Me seuraamme Jeesusta Kristusta
Me riemuitsemme kaikesta, mitä Vapahtaja on tehnyt meidän puolestamme. Hän on mahdollistanut sen, että jokainen meistä voi saada pelastuksensa ja korotuksensa.
On merkittävä tehtävä puhua pääsiäissunnuntaina eri puolilla maailmaa oleville myöhempien aikojen pyhille, jotka rakastavat Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta. Tänä aamuna juhlimme sitä, että Hän voitti kuoleman. Me tunnemme sydämessämme kiitollisuutta Vapahtajan alttiista sovitusuhrista meidän puolestamme ja pidämme arvossa sitä koskevaa ymmärrystämme. Se, että Hän alistui Isänsä tahtoon, toi taivaallisen voiton kuolemasta ja on ihmiskunnan historian ihmeellisin tapahtuma. Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta puhua Vapahtajan seuraamisesta.
Vapahtajan kuolevaisuudessa tekemän palvelutyön kaksi viimeistä päivää ennen Hänen ristiinnaulitsemistaan ovat äärimmäisen tärkeitä, ja jollakin tapaa ne ylittävät käsityskykymme. Hyvin suuri osa siitä, mikä on oleellista meidän iankaikkiselle kohtalollemme, tapahtui torstaina ja sitten perjantaina – päivänä, jolloin Kristus ristiinnaulittiin. Viimeinen ateria, pääsiäisateria, ”Israelin orjuudesta vapautumisen muistoksi vietettävä – – juhla”, alkoi torstai-iltana.1 Viimeisellä aterialla saivat alkunsa jotkin erittäin tärkeät toimitukset ja opit. Mainitsen niistä vain kolme. Ensiksi, Vapahtaja asetti sakramenttitoimituksen. Hän otti leivän, mursi sen, rukoili ja siunasi sen ja jakoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.”2 Tällä tavalla Hän asetti sakramenttitoimituksen. Toiseksi, Hän painotti suuresti oppeja, jotka opettavat rakkautta kaikkein korkeimpana periaatteena. Hän opetti: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”3 Kolmanneksi, Vapahtajan välityksellä eli johdolla ”apostoleille luvattiin Pyhä Henki” toiseksi puolustajaksi4.
Myöhemmin Vapahtaja saattoi sovitustyön päätökseen. Hän otti päälleen ”ihmiskunnan syntien taakan” ja ”ne kauhut, jotka saatana – – saattoi aiheuttaa”5. Samalla Hän kesti vilpillisesti kokoonkyhätyt oikeudenkäynnit ja ne hirvittävät, traagiset tapahtumat, jotka johtivat Hänen ristiinnaulitsemiseensa. Lopulta työ saavutti huippunsa pääsiäissunnuntaina Kristuksen voitokkaassa ylösnousemuksessa. Kristus täytti pyhän tehtävänsä Vapahtajana ja Lunastajana. Me nousemme kuolleista ja meidän henkemme yhdistetään jälleen ruumiiseemme. Henkilökohtaisen kelvollisuuden perusteella me voimme Hänen armostaan saada ihmeellisen tilaisuuden päästä takaisin Jumalan eteen.6
Puhuessaan näistä pääsiäisajan tapahtumista profeetta Joseph Smith sanoi: ”Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä.”7
Vaikka riemuitsemme Getsemanen ja Golgatan ylimaallisesta merkityksestä, olemme aina keskittyneet ylösnousseeseen Herraan. Frederic Farrar, englantilainen teologi ja uskova, todisti, että ensimmäinen uskovien sukupolvi alkukristillisessä kirkossa juhli Vapahtajaa ”ylösnousseena, iankaikkisena, kirkastettuna Kristuksena” ja ”ajatteli Häntä valtaistuimella eikä ristillä”8.
Presidentti Gordon B. Hinckley opetti, että meidän sanomamme maailmalle on, että Hän elää! Myöhempien aikojen pyhien kohdalla Kristuksen vertauskuva näkyy meidän uskomme merkityksellisenä ilmentymänä ja siinä tavassa, jolla elämme Hänen evankeliuminsa mukaan.9
Kun pohdimme, mitä merkitsee olla kristitty tänä päivänä, miettikää, mitä meidän opetuslapseuden polkumme edellyttää meiltä. Ehdotan, että tutkistelemme ja sopivin tavoin jäljittelemme sitä, mitä Vapahtaja teki noina kuolevaisen elämänsä kahtena viimeisenä päivänä.
