Liahona
Alkeisyhdistyksen laulujen voima
Kesäkuu 2024


Julkaistaan vain sähköisenä

Alkeisyhdistyksen laulujen voima

Kirjoittaja asuu Idahossa Yhdysvalloissa.

Tyttäreni kokemus hoitokodissa auttoi minua ymmärtämään, miten laajasti Alkeisyhdistyksen musiikki voi tavoittaa ihmisiä ja siunata jokaisen elämää.

Kuva
Lapsia katsomassa Lasten laulukirjaa

Kun minut kutsuttiin Alkeisyhdistyksen musiikinohjaajaksi, olin alkuun kauhuissani. Vaikka olin ottanut pianotunteja ja laulanut ryhmäesityksissä, en ollut koskaan elämässäni johtanut laulua. Ensimmäisen kuukauden aikana tehtävässäni pelkäsin sitä osaa sunnuntaista, koska en tuntenut olevani pätevä.

Siihen aikaan 21-vuotias tyttäreni KennaDee oli työssä veteraanien hoitokodissa. KennaDee laulaa mielellään, ja hän teki niin usein töissä. Hän lauloi musikaalisävelmiä, kun asukkaat söivät lounasta. Hän lauloi myös niiden armeijan puolustushaarojen virallisia lauluja, joissa asukkaat olivat palvelleet, ja otti lounaalla vastaan laulupyyntöjä (mukaan lukien kristillisen laulun, jota hän ei aluksi tuntenut mutta jonka hän oppi yhdeltä asukkaalta).

Eräs naispuolinen asukas oli elänyt väkivallan kyllästämää elämää. Hän oli riidanhaluinen eikä antanut hoitajien ruokkia, kylvettää tai pukea häntä. Hänellä oli tapana taistella lääkitystään ja kaikenlaisia lääkärintarkastuksia vastaan. Yhtenä päivänä, innoituksen mukaan toimien, tyttäreni lauloi hänelle Alkeisyhdistyksen lauluja Lasten laulukirjasta. Nainen rauhoittui heti. Hänen silmissään näkyi tunnistamisen valoa. Työntekijät huomasivat, että tämä nainen tekisi yhteistyötä niin kauan kuin KennaDee lauloi Alkeisyhdistyksen lauluja. He voivat pukea, kylvettää ja ruokkia häntä ja antaa hänelle lääkkeitä, eikä hän juurikaan vastustellut. KennaDee jopa opetti Alkeisyhdistyksen lauluja muille henkilöstön jäsenille, jotta he voisivat auttaa tätä naista, kun KennaDee ei ollut töissä.

Kuultuani tyttäreni kertomuksia ymmärsin toisenkin syyn, miksi Alkeisyhdistyksen musiikinohjaajan tehtävä on niin tärkeä. Asenteeni muuttui, kun ymmärsin paremmin, että musiikki, varsinkin uskonnollinen musiikki, saattaa olla ainoa asia, joka auttaa lapsia heidän elämänsä ankarimmissa koettelemuksissa. Otin tavoitteekseni opettaa lapsille mahdollisimman monta laulua Jeesuksesta Kristuksesta. Lapset eivät ehkä muista ainuttakaan Alkeisyhdistyksen tai sakramenttikokouksen puhetta, he eivät ehkä muista nimenomaisia oppiaiheita, ja jotkut saattavat myöhemmin harhautua pois liittopolulta, mutta he todennäköisesti muistavat oppimansa laulut ja sen, mitä tunteita laulut herättivät heissä. Tämän naisen tapauksessa hän muisti nuo laulut silloinkin kun hän ei muistanut omaa perhettään! Ymmärräthän siis, kuinka tärkeä tämä tehtävä on!

Tulosta