Herran puolella: Siionin leirikunnan antamia opetuksia
Vanhin David A. Bednar
kahdentoista apostolin koorumista
Koulutusviikon hartaustilaisuuden puheesta ”Who’s on the Lord’s Side? Now Is the Time to Show” [Kuka on Herran puolella? Nyt on aika näyttää], joka pidettiin Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksella 30. heinäkuuta 2010.
Profeetta Joseph Smithin johtama Siionin leirikunnan matka vuonna 1834 on hätkähdyttävä esimerkki valinnasta olla Herran puolella. Siionin leirikunnan historian tarkasteleminen voi auttaa meitä oppimaan tästä kirkon historian merkittävästä tapahtumasta arvokkaita ja ajattomia opetuksia, jotka soveltuvat elämäämme ja olosuhteisiimme nykyään.
Mikä oli Siionin leirikunta?
Profeetta Joseph Smith sai vuonna 1831 ilmoituksen, jossa Independence Jacksonin piirikunnassa Missourissa määrättiin Siionin paikaksi, myöhempien aikojen pyhien keskeiseksi kokoontumispaikaksi ja sen Uuden-Jerusalemin sijaintipaikaksi, joka mainitaan sekä Raamatussa että Mormonin kirjassa (ks. OL 57:1–3; ks. myös Ilm. 21:1–2; Et. 13:4–6). Kesään 1833 mennessä mormoniuudisasukkaat muodostivat lähes kolmanneksen Jacksonin piirikunnan väestöstä. Näiden tulijoiden nopeasti lisääntyvä määrä, mahdollinen poliittinen vaikutus sekä poikkeavat uskonnolliset ja poliittiset käsitykset aiheuttivat huolta alueen muissa uudisasukkaissa, jotka sen johdosta vaativat kirkon jäseniä luopumaan kodeistaan ja omaisuudestaan. Kun tätä uhkavaatimusta ei noudatettu, missourilaiset tekivät marraskuussa 1833 hyökkäyksiä uudisasutuksille ja pakottivat pyhät lähtemään.
Glen Hopkinsonin teos Ponnistellen eteenpäin, aina eteenpäin.
Siionin leirikunnan muodostamisesta annettiin ilmoituksen kautta käsky helmikuussa 1834 (ks. OL 103). Tämän Herran armeijan ensisijainen tarkoitus oli suojella mormoneja Jacksonin piirikunnassa uusilta hyökkäyksiltä – sen jälkeen kun Missourin kansalliskaarti olisi täyttänyt velvollisuutensa saattaa uudisasukkaat turvallisesti koteihinsa ja mailleen. Leirikunnan oli myös määrä viedä rahaa ja tarvikkeita sekä antaa moraalista tukea hädänalaisille pyhille. Niinpä touko- ja kesäkuussa 1834 yli 200:n myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan vapaaehtoisen komppania, jota profeetta Joseph Smith johti, matkasi noin 1 450 kilometrin matkan Ohion Kirtlandista Clayn piirikuntaan Missourissa. Hyrum Smith ja Lyman Wight värväsivät myös pienen vapaaehtoisjoukon Michiganin territoriosta, ja he liittyivät profeetan ryhmään Missourissa. Siionin leirikunnassa olivat mukana Brigham Young, Heber C. Kimball, Wilford Woodruff, Parley P. Pratt, Orson Hyde sekä monet muut kirkon historiasta tutut henkilöt.
Tarkoitukseni ei ole kuvailla tämän vaativan matkan yksityiskohtia tai kertoa kaikista hengellisesti merkittävistä tapahtumista, joita sillä sattui. Saanen yksinkertaisesti tiivistää muutaman päätapahtuman Siionin leirikunnan matkasta:
-
Missourin kuvernööri Daniel Dunklin ei onnistunut järjestämään luvattua kansalliskaartin apua, jota mormoniuudisraivaajat olisivat tarvinneet saadakseen maansa takaisin.