Ensiksi, miettikää sitä, kuinka Vapahtaja pani alulle sakramentin. Vapahtaja tiesi, mitä Hänelle oli tapahtumassa. Hänen pyhä sovitustehtävänsä, jonka alkuvaiheessa aikaisemmassa olemassaolossa käytiin sota taivaassa, oli täyttymäisillään sinä iltana ja seuraavana päivänä. Vaikka Hän oli joutumassa vastustajiensa tuomitsemaksi, ei ole kuitenkaan minkäänlaisia merkkejä siitä, että Hän olisi valmistellut puolustusta vääriä syytöksiä vastaan. Sen sijaan Vapahtaja asetti opetuslastensa keskuudessa pyhän sakramenttitoimituksen. Kun mietin tuota vakavaa tilaisuutta, tunnen syvää liikutusta. Kaikista kirkon kokouksista sakramenttikokous on kaikkein pyhin. Ylösnousemuksensa jälkeen Vapahtaja asetti sakramenttitoimituksen nefiläisten keskuudessa.10 Jos aiomme olla Hänen opetuslapsiaan ja Hänen kirkkonsa sitoutuneita jäseniä, meidän täytyy muistaa sakramenttitoimitus ja kunnioittaa sitä. Se antaa jokaiselle meistä tilaisuuden ilmaista särkynein sydämin ja murtunein mielin halukkuutemme seurata Vapahtajaa, tehdä parannus ja tulla pyhäksi Kristuksen sovituksen kautta.11 Sakramentti antaa meille tilaisuuden todistaa Jumalalle, että me muistamme Hänen Poikansa ja pidämme Hänen käskynsä uudistaessamme kasteenliittomme.12 Se lisää rakkauttamme ja kiitollisuuttamme sekä Isää että Poikaa kohtaan.
Vapahtaja korosti myös rakkautta ja ykseyttä ja julisti, että meidät tunnettaisiin Hänen opetuslapsinaan, jos meillä on rakkautta toisiamme kohtaan. Tämä käsky, jonka Hän antoi ollessaan aloittamassa iankaikkisuutta muuttavaa sovitustyötä, vaatii meitä noudattamaan sitä. Me osoitamme rakkautemme Jumalaa kohtaan, kun pidämme Hänen käskynsä ja palvelemme Hänen lapsiaan. Emme täysin ymmärrä sovitusta, mutta kohtaamistamme vastoinkäymisistä huolimatta voimme elää elämämme yrittäen olla rakastavampia ja ystävällisempiä.
Vapahtajan opetuslapsilleen antama käsky rakastaa toisiaan – sekä se dramaattinen ja voimallinen tapa, jolla Hän opetti tätä periaatetta viimeisellä aterialla – on yksi liikuttavimmista ja kauneimmista tapauksista Hänen kuolevaisen elämänsä viimeisinä päivinä.
Siinä ei ollut kyse Vapahtajasta, joka opetti yksinkertaisen oppitunnin eettisestä käytöksestä. Siinä oli kyse Jumalan Pojasta, joka pyysi apostolejaan ja kaikkia heidän jälkeensä tulevia opetuslapsia muistamaan tämän – Hänen opetuksistaan kaikkein keskeisimmän – ja noudattamaan sitä. Se, kuinka suhtaudumme toisiimme ja toimimme toistemme kanssa, on mittana alttiudestamme seurata Jeesusta Kristusta.
