Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Mitä kakku opetti minulle palvelutyöstä

Lecia Crider, Arizona, USA

Mitä sellaista voisin tarjota tyttärelleni ruoaksi tänä iltana, mikä sopisi hänen ruokavalioonsa?

Ystäväni Wendy on loistava ruoanlaittaja. Siitä päivästä lähtien, kun hän muutti kotikadullemme, hän on tuonut meille ruokaa. Hänellä on aina tekosyy: ”Tämä ei mahdu jääkaappiini” tai ”Tein sitä liikaa!” Sanoopa hän mitä tahansa tuodessaan tuomisensa, kuulen aina: ”Rakastan sinua.”

Tunsin hänen rakkautensa perhettämme kohtaan erityisesti yhden hyvin vaikean päivän lopuksi. Yhdellä lapsistani oli vastikään diagnosoitu syömishäiriö, ja kaikesta ruokaan liittyvästä oli alkanut tulla kotonamme monimutkaista ja stressaavaa.

Eräänä iltana tyttäreni ja minä tapasimme hänen terapiaryhmänsä. Tässä tapaamisessa hänelle annettiin ateriasuunnitelma, ja minun tehtävänäni oli valmistaa ja suunnitella hänelle joka päivä kolme ateriaa ja kolme välipalaa. Näiden aterioiden ja välipalojen oli täytettävä tietyt ravitsemusohjeet, mikä auttaisi hänen painonsa palauttamisessa.

Minulle tämä tehtävä oli ylivoimainen. En ole kummoinenkaan kokki, joten niin täsmällisten ohjeiden saaminen ja odotukset siitä, että saisin vastentahtoisen lapseni syömään niin paljon ruokaa, sai minut miltei kyyneliin. Kun ajoimme kotiin, mieleni täytti vain yksi epätoivoinen ajatus: ”Minulla ei ole mitään, mikä sopisi hänen iltapalakseen tänä iltana.”

Kun saavuimme kotiin, laahustin ovesta sisään ja haistoin heti jotakin herkullista. Keittiötasolla oli banaanikakku, jonka Wendy oli tuonut poissa ollessamme. Se sisälsi viljaa, hedelmää ja rasvaa – tarvitsemamme täydellinen iltapala! Mikä vielä parempaa, tyttäreni söi sitä mielellään.

Kun myöhemmin soitin Wendylle kiittääkseni häntä kakusta, en kertonut hänelle taustatarinaa. Hän luultavasti ihmetteli, miksi olin liikuttunut hänen lahjastaan. Wendy ei tiennyt, että meillä oli vaikeaa. Hän oli yksinkertaisesti leiponut ”liikaa” banaanikakkuja eikä halunnut niiden menevän pahaksi.

Joitakin kuukausia myöhemmin, kun kuuntelin podcastia liittojen pitämisestä, mietin, mitä liittonsa pitäminen todella tarkoittaa. Sitten mieleeni tuli Wendyn lahjoittama banaanikakku.

Kun Wendy seurasi sydäntään ja toi meille kakkua sinä päivänä, hän oli surrut surevien kanssa ja lohduttanut niitä, jotka olivat lohdutuksen tarpeessa (ks. Moosia 18:9), vaikka hän ei tiennytkään koko kertomusta. Ja sillä oli suuri vaikutus.