-
Kirkon johtajat, Missourin osavaltion viranomaiset ja Jacksonin piirikunnan asukkaat kävivät neuvotteluja välttääkseen aseellisen välikohtauksen ja ratkaistakseen omaisuutta koskevat erimielisyydet mutta eivät onnistuneet pääsemään tyydyttävään sopimukseen.
-
Lopulta Herra käski Joseph Smithiä hajottamaan Siionin leirikunnan ja ilmoitti, miksi Herran armeija ei ollut saavuttanut sille asetettua tavoitetta (ks. OL 105:6–13, 19).
-
Herra käski pyhien luoda hyviä suhteita alueella valmistauduttaessa aikaan, jolloin Siion saataisiin takaisin laillisin eikä sotilaallisin keinoin (ks. OL 105:23–26, 38–41).
Siionin armeija hajotettiin pienemmiksi ryhmiksi kesäkuun lopussa vuonna 1834, ja lopulliset vapautuspaperit annettiin heinäkuun 1834 ensimmäisinä päivinä. Useimmat vapaaehtoisista palasivat Ohioon.
Mitä opetuksia voimme saada Siionin leirikunnasta?
Jotkut pitivät Siionin leirikuntaa epäonnistuneena ja hyödyttömänä hankkeena, koska pyhät eivät onnistuneet saamaan takaisin maitaan Jacksonin piirikunnassa. Kirtlandissa eräs veli – jolta puuttui uskoa tarjoutua vapaaehtoisena lähtemään leirikunnan matkaan – tapasi Brigham Youngin tämän palattua Missourista ja kysyi: ”’No, mitä saitte tästä hyödyttömästä matkasta Missouriin Joseph Smithin kanssa?’ ’Kaiken, minkä vuoksi lähdimme’, Brigham Young vastasi heti. ’En vaihtaisi tuolla matkalla saamaani kokemusta Geaugan piirikunnan kaikkiin rikkauksiin’” – Geauga oli piirikunta, jossa Kirtland silloin sijaitsi.1
Kehotan teitä ajattelemaan vakavasti Brigham Youngin vastausta: ”Kaiken, minkä vuoksi lähdimme.” Mitä ovat ne keskeiset opetukset, joita me voimme saada hankkeesta, joka ei saavuttanut ilmoitettua tarkoitustaan mutta siitä huolimatta antoi noille varhaisille pyhille ja voi antaa meillekin elinikäisiä siunauksia?
Uskon, että veli Brighamin vastauksesta tuohon ivalliseen kysymykseen löytyy ainakin kaksi kaikkia koskevaa opetusta: 1) opetus koettelemisesta, seulomisesta ja valmistamisesta sekä 2) opetus johtavien veljien tarkkailemisesta, heiltä oppimisesta ja heidän seuraamisestaan. Tähdennän, että nämä opetukset ovat yhtä tärkeitä – elleivät tärkeämpiäkin – meidän oppia ja soveltaa käytäntöön nykyisin kuin ne olivat hieman yli 180 vuotta sitten Siionin leirikunnan vapaaehtoisille.
Opetus koettelemisesta, seulomisesta ja valmistamisesta
Niitä uskollisia pyhiä, jotka marssivat Herran armeijassa, testattiin ja koeteltiin. Herra sanoikin: ”Minä olen kuullut heidän rukouksensa ja hyväksyn heidän uhrinsa; ja minusta on välttämätöntä, että heidät tuotiin näin kauas heidän uskonsa koettelemiseksi” (OL 105:19).
Siionin leirikunnan fyysiset ja hengelliset haasteet olivat mitä konkreettisimmalla tavalla vehnän seulomista rikkaviljan joukosta (ks. Matt. 13:25, 29–30; OL 101:65), lampaiden erottamista vuohista (ks. Matt. 25:32–33), hengellisesti vahvojen erottelemista heikoista. Siten jokainen mies ja nainen, joka liittyi Herran armeijaan, kohtasi syvältä luotaavan kysymyksen ”Kuka on Herran puolella?”2 ja vastasi siihen.
