Mitä kunnioitus todella on?

Destiny Yarbro

Kun laajennamme ymmärrystämme kunnioituksesta, me lisäämme kykyämme olla kunnioittavia jopa kaikkein epätodennäköisimmissä tilanteissa.

Olen miettinyt kunnioituksen merkitystä eräiden ainutlaatuisten kokemusteni johdosta. Näin presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, määrittelee kunnioituksen:

”Jumalan palvelemiseen liittyy usein tekoja, mutta todelliseen palvelemiseen sisältyy aina tietynlainen mielentila.

Palvelemisen asenne herättää syvimmät kuuliaisuuden, ihailun ja uskollisuuden tunteet. Jumalan palveleminen yhdistää rakkauden ja kunnioituksen hartauden tilaksi, joka vie henkemme lähemmäksi Jumalaa.”¹

Mitä tulee mieleesi, kun ajattelet kunnioitusta? Voitaisiinko seuraavia tilanteita pitää kunnioittavina vai epäkunnioittavina sakramenttikokouksessa?

1. Lapsi piirtää värityskirjaansa.

2. Nuori mies jakaa sakramenttia kuulokkeet korvilla.

3. Mies hyppii ja heiluttaa käsiään villisti.

4. Nuori nainen pelaa peliä puhelimellaan.

5. Lähetyssaarnaaja huudahtaa yllättäen.

6. Nainen istuu aina aulassa eikä koskaan kappelisalissa.

7. Mies makaa patjalla kappelisalin käytävällä.

8. Ryhmä jäseniä tekee eleitä ja päästelee kovia ääniä.

9. Teini-ikäinen tyttö istuu tuolinsa alla.

10. Nainen kävelee edestakaisin kappelisalin takaosassa.

Useimmat meistä olisivat samaa mieltä siitä, että lähetyssaarnaajan huutaminen sakramenttikokouksessa on paljon vähemmän kunnioitusta herättävää kuin lasten piirtäminen, jotta heillä on puuhaa. Tarkastellaan kuitenkin hetki kunnioitusta koskevia olettamuksiamme käymällä läpi nämä kymmenen todellista tilannetta, joista jokaisen olen kokenut henkilökohtaisesti kirkon kokouksissa.

1. Lapsi piirtää kirkossa. Tämä käytäntö on yleinen, ja lähes kaikki jäsenet hyväksyvät sen helposti. Tiedämme myös, ettei se yleensä ole epäkunnioittavaa, ellemme anna itsemme häiriintyä siitä.

2. Mies jakaa sakramenttia kuunnellen musiikkia kuulokkeet korvilla. Useimmissa tilanteissa tämä olisi erittäin epäsopivaa. Saanen kuitenkin taustoittaa tapausta. Tunsin miehen, jolla on vahva todistus ja joka on palvellut lähetystyössä ja ottanut vastaan erilaisia kirkon tehtäviä. Viime vuosina hänellä on kuitenkin diagnosoitu skitsoaffektiivinen häiriö. Kuulokkeiden avulla hän voi kuunnella hiljaista, rauhallista musiikkia ja sulkea pois mielessään alati läsnä olevat äänet. Hän pystyy tuntemaan Hengen ja palvelemaan muita kunnioittavasti kuulokkeidensa avulla.

3. Nuori mies hyppii ja heiluttaa käsiään villisti. Tapauksen taustaa: Tämä puhekyvytön, autistinen veli innostuu joka kerta, kun hän näkee piispan puhujakorokkeella. Hän ilmaisee intonsa heiluttamalla käsiään ja hyppimällä.

   

4. Nuori nainen pelaa peliä puhelimellaan. Tapauksen taustaa: Tämä sisar taistelee sosiaalista ahdistuneisuuttaan vastaan pelaamalla hiljaa pelejä puhelimellaan. Itse asiassa hän pystyy paremmin kuuntelemaan kunnioittavasti ja vastaanottamaan puhujien viestejä, koska hänen ahdistuneisuutensa on keskittynyt muualle.