Kun kuuntelemme tämän konferenssin puheita, se koskettaa sydäntämme ja me teemme päätöksiä ja sitoumuksia toimia paremmin. Maanantaiaamuna palaamme kuitenkin töihin, kouluun, asuinalueellemme ja maailmaan, joka on monessa tapauksessa kuohunnan vallassa. Monet tässä maailmassa pelkäävät toisiaan ja ovat vihaisia toisilleen. Vaikka ymmärrämmekin näitä tunteita, meidän tulee olla kohteliaita puheissamme ja kunnioittavia kanssakäymisissämme. Se pätee etenkin silloin, kun olemme eri mieltä asioista. Vapahtaja opetti meitä rakastamaan jopa vihamiehiämme.13 Suurin osa jäsenistämme noudattaa tätä neuvoa. On kuitenkin joitakuita, jotka tuntevat, että heidän henkilökohtaisen suuttumuksensa tai syvälle juurtuneiden mielipiteidensä julkituominen on tärkeämpää kuin käyttäytyminen tavalla, jolla Jeesus Kristus eli ja jota Hän opetti. Kehotan meitä itse kutakin omakohtaisesti käsittämään, että se, kuinka olemme eri mieltä asioista, on todellinen osoitus siitä, keitä me olemme ja seuraammeko me todella Vapahtajaa. On sopivaa olla eri mieltä, mutta ei ole sopivaa olla vastenmielinen. Väkivalta ja vandalismi eivät ole vastaus erimielisyyksiimme. Jos osoitamme rakkautta ja kunnioitusta myös vastoinkäymisissämme, meistä tulee enemmän Kristuksen kaltaisia.
Vapahtajan lupaus Pyhästä Hengestä apostoleille on äärimmäisen tärkeä siinä mielessä, että se osoitti Pyhän Hengen erittäin suuren tehtävän jumaluuden kolmantena jäsenenä. Pyhä Henki on henkipersoona, Puolustaja, joka todistaa Isästä ja Pojasta, ilmoittaa totuuden kaikesta ja pyhittää ne, jotka tekevät parannuksen ja jotka kastetaan. Häntä kutsutaan lupauksen Pyhäksi Hengeksi, ja siinä ominaisuudessa Hän vahvistaa Jumalan hyväksyvän meidän kunkin vanhurskaat teot, toimitukset ja liitot.14 Ne, jotka lupauksen Pyhä Henki sinetöi, saavat kaiken, mitä Isällä on.15
Me elämme meluisassa, riitaisassa maailmassa, jossa on mahdollista katsella tai kuunnella tietoa, musiikkia ja jopa silkkaa hölynpölyä käytännöllisesti katsoen koko valveillaoloajan. Jos haluamme saada Pyhän Hengen innoitusta, meidän täytyy löytää aikaa hidastaa vauhtia, pohtia, rukoilla ja elää niin, että olemme kelvollisia saamaan Hänen kuiskauksiaan ja toimimaan niiden mukaan. Me vältämme suuret virheet, jos otamme vaarin Hänen varoituksistaan. Meidän etuoikeutenamme jäseninä on saada valoa ja tietoa Häneltä aina täyteen päivään saakka.16
Ne sovituksen koettelemukset, jotka Vapahtaja koki Getsemanessa ja ristillä, ovat suurena esimerkkinä meille. Hän kohtasi henkisiä, fyysisiä ja hengellisiä kärsimyksiä, jotka ylittävät käsityskykymme. Puutarhassa Hän rukoili Isäänsä sanoen: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”17 Tulee aikoja, jolloin meitä, Hänen opetuslapsiaan, koetellaan ja vainotaan epäoikeudenmukaisesti ja pilkataan epäreilusti. Joudumme ajallisiin ja hengellisiin myrskyihin, jotka ovat suuruusluokaltaan sellaisia, että ne tuntuvat meistä mahdottomilta kestää. Saamme eteemme katkeria maljoja, joiden rukoilemme menevän ohitsemme. Kukaan ei ole vapaa elämän myrskyistä.
Me valmistaudumme Vapahtajan toiseen tulemiseen. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan selkeästi, ettei kukaan tiedä, milloin se tapahtuu. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan kuitenkin, että viimeisinä aikoina niiden katkerien maljojen joukossa, joita joudumme kohtaamaan, on ”joka puolella – – maanjäristyksiä”18 ja yli äyräidensä nousevia meren aaltoja19.
Tuhoisia maanjäristyksiä ja tsunameja on viime aikoina ollut eri puolilla, muun muassa Chilessä, Haitissa ja Tyynenmeren saarilla. Joitakin viikkoja sitten johtava piispa H. David Burton, vanhin Tad R. Callister ja minä pääsimme tapaamaan pyhiä, jotka olivat menettäneet perheenjäseniään viime syyskuussa Samoan itäpuolelle iskeneessä tsunamissa. Kappeli oli täynnä, ja tilaisuus oli tunteikas. Saimme vakuuttaa näille suurenmoisille jäsenille, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta he voivat jälleen tavata menettämänsä rakkaat.