Kun Wilford Woodruff oli järjestämässä liikeasioitaan ja valmistautumassa liittymään Siionin leirikuntaan, hänen ystävänsä ja naapurinsa varoittivat häntä lähtemästä niin vaaralliselle matkalle. He antoivat neuvon: ”Älä lähde. Jos lähdet, menetät henkesi.” Hän vastasi: ”Jos tietäisin, että luoti lävistäisi sydämeni ensimmäisellä askeleella, jonka otan Missourin osavaltiossa, minä lähtisin silti.”3 Wilford Woodruff tiesi, ettei hänen tarvinnut pelätä pahoja seurauksia niin kauan kuin hän oli uskollinen ja kuuliainen. Hän oli selvästikin Herran puolella.
Todellakin kesä 1834 oli niille uskollisille miehille ja naisille ”aika näyttää”4. Mutta päätös marssia profeetta Joseph Smithin kanssa Missouriin ei ollut välttämättä kertaluonteinen, kaiken kattava tai välitön vastaus kysymykseen ”Kuka on Herran puolella?” Näiden pyhien eteen tuli usein ja toistuvasti hetkiä, jolloin heidän oli ”aika näyttää”: kun he kokivat henkistä ja fyysistä väsymystä, saivat verisiä rakkoja jalkoihinsa, joutuivat selviytymään riittämättömällä ravinnolla ja likaisella vedellä sekä kohtasivat lukuisia pettymyksiä, erimielisyyksiä ja kapinoita leirin sisällä sekä väkivaltaisten vihollisten uhkauksia ulkopuolelta.
Heidän oli ”aika näyttää” jokaisen tunnin, jokaisen päivän ja jokaisen viikon kokemuksissa ja puutteissa. Monien näennäisen pienten valintojen ja tekojen suurenmoisella yhdistelmällä nämä omistautuneet pyhät antoivat elämässään vakuuttavan vastauksen kysymykseen ”Kuka on Herran puolella?”
Kuinka näiden Siionin leirikuntaan kuuluvien elämässä ilmenevä koetteleminen ja seulominen valmisti heitä? On kiinnostavaa, että kahdeksan niistä veljistä, jotka kutsuttiin kahdentoista apostolin koorumiin vuonna 1835, sekä kaikki samaan aikaan seitsenkymmeniksi kutsutut olivat Siionin leirikunnan veteraaneja. Kokouksessa, joka pidettiin seitsenkymmenten kutsumisen jälkeen, profeetta Joseph Smith julisti:
”Veljet, muutamat teistä ovat vihastuneet minuun, koska ette taistelleet Missourissa. Mutta sanon teille, että Jumala ei halunnut teidän taistelevan. Hän ei voisi järjestää valtakuntaansa, jossa kaksitoista miestä avaa evankeliumin oven maan kansakunnille ja jossa heidän johdollaan seitsemänkymmentä miestä seuraa heidän jälkiään, ellei Hän ottaisi heitä niiden miesten joukosta, jotka olivat tarjonneet uhriksi henkensä ja jotka olivat tehneet yhtä suuren uhrauksen kuin Abraham.
Nyt Herralla on kaksitoista apostoliaan ja seitsenkymmenensä, ja tulevaisuudessa kutsutaan muita seitsemänkymmenen koorumeja.”5
Siionin leirikunta oli todellakin metallinpuhdistajan tuli yleisesti kaikille vapaaehtoisille ja erityisesti monille Herran kirkon tuleville johtajille.
Vapaaehtoisten saamat kokemukset Herran armeijassa olivat myös valmistautumista kirkon jäsenten tuleviin, suurempiin siirtymisiin paikasta toiseen. Yli 20 Siionin leirikunnan jäsentä toimi kapteeneina ja luutnantteina kahdessa suuressa muuttoliikkeessä: ensimmäinen tapahtui jo neljä vuotta myöhemmin ja käsitti 8 000–10 000 ihmisen muuton Missourista Illinoisiin6, ja toinen – suuri muutto länteen – tapahtui kahdentoista vuoden kuluttua. Silloin noin 15 000 myöhempien aikojen pyhää muutti Illinoisista Suolajärven laaksoon ja muihin Kalliovuorten laaksoihin. Siionin leirikunta oli valmistavana koulutuksena kirkolle valtavan arvokas. Vuosi 1834 oli ”aika näyttää” – ja valmistautua vuosiin 1838 ja 1846.