5. Lähetyssaarnaaja huudahtaa yllättäen. Tapauksen taustaa: Ollessani lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa eräällä vyöhykkeeni lähetyssaarnaajalla oli Touretten oireyhtymä. Silloin tällöin hän huudahteli luokassa, ruokalassa ja kirkon kokouksissa. Hänen huudahteluaan ei pidetty epäkunnioittavana, ja huomasimme nopeasti, että hän oli valmis palvelemaan, innokas viemään evankeliumia eteenpäin ja täynnä Henkeä.

6. Nainen istuu aina aulassa eikä koskaan kappelisalissa. Tapauksen taustaa: Kun olin kirkon työntekijä Salt Lake Cityssä, eräs sisar kirjoitti vammaispalvelutoimistoomme, että hänellä on sotilaspalveluksensa vuoksi traumaperäinen stressihäiriö. Koska matkapuhelimen pirinä tai muu äkillinen ääni saattoi aiheuttaa takauman, hän ei koskaan istunut kappelisalissa, jotta hän ei vahingossa satuttaisi ketään.

7. Mies makaa patjalla kappelisalin käytävällä. Tapauksen taustaa: Kun muutin uuteen seurakuntaan, yllätyin nähdessäni erään veljen makaavan siirrettävällä sairaalasängyllä kappelisalissa. Tällä miehellä oli monia vammoja, ja hän pystyi osallistumaan kirkon kokouksiin vain tällä tavoin. Tajusin nopeasti, että tämä oli tyypillistä tässä seurakunnassa, ja sopeuduin nopeasti. Hänen läsnäolonsa siellä ei ollut epäkunnioittavaa, vaan pikemminkin päinvastoin. Eikö Vapahtajakin parantanut miehen, jonka hänen ystävänsä olivat laskeneet alas katolta ihmisiä täynnä olevaan taloon? (Ks. Luuk. 5:18–20.)

8. Ryhmä jäseniä tekee eleitä ja päästelee kovia ääniä. Tapauksen taustaa: Kuurojen seurakunnat voivat olla ”äänekkäitä” kuuleville osallistujille. Kuurojen yhteisössä ei ole epäkunnioittavaa, jos joku ääntelehtii, nauraa tai yskii kovaa, mutta jäsenten katsotaan toimivan epäkunnioittavasti, jos he viittovat maallisista asioista sakramenttikokouksen aikana.

9. Teini-ikäinen tyttö istuu tuolien alla. Tapauksen taustaa: Ollessani teini-ikäinen yksi ikäisistäni tytöistä istui aina luokassa tuolinsa alla. Tämä nuori sisar oli kasvanut monissa sijaiskodeissa ja tunsi olonsa turvalliseksi vain suljetulla alueella. Sittemmin olen ymmärtänyt, ettemme voi odottaa oppilaiden oppivan, kun he ovat taistele, pakene tai lamaannu -tilassa. Oppilaiden täytyy tuntea, että he ovat turvassa, jos heidän on tarkoitus oppia, ja mikä tärkeintä, tuntea Vapahtajan rakkautta.

10. Nainen kävelee edestakaisin aulassa. Tapauksen taustaa: Tämä olen itse asiassa minä. Olen kamppaillut ahdistuneisuuden kanssa yli vuosikymmenen, ja minulla on ollut vakavia ahdistuneisuusjaksoja ja muita terveysongelmia. Sellaisina aikoina voin käydä kirkossa vain, jos pystyn liikkumaan. Edestakaisin asteleminen tai leikkiminen jonkin kädessäni olevan stressilelun kanssa on joskus ainoa tapa, jolla voin kiinnittää huomiota puhujiin ja tuntea Hengen vaikutusta. 

Saatana käyttää hyväkseen sitä, ettemme aina tiedä tapauksen taustaa, ettemme aina tiedä, millaisia haasteita veljemme ja sisaremme kohtaavat joka päivä. Hän haluaa meidän unohtavan, että useimmat jäsenet tekevät kyllä parhaansa, näytti se sitten muiden silmissä miltä tahansa. Yllä luetellut tilanteet voivat olla harvinaisia, mutta ne edustavat monia henkilökohtaisia kamppailuja, joita seurakuntamme jäsenet käyvät läpi osallistuessaan kirkon kokouksiin.

