Lunastajamme kallio
Todistan, että ne, jotka pitävät Hänen käskynsä, vahvistuvat uskossa ja toivossa. He saavat voiman voittaa kaikki elämän koettelemukset.
Kävin perheeni kanssa vuosia sitten Illinoisin Nauvoossa. Sinne alkuaikojen pyhät olivat tulleet etsimään turvapaikkaa. Monet olivat menettäneet kotinsa ja maatilansa, ja jotkut olivat menettäneet rakkaitaan lisääntyvän vainon vuoksi. He kokoontuivat Nauvooseen ja rakensivat uuden ja kauniin kaupungin. Vaino oli kuitenkin heltymätöntä, ja vuoteen 1846 mennessä heidät pakotettiin jälleen kerran lähtemään kodeistaan – tällä kertaa keskellä talvea. He ajoivat vankkurinsa jonoon Parley Streetille jääden odottamaan vuoroaan ylittää jäätynyt Mississippijoki matkalla tuntemattomaan tulevaisuuteen.
Kun seisoimme Parley Streetillä miettien heidän epätoivoisia olosuhteitaan, katseeni hakeutui ryhmään puisia kylttejä, jotka oli naulattu aidanpylväisiin. Niihin oli kaiverrettu lainauksia näiden kärsivien pyhien päiväkirjoista. Kun luimme kunkin lainauksen, huomasimme hämmästykseksemme, etteivät heidän sanansa kertoneet epätoivosta ja lannistumisesta vaan luottavaisuudesta ja sitoutumisesta ja jopa ilosta. Ne olivat täynnä toivoa, sitä toivoa, joka kuvastuu tästä Sarah DeArmon Richin päiväkirjan lainauksesta helmikuulta 1846: ”Sellaisen matkan aloittaminen talvella – – näyttäisi siltä kuin kulkisi surman suuhun, mutta meillä oli uskoa – – [ja] tunsimme riemua siitä, että vapautuksemme päivä oli tullut.”1
Nämä alkuaikojen pyhät olivat todellakin kodittomia, mutta he eivät olleet toivottomia. Heidän sydämensä oli särkynyt, mutta heidän henkensä oli vahva. He olivat oppineet syvällisen ja tärkeän opetuksen. He olivat oppineet, että toivo siihen liittyvine rauhan ja ilon siunauksineen ei riipu olosuhteista. He olivat oivaltaneet, että toivon todellinen lähde on usko – usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen äärettömään sovitukseensa, ainoaan varmaan perustaan, jolle voimme rakentaa elämämme.
Nykyään tästä tärkeästä periaatteesta on esimerkkinä toinen pioneerien ryhmä. Tiistaina 12. tammikuuta Haitin valtiota vavisutti valtava maanjäristys. Se jätti pääkaupunki Port-au-Princen sekasorron valtaan. Sen vaikutukset olivat tuhoisat – arviolta miljoona ihmistä jäi kodittomaksi ja yli 200 000:n ilmoitettiin kuolleen.
Kun maailma seurasi ennennäkemätöntä kansainvälistä hätäapua, Port-au-Princessa oli käynnissä toinen merkittävä ja innoittava pelastustyö. Sitä johti komitea, joka koostui paikallisista haitilaisista kirkon johtajista, jotka olivat järjestäytyneet pappeuden mallin mukaan ja toimivat innoituksen johdolla. Komitean jäseniin kuului muun muassa kaksi vaarnanjohtajaa ja kaksi vaarnan Apuyhdistyksen johtajaa Port-au-Princesta sekä lähetysjohtaja, joka 30-vuotiaana johtaa 74:ää kokoaikaista lähetyssaarnaajaa Port-au-Princen lähetyskentällä. Kaikki hänen lähetyssaarnaajansa ovat haitilaisia, ja kuin ihmeen kaupalla yksikään heistä ei loukkaantunut tässä tuhoisassa maanjäristyksessä.
Näiden paikallisten innoitettujen johtajien käsiin annettiin kirkon voimavarat, joihin sisältyivät monen teidän anteliaat lahjoitukset. Näistä avustuksista haitilaiset ovat syvästi kiitollisia. Komitean johdolla Dominikaanisesta tasavallasta saapui lähes välittömästi autokuormittain tavaraa. Maanjäristyksen jälkeisinä päivinä paikalle tuli lentolasteittain ruokaa, vedenpuhdistusjärjestelmiä, telttoja, huopia ja lääkintätarvikkeita sekä lääkäriryhmä.
Port-au-Princessa ja sen ympäristössä olevat yhdeksän kappelia olivat enimmäkseen vahingoittumattomia – sekin merkittävä ihme. Maanjäristyksen jälkeisinä viikkoina niistä tuli suojapaikkoja yli 5 000 haitilaiselle ja tukikohtia, joista sai ruokaa, vettä ja lääkintäapua. Perustarpeista huolehdittiin, ja kaaokseen alkoi syntyä järjestystä.
Vaikka uskolliset haitilaiset pyhät ovat kärsineet suuresti, he ovat täynnä tulevaisuuden toivoa. Vuoden 1846 varhaisten pioneerien tavoin heidän sydämensä on murtunut, mutta heidän henkensä on vahva. Hekin opettavat meille, että toivo, onni ja ilo eivät ole seurausta olosuhteista vaan uskosta Herraan.
Profeetta Mormon, jolle itselleenkään vaikeat olosuhteet eivät olleet vieraita, ymmärsi tämän opin ja opetti sitä selkeästi:
”Ja vielä, rakkaat veljeni, minä tahtoisin puhua teille toivosta. – –
Katso, minä sanon teille, että [teillä on] toivoa Kristuksen sovituksen – – kautta – – ja tätä teidän uskonne tähden häneen, lupauksen mukaisesti.