Meitäkin koetellaan, seulotaan ja valmistetaan yksilöinä ja perheinä aivan kuten Siionin leirikunnan jäseniä. Pyhät kirjoitukset ja johtavien veljien opetukset ovat täynnä lupauksia siitä, että usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, pyhien liittojen tekeminen, niiden kunniassa pitäminen ja muistaminen sekä kuuliaisuus Jumalan käskyille vahvistavat meitä valmistautumaan kuolevaisuuden koettelemuksiin ja koetuksiin, kohtaamaan ja voittamaan ne sekä oppimaan niistä.
Herran kirkon johtajat ovat selkeästi tuoneet esiin joitakin yhteisiä tai tiettyä sukupolvea koskevia koetuksia, joita voimme odottaa kohtaavamme omana aikanamme ja omassa sukupolvessamme. Palvellessaan kahdentoista apostolin koorumin presidenttinä vuonna 1977 presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994) kohotti eräässä alue-edustajien kokouksessa profeetallisen varoituksen äänen. Lainaan nyt kattavasti presidentti Bensonin sanoja ja kehotan teitä kiinnittämään huomionne hänen ajankohtaisiin neuvoihinsa:
”Jokaisella sukupolvella on omat koetuksensa ja mahdollisuutensa osoittaa kykynsä. Haluaisitteko tietää yhden vaikeimmista koetuksistamme? Kuulkaa Brigham Youngin varoittavat sanat: ’Pahin pelkoni tähän kansaan nähden on, että se rikastuu tässä maassa, unohtaa Jumalan ja Hänen kansansa, käy laiskaksi ja potkii itsensä ulos kirkosta ja menee helvettiin. Tämä kansa kestää ahdistelun, ryöstämisen, köyhyyden ja kaikenlaista vainoa ja pysyy uskollisena. Mutta pelkään suuresti sitä, ettei se kestä rikkautta.’”
Presidentti Benson jatkaa: ”Meidän koetuksemme tuntuu siis olevan kaikkein vaikein, sillä paheet ovat hienovaraisempia, ovelampia. Se kaikki tuntuu vähemmän uhkaavalta, ja sitä on vaikeampi havaita. Vaikka jokainen vanhurskauden koetus merkitsee kamppailua, niin tämä nimenomainen koetus ei tunnu laisinkaan koetukselta, ei miltään kamppailulta, ja se voi siten olla koetuksista kaikkein petollisin.
Tiedättekö, mitä rauha ja hyvinvointi voivat tehdä kansalle – ne voivat tuudittaa sen uneen. Mormonin kirja varoittaa meitä siitä, kuinka Saatana viimeisinä päivinä johdattaa meidät varovasti alas helvettiin. Herralla on maan päällä mahdollisia hengellisiä jättiläisiä, joita Hän on säästänyt noin kuusituhatta vuotta auttaakseen valtakunnan voittoon, ja Perkele yrittää tuudittaa heidät uneen. Vastustaja tietää, ettei hän luultavasti juurikaan onnistu saamaan heitä lankeamaan moniin suuriin ja pahoihin tekemisen synteihin. Niinpä hän tuudittaa heidät syvään uneen niin kuin Gulliverin ja sitten sitoo heidät pienillä tekemättä jättämisen synneillä. Ja mitä hyötyä on johtajasta, joka on unelias, vaarattomaksi tehty, innoton jättiläinen?
