Ahdingon puhdistava tuli

Vanhin D. Todd Christofferson

kahdentoista apostolin koorumista

Rukoilen, että jokainen meistä pääsee lähemmäksi taivaallista Isäämme ja Vapahtajaamme henkilökohtaisten vastoinkäymisten kautta.

Elämässä olevien vastoinkäymisten ei pitäisi yllättää meitä. Vastoinkäymiset – johtuivat ne sitten omista synneistämme ja virheistämme tai jostakin muusta – kuuluvat elämään kuolevaisuudessa. Jotkut ihmiset ajattelevat, että heidän pitäisi säästyä kaikilta vastoinkäymisiltä, jos he pitävät Jumalan käskyt, mutta meidät koetellaan ”ahdingon ahjossa” (Jes. 48:10; 1. Nefi 20:10). Edes Vapahtaja ei ollut poikkeus:

”Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus.

Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia.” (Hepr. 5:8–9.)

Niille meistä, jotka ovat vastuullisia, vaikeudet ovat usein ratkaiseva osa sitä, että mekin lopulta ”saavutamme täydellisyyden”. Juuri se tekee elämästä enemmän kuin yksinkertaisen monivalintakokeen. Jumala on kiinnostunut paitsi siitä, mitä teemme tai emme tee, myös siitä, mitä meistä on tulossa.¹ Jos olemme halukkaita, Hän opettaa meitä toimimaan, kuten Hän toimii, eikä olemaan pelkästään muiden voimien toiminnan kohteina (ks. 2. Nefi 2:14–16). Meidän on opittava olemaan vanhurskaita kaikissa olosuhteissa tai, kuten presidentti Brigham Young (1801–1877) sanoi, ”pimeydessäkin”².

Uskon, että vastoinkäymisten voittamisen ja niiden avulla kasvamisen haaste vetosi meihin, kun Jumala esitteli lunastussuunnitelmansa kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa. Meidän tulee kohdata tuo haaste nyt tietoisina siitä, että taivaallinen Isämme tukee meitä. Ratkaisevan tärkeää on kuitenkin, että me käännymme Hänen puoleensa. Ilman Jumalaa kärsimysten ja vastoinkäymisten synkät kokemukset kallistuvat kohti epätoivoa, toivottomuutta ja jopa katkeruutta.

Jumalan avulla tuskan tilalle tulee viimein lohtu, sekasorron tilalle rauha ja murheen tilalle toivo. Jumala kääntää koetuksen siunaukseksi ja Jesajan sanoin antaa ”tuhkan sijaan juhlapäähineen” (Jes. 61:3). Hän ei lupaa säästää meitä ristiriidoilta, vaan varjella ja lohduttaa meitä ahdingoissamme ja pyhittää ne meidän hyödyksemme (ks. 2. Nefi 2:2; 4:19–26; MK Jaak. 3:1).

Vaikka taivaallinen Isämme ei pakota meitä ottamaan vastaan apuaan ja siunauksiaan, Hän toimii rakkaan Poikansa laupeuden ja armon sekä Pyhän Hengen voiman välityksellä tukeakseen meitä, kun me etsimme Häntä. Löydämme monia esimerkkejä tuosta tuesta ympäriltämme sekä pyhistä kirjoituksista.

Vanhan testamentin esimerkkejä

Vanhassa testamentissa näemme, kuinka Abraham oli kuuliainen ja odotti kärsivällisesti monien vuosien ajan, että Jumalan hänelle antamat lupaukset – perintömaat ja vanhurskaat jälkeläiset – toteutuisivat. Nälänhädän, hengenvaarallisten uhkien, surun ja koetusten keskellä Abraham luotti jatkuvasti Jumalaan ja palveli Häntä, ja Jumala puolestaan tuki häntä. Nykyään me kunnioitamme Abrahamia ”uskollisten isänä”³.

Abrahamin pojanpoika Jaakob pakeni kotoa yksin ja ilmeisesti tuskin muuta kuin yllään olevat vaatteet päällään päästäkseen turvaan veljensä Esaun tappouhkauksilta. Seuraavien 20 vuoden aikana Jaakob palveli enoaan Labania. Vaikka Laban antoi Jaakobille turvallisen paikan elää ja lopulta kaksi tytärtään vaimoiksi, hän toimi Jaakobin kanssa kaksinaamaisesti ja muutti tämän palkkaa ja heidän sopimuksiaan useita kertoja aina kun Jaakobilla näytti olevan menestystä (ks. 1. Moos. 31:41).

Kun he viimein erosivat, Jaakob nuhteli appeaan: ”Ellei isäni Jumala, Abrahamin Jumala, jota myös Iisak palvelee, olisi ollut minun puolellani, sinä olisit lähettänyt minut matkaan tyhjin käsin” (1. Moos. 31:42). Koska Jumala oli Jaakobin kanssa, Jaakob oli sen sijaan kotiin palatessaan muuttunut köyhästä pakolaisesta suuren perheen aviomieheksi ja isäksi. Hänellä oli runsaasti palvelijoita, ja häntä oli siunattu runsain mitoin sen ajan rikkauksilla – lampailla, karjalla ja kameleilla (ks. 1. Moos. 32).