Sen vuoksi, jos ihmisellä on uskoa, hänellä täytyy olla toivoa, sillä ilman uskoa ei voi olla toivoa.”2
Toivo tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen. Hän on jo voittanut maailman ja on luvannut, että Hän pyyhkii pois kyyneleemme, jos me vain käännymme Hänen puoleensa ja uskomme ja seuraamme.3
Ne, jotka juuri tällä hetkellä tuntevat epätoivoa tai masennusta, kenties ihmettelevät, kuinka he voivat mitenkään saada toivon takaisin. Jos olet yksi heistä, muista, että toivo tulee uskon seurauksena. Jos me haluamme rakentaa toivoamme, meidän on rakennettava uskoamme.
Usko Vapahtajaan vaatii enemmän kuin pelkästään sitä, että uskoo jonkin olevan totta. Apostoli Jaakob opetti, että jopa pahat henget uskovat ja vapisevat.4 Tosi usko vaatii kuitenkin työtä. Erona pahojen henkien ja tämän kirkon uskollisten jäsenten välillä ei ole usko vaan teot. Usko vahvistuu käskyjen pitämisestä. Meidän on tehtävä työtä käskyjen pitämiseksi. Pyhien kirjoitusten oppaassa sanotaan: ”Ihmeet eivät tuota uskoa, mutta vahva usko kehittyy kuuliaisuudesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kohtaan. Toisin sanoen, usko tulee vanhurskaudesta.”5
Kun me pyrimme pitämään Jumalan käskyt tehden parannuksen synneistämme ja luvaten tehdä parhaamme seurataksemme Vapahtajaa, meissä alkaa vahvistua luottamus siihen, että sovituksen ansiosta kaikki järjestyy. Nuo tunteet vahvistaa Pyhä Henki, joka saa meidät – kuten pioneeriäitimme ja -isämme asian ilmaisivat – heittämään mielestämme ”turhat huolet”. Koettelemuksistamme huolimatta olemme täynnä hyvänolon tunnetta ja haluamme laulaa heidän kanssaan, että todellakin ”kaikki on parhain päin”6.
En halua vähätellä kliinisen masennuksen todellisuutta. Joillekuille ratkaisuja masennukseen ja ahdistukseen löytyy neuvottelemalla pätevien ammattiauttajien kanssa. Mutta useimpien meidän kohdalla suru ja pelko alkavat hälvetä ja korvautua onnella ja rauhalla, kun panemme luottamuksemme onnensuunnitelman laatijaan ja kun kehitämme uskoa Rauhan Ruhtinaaseen.
Äskettäin eräs rakas ystäväni menehtyi syöpään. Hän ja hänen perheensä ovat ihmisiä, joilla on suuri usko. Oli innoittavaa nähdä, kuinka heidän uskonsa kantoi heitä tämän hyvin vaikean ajan yli. He olivat täynnä sisäistä rauhaa, joka tuki ja vahvisti heitä. Heidän luvallaan haluaisin lukea yhden perheenjäsenen kirjeen, joka on kirjoitettu vain muutamia päiviä ennen hänen isänsä kuolemaa:
”Kuluneet viime päivät ovat olleet erityisen vaikeita. – – Kun viime yönä kokoonnuimme isän vuoteen ääreen, Herran Henki oli käsin kosketeltava ja oli meille todellinen lohduttaja. Meillä on rauha. – – Tämä on ollut vaikeinta, mitä kukaan meistä on koskaan kokenut, mutta tunnemme rauhaa tiedosta, että – – taivaallinen Isämme on luvannut, että me elämme jälleen yhdessä perheenä. Kun lääkäri kertoi isälle sairaalassa, ettei mitään ollut enää tehtävissä, isä katsoi meitä kaikkia täydellisessä uskossa ja kysyi rohkeasti: ’Onko kenelläkään tässä huoneessa ongelmia pelastussuunnitelman suhteen?’ Meillä ei ole, ja me olemme kiitollisia isästä ja äidistä, jotka ovat opettaneet meitä luottamaan täysin suunnitelmaan.”
Puhun kaikille, jotka kärsivät, kaikille, jotka murehtivat, kaikille, jotka nyt kohtaavat tai tulevat vielä kohtaamaan koetuksia ja haasteita tässä elämässä. Sanomani on kaikille, jotka ovat huolissaan tai peloissaan tai lannistuneita. Sanomani on vain kaikua, muistutus rakastavan Isän jatkuvasti lohduttavasta neuvosta lapsilleen maailman alusta asti.
”Muistakaa, muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, niin että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, niin, nuolensa pyörretuulessa, niin, kun kaikki hänen rakeensa ja hänen väkevä myrskynsä pieksevät teitä, sillä ei ole valtaa teihin vetääkseen teidät alas kurjuuden ja loputtoman onnettomuuden kuiluun, sen kallion tähden, jolle teidät on rakennettu, joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät voi sortua.”7
Todistan Hänestä, että Hän on voittanut maailman, ettei Hän koskaan unohda tai hylkää meitä, sillä Hän on piirtänyt meidät kättensä kämmeniin.8 Todistan, että ne, jotka pitävät Hänen käskynsä, vahvistuvat uskossa ja toivossa. He saavat voiman voittaa kaikki elämän koettelemukset. He kokevat rauhaa, joka ylittää kaiken ymmärryksen.9 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.