Meillä on liian monia mahdollisia hengellisiä jättiläisiä, joiden pitäisi vahvistaa tarmokkaammin perhettään, valtakuntaa ja maata. Meillä on monia, jotka ajattelevat olevansa hyviä ihmisiä, mutta heidän pitää myös tehdä hyvää – vahvoina patriarkkoina, rohkeina lähetyssaarnaajina, urhoollisina sukututkijoina ja temppelityöntekijöinä, omistautuneina kansalaisina ja tunnollisina koorumin jäseninä. Lyhyesti sanottuna meidät täytyy ravistella ja herättää hengellisiltä torkuilta.”7
Ottakaa huomioon, että vauraus, hyvinvointi ja huolettomuus voivat olla meidän aikamme koetuksia, jotka ovat yhtä voimakkaita tai voimakkaampia kuin vaino ja fyysiset vaikeudet, joita Siionin leirikunnan marssille vapaaehtoisesti lähteneet pyhät kokivat. Kuten profeetta Mormon kuvasi ylpeyden kierrettä suurenmoisessa yhteenvedossaan luvussa Hel. 12:
”Ja näin me voimme nähdä ihmislasten sydänten petollisuuden sekä epävakaisuuden; niin, me voimme nähdä, että Herra suuressa, äärettömässä hyvyydessään siunaa niitä, jotka panevat turvansa häneen, ja antaa heidän menestyä.
Niin, ja me voimme nähdä, että juuri sillä hetkellä, kun hän antaa kansalleen menestystä, nimittäin sen peltojen ja katraiden ja laumojen lisääntymisenä ja kultana ja hopeana ja kaikenlaisina erilaatuisina ja erilaisina kalleuksina; säästäen sen hengen ja pelastaen sen sen vihollisten käsistä; pehmittäen sen vihollisten sydämet, niin etteivät he julistaisi sotia sitä vastaan; niin, ja sanalla sanoen tehden kaiken kansansa parhaaksi ja onneksi; niin, sillä hetkellä se paaduttaa sydämensä ja unohtaa Herran Jumalansa ja polkee Pyhän jalkoihinsa – niin, ja tämä sen mukavuuden ja tavattoman suuren vaurauden tähden.” (Hel. 12:1–2.)
Kehotan teitä kiinnittämään huomiota etenkin viimeisen virkkeen viimeisiin sanoihin – ”ja tämä sen mukavuuden ja tavattoman suuren vaurauden tähden”.
Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) opetti samoin siitä helppouden yhteisestä koetuksesta, joka meillä on omana aikanamme: ”Meitä testataan, meitä koetellaan, käymme läpi joitakin ankarimmista koetuksista nykyään, emmekä kenties ymmärrä niiden koetusten vakavuutta, joiden läpi käymme. Noina aikoina oli murhia, oli hyökkäyksiä, oli karkotuksia. [Pioneerit] karkotettiin erämaahan, he näkivät nälkää, heillä oli puutetta vaatteista ja he palelivat. He saapuivat tänne tähän suotuisaan laaksoon. Me olemme sen perillisiä, mitä he antoivat meille. Mutta kuinka käytämme sitä? Nykyisin paistattelemme sellaisen ylellisyyden helmassa, jollaista emme ole nähneet koskaan aiemmin maailman historiassa. Näyttäisi siltä, että tämä on luultavasti ankarin koetus, mitä meillä on koskaan ollut tämän kirkon historiassa.”8
Nämä nykyisten ja muinaisten profeettojen opetukset myöhempien aikojen koetuksista ja koettelemuksista panevat ajattelemaan. Niiden ei kuitenkaan pitäisi olla lannistavia, eikä meidän pidä pelätä. Niiden kohdalla, joilla on silmät nähdä ja korvat kuulla, hengelliset varoitukset johtavat yhä valppaampaan huomioimiseen. Te ja minä elämme varoituksen päivänä (ks. OL 63:58). Ja koska meitä on varoitettu ja tullaan varoittamaan, meidän pitää – kuten apostoli Paavali kehotti – pysyä valveilla hellittämättä (ks. Ef. 6:18). Kun huomioimme ja valmistaudumme, meidän ei todellakaan tarvitse pelätä (ks. OL 38:30).
