”Henkemme yhdistyivät laulussa”, Liahona, maaliskuu 2022.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa: Uskovia naisia
Henkemme yhdistyivät laulussa
Kielimuuri hälveni, koska tiesimme, Kenestä ja mistä lauloimme.
Kun nousimme ystäväni kanssa Etelä-Korean Soulissa jumbojettiin, nyökkäsimme tervehdyksen käytäväpaikalla istuvalle isoäidiltä näyttävälle korealaiselle naiselle. Sitten ystäväni ja minä ahtauduimme hänen ohitseen omille paikoillemme, ystäväni keskipaikalle ja minä ikkunan viereen.
Olimme olleet ilmassa vain muutaman minuutin, kun kuulin kirkon laulun vaimean sävelen. Tunnistin sen lauluksi ”Niin suuri oot”1, joka tunnetaan monissa kristillisissä uskontokunnissa ja jonka olin hiljattain opetellut ulkoa.
Katselin huomaamattomasti ympärilleni selvittääkseni, mistä ääni kantautui. Niin tehdessäni huomasin, että rivissämme istuva korealainen nainen piteli kädessään protestanttisen kirkkonsa pientä virsikirjaa, joka oli painettu korealaisin kirjaimin.
Vaihdoin nopeasti paikkaa ystäväni kanssa ja yhdyin hiljaa naisen lauluun, mikä ilahdutti meitä kumpaakin. Hän ei puhunut englantia, enkä minä puhunut tai osannut lukea koreaa. Mutta minä osaan lukea nuotteja.
Kun hän sitten käänsi virsikirjansa sivuja, katsoin ensimmäistä nuottiriviä ja nyökkäsin, jos tunnistin virren. Sitten hyräilin sävelkorkeuden, ja me aloimme laulaa, hän koreaksi ja minä englanniksi. Hän lauloi melodian, ja minä lauloin sopivin soinnuin.
Pian mukaamme liittyi matkustajia edessä, takana ja sivuilla olevilta riveiltä. Improvisoitu kuoromme lauloi lähes tunnin ajan monia kristillisiä lauluja, ja lauloimme kukin omalla äidinkielellämme. Kielimuurin oli hälventänyt musiikki, ja se, että me tiesimme, Kenestä ja mistä lauloimme. Henkemme yhdistyivät laulussa.
Ennen kuin lentoemännät tarjoilivat päivällisen, viimeinen laulumme oli ”Jouluyö, juhlayö”2 – vaikka oli vasta lokakuun puoliväli.
Tuon kokemuksen jälkeen olen ajatellut, kuinka epätavallista ja silti suurenmoista oli, että joukko tuntemattomia yhdistäisi äänensä laulamalla kirkon lauluja matkustajakoneessa korkealla Tyynenmeren yllä.
Kurkkuuni nousee vieläkin pala joka kerta, kun laulan lauluja ”Niin suuri oot” ja ”Jouluyö, juhlayö”. En pysty laulamaan noita lauluja ajattelematta sitä korealaista naista ja musiikin lahjaa, jonka ansiosta pystyimme kokemaan yhteisen uskomme Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen.