2022
Päätän kuulla Häntä
Maaliskuu 2022


”Päätän kuulla Häntä”, Liahona, maaliskuu 2022.

Myöhempien aikojen pyhien kertomaa: Uskovia naisia

Päätän kuulla Häntä

Kun eräs sisar mainitsi todistuksessaan kakun, nostin katseeni ja aloin kuunnella tarkemmin.

Kuva
avainnippu pöydällä, nainen rukoilee taustalla

Olen syntynyt kirkon piiriin, joten osallistuin Alkeisyhdistykseen ja nuorten toimintoihin. Nautin Alkeisyhdistyksestä sen laulujen ja oppituntien vuoksi.

Teini-ikäisenä kuitenkin aloin jäädä pois muutettuani uuteen seurakuntaan. Useimpina viikkoina olin läsnä nuorten toiminnoissa mutta pysyttelin itsekseni enkä juurikaan osallistunut. En pitänyt kirkosta sunnuntaisin mutta kävin siellä silloin tällöin. Tajusin, etten ollut todella kääntynyt evankeliumiin ja sen opetuksiin. Minulla ei ollut omakohtaista todistusta.

Kuten yleensä, yhdessä paasto- ja todistuskokouksessa ajatukseni harhailivat. En oikeastaan kuunnellut, kun seurakunnan jäsenet lausuivat todistuksensa, mutta sanoin aamen jokaisen todistuksen lopussa. Sitten eräs sisar meni puhujakorokkeen ääreen ja alkoi todistaa. Kun hän mainitsi todistuksessaan kakun, nostin katseeni ja aloin kuunnella tarkemmin.

”Puhun aina taivaalliselle Isälle, silloinkin kun leivon kakkua”, hän sanoi. ”Pidän pienen rukouksen, että kakku kohoaa ja siitä tulee hyvä. Tiedän, että Hän vastaa rukouksiimme.”

En ajatellut tuota todistusta paljonkaan ennen kuin automme ei käynnistynyt, kun meidän piti mennä kauppaan hakemaan ruokaa. Sillä hetkellä muistin sen sisaren sanat. Niinpä palasin makuuhuoneeseeni pyytämään Jumalalta apua, jotta auto käynnistyisi. Polvistuin ja rukoilin. Kun olin sen tehnyt, otin auton avaimet ja työnsin avaimen virtalukkoon. Ja silloin tuli vastaus rukoukseeni – auton käynnistymisen ääni.

Tuon yksinkertaiseen rukoukseen saadun vastauksen ansiosta siirryin lähes uskosta luopumisen tilasta polulle, joka on auttanut minua saamaan omakohtaisen todistuksen ja kääntymään täysin evankeliumiin. Alkeisyhdistyksen lempilauluni ”Mua Jeesus rakastaa”1 sanoista on tullut enemmän kuin pelkästään laulun sanat. Niistä on tullut tunteita, jotka minulla todella on.

Rukoilen nykyään kaikesta. Ja vaikka vastaus tai ajoitus ei aina ole sitä, mitä toivon, päätän silti kuulla Häntä, kun muistan Nefin sanat: ”Mutta katso, minä sanon teille, että teidän on rukoiltava aina ja uupumatta” (2. Nefi 32:9).

Tulosta