Kuka on Herran puolella? Nyt on aika näyttää, että meillä on mieli ja sydän, jotka hyväksyvät nämä innoitetut varoitukset ja toimivat niiden mukaisesti. Nyt on aika näyttää, että me huomioimme ja valmistaudumme kestämään myöhempien aikojen koetuksia, jotka koskevat vaurautta ja ylpeyttä, hyvinvointia ja helppoutta sekä kovasydämisyyttä ja Herran Jumalamme unohtamista. Nyt on aika näyttää, että olemme uskollisia kaikkina aikoina ja kaikessa, mitä taivaallinen Isämme ja Hänen rakas Poikansa ovat haltuumme uskoneet – ja että pidämme Jumalan käskyt ja vaellamme oikeamielisesti Hänen edessään (ks. Alma 53:20–21).
Opetus johtavien veljien tarkkailemisesta, heiltä oppimisesta ja heidän seuraamisestaan
Uskollisia pyhiä Herran armeijassa siunattiin, kun he tarkkailivat johtavia veljiä, oppivat heiltä ja seurasivat heitä. Ja me voimme tänä aikana hyötyä suuresti Siionin leirikunnan omistautuneiden jäsenten esimerkistä ja uskollisuudesta.
Parley P. Prattilta saamaansa neuvoa noudattaen Wilford Woodruff matkusti Ohion Kirtlandiin huhtikuussa 1834 liittyäkseen Siionin leirikuntaan. Veli Woodruffin kertomus ensimmäisestä tapaamisestaan profeetta Joseph Smithin kanssa on opettavainen meille kaikille:
”Näin tapasin ensimmäisen kerran elämässäni rakkaan profeettamme Joseph Smithin, miehen, jonka Jumala oli valinnut tuomaan esiin ilmoituksensa näinä viimeisinä aikoina, ja keskustelin hänen kanssaan. Ensi kosketukseni ei ollut sellainen, että se tyydyttäisi lahkolaisen mielen ennakkokäsityksiä siitä, millainen profeetan pitäisi olla tai kuinka hänen tulisi esiintyä. Se olisi saattanut järkyttää joidenkin ihmisten uskoa. Tapasin hänet veljensä Hyrumin kanssa ulkoa harjoittelemasta maaliin ampumista parilla pistoolilla. Kun he lopettivat ampumisen, minut esiteltiin veli Josephille, ja hän kätteli minua mitä sydämellisimmin. Hän kutsui minut asumaan taloonsa siksi ajaksi kun olisin Kirtlandissa. Otin tämän kutsun vastaan mitä kernaimmin, ja oleskeluni hänen luonaan kohotti ja siunasi minua suuresti.”9
Minusta on merkille pantavaa, että veli Woodruffia, joka asui jonkin aikaa profeetan kodissa ja jolla oli epäilemättä mitä parhain tilaisuus tarkkailla häntä jokapäiväisen elämän askareissa, siunattiin silmillä, jotka näkivät ohi ennakkokäsitysten ”siitä, millainen profeetan pitäisi olla tai kuinka hänen tulisi esiintyä”. Sellaiset väärät käsitykset hämärtävät monien nykymaailman ihmisten näkökyvyn sekä Herran palautetussa kirkossa että sen ulkopuolella.
Sen johdosta, että minut kutsuttiin vuonna 2004 palvelemaan kahdentoista apostolin koorumissa, olen saanut aivan ainutlaatuisen näkökulman siihen, mitä tarkoittaa johtavien veljien tarkkaileminen, heiltä oppiminen ja heidän seuraamisensa. Näen nyt päivittäin yksilöllisiä persoonallisuuksia, erilaisia mieltymyksiä ja jaloja luonteita tämän kirkon johtajissa. Jotkut ihmiset pitävät johtavien veljien inhimillisiä rajoituksia ja puutteita ongelmallisina ja uskoa vähentävinä. Minun uskoani nuo heikkoudet vahvistavat. Herran ilmoitettu malli Hänen kirkkonsa johtamiseksi ottaa huomioon inhimillisten heikkouksien vaikutuksen ja lieventää sitä. Minusta on todella ihmeellistä nähdä omin silmin, kuinka Herra toteuttaa tahtoaan palvelijoidensa avulla, valitsemiensa johtajien vioista ja heikkouksista huolimatta. Nämä miehet eivät ole täydellisiä eivätkä ole koskaan väittäneetkään olevansa. He ovat kuitenkin todella Jumalan kutsumia.
