Äidit, jotka opettavat lapsia kotona
Uskon, että jumalallisen suunnitelman mukaan äitiyden rooliin kuuluu erityisesti seuraavan sukupolven hoivaaminen ja opettaminen.
Minulla oli hiljattain tilaisuus matkustaa vanhin Donald L. Hallstromin kanssa ja vierailla viidessä kaupungissa Yhdysvaltain suurella keskivyöhykkeellä. Jokaisessa kaupungissa, jossa kävimme, pidimme kokouksen kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa ja sen jälkeen lähetystyökokouksen vaarnojen ja seurakuntien johtohenkilöiden kanssa. Näiden kahden kokouksen välillä vaarnan Apuyhdistys valmisti meille kevyen päivällisen, niin että meille jäi aikaa tavata vaarnanjohtajat. Kun saavuimme Milwaukeehen Wisconsiniin, kaksi nuorta perhettä pyysi Apuyhdistykseltä, että he saisivat valmistaa ja tarjota päivällisen. Molemmat aviomiehet miehittivät keittiön. Molemmat äidit valvoivat pöytien järjestelyä ja ruoan tarjoilemista. Kolme lasta hoiti kattauksen ja ruoan tarjoilun äitiensä valvonnassa. Se soi äideille tilaisuuden opettaa lapsiaan. Oli aivan ihmeellistä katsella, kuinka lapset tekivät kaiken pienintä yksityiskohtaa myöten niin kuin heidän äitinsä opettivat. He täyttivät tehtävänsä aivan täydellisesti.
Se sai minut muistelemaan sitä kasvatusta, jonka sain omalta äidiltäni. Profeetta Nefin ja myös niin monien teidän tavoin minä synnyin hyvistä vanhemmista (ks. 1. Nefi 1:1).
Yksi sisarentyttäristäni luki hiljattain kanssani neljää muistikirjaa, jotka äitini oli täyttänyt muistiinpanoilla valmistautuessaan opettamaan luokkaansa Apuyhdistyksessä. Luulisin, että nämä muistikirjat – ja on muita, joita en ole vielä tutkinut – edustavat äitini satoja valmistautumistunteja.
Äiti oli suurenmoinen opettaja, joka valmistautui uutterasti ja perinpohjaisesti. Minulla on selkeät muistikuvat hänen oppituntejaan edeltäneistä päivistä. Ruokasalin pöytä oli lähdeaineiston ja niiden muistiinpanojen peitossa, joita hän teki oppiaihettaan varten. Valmistettua aineistoa oli niin paljon, että olen varma, ettei siitä käytetty koskaan kuin pieni osa oppitunnilla, mutta olen yhtä varma siitä, ettei mikään hänen valmistautumisestaan milloinkaan mennyt hukkaan. Kuinka voin olla niin varma siitä? Kun selailin läpi hänen muistikirjojensa lehtiä, minusta tuntui kuin olisin kuullut äitini opettavan minua taas kerran. Hänen muistikirjoissaan oli siis liian paljon kustakin yksittäisestä aiheesta, jotta se olisi ollut mahdollista esittää yhdellä oppitunnilla, mutta sitä, mitä hän ei käyttänyt oppitunnilla, hän käytti opettaessaan lapsiaan.
Uskon, että voi jopa hyvin sanoa, että samalla kun äitini oli tavattoman tehokas opettaja Apuyhdistyksen sisarten keskuudessa, parhaiten hän opetti lapsiaan kotona. Tämä johtui suureksi osaksi tietenkin siitä, että hänellä oli enemmän aikaa lastensa opettamiseen kuin Apuyhdistyksen sisarten opettamiseen, mutta ajattelen mielelläni myös niin, että hän valmistautui niin perusteellisesti ensiksikin ollakseen lapsilleen esimerkki uutterasta kirkon palveluksesta, ja toiseksi, koska hän käsitti, että sitä, mitä hän oppi valmistaessaan oppiaiheitaan, voitiin käyttää toistuvasti ylevämpään tarkoitukseen – hänen poikiensa ja tyttäriensä opettamiseen.