Vaarnanjohtaja Sonny Purcell oli ajamassa autollaan, kun hän näki valtavan aallon tulevan kaukaa mereltä. Hän töräytti autontorvella pysäyttäen koulumatkalla kävelevät lapset ja käski heidän juosta korkeammalle maaperälle turvaan niin lujaa kuin vain pääsivät. Lapset noudattivat hänen ohjettaan. Vaarnanjohtaja ajoi hurjaa vauhtia, nappasi nelivuotiaan tyttärensä kyytiin ja yritti sitten ehtiä äitinsä luokse. Ennen kuin hän pääsi äitinsä luokse, vesimuuri tempaisi hänen autonsa ja pyyhkäisi sen yli 90 metrin päähän, missä se juuttui puuhun. Hän kömpi viemään tyttärensä turvaan auton katolle ja ui sitten pelastamaan äitiään, joka piteli kiinni toisen puun oksasta lähellä heidän kotiaan. Suurin ponnisteluin hän ui äitinsä kanssa autolle turvaan. Monet eivät olleet yhtä onnekkaita. He eivät ehtineet korkeammalle maaperälle ja turvaan. Monet menettivät henkensä, etenkin monet lapset ja vanhukset.
Kerroimme samoalaisille perheille, että jäsenet kaikkialla maailmassa ilmaisivat rakkautta ja huolta ja olivat rukoilleet heidän puolestaan ja antaneet paastouhreja ja humanitaarista apua sekä jäsenille että näiden naapureille. Sama pätee jäseniin ja heidän naapureihinsa Chilessä ja Haitissa. Me teemme niin, koska seuraamme Jeesusta Kristusta.
Kun pidimme kokousta perheiden kanssa Samoassa, oli päivänselvää, miten tärkeää oli päästä hengellisesti korkeammalle maaperälle, elää parempaa elämää ja pitää kiinni pelastavista toimituksista. Vapahtajan esimerkki ja elämä opettavat meitä välttämään hengellisesti sitä alhaalla kulkevaa tietä, jossa tämän maailman asiat vallitsevat. Kun kokouksemme jälkeen kättelin jäseniä, eräs sisar kertoi minulle, ettei hänen perheensä ollut käynyt temppelissä ja että he olivat menettäneet tyttären. Hän sanoi kyynelsilmin, että heidän tavoitteenaan oli nyt valmistautua pyhiin temppelitoimituksiin, jotta he voisivat olla yhdessä iankaikkisesti.
Kun olen pohtinut tämän sisaren sanoja sekä maailman nykytilaa, olen tuntenut pakottavaa tarvetta kehottaa meitä jokaista pyrkimään korkeammalle maaperälle – temppelin turvapaikkaan ja iankaikkiseen suojelukseen.
Pääsiäissunnuntaina 3. huhtikuuta 1836, viikko Kirtlandin temppelin pyhittämisen jälkeen, kaksitoista apostolia jakoivat jäsenille Herran ehtoollisen sakramentin. Kokouksen päätyttyä ja vakavan ja hiljaisen rukouksen jälkeen Vapahtaja ilmestyi majesteettisuudessaan profeetta Josephille ja Oliver Cowderylle ja palautti Mooseksen, Eliaksen ja Elian välityksellä lisää pappeuden avaimia, mukaan lukien pyhän sinetöimisvaltuuden, joka yhdistää perheitä kautta iankaikkisuuden.20
Tänään, tänä pääsiäisaamuna, riemuitsemme kaikesta, mitä Vapahtaja on tehnyt meidän puolestamme. Hän on mahdollistanut sen, että jokainen meistä voi saada pelastuksensa ja korotuksensa. Mutta meidän, samoin kuin niiden samoalaisten lasten, täytyy juosta niin lujaa kuin pääsemme sille ylempänä sijaitsevalle maaperälle, jonka Hän on tarjonnut turvan ja rauhan paikaksi.
Yksi tapa tehdä niin on noudattaa elävän profeettamme presidentti Thomas S. Monsonin opetuksia. Hän on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka seuraa Vapahtajaa.
Tänä ihanana pääsiäisaamuna mielessäni kajahtelevat laulun sanat, jotka kirjoitti uskollinen palautuksen ajan palvelija Eliza R. Snow:
Todistan apostolina, että Jeesus Kristus elää ja on maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Hän on tarjonnut tien todelliseen onneen. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.