Wilford Woodruff, jolla oli papin virka hänen kävellessään Missouriin Herran armeijassa, julisti myöhemmin palvellessaan kahdentoista koorumin jäsenenä: ”Me saimme kokemusta, jota emme olisi voineet koskaan saada millään muulla tavalla. – – Meillä oli etuoikeus taivaltaa [profeetan kanssa 1 600 kilometriä] ja nähdä Jumalan Hengen toimivan hänen kanssaan ja nähdä hänen saavan Jeesuksen Kristuksen ilmoituksia ja nähdä noiden ilmoitusten täyttyvän. – – Ellen olisi lähtenyt Siionin leirikunnan matkaan, en olisi täällä tänään.”10
Huhtikuun 1834 viimeisenä sunnuntaina Joseph Smith kutsui joukon kirkon johtohenkilöitä puhumaan erääseen koulutaloon kokoontuneille Siionin leirikunnan vapaaehtoisille. Kun veljet olivat pitäneet puheensa, profeetta nousi ja ilmaisi, että hän oli rakentunut saamastaan opetuksesta. Sitten hän profetoi:
”Haluan sanoa teille Herran edessä, että te ette tiedä yhtään enempää tämän kirkon ja valtakunnan kohtaloista kuin äitinsä sylissä oleva lapsi. Te ette ymmärrä sitä. – – Te näette täällä tänään vain pienen kourallisen pappeutta, mutta tämä kirkko täyttää vielä Pohjois- ja Etelä-Amerikan – se täyttää maailman.”11
Sinä iltana miehet kuten Brigham Young, Heber C. Kimball, Orson Pratt ja Wilford Woodruff kuuntelivat ja oppivat profeetalta paljon – ja vuosia myöhemmin he auttoivat hänen profeetallisen julistuksensa toteuttamisessa. Miten loistavia tilaisuuksia noilla miehillä olikaan tarkkailla profeettaa, oppia häneltä ja seurata häntä.
Meidän kaikkien on tärkeää muistaa, että me voimme ottaa oppia sekä johtavien veljien opetuksista että heidän esimerkillisestä elämästään. Ajatellen sitä majesteettista näkyä kirkon tulevasta kasvusta, jonka profeetta Joseph Smith ilmaisi, pyydän teitä nyt ottamaan huomioon hänen henkilökohtaisen esimerkkinsä voiman rutiininomaisten ja arkipäiväisten mutta välttämättömien tehtävien suorittamisessa. George A. Smith kuvaili päiväkirjassaan sitä, kuinka profeetta suhtautui Missourin marssin päivittäisiin haasteisiin.
”Profeetta Joseph otti itselleen täyden osuuden koko matkan rasituksista. Sen lisäksi että hän huolehti leirikunnan muonituksesta ja johtamisesta, hän käveli melkein koko ajan ja sai oman osansa rakkoisista, verisistä ja kipeistä jaloista – –. Mutta koko matkan aikana hän ei lausunut nurkumisen eikä valituksen sanaa, vaikka useimmat leirin miehistä valittivat hänelle kipeistä varpaista, rakkoisista jaloista, pitkistä marsseista, niukoista muonavaroista, leivän huonosta laadusta, kehnoista maissikakuista, härskiintyneestä voista, väkevästä hunajasta, toukkaisesta pekonista ja juustosta jne. Edes koira ei voinut haukkua, etteivätkö jotkut miehet olisi nurisseet siitä Josephille. Jos oli leiriydyttävä juomakelvottoman veden luo, se aiheutti miltei kapinan. Olimme kuitenkin Siionin leirikunta, ja monet meistä olivat rukoilemattomia, ajattelemattomia, huolimattomia, piittaamattomia, typeriä tai pirullisia, emmekä me edes tienneet sitä. Joseph joutui kestämään meitä ja ohjaamaan meitä niin kuin lapsia.”12
Joseph oli voimakas esimerkki Alman opettamasta periaatteesta: ”Sillä saarnaaja ei ollut kuulijaa parempi, eikä opettaja ollut oppilasta parempi; – – ja he kaikki tekivät työtä, kukin voimiensa mukaisesti” (Alma 1:26).
