Apuyhdistyksen johtaja Toshiko Yanagida

Sisar Yanagida, kuvassa 18-vuotiaana, oli ensimmäinen Apuyhdistyksen johtaja Japanissa.

Pyhät Nagoyassa kokoontuivat ensimmäisen kerran pyhäkouluun tammikuussa 1950. Saadakseen lisää ihmisiä tulemaan Toshiko ja lähetyssaarnaajat panivat paikallislehteen mainoksia. Seuraavana sunnuntaina luentosaliin ilmaantui 150 ihmistä. Myöhempien aikojen pyhien kokoukset keräsivät sodanjälkeisessä Japanissa usein väkijoukkoja, sillä monet ihmiset etsivät toivoa ja tarkoitusta kokemansa trauman jälkeen.¹ Useimpien kiinnostus kirkkoa kohtaan oli kuitenkin tilapäistä, varsinkin kun maan taloudellinen vakaus lisääntyi. Kun yhä harvempi koki tarvetta kääntyä uskon puoleen, kokouksiin osallistuminen väheni.²

Toshikolla ja hänen miehellään Tokichilla puolestaan oli joitakin vaikeuksia myöhempien aikojen pyhänä olemisessa – erityisesti kymmenysten maksamisessa. Tokichi ei tienannut kovin paljon rahaa, ja joskus pariskunta mietti, onko heillä riittävästi rahaa poikansa kouluruokaan. He myös toivoivat voivansa ostaa talon.

Kuva

Japanissa oleva rakennus, jonka edessä on kirkon kyltti

Kuvitus Greg Newbold

Kerran kirkon kokouksen jälkeen Toshiko kysyi eräältä lähetyssaarnaajalta kymmenyksistä. ”Japanilaiset ovat nyt sodan jälkeen hyvin köyhiä”, hän sanoi. ”Kymmenysten maksaminen on meille hyvin vaikeaa. Täytyykö meidän maksaa?”³

Vanhin vastasi, että Jumala käskee kaikkia maksamaan kymmenykset, ja hän puhui tämän periaatteen noudattamisen tuomista siunauksista. Toshiko oli epäileväinen – ja vähän vihainenkin. ”Tämä on amerikkalaista ajattelua”, hän sanoi itselleen.

Muut lähetyssaarnaajat kannustivat häntä osoittamaan uskoa. Yksi sisarlähetyssaarnaaja lupasi Toshikolle, että kymmenysten maksaminen voisi auttaa hänen perhettään saavuttamaan tavoitteensa omistusasunnosta. Toshiko ja Tokichi halusivat olla kuuliaisia ja päättivät maksaa kymmenykset ja luottaa siihen, että siunaukset tulisivat.⁴

Samoihin aikoihin lähetyssaarnaajasisaret alkoivat pitää asunnossaan epävirallisia Apuyhdistyksen kokouksia Toshikolle ja muille alueen naisille. He esittivät evankeliumiaiheisia sanomia, keskustelivat käytännön tavoista hoitaa kotia ja opettelivat valmistamaan edullista ruokaa. Muualla maailmassa toimivien Apuyhdistysten tavoin he järjestivät myyjäisiä, joissa he myivät suklaata ja muuta syötävää kerätäkseen rahaa toimintaansa varten. Noin vuosi sen jälkeen, kun Nagoyan pyhät olivat alkaneet pitää kokouksia, Apuyhdistys järjestettiin virallisesti, ja Toshiko toimi sen johtajana.⁵

Hän ja Tokichi alkoivat nähdä kymmenysten maksamisen tuomia siunauksia. He ostivat kohtuuhintaisen tontin kaupungista ja laativat talon piirustukset. Sitten he hakivat asuntolainaa hallituksen uuden ohjelman kautta, ja kun he saivat luvan rakentaa, he aloittivat perustustyöt.

Rakentaminen sujui ongelmitta, kunnes rakennustarkastaja huomasi, että palomiehet eivät pääsisi heidän tontilleen. ”Tämä maapala ei sovellu talon rakentamiseen”, hän sanoi heille. ”Ette voi jatkaa rakentamista.”

Koska Toshiko ja Tokichi eivät tienneet, mitä tehdä, he puhuivat lähetyssaarnaajille. ”Me kuusi paastoamme ja rukoilemme puolestanne”, eräs vanhin sanoi heille. ”Tehkää te samoin.”

Seuraavien kahden päivän ajan Yanagidat paastosivat ja rukoilivat lähetyssaarnaajien kanssa. Sitten toinen tarkastaja tuli arvioimaan uudelleen heidän tonttiaan. Hänellä oli tiukan miehen maine, eikä hän aluksi antanut Yanagidoille juurikaan toivoa tarkastuksen läpäisemisestä. Mutta kun hän tarkasteli tonttia, hän huomasi ratkaisun. Hätätilanteessa palokunta pääsisi kiinteistölle yksinkertaisesti poistamalla läheisen aidan. Yanagidat voisivat sittenkin rakentaa talonsa.

Kuva

rakennustarkastaja vanhin ja sisar Yanagidan kanssa

”Te kaksi olette varmaankin tehneet jotakin poikkeuksellisen hyvää aiemmin”, tarkastaja sanoi heille. ”Kaikkina vuosinani en ole koskaan ollut näin mukautuvainen.”

Toshiko ja Tokichi olivat riemuissaan. He olivat paastonneet ja rukoilleet ja maksaneet kymmenyksensä. Ja aivan kuten sisarlähetyssaarnaaja oli luvannut, he saisivat oman kodin.⁶