän sananne tulevat takaisin ikään kuin itse taivaasta. Teidän todistuksenne ei koskaan lähde lapsistanne.
Kun puhutte kunnioittavasti Vapahtajasta autossa, linja-autossa, päivällispöydässä, polvistuessanne rukouksiin, tutkiessanne pyhiä kirjoituksia tai myöhäisillan keskusteluissanne, Herran Henki on läsnä sanoissanne.38
Kun teette parhaanne, todistus Jeesuksesta juurtuu lempeästi lastenne sydämeen. He lähestyvät taivaallista Isäänsä nöyrässä rukouksessa ja tuntevat Hänen vaikutuksensa Pyhän Hengen voimasta. Voimakkaampi, henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen valmistaa heitä haasteisiin, joita he mitä varmimmin tulevat kohtaamaan.39
Tapasin Bill Forrestin ja Debbie Hutchingsin ollessamme opiskelijoita Brigham Youngin yliopistossa. Bill oli palannut lähetystyöstään. Hän ja Debbie rakastuivat toisiinsa ja heidät vihittiin Oaklandin temppelissä Kaliforniassa. He perustivat kotinsa Mesaan Arizonaan, ja heitä siunattiin viidellä pojalla ja kahdella tyttärellä. Bill ja Debbie opettivat lapsiaan rakastamaan Herraa Jeesusta Kristusta aivan kuten he rakastivat Häntä. Heidän poikansa, vanhin Daniel Forrest, joka palvelee parhaillaan Oaxacan lähetyskentällä Meksikossa, sanoi: ”Joka aamu, poikkeuksetta, olimme pöydän ääressä ennen kouluunmenoa lukemassa pyhiä kirjoituksia ja keskustelemassa niistä.”
Heidän tyttärensä Kara, joka on nyt naimisissa ja kahden lapsen äiti, muistaa yhä elävästi isänsä, joka kuljetti häntä lukion varhaisaamun toimintoihin. Hän sanoi: ”Isäni piti lainausten, pyhien kirjoitusten kohtien ja runojen ulkoa oppimisesta, [ja noilla aamuvarhaisilla ajeluilla] harjoittelimme niiden ulkoa esittämistä.” Yksi hänen lempikohdistaan pyhissä kirjoituksissa oli: ”Muistakaa, muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, niin että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, – – sillä ei ole valtaa teihin vetääkseen teidät alas – – sen kallion tähden, jolle teidät on rakennettu.”40
Vuoden 2000 pitkänäperjantaina, tasan kymmenen vuotta sitten, Bill Forrest palveli Estate Grovesin seurakunnan piispana Arizonassa. Kun hän oli matkalla töihin, suuri sora-auto törmäsi hänen autoonsa vain mailin (1,6 km) päässä hänen kotoaan. Debbie ja lapset lähtivät kotoa pian Billin jälkeen ja osuivat yllättäen onnettomuuspaikalle. Bill ei ollut selviytynyt hengissä onnettomuudesta. Tämän rakastetun aviomiehen ja isän kuolematon henki oli yhtäkkiä otettu kotiin Hänen luokseen, joka voitti kuoleman, Jumalan Pojan, jonka ihanaa ylösnousemusta heidän oli ollut tarkoitus juhlia yhdessä sinä pääsiäissunnuntaina.
Kuinka Debbie ja hänen seitsemän lastaan (joista nuorin oli vasta viisivuotias) löysivät tarvitsemansa voiman? Kara, joka oli isänsä onnettomuuden aikaan 15-vuotias, kertoi minulle äskettäin: ”Olen kiitollinen äidilleni ja isälleni siitä, millä tavoin he opettivat minulle Vapahtajasta. He avasivat pyhät kirjoitukset kanssani, rukoilivat kanssani ja olivat esimerkkejä Vapahtajan rakkaudesta ja kärsivällisyydestä. – – Pääsiäinen on herkkää aikaa elämässäni joka vuosi, kun ajattelen Vapahtajamme elämää, tehtävää ja ylösnousemusta ja muistelen maanpäällisen isäni elämää.”
Vanhin Daniel Forrest sanoi: ”Olin 10-vuotias, kun isäni kuoli. Se oli vaikeaa aikaa. – – Äitini on aina ollut esimerkki Vapahtajan opetuksista. Pidän mukanani isäni nimikylttiä hänen lähetystyöstään Espanjassa. Kaksi lempilainausta isältäni ovat: ’Kaksi ihmistä voi tehdä mitä tahansa, kunhan toinen heistä on Herra’ sekä ’Vapahtajan täytyy olla meidän perustamme. Ilman sitä me kompuroimme.’”
Usko Jeesukseen Kristukseen on täyttänyt Forrestin perheen lasten sydämen. Tänä pääsiäisviikonloppuna, kymmenen vuotta isänsä kuoleman jälkeen, he kaipaavat häntä syvästi, mutta hänen kuolemansa ”pistin on nielty Kristuksessa”41. He tietävät, että Vapahtajan määrättömän lahjan ansiosta he voivat olla jälleen maallisen isänsä ja taivaallisen Isänsä kanssa.
Kerrothan taas Jeesuksesta.
Hetken kuluttua kuulemme Jumalan profeetan sanoja. Puhuessaan profeetastaan Herra sanoi: ”Teidän tulee ottaa vastaan hänen sanansa niin kuin minun omasta suustani.”42 Todistan, että presidentti Thomas S. Monson on Herran puhetorvi maan päällä.
Todistan, että Jeesus on Kristus, koko ihmiskunnan Vapahtaja. Hänen elämänsä, Hänen sovituksensa, Hänen ylösnousemuksensa, Hänen odotettu paluunsa ovat yhtä varmoja ja taattuja kuin nouseva aurinko. Hänen nimensä olkoon ylistetty ikuisesti.43 Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.