Taikalompakko
Kirjoittaja asuu Nevadassa Yhdysvalloissa.
”Kun mä tahdon tehdä oikein, Silloin olla voin onnellinen” (”Valitse oikein”, Lasten laulukirja, s. 83).
”Hippa!” Mandy sanoi. Hän kosketti pikkuveljeään ja ui sitten karkuun. Mandyn perhe asui motellissa siihen asti, kunnes he voisivat muuttaa uuteen kotiinsa. Oli hauskaa syödä lounaaksi raviolia, joka lämmitettiin mikrossa. Ja he saivat uida motellin uima-altaassa melkein joka päivä!
Mutta motellissa asumisessa oli huonokin puoli. Motellinjohtajan toimisto oli aivan heidän huoneensa alapuolella, ja johtajan mielestä Mandy ja hänen veljensä ja siskonsa olivat liian kovaäänisiä. ”Kuinka voin vuokrata huoneita, kun kuulostaa siltä kuin pääni yläpuolella olisi norsulauma?” hän kysyi isältä.
Lounaan jälkeen Mandyn pikkuveli Aaron hyppäsi alas sängyltä niin että lattia tömähti. Mandy säpsähti ja katsoi äitiä.
”Ei saa hyppiä. Kulkekaa varpaillanne”, äiti sanoi.
Mutta se oli liian myöhäistä. Puhelin alkoi soida.
”Voi ei”, Mandy ajatteli.
Äiti nosti kuulokkeen. Mandy kuuli hänen pyytävän anteeksi johtajalta.
Äidin hartiat lysähtivät, kun hän sulki puhelimen. ”Edward ja Mandy”, hän sanoi, ”minun pitää panna Aaron ja Emily päiväunille. Veisittekö Kristinen jaDanielin kävelylle?”
Kun he lähtivät menemään motellin pysäköintialueen poikki, Mandy näki maassa jotakin pientä ja ruskeaa.
Se oli lompakko. Ja siinä oli rahaa!
”Katso, Edward!” hän sanoi nostaen lompakon korkealle.
”Meidän pitää viedä se johtajan toimistoon nyt heti”, Edward sanoi.
Mandysta tuntui kurjalta. Miksi heidän piti viedä se nyt heti? Eikö äiti tai isä voisi palauttaa sitä myöhemmin?
Mutta Mandy tiesi, mitä piti tehdä.
Lapset avasivat toimiston oven ja astuivat arkoina sisään. Johtajan otsa kurtistui. ”Tuota, me löysimme tämän lompakon parkkipaikalta”, Mandy sanoi. Hänen kätensä vapisi, kun hän nosti lompakon tiskille.
Mies, joka seisoi tiskin vieressä, kääntyi katsomaan. ”Se on minun”, hän sanoi. Hän tutki nopeasti lompakon sisällön. ”Ja kaikki on tallella. Kiitos, lapset!”
Mandy katsoi johtajaa. Otsanrypistys oli poissa, ja miehen silmät tuikkivat.
Kun he olivat lähteneet toimistosta, Daniel kysyi: ”Oliko se taikalompakko?”
”Miksi luulet, että se oli taikalompakko?” Edward kysyi.
”Koska se teki äreän miehen iloiseksi!”
Edward pudisti päätään. ”Ei se ollut taikalompakko”, hän sanoi. ”Hän oli iloinen, koska me teimme oikein.”
Mandylla oli erityinen tunne sisällään. Hän ei ollut tiennyt, että oikein valitseminen voisi tehdä ihmiset niin iloisiksi.
Muutamaa päivää myöhemmin Mandy ja isä menivät maksamaan viikon laskun. Johtaja hymyili Mandylle. Hän oli soittanut vain kerran sen jälkeen kun he olivat löytäneet lompakon, ja silloinkin kiittääkseen heitä rehellisyydestä. Mandysta tuntui, että hän oli saanut uuden ystävän.
”Oikein valitsemisessa on tosiaan taikaa”, Mandy ajatteli. Hän vilkutti hyvästiksi, ja johtaja vilkutti takaisin. ”Eikä hän oikeastaan olekaan kovin äreä.”