”Äidin todistus – lahja Jumalalta”, Liahona, kesäkuu 2024.
Äidin todistus – lahja Jumalalta
Aviomieheni suvusta löysin kodin, yhteenkuulumisen ja ennen kaikkea todistuksen taivaallisesta Isästäni.
Vartuin ainoana lapsena yksinhuoltajaäidin kasvattamana. Me muutimme usein. Muistan tunteneeni, ettei elämässäni ollut vakautta tai paikkaa, jota kutsua kodiksi. Kun olin lukion viimeisellä luokalla, äitini muutti Kaliforniaan ja minä jäin Utahiin toivoen löytäväni vakautta elämääni.
Muutin sukulaisteni luo. Tulin ja menin niin kuin halusin, eikä minun koskaan tarvinnut ilmoittaa tekemisistäni. Kuulostaa jokaisen teini-ikäisen unelmalta, vai mitä? Se ei ollut minua varten, eikä se ollut sitä vakautta, jota kaipasin. Minusta tuntui yhä, etten kuulunut joukkoon. Tunsin olevani yksin.
Näyttelin päivisin rohkeaa ja iloista, mutta illalla olin usein silmät kyynelissä kirkon pysäköintialueella kuuntelemassa kirkon musiikkia. Aloin epätoivoisesti haluta tietää, onko Jumala todella olemassa.
”Taivaallinen Isä, haluan tietää, että olet olemassa. Olen eksyksissä. Olen yksinäinen. Haluan tietää omakohtaisesti. Minun pitää todella kovasti saada tietää.”
Hiljaisuus. Kuulin vain hiljaisuutta.
Rauhaa ja lohtua ei tullut. Tunsin aina oloni lannistuneeksi, aivan kuin olisin tuhlannut aikaani rukoilemalla. Rukoukset, joita pidin niinä öinä autossani kyynelehtien, tuntuivat aina jäävän vaille vastausta. Vastassa oli aina… hiljaisuus.
Muutaman seuraavan vuoden aikana tunsin yhä olevani yksin, mutta huolimatta rukouksista, jotka tuntuivat jäävän vaille vastausta, uskoin yhä siihen, että Jumala on olemassa.
Yhteenkuuluvuuden tunne
Kun tapasin miehen, josta tuli aviomieheni, tunsin viimein yhteenkuuluvuutta ja vakautta – kodin tuntua. Hänen sukunsa toivotti minut sydämellisesti tervetulleeksi. Se oli minulle iso asia, koska olin kaivannut sitä tunnetta todella kauan. Kun solmimme temppeliavioliiton, tunsin todella suurta iloa liittyessäni sukuun, joka keskittyi evankeliumiin.
Minusta oli ihanaa, kun kotona annettiin pappeuden siunauksia, kun kävimme kirkossa mieheni äidin seurakunnassa ja söimme sen jälkeen päivällistä hänen puutarhassaan ja kuuntelimme keittiön ikkunasta tulvivaa suloista musiikkia istuessamme kaikki syömässä ja juttelemassa. Nämä kokemukset juurtuivat sydämeeni ja alkoivat täyttää tyhjyyttä, joka kaipasi kovasti täyttämistä. Tämä perheyksikkö oli juuri sitä, mitä tarvitsin, ja Jumala tiesi sen. Mutta Hän vastasi edelleen niihin myöhäisillan rukouksiin.
Eräänä aamuna istuin anoppini kanssa hänen kuistillaan. Hän sanoi jotakin, mikä oli minulle hyvin merkityksellistä. Ensimmäistä kertaa elämässäni kuulin Hengen todistavan minulle, että taivaallinen Isä todella on olemassa.
”Kun tietää, että taivaallinen Isä on todella olemassa”, hän sanoi, ”kaikki muuttuu.”
Sen jälkeen kaikki tosiaan muuttui! Todistukseni kasvoi, kun pyrin tietämään lisää. Nyt tiedän, milloin Henki puhuu minulle. Tiedän sen suloisen tunteen, kun Hän on lähellä.
Vastaus taivaalliselta Isältä
Eräänä päivänä luin sosiaalisesta mediasta innoittavan kysymyksen: ”Missä aiot tavata Herran tänään?”
”Tapasin” Hänet sen hengellisen vaikutelman kautta, joka tuli mieleeni, kun kävelin kotimme lähellä olevalla polulla useita vuosia naimisiinmenoni jälkeen. Pysähdyin ja kirjoitin saamani vaikutelman muistiin. Näin itseni istumassa kauan sitten yksin kirkon pysäköintialueella ja ymmärsin, että silloin Jumala näki jotakin, mitä en itse voinut nähdä.
En voinut nähdä silloin, että jonakin päivänä Jumala näyttäisi minulle, kuka Hän on, tulevan anoppini välityksellä, jota en ollut vielä tavannut. Jumala näki, että välillemme muodostuisi side, joka rakentaisi ja vahvistaisi minua tavoilla, joista en ollut aiemmin tiennyt.
Hän vastasi minulle jo silloin, mutta en kuullut sitä. Hän näki kokonaiskuvan, jota minä en nähnyt. En nähnyt Hänen suunnitelmiaan minua varten. Sinä hetkenä kävelylläni Hän painoi lempeästi sydämeeni sen, mitä Hänellä oli koko ajan ollut varattuna minua varten.
Kun kuulen anoppini rukoilevan tai puhuvan vankkumattomasta rakkaudestaan Vapahtajaansa kohtaan, voin tuntea hänen todistuksensa. Se, että minulla oli siunaus tulla yhdeksi hänen tyttäristään, on erityinen lahja Jumalalta. Hänen todistuksensa on myös lahja Jumalalta, ja se siunaa meidän kaikkien elämää. Tiedän, että Vapahtajani elää, koska anoppini on käyttänyt koko elämänsä lähestyäkseen Häntä. Anoppini säteilee Hänen todellisuuttaan niin, että kaikki voivat nähdä sen.