Sallinette minun muistella hetken ja jakaa kanssanne muutamia niistä opetuksista, jotka sain äidiltäni evankeliumin opettamisesta kotona. Äitini ymmärsi, kuinka arvokasta oli, että hän opetti lapsilleen näiden nuoruudessa tasovaatimuksia, arvoja ja oppia. Vaikka hän oli kiitollinen muille, jotka opettivat hänen lapsiaan muualla kuin kotona, joko koulussa tai kirkossa, hän käsitti, että lasten kasvatus on uskottu heidän vanhemmilleen ja että viime kädessä vanhempien täytyi huolehtia siitä, että heidän lapsilleen opetetaan sitä, mitä heidän taivaallinen Isänsä haluaa heidän oppivan. Äitini kuulusteli hyvin tarkkaan sisaruksiani ja minua, kun meitä oli opetettu muualla kuin kotona, ollakseen varma, että korviimme kantautuneet ja mieltämme muovanneet opetukset olivat oikeita.
Joinakin päivinä ajattelin koulusta kotiin juostessani, että oppiminen siltä päivältä riitti, mutta tuo harhakuva haihtui nopeasti, kun näin äitini seisovan ovella minua odottamassa. Kun olimme nuoria, meillä oli jokaisella keittiössä pöytä, jonka ääressä saatoimme saada häneltä lisää opetusta hänen tehdessään kotiaskareita ja valmistaessaan illallista. Hän oli synnynnäinen opettaja ja vaati meiltä paljon enemmän kuin opettajamme koulussa ja kirkossa.
Äidin opetus käsitti sekä maallisia että hengellisiä asioita. Hän piti huolen siitä, ettei kukaan meistä jäänyt jälkeen koulutyössämme, jota hän usein täydensi. Hän myös harjoitteli Apuyhdistyksen opetustaan meidän kanssamme. Me saimme tietenkin lyhentämättömät versiot siitä, mitä hänen muistikirjoistaan löytyi, emme niitä lyhennettyjä versioita, joiden oli mahduttava yhteen oppituntiin.
Kotona oppimiseemme sisältyi myös sitä, että opettelimme ulkoa pyhien kirjoitusten kohtia, mukaan lukien uskonkappaleita sekä profeettojen, näkijöiden ja ilmoituksensaajien sanoja. Äitini uskoi, että ihmismielestä tulisi heikko, ellei sitä harjoitettaisi alinomaa. Hän opetti meitä, kun pesimme astioita, kirnusimme voita ja autoimme monilla muilla tavoilla. Hän ei uskonut, että joutavanpäiväisiä ajatuksia sai päästää hänen lastensa mieleen silloinkaan, kun he tekivät fyysistä työtä.
En käytä äitiäni vanhempien roolimallina nykymaailmassa. Ajat ovat nykyisin hyvin erilaiset, mutta vaikka ajat voivat muuttua, vanhemman opetusta ei saa milloinkaan väheksyä. Monet toiminnot yhdistävät yhden sukupolven arvot seuraavaan, mutta kenties keskeisin näistä toiminnoista on se, kun vanhemmat opettavat lapsia kotona. Näin on erityisesti silloin kun ajattelemme arvojen, moraalisten ja eettisten mittapuiden sekä uskon opettamista.
Opettaminen kotona on käymässä yhä tärkeämmäksi nykymaailmassa, jossa vastustajan vaikutus on levinnyt niin laajalle ja jossa hän hyökkää yrittäen murentaa ja tuhota koko yhteiskunnan perustan, nimittäin perheen. Vanhempien täytyy päättää, että opettaminen kotona on mitä pyhin ja tärkein vastuu. Vaikka muut instituutiot, sellaiset kuin kirkko ja koulu, voivat auttaa vanhempia ohjaamaan lapsen ”oikealle tielle” (Sananl. 22:6), niin viime kädessä tämä vastuu on vanhemmilla. Suuren onnensuunnitelman mukaan taivaallisen Isämme lasten hoito ja kehitys on uskottu nimenomaan vanhemmille. Meidän perheemme on oleellinen osa Hänen työtään ja kirkkauttaan, joka on ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39). Jumalan iankaikkisella näyttämöllä tarkoituksena on yleensä, että vanhemmat toimivat keskeisinä näyttelijöinä lastensa elämässä. Onneksi näytelmässä on mukana sijaisnäyttelijöitä, jotka voivat astua näyttämölle, kun vanhemmat eivät voi. Kuitenkin Herra on käskenyt juuri vanhempia kasvattamaan lapsensa valossa ja totuudessa (ks. OL 93:40).
Vanhempien täytyy tuoda valoa ja totuutta kotiinsa yksi perherukous, yksi pyhien kirjoitusten tutkimishetki, yksi perheilta, yksi ääneen luettu kirja, yksi laulu ja yksi perheateria kerrallaan. He tietävät, että vanhurskaan, tunnollisen, sinnikkään päivittäisen vanhempana toimimisen vaikutus on yksi tehokkaimmista ja vahvistavimmista hyvää aikaansaavista voimista maailmassa. Minkä tahansa yhteiskunnan, sen kansan onnen, sen vaurauden ja sen rauhan yhteiset juuret ovat lasten opettamisessa kotona.