Joosef, Jaakobin poika, on klassinen esimerkki ihmisestä, joka johdonmukaisesti voitti vastoinkäymiset luottamalla Jumalaan, kun muut olisivat saattaneet tuntea itsensä hylätyiksi. Ensinnäkin hänen veljensä myivät hänet orjaksi. Sitten kun Joosef nousi arvostettuun asemaan egyptiläisen isäntänsä Potifarin talossa, Potifarin vaimo syytti häntä väärin perustein ja vangitutti hänet, vaikka hän oli kirjaimellisesti paennut syntiä. Siitä huolimatta Joosef luotti edelleen Jumalaan. Jopa vankilassa hän menestyi, mutta sitten ne, joita hän oli auttanut, unohtivat hänet lupauksistaan huolimatta. (Ks. 1. Moos. 37; 39–41.) Lopulta, kuten tiedämme, Joosef palkittiin korkealla viralla ja keinoilla pelastaa isänsä perhe (ja koko Egypti) nälänhädän aikana.

Kärsivällisesti kestäen

Nämä ja muut esimerkit osoittavat meille, että vastoinkäymiset voitetaan yleensä ajan myötä. Niissä tarvitaan kestämistä ja sinnikkyyttä. Silti taivaallinen Isämme huolehtii meistä ja auttaa meitä koko tämän kestämisen ajan – Hän ei odota loppuun asti.

Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista huomautti kerran: ”Ajan kuluminen sinällään ei tietenkään tuota automaattista edistymistä. Silti me tuhlaajapojan tavoin tarvitsemme usein ’ajan kulkua’, jotta hengelliset aistimme heräisivät. (Luuk. 15:17.) Jaakobin ja Esaun koskettava jälleennäkeminen autiomaassa niin monta vuotta veljesten keskinäisen vihamielisyyden jälkeen on klassinen esimerkki. Anteliaisuus voi korvata vihamielisyyden. Pohdiskelu voi tuoda näkemyksen. Pohdinta ja itsetutkiskelu vaativat kuitenkin aikaa. Kovin monet hengelliset tulokset edellyttävät, että pelastavat totuudet sekoittuvat ajan kanssa, jolloin muodostuu kokemuksen eliksiiri, tuo ylivertainen lääke todella moniin asioihin.”⁴

Presidentti M. Russell Ballard, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on sanonut:

”Herraan turvaaminen ei tarkoita otollisen hetken odottamista. Teistä ei pitäisi koskaan tuntua siltä kuin olisitte odotushuoneessa.

Herraan turvaaminen tarkoittaa toimintaa. Vuosien varrella olen oppinut, että meidän toivomme Kristuksessa lisääntyy, kun palvelemme muita. – –

Henkilökohtainen kasvu, jota nyt voi tapahtua, kun turvaa Herraan ja Hänen lupauksiinsa, on korvaamaton, pyhä osa Hänen suunnitelmaansa meidän jokaisen kohdalla.”⁵

Kestäminen kärsivällisesti on yksi tapa kääntyä Jumalan puoleen ja turvata Häneen. Juuri ennen Jaakobin neuvoa kysyä Jumalalta, jos meiltä puuttuu viisautta, hän sanoo kärsivällisyydestä näin:

”Pitäkää pelkkänä ilona sitä, että joudutte moniin ahdinkoihin.

Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä.

Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.” (JSR Jaak. 1:2; Jaak. 1:2–4.)

Ahdinkojen jalostama

Kun meillä on apuna taivaallinen Isämme, vastoinkäymisemme ja ahdinkomme ennemminkin jalostavat meitä kuin kukistavat meidät (ks. OL 121:7–8). Meistä tulee aiempaa onnellisempia ja pyhempiä olentoja. Ilmoituksessa silloiselle kahdentoista apostolin koorumin presidentille Thomas B. Marshille Herra sanoi apostoleistaan näin: ”Ja heidän koetustensa ja paljon ahdingon jälkeen, katso, minä, Herra, etsin heitä, ja elleivät he paaduta sydäntään eivätkä niskoittele minua vastaan, heidät käännytetään ja minä parannan heidät” (OL 112:13).

Voisimme sanoa, että vastoinkäymisissä me tulemme tuntemaan ”ainoan todellisen Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, jonka Hän on lähettänyt” (ks. Joh. 17:3). Vastoinkäymisissä me kuljemme Heidän kanssaan päivästä toiseen. Nöyrtyneinä me opimme katsomaan Heihin ”jokaisessa ajatuksessa” (OL 6:36). He palvelevat meitä hengellisessä uudestisyntymisessä. Uskon, ettei mitään muuta keinoa ole.

Rukoilen, että jokainen meistä pyrkii lähemmäksi taivaallista Isäämme ja Vapahtajaamme henkilökohtaisten vastoinkäymisten kautta. Oppikaamme samalla palvelemaan muita heidän vastoinkäymisissään Jumalan mallin mukaan. Juuri ”kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia” Vapahtaja tuli tietämään, kuinka Hän ”osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti” (Alma 7:11–12). Mitä meihin tulee, ”kun meitä itseämme ei tällä hetkellä rasiteta jollakin ristillä, meidän pitäisi olla jonkun toisen ristin juurella – täynnä myötätuntoa ja tarjoamalla hengellistä virkistystä”⁶.