Sen jälkeen kun minusta tuli johtava auktoriteetti, olen yrittänyt tarkkailla ja oppia, kun muutamat veljistäni ovat kohdanneet ikääntymisen vaikutuksia tai fyysisten rajoitusten ja jatkuvan kivun säälimättömiä vaatimuksia. Ette voi tietää ettekä tule koskaan tietämään sitä yksityistä ja hiljaista kärsimystä, jonka kanssa jotkut näistä miehistä elävät, kun he palvelevat julkisesti kaikesta sydämestään, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan. Kun olen palvellut presidentti Gordon B. Hinckleyn (1910–2008), presidentti James E. Faustin (1920–2007), vanhin Joseph B. Wirthlinin (1917–2008), presidentti Boyd K. Packerin (1924–2015), vanhin L. Tom Perryn (1922–2015), vanhin Richard G. Scottin (1928–2015) ja muiden apostolisten työ-tovereideni kanssa ja olen tarkkaillut heitä, voin julistaa selkeästi ja valtuudella, että johtavat veljet, joiden kanssa palvelen, ovat sotureita – jaloja ja suuria hengellisiä sotureita – sanan aidoimmassa ja ihailtavimmassa merkityksessä! Kärsivällisyytensä, sinnikkyytensä ja rohkeutensa ansiosta he ponnistelevat eteenpäin lujina Kristuksessa (ks. 2. Nefi 31:20) tavalla, joka on meille esimerkin arvoinen.
Presidentti Lee varoitti vielä yhdestä yhteisestä koetuksesta, josta on tulossa yhä vallitsevampi tässä sukupolvessa: ”Olemme nyt läpikäymässä toista koetusta – aikakautta, jota voisimme kutsua oppineisuuden aikakaudeksi. Tänä aikana on monia älykkäitä ihmisiä, jotka eivät ole halukkaita kuuntelemaan Herran nöyriä profeettoja. – – Se on melko ankara koetus.”13
Oppineisuuden koetus on vaurauden ja helppouden koetuksen kumppani. Kuinka tärkeää meidän jokaisen onkaan tarkkailla johtavia veljiä, oppia heiltä ja seurata heitä.
”Kuka on Herran puolella?” Nyt on aika näyttää se kuulemalla ja noudattamalla elävien apostolien ja profeettojen neuvoja – heidän, jotka Jumala on kutsunut näinä myöhempinä aikoina valvomaan ja ohjaamaan työtään maan päällä. Nyt on aika näyttää oma uskomme siihen, että Jumalan sana ”ei katoa vaan toteutuu täysin; olipa se puhuttu [Hänen omalla äänellään tai Hänen palvelijoidensa] äänellä, se on sama” (OL 1:38). Nyt on aika näyttää. Sen aika on nyt!
Oma Siionin leirikuntamme
Jossakin vaiheessa meidän kunkin elämässä meitä kutsutaan marssimaan omassa Siionin leirikunnassamme. Kutsun ajoitus vaihtelee, ja ne erityiset esteet, joita kenties kohtaamme matkalla, ovat erilaisia. Mutta jatkuva ja johdonmukainen suhtautumisemme tähän väistämättömään kutsuun antaa lopulta vastauksen kysymykseen: ”Kuka on Herran puolella?”
Aika näyttää on nyt, tänään, huomenna ja ikuisesti. Muistakaamme aina siihen liittyvät opetukset koettelemisesta, seulomisesta ja valmistamisesta sekä johtavien veljien tarkkailemisesta, heiltä oppimisesta ja heidän seuraamisestaan.