Vanhin Joseph Fielding Smith on opettanut: ”Vanhempien velvollisuus on opettaa lapsilleen nämä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin pelastavat periaatteet, niin että he tietävät, miksi heidät pitää kastaa ja jotta heidän sydämeensä painuisi halu pitää jatkuvasti Jumalan käskyt kasteen jälkeen, niin että he voivat palata Hänen luoksensa. Haluatteko, hyvät veljeni ja sisareni, haluatteko, että teidän perheenne, teidän lapsenne sinetöidään teidän esi-isiinne ja -äiteihinne – –? Jos haluatte, silloin teidän täytyy aloittaa opetus kehdon äärellä. Teidän tulee opettaa esimerkillä sekä neuvoilla.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1948, s. 153; ks. L. Tom Perry, ”Totuta poikanen tiensä suuntaan”, Valkeus, lokakuu 1983, s. 141.)
Äitini esimerkki opettajasta kotona tuo mieleen toisenkin ajatuksen opettamisesta yleisemmin. Kirkon johtajat käyttävät paljon aikaa ajatellen sitä, kuinka opettamista kirkossa voitaisiin parantaa. Miksi me käytämme siihen niin paljon aikaa ja vaivaa? Siksi että me uskomme opettamisen valtavaan voimaan vahvistaa ihmisten uskoa ja vahvistaa perheitä. Uskon, että yksi parhaista tavoista parantaa opetusta kirkossa on parantaa opettamista kodeissamme. Opettamisemme kotona valmentaa meitä opettamaan tehokkaammin kirkossa, ja opettamisemme kirkossa auttaa meitä opettamaan tehokkaammin kotona. Kaikkialla kirkossa on lähdeaineistoa pursuavia ruokapöytiä ja muistikirjoja täynnä ajatuksia opetettavista oppiaiheista. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opettamiseen ei voi valmistautua liikaa, sillä käytettiinpä evankeliumin oivalluksia oppitunnilla tai ei, niitä voidaan aina opettaa kotona.
Innoitetussa asiakirjassa ”Perhe – julistus maailmalle” sanotaan:
”Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä. ’Lapset ovat Herran lahja’ (Ps. 127:3). Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. – –
Jumalallisen suunnitelman mukaan isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa, ja hän on velvollinen suojelemaan perhettään ja huolehtimaan sen toimeentulosta. Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta. Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina.” (Liahona, lokakuu 2004, s. 49.)
Perhejulistuksen mukaan ne periaatteet, joita olen opettanut opettamisesta kotona, koskevat molempia vanhempia, mutta erityisen tärkeitä ne ovat äidin tehtävässä. Isät ovat useimmin suuren osan päivästä poissa kotoa työpaikallaan. Se on yksi monista syistä, miksi niin suuri vastuu lapsen opettamisesta kotona lankeaa äideille. Vaikka olosuhteet vaihtelevat eikä ihanne aina ole mahdollinen, uskon, että jumalallisen suunnitelman mukaan äitiyden rooliin kuuluu erityisesti seuraavan sukupolven hoivaaminen ja opettaminen. Kohtaamme nykyisin paljon haasteita hämmentävistä ja tuhoisista vaikutuksista, joiden tarkoituksena on johtaa Jumalan lapsia harhaan. Näemme paljon nuoria vailla syvällisiä hengellisiä juuria, jotka ovat välttämättömiä uskossa pysymiseksi, kun epäuskon ja epätoivon myrskyt riehuvat heidän ympärillään. Maailmalliset halut voittavat liian monia taivaallisen Isämme lapsista. Jumalattomuuden hyökkäys lapsiamme vastaan on samanaikaisesti viekkaampi ja röyhkeämpi kuin se on milloinkaan ollut. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opettaminen kotona lisää vielä yhden eristyskerroksen lastemme suojelemiseksi maailmallisilta vaikutuksilta.
Jumala siunatkoon teitä ihania äitejä ja isiä Siionissa. Hän on uskonut iankaikkisia lapsiaan teidän hoiviinne. Me vanhemmat olemme Jumalan kumppaneita, teemme yhteistyötä Hänen kanssaan, Hänen työnsä ja kirkkautensa toteuttamiseksi Hänen lastensa keskuudessa. Meidän pyhä velvollisuutemme on tehdä aivan parhaamme. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.