Uskon Saatanan haluavan, että me oletamme toisten kamppailujen, erilaisuuden tai heikkouksien estävän meitä jumalanpalveluksessamme. Todellisuudessa olen huomannut, että juuri näinä näennäisen häiriön hetkinä minulle opetetaan eniten Vapahtajani rakkaudesta.

Mitä olen oppinut kunnioituksesta

1. Kunnioitus on valinta ja taito.

Kunnioituksen tunteminen on minun tehtäväni. Liian usein käy niin, etten tunne kunnioitusta, koska annan itseni tulla häirityksi. Kun kehitän hengellistä kurinalaisuuttani ja harjaannutan henkeäni keskittymään siihen, mikä on tärkeintä, pystyn paremmin ottamaan täyden vastuun suhteestani taivaalliseen Isääni.

2. Kunnioitus on yksilöllistä.

Eräs perheystävä, joka oli vankilassa 17 vuotta, toivotti Hengen tervetulleeksi selliinsä rakentamalla paperista taidokkaita pienoismalleja temppeleistä. Kunnioitus voi olla läsnä missä tahansa tilanteessa, jos toivotamme Hengen tervetulleeksi.

3. Kunnioitukseen voidaan kannustaa, mutta se on henkilökohtainen valinta.

Kunnioitus tulee sisäisestä sitoumuksesta vaalia ”Jumalan palvelemisen asennetta”. Se voi olla läsnä vain, kun aidosti tunnemme rakkautta Herraa ja muita jäseniä kohtaan ja osoitamme sitä. Isäni sanoi minulle kerran, että kun otamme vastuun kunnioituksestamme, näkökulmamme muuttuu. Emme ajattele enää ”Sinä sotket tässä minun jumalanpalvelukseni!” vaan ”Sinä olet OK. Olet tervetullut tänne. Sinä et sotke minun kunnioitustani, koska minä teen valinnan olla kunnioittava.” Silloin ymmärrämme, ettei muiden tekojen tarvitse olla esteenä henkilökohtaiselle suhteellemme Vapahtajaamme ja taivaalliseen Isäämme. Henkilökohtaisen vastuun ottaminen omasta kunnioituksestamme tarkoittaa tietenkin sitä, että meidän tulisi huomioida, miten oma käyttäytymisemme voi vaikuttaa muiden kokemuksiin. Pyrkimyksemme henkilökohtaiseen kunnioitukseen voivat laajentaa rakkauttamme heitä kohtaan veljinämme ja sisarinamme.

Vapahtajan palvelutyö

Kauniissa esimerkissä palvelemisesta Vapahtaja osoitti myötätuntoa miehelle, jota vaivasi legioona henkiä. Vaikka mies oli huutanut ja kulkenut ympäriinsä ilman vaatteita, Jeesus ei kieltäytynyt parantamasta häntä. Vasta parannuttuaan tämä mies saattoi istua ”Jeesuksen jalkojen juuressa vaatteet yllään ja täydessä järjessään” ja pyytää, että saisi jäädä Herran luo. (Ks. Luuk. 8:27–39; ks. myös Mark. 5:1–20.)

Eikä Jeesus käskenyt poikaa, jossa oli mykkä henki, lopettamaan kouristelemista, kuolaamista ja hampaiden kiristelemistä, ennen kuin Hän tekisi pojan terveeksi (ks. Mark. 9:17–27). Hän näki nämä olosuhteet kuolevaisuuden kokemuksina, ei hengellisinä vikoina. Vain fariseukset Hän käännytti pois heidän omahyväisyytensä ja ylpeytensä vuoksi, jotka estivät parantumisen.

Kun sinä ja minä laajennamme määritelmäämme siitä, mitä kunnioitus on, me pystymme paremmin opettamaan ja palvelemaan Vapahtajan tavalla. Me muistamme, ”että sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä” (OL 18:10). Me pystymme olemaan kunnioittavia jopa kaikkein epätodennäköisimmissä tilanteissa.

Ehkäpä Herran silmissä kunnioitus ei ole niinkään levollista istumista ja hiljaa puhumista kuin mielemme levollisuutta ja sydämemme lempeyttä.

Kirjoittaja asuu Texasissa Yhdysvalloissa.

Viite

1. Dallin H. Oaks, Pure in Heart, 